Edessämme on haasteita eli mahdollisuuksia

Hallituskoalitiopeliä voidaan pelata vaikka maailman tappiin asti ja ymmärrän, että se kiinnostaa. Tärkeämpää olisi kuitenkin keskittyä käsillä olevien ongelmien ratkaisemiseen. Etenkin siksi, että haasteissa aina piilee myös mahdollisuus.

Olemme selvinneet koronakriisistä kohtuullisin arvosanoin. Sota Ukrainassa tulee ehkä jatkumaan vielä pitkään ja se on kaikin tavoin äärimmäisen traagillista. Kaikessa traagillisuudessaankin siitä on seurannut myös jotain hyvää. Jos joku olisi vuosi sitten veikannut, että Eurooppa irtaantuu energiariippuvuudestaan Venäjään, niin sitä tuskin olisi kukaan uskonut. 

Kaiken tämän sodan tuoman surkeuden keskellä on siis myös pieniä aiheita optimismiin. 

Velka on hyvä renki, mutta huono isäntä

Mutta: Koronan ja sodan seurauksena valtiovelkamme on kasvanut huomattavasti. Velanoton taittaminen ja kansallisen turvallisuuden varmistaminen ovat asioita, joiden tulee olla tulevina vuosina päätöksenteon keskiössä. Näissä pitää onnistua hyvinvointiyhteiskuntaa parhaalla mahdollisella tavalla suojellen. Edessä on runsaasti arvopohjaista priorisointia: miten pitää kiinni muun muassa korkeatasoisesta koulutuksesta ja terveydenhuollosta ja mahdollisuudesta arvokkaaseen vanhuuteen samalla, kun leikkauksia on tehtävä.

Tässä onnistumiseksi tulemme tarvitsemaan poikkeuksellista yhteishenkeä ja perspektiiviä.

Yhtä kriisiä voi seurata toinen. Tämän olemme nyt oppineet. Kolmannen mahdollisen kriisin kohdalla meillä ei ole enää samaa taloudellista liikkumavaraa, jonka turvin me olemme toistaiseksi pystyneet luovimaan koronan ja Ukrainan sodan aiheuttamien seurausten läpi. 

Meidän suhteellisella asemallamme kansainvälisillä lainamarkkinoilla on merkitystä. Mutta niin on myös absoluuttiselle velkamäärällä ja etenkin korkokuluilla. 

Tämä kävi selväksi viimeistään viime viikon alussa, kun Valtiovarainministeriön virkamiehet kertoivat karut uutiset korkokulujen noususta. Erityisesti maailmassa, jossa lainalla on hinta – mikä ei ole poikkeuksellista, vaan pikemminkin asioiden luonnollinen tila – on velkaan suhtauduttava suurella vakavuudella. Juuri tästä syystä seuraavan hallituksen pöydällä tulee olemaan monia vaikeita päätöksiä. 

Tosiasia on, että kaikki eduskuntapuolueet ovat käytännössä tukeneet vallinnutta finanssipolitiikkaa. Meillä olisi tänään sama keskustelu velkatasosta, vaikka velkaa olisikin noin 140 miljardin sijaan 139,5 tai 137 miljardia. Ero nykyiseen tilanteeseen olisi varsin pieni, vaikka viimeiset vuodet olisi toteutettu pääoppositiopuolueiden vaihtoehtobudjetteja.

Lainanottohalu on ollut asiaa rehellisesti tarkasteltuna yhteinen ja siksi tarvitaan myös yhteisiä toimia, jotta laiva saataisiin kääntymään.

Työvoima on kaiken A&O

Yritysten suurin käytännön huoli on työvoiman saatavuus. Jos ei löydä ihmisiä, joita palkata, ei yritys voi kasvaa. Ja sitä kärsii koko maan bruttokansantuote ja sen myötä myös hyvinvointimme. 

Siksi työvoiman saatavuuden varmistaminen on keskeinen kysymys myös velkaantumista ratkaistaessa. 

Seuraavan hallituksen on toisaalta perattava menopuolta mutta myös vahvistettava työmarkkinoiden toimivuus. Meidän tulee tarkastella työnteon kannustimia ja varmistuttava siitä, että työllisyyspalvelut toimivat. Koulutusaste on saatava nousu-uralle ja oppisopimuksista tulee tehdä oikea vaihtoehto muille opintopoluille. Lisäksi tarvitsemme vahvat kannustimet tuotekehitykseen ja innovaatiotoimintaan.

Tarvitsemme paikallista sopimista, joustavaa täydennyskoulutusta ja työperäistä maahanmuuttoa. Meidän on rakennettava Suomesta maa, johon osaavien ihmisten on helppo tulla, ja johon he haluavat jäädä. Meidän on rakennettava maa, joka suhtautuu positiivisesti ympäröivään maailmaan ja jossa muualta muuttaneet kokevat itsensä tervetulleiksi. 

Veropolitiikan tulee olla pitkäjänteistä. Tämä tarkoittaa myös, että ilmasto- ja energiapoliittiset linjaukset eivät voi olla vuosittaisia poliittisia pelinappuloita. Isot investointipäätökset ovat niistä riippuvaisia, kuten olemme viime aikoina huomanneet. Panokset ovat liian korkeat. 

Yhdessä hyvä tulee 

Polarisaatio ja populismi johtavat harvoin mihinkään hyvään. Esimerkiksi veropolitiikassa olisi syytä nyt saavuttaa vaalikausien yli kestäviä yhteisiä näkemyksiä. Verotuksen ja erilaisen sääntelyn ennakoitavuus on tärkeää niin yrityksille kuin yksityisille ihmisillekin.

Politiikka on pohjimmiltaan arvopohjaista asioiden hoitoa. Se on halua ratkaista parhaalla mahdollisella tavalla käsillä olevia ja edessä siintäviä ongelmia. Eri puolueilla ja niiden edustajilla on erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä, mikä on sekä toivottavaa että tervettä. Tämä on koko demokratian ydin. 

Ennen vaaleja on erityisen tärkeää kertoa, mitä mieltä on keskeisistä, jokaisen suomalaisen elämään ja tulevaisuuteen vaikuttavista kysymyksistä. Se voi avata ovia tai sulkea niitä. Rakentavalla ja pitkäjänteisellä, puoluerajatkin ylittävällä päätöksenteolla saavutetaan uskoakseni tässä maailmantilanteessa enemmän kuin blokkipolitiikalla.

(Kirjoitus Kirkkoummen Sanomissa 22.1.2023)

Komentotaloutta, avoimia piikkejä vai jotain siltä väliltä?

Jos toimenpiteet sähkön hinnan hillitsemiseksi aiheuttavat sen, että hinta karkaa käsistä tai että tehoa häipyy markkinoilta, niin se ainoastaan pahentaa tilannetta. Jotkut keskustelussa olleista lääkkeistä ovat juuri sellaisia. Pitää myös muistaa, että loppukädessä laskun maksamme me, Suomen kansalaiset. Ilmaisia lounaita ei ole.

Tässä oma näkemykseni siitä, mihin keinoihin kaikista tunnistetuista keinoista mielestäni kannattaisi keskittyä.

Sähkön hinta aiheuttaa monessa perheessä ja yrityksessä suurta huolta. Apu on tarpeen, mutta apua annettaessa pitää olla varma siitä, että lääke ei pahenna tautia. Oleellista on, että toimien ei tule sekoittaa markkinoita, poistaa tuotantoa verkosta eikä poistaa kannustimia energian säästämiseen, koska sitä tarvitaan. 

Pääsyy kriisiin on se, että tarjonta ja kysyntä eivät kohtaa. Kun lisäksi Olkiluoto 3, muutama ruotsalainen reaktori ja iso osa Ranskan ydinvoimakapasiteetista on telakalla, niin ongelmat lisääntyvät. Nykyinen hintamalli perustuu siihen ajatukseen, että hintapyramidin kallein kulloinkin tarvittava tuotantotapa määrittelee hinnan. Kun se tällä hetkellä usein on sodan seurauksena rajusti kallistunut kaasu, hiili tai öljy, niin ongelmat ovat selvät. 

Suomen kohdalla olemme myös menettäneet ison voimalähteen, venäläisen sähkön. Sillä olemme Pohjanlahden yli tuodun sähkön ohella tasanneet tarjonnan ja kysynnän eroa.  

Paljon on jo tehty. Arvolisäveron pienennys astui voimaan joulukuussa. Se näkyy tammikuussa tulevassa laskussa. Verovähennys astuu voimaan vuoden vaihteessa ja erityisen vähävaraiset voivat saada suoraa tukea. 

Kaikkien näiden hintalappu on 650 miljoonaa. Ja niiden vaikutus näkyy arjessa vasta tammikuussa. Nämä toimet on mitoitettu nykyisen hintatason pohjalta, eli tilanne ei ole muuttunut odottamatta. 

Siitä huolimatta nyt pohditaan lisää tukea. Tilanne on näistä huolimatta monelle akuutti – ja nämä mainitut tukimuodot eivät esimerkiksi auta yrityksiä.

Alkuviikosta julkistettiin joitakin aihioita. Käyn ne tässä läpi. 

Marras- ja joulukuun sähkölaskuja esitetään korvattavan osittain. Korvaustaso on vielä auki, kuten on omavastuukin. Kustannus on parista sadasta miljoonasta vajaan miljardiin. 

Hyvää mallissa on se, että se auttaa suoraan niitä, joiden sähkölasku on noussut paljon. Monissa perheissä varsinkin alkutalvi on ollut vaikea. Vaikka apu tulee jälkikäteen tuo se silti helpotusta monen perheen arkeen. Jälkikäteen maksettava tuki ei poista kannustimia säästää energiaa, mikä edelleen on välttämätöntä. Se on hyvä tapa tukea. Mutta se on potentiaalisesti kallis. Itse ajattelen, että omavastuu tässä on oleellinen asia, kuten maltillinen korvaustaso. On tärkeä auttaa kansalaisia talven yli, mutta se on tehtävä taloudellisesti kestävällä tavalla.  

Toinen toimi on maksuaikojen käyttöönottaminen. Eli hieman vanhan ajan tyyliin lasku tasattaisiin usealle kuukaudelle. Tämä vaatii käytännössä sen, että valtio takaa yhtiöiden saatavat. Se ei tarkoita varsinaista menoa eikä se poista kannustimia säästää, mutta se helpottaa kuluttajan asemaa. Ihan hyvä toimi. 

Kolmas toimi onkin hankalampi. Tulemme selvittämään jonkinlaista hintakattoa. Olen itse suhtautunut tähän penseästi hintakaton haasteiden takia. Mutta sellainen on toki rakennettavissa järkevästi. 

Yksi vaihtoehto – ja tähän hallituksen esitys tullee perustumaan – on ns Norjan malli. Asetetaan hinta, jonka ylittävältä osuudelta valtio maksaa laskun osittain tai kokonaan. Se on potentiaalisesti todella kallis ja johtaa potentiaalisesti siihen, että hinta karkaa pörssissä – mutta se on mahdollinen. 

Oleellista on, että ns takuuhinta ei ole liian alhainen – ja että korvaus sen yläpuoliselle osuudelle ei ole 100%, jolloin säilyy insentiivi myös pörssissä pitää hinta kurissa. Perussuomalaisten esittämä malli voisi olla toteutettavissa. 

On pohdittu sen vaikutusta kuluttajan kannustimiin. Haluaako kukaan säästää energiaa, jos energia on liian halpaa? No, vuosi sitten hinta oli 5c / KWh. Väitän, että jo hinnan tuplaaminen sisältää varsin hyvän kannustimen. SDP:n ehdottama 20c on jo varsin kallis – ja kannustava – hinta. 

Jos tämä on se malli, niin sen tulee olla ajallisesti rajattu. 

Kokoomus on esittänyt mallia, jossa yhtiö velvoitetaan tarjoamaan ainakin osaa tuotannosta tiettyyn hintaan. Tässä viitataan ns Viron malliin. 

Virossa markkina näyttää kuitenkin täysin erilaiselta. Siellä on yksi valtiollinen yhtiö, joka palvelee koko maata. Sen velvoittaminen on ihan eri asia, kun kymmenien kunnallisten tai yksityisten, tai osittain valtion omistamien (Fortum) tapaisten yhtiöiden velvoittaminen myydä sähköä tiettyyn hintaan. Osakeyhtiön velvoittaminen pitää sisällään myös ilmeisiä ongelmia esimerkiksi omaisuuden suojan suhteen. 

Puhutaan ns velvoitesähköstä. Yhtiön velvoitteesta tarjota sähköä lähialueelle. Jos tälle määritellään erillinen hinta, niin eliminoiminen kilpailun, synnytämme alueellisia monopoleja ja ajamme monen toimijan markkinoilta.  

Kokoomus unohtaa tätä mallia kannattaessaan myös, että moni velvoitesähkön piirissä oleva ei itse tuota sähköään, vaan ostaa sen muualta. Moni yhtiö on jo myynyt sähkönsä eteenpäin pitkäksi ajaksi – tai sitoutunut ostamaan tiettyyn hintaan. Tämä tarkoittaa, että Kokoomuksen komentotalousmalli ajaisi monet toimijat suuriin vaikeuksiin, todennäköisesti konkurssiin – ja pois markkinoilta. Kokoomuksen malli tarkoittaisi sähkökatkoksia ja suurella todennäköisyydellä katastrofia kuluttajan näkökulmasta. 

Oppia voi ottaa esimerkiksi Kosovosta, jossa tällaista on kokeiltu. Siellä tulokset olivat tuhoisat. Malli poistaisi tehokkaasti myös kannustimet investoida uuteen tuotantoon.  

Se, että Kokoomus ajaa tällaista lähinnä sosialismia edustavaa ajatusta on häkellyttävää puolueelta, joka perinteisesti väittää edistävänsä markkinataloutta.

Sen suorat ja epäsuorat kustannukset ovat helposti myös miljardiluokkaa. Se ei todellakaan ole ilmainen, kuten Kokoomus virheellisesti väittää. 

Malli tarkoittaa käytännössä myös sitä, että sähköyhtiöistä tulee sosiaalipalvelujen tuottajia. Aikamoinen toimialan laajennus. 

Tuntuu, että joku on höynäyttänyt Kokoomuksen puoluejohdon tässä pahemman kerran. 

Kokonaisuus on hallittava. Kustannukset on pidettävä kurissa. Rahoituksen on ajateltu ainakin osittain tulevan ns Windfall-verosta, jonka tuotoksi alustavasti arvioidaan 0,5- 1,3 miljardia. Windfall-vero tarkoittaa sitä, että osa kieltämättä kohtuuttomista tuotoista verotettaisiin pois. 

Windfall veroa pohdittaessa on muistettava, että yhtiöt ovat varsin erilaisessa asemassa. On eri asia olla sähkönvälitystä harjoittava yhtiö, eri asia olla yhtiö, joka itse myy tuottamansa energiaa. Ja on tärkeää, että veron taso on kutakuinkin linjassa esim Ruotsin vastaavan esityksen kanssa. 

Sinänsä uskon, että pelko siitä, että windfall-vero aiheuttaisi investointikannustimien häviämisen on turha. Se on tilapäinen, tähän tilanteeseen räätälöity poikkeustoimi. 

Entä se kokonaisuus? Totesin alussa, että meillä jo on osittain käytössä olevia toimia. 

Arvonlisäveroa on alennettu, kuluista saa verokevennyksiä. Meillä on suora tuki vähävaraisille. Tämän lisäksi tullee sähkölaskun osittainen korvaaminen, pidennetyt maksuajat sekä mahdollisesti subventoitu hintakatto. Kaiken päälle windfall-vero. 

Monet näistä toimista ovat päällekkäisiä. Itse pohdin, onko tämä kokonaisuus hallinnassa? Mikä on kaikkien näiden toimien kokonaisvaikutus? Hallitsemmeko sitä?

Olisi järkevää mahdollisimman suurissa määrin käyttää olemassa olevia mekanismeja ja pitää Kelan toiminnot Kelassa ja sähköyhtiöiden toiminnat energian piirissä. Näin ei nyt tule olemaan. Se on ehkä tässä poikkeuksellisessa tilanteessa perusteltua, mutta tarkkana tulee olla. 

Oleellista on, että näemme myös yrityksen tarpeet. 

Järkevintä, olisi ollut pitäytyä mahdollisimman pitkälti olemassa olevissa mekanismeissa ja veroissa ja säätää tuki sen kautta. Näin ei tule tapahtumaan. Toiseksi paras olisi pelkästään Windfall-veron kautta kohdistetusti tukea heitä, joiden tilanne on heikoin. Sekään ei ole helppo rakentaa, eikä se tule olemaan tässä se valittu polku. Hintakattoon suhtaudun epäillen, ja pidän hyvin tärkeänä, että olemme tarkkoja parametrien kanssa niin, että markkinaa ei hajoteta, ja että hinta ei karkaa käsistä. Syyt siihen avaan yllä. 

Tukimuotojen tulee koskea tätä kriisiä. Tästä ei saa tulla pidempiaikainen periaate. Siihen meillä ei ole varaa ja tulee muistaa, että tulevaisuuden matalampi hintataso on tänään tehtävien investointien varassa. 

Isossa kuvassa kestävä ratkaisu tulee sen kautta, että saamme tarpeeksi tuotantoa verkkoon, että siirtoyhteydet ovat kunnossa, että kysyntäjousto otetaan esimerkiksi etäohjauksella maksimaalisesti käyttöön ja myös sen kautta, että EU:n tasolla pohditaan hinnoittelumekanismeja uudestaan. 

On myös syytä muistaa, missä tilanteessa olemme. Jos joku olisi vuosi sitten sanonut, että Eurooppa vuoden päästä melkein on irtaantunut venäläisen energian riippuvuudesta, niin se olisi pidetty mahdottomana asiana. Tässä kuitenkin olemme, kolhiintuneina, mutta pystyssä. 

Pelaammeko Putinin lapaan?

Eduskunta on istuntotauolla. SuomiAreenakin on takanapäin. Kesämökin päällä roikkuva sadepilvi tarjoaa hyvän mahdollisuuden pohtia, mitä on edessä. 

Kevään tapahtumat ovat sekoittaneet niin maailman kuin arkemmekin. Samalla tuntuvat sekoittuneen myös isot ja pienet asiat. Itselläni päällimmäisenä tunteena on huoli yhteiskunnan polarisoitumisesta. Tämä on ikävää todeta, mutta samalla sen tunnustaminen tuntuu välttämättömältä.

Me olemme sodassa. Eurooppa on sodassa, vaikkakin abstraktissa sellaisessa. Sodassa, jossa suomalaiset sotilaat eivät toistaiseksi makaa painautuneina juoksuhautojen pohjalle. Sodassa, jossa äidit ja isät eivät toistaiseksi odota sydän syrjällään suruviestin tuojaa. Sodassa, jossa Ukrainan ulkopuolella elävien suurin huoli on toistaiseksi aiempaa korkeampi kahvin ja bensan hinta. 

Me olemme sodassa, jossa vastakkain ovat kaksi yhteiskunnallista järjestystä määrittelevää ideologiaa: demokratia ja diktatuuri. Tässä ideologioiden sodassa kansallisilla rajoilla on tietty merkityksensä. 

Samaan aikaan taistelemme myös ei-ideologista, ei-maiden rajoja tuntevaa globaalia uhkaa eli ilmastonmuutosta ja elonkirjon katoa vastaan. Kummassakaan taistelussa ei meidän suomalaisten osalta synny vielä ruumiita, mutta kumpikin taistelu tuottaa ruumiita jo muualla. Muiden takapihoilla. 

Sodan abstraktiudessa piilee riski. Pienemmistäkin ongelmista kasvaa epätietoisuuden vallitessa herkästi kokoaan suurempia. Aivan, kuten yön pimeinä tunteina pienetkin murheet kasvavat elefantin kokoisiksi. Yritämme hädissämme ja hämillämme maalata pirulle kasvot. Paperille piirtyvät lasten queer-satutunnit ja lehmien pierut. Miekaksi ehdotetaan traktorimarssia tai miljonääriveroa.

Eurooppa joutuu tulevien vuosien aikana todelliseen happotestiin: ymmärrämmekö demokratian arvon? Ymmärrämmekö, miltä elämämme tulee näyttämään, jos joudumme luopumaan siitä?

On mahdollista, että demokratiasta on tullut eurooppalaisille useamman sukupolven aikana itsestäänselvyys. Meistä todella harva on elänyt toisenlaisessa yhteiskunnassa. Yhteiskunnassa, jossa isoveli valvoo, jos nyt ei vielä ajatuksiamme, niin ainakin ajatustemme liikkeelle saamia askeleita muutaman metrin tarkkuudella. Se on hyvin toisenlainen todellisuus. 

Taistelussa demokratian puolesta vihollisemme ammuksena on epäsovun kylvämiseen tähtäävä propaganda, jota hienosti nykyään disinformaatioksi kutsutaan. Ja me seisomme takki auki tulisateessa: poliittiset ryhmät ja kansalaiset käyvät keskenään sotaisaa juupas-eipäs- ja joko-tai -painia. Pelaamme suoraan Putinin lapaan. Menemme lankaan. 

Olemme sodassa, joka edellyttää poikkeuksellisen älykästä taktiikkaa ja poikkeuksellista asennetta. Se edellyttää yhdessä tuumin toimimista. Se edellyttää tietoista vastakkainasettelujen välttämistä. Se edellyttää sotastrategiaa, jolle poliittiset agendat ovat alisteisia.

Kaikki merkit viittaavat siihen, että Eurooppa sukeltaa taloudelliseen taantumaan. Suomi ja Eurooppa, aivan, kuten koko läntinen maailma, on kuitenkin materialistisesta näkökulmasta tarkasteltuna monin verroin rikkaampi, kuin mitä se oli toisen maailmansodan alkaessa. 

Saavutetuista eduista on rankkaa luopua, mutta todennäköistä on, että jos käynnissä oleva sota ja taloudellinen taantuma pystytään kohtaamaan yhtenä rintamana, menetykset ovat suhteessa pienemmät, kuin jos ne kohdataan eripuraisina. Kyse on tuhon minimoimisesta. 

Mitä on sodassa vaadittava joviaalisuus? Se on muiden ihmisten saappaisiin astumista eli empatiaa. Se on omien tavoitteiden suhteuttamista yhteisen hyvän tavoitteluun. Se merkitsee niin työpaikat varmistavien yritysten ja yrittäjien kunnioittamista kuin heikossa ja haavoittuvaisimmassa asemassa olevista ihmisistä huolehtimista. Näiden välillä on yhtäläisyysmerkki, ei jakomerkki.

Länsimaisen demokratian akilleen kantapäässä on kaksi tikkua: populismin nousu ja lyhytjänteinen ajattelu. Molempien torjuminen edellyttää kykyä nousta triviaalien asioiden ja klikkiotsikoiden yläpuolelle. Viisautta ymmärtää, että demokratian ja oikeusvaltion heikentyminen on kallis hinta pikkusieluisuudesta.

 Sodassa otetaan miehistä ja naisista mittaa. Me olemme noita miehiä ja naisia.

Adlercreutz: Jätti-investoinnit Espooseen ja Kirkkonummelle auttavat sekä ilmastoa että vauhdittavat elinkeinoelämää

 

Microsoft rakentaa pääkaupunkiseudulle datakeskusalueen, joka muodostuu kahdesta erillisestä datakeskuksesta, jotka rakennetaan Espooseen ja Kirkkonummelle. Fortum kierrättää näiden datakeskusten palvelimienjäähdytyksestä syntyvän hukkalämmön kaukolämmöksi pääkaupunkiseudulle. Yritykset tiedottivat yhteistyöstä tänään torstaina. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz iloitsee ainutlaatuisesta yhteishankkeesta.

-Kirkkonummelle ja Espoolle on tämä tietysti mahtava asia. Toivon, että tämä houkuttelee lisää uusia toimijoita alueelle. Datakeskus mahdollistaa myös muita investointeja, jotka hyötyvät nyt rakennettavasta infrastruktuurista, sanoo Adlercreutz.

Uusien datakeskusten tuottama päästötön hukkalämpö tulee kattamaan noin 40 prosenttia Espoon, Kauniaisten ja Kirkkonummen kaukolämmön käyttäjien lämmöntarpeesta ja se tulee olemaan maailman suurin datakeskuksen hukkalämmön talteenottohanke.

-Tämä investointi on konkreettinen esimerkki siitä, miten ilmastoimet ja investoinnit kulkevat käsi kädessä.  Näin valtava investointi tulee vauhdittamaan elinkeinoelämää ja kasvua pääkaupunkiseudulla, erityisesti Kirkkonummella ja Espoossa, samalla voimme vähentää hiilidioksidipäästöjämme noin 0,4 miljoonaa tonnia vuodessa, sanoo Adlercreutz.

Hanketta on työstetty monen vuoden ajan usean eri toimijan puolesta ja Suomessa on tehty viime vuosina uudistuksia, joiden päämääränä on ollut tehdä investoimisesta houkuttelevampaa.

– On selvää, että tämä hanke ei olisi toteutunut ellemme olisi laskeneet teollisuuden sähköveroa EU:n minimitasolle ja tehneet datakeskuksille houkuttelevampaa syöttää hukkalämpöä kaukolämpöverkostoon. Tämä oli uudistus, jonka puolesta me RKP:ssä olemme täällä eduskunnassa puhuneet, sanoo Adlercreutz.

Yksi pääsky ei kesää tee, taloudessakaan. 

Katja Ylisiurua kirjoittaa taloudesta Kirkkonummen Sanomissa, kritisoiden samalla kunnan tämän vuoden budjettia. Koen tarpeelliseksi vastata hänen kirjoitukseensa.  

Erikoissairaanhoidon kulut, jotka meillä näkyvät pääasiassa HUS:ille kulkeutuvina maksuina, olivat tänä vuonna siinä mielessä iloinen yllätys, että kunta sai 1,7 miljoonan euron palautuksen. Ylisiurua katsoo, että tämä kertoo siitä, että olemme turhaan pyrkineet pitämään menopuolta kurissa. 

Tämä ei pidä paikkansa. 

Erikoissairaanhoidon kulut ovat pääosin olleet negatiivinen yllätys kuntataloudellemme. Se, että nyt tuli palautuksia, ei ole arkipäivää. 

Kunnan talous ei isossa kuvassa valitettavasti ole kovin hyvässä kunnossa. Investoinnit rasittavat talouttamme. Kertyneitä ylijäämiä ei ole kuin noin 8 miljoonaa ja kunta on ongelmissa kun ne on käytetty. Siksi menokuria on noudatettava. On myös syytä huomata, että kuntataloutta on vahvasti tuettu valtion suunnalta viimeisten kahden vuoden aikana. Se tuki on poistumassa. 

Tämän vuoden budjetti on edellisen vuoden budjettia isompi. Mutta maltti on oltava mukana. 

Vuodet 2021 ja 2022 ovat SOTE-uudistuksen taloudellisen ratkaisun takia tärkeässä roolissa kun kunnan taloutta suunnitellaan hyvinvointialueiden käynnistämisen jälkeistä aikaa ajatellen. Kuntaan jäävien toimintojen rahoitus on nimittäin suoraan riippuvainen siitä, miten paljon rahaa on käytetty hyvinvointialueelle siirtyviin palveluihin. 

Se tarkoittaa, että lisäpanostukset sosiaali- ja terveyspuoleen vuosien 2021 ja 2022 aikana näkyvät negatiivisesti vuodesta 2023 eteenpäin kuntaan jäävien palveluiden rahoituksessa. 

Eli lisäpanostus vaikka perusterveydenhuoltoon, joka hyvinkin saattaisi tulla tarpeeseen, maksetaan tulevaisuudessa moninkertaisesti sen kautta, että se vähentää kuntaan jäävien palvelujen rahoitusta. Eli ei ainoastaan kerran, vaan niin kauan kuin nyt sovittu rahoitusmalli on voimassa. 

Eli se kustannus heikentää kuntaan jäävien ennaltaehkäisevien  palvelujen rahoitusta pitkäksi ajaksi tulevaisuuteen. 

Siksi kyse ei ole näivettämisestä, kuten Ylisiurua kirjoittaa, vaan nimenomaan siitä, että olemalla nyt maltillinen menojen kanssa varmistetaan se, että kunnalla on mahdollisuus tarjota ennaltaehkäiseviä palveluja, opetusta ja paljon muuta tulevina vuosina. 

Yksi pääsky ei kesää tee. Eikä satunnainen HUS:ilta tullut palautus tarkoita sitä, etteikö tarkan markan ajat olisi edessä kuntataloudessa – jotta voisimme panostaa kaikkien hyvinvointiin, pitkäjänteisesti. 

 

Adlercreutz: Maakaasu ei ole kestävä energialähde

Tuoreiden tietojen mukaan vaikuttaa siltä, että maakaasu – tietyin reunaehdoin liittyen myyn muassa päästörajoihin – voidaan sisällyttää niin sanottuun taksonomiaan kestävien investointien luokitusjärjestelmästä. Siinä määritellään EU:n energiapaletti pitkälle tulevaisuuteen.

– Maakaasua ei tule luokitella kestäväksi energialähteeksi. Glasgown ilmastokokouksen edistysaskeleista huolimatta politiikka näyttää nyt ajavan ilmastotavoitteiden yli. Maakaasu on fossiilinen polttoaine ja juuri niiden käyttöä meidän tulee ensisijaisesti vähentää, Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz sanoo.

Samalla Adlercreutz varoittaa maakaasun turvallisuus- ja ulkopoliittisista seurauksista. Viimeksi joulukuussa Valko-Venäjän presidentti Lukašenka uhkasi sulkea kaasutoimitukset Valko-Venäjän kautta EU:n alueelle.

– Tämä on jälleen osoitus siitä, minkälaisia turvallisuuspoliittisia ongelmia maakaasu helposti aiheuttaa. Kaasutoimituksia on aiemminkin käytetty painostuskeinona ja näin tullaan varmuudella tekemään myös jatkossa. Jo turvallisuuspoliittiset aspektit puoltavat sitä, että EU:n tulisi mahdollisimman nopeasti luopua maakaasusta energialähteenä, Adlercreutz sanoo.

Maakaasuputki Nord Stream II on valmistunut, mutta sen käyttöönotto vaatii vielä Saksan energiaviranomaisen hyväksynnän. Käyttöönotto voikin venyä vuoden 2022 toiselle puoliskolle.

– Prosessin aikana olen tuonut esiin Nord Stream II -putken turvallisuuspoliittiset ongelmat. Putki sotii EU:n energiaunionin tavoitteita vastaan ja tekee EU:sta riippuvaisemman Venäjästä energiatoimittajana. Vaikka kaupankäynti itsessään voi johtaa positiiviseen kehitykseen Venäjällä, ei tätä voida nähdä järkevänä kehityksenä.

  Vaikka putki aikanaan otettaisiinkin käyttöön, eurooppalaista energiapalettia on nyt toden teolla syytä pohtia. Keski-Euroopan riippuvuus maakaasusta on myös yksi tekijä tämän hetken korkeiden sähköhintojen taustalla. Meillä on parempia, puhtaampia ja turvallisempia energialähteitä saatavilla ja on tärkeää, ettei taksonomia haittaa näiden käyttöönottoa, Adlercreutz lisää.

 

Anders Adlercreutz: EU:n tulee olla ilmastopolitiikan suunnannäyttäjä

Ilmastopolitiikasta on syytä puhua selkokielellä, korostaa Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz.

 – Suomen osalta ilmastokysymykset eivät ole vain hallituksen asia. Yhtälailla opposition tulee ymmärtää tilanteen vakavuus. Kyseessä on suuri muutos, joka avaa myös uusia mahdollisuuksia. Siksi on myös aivan selvää, että EU:ta tarvitaan, jotta voimme vastata tähän maailmanlaajuiseen haasteeseen,  jonka edessä seisomme, Adlercreutz sanoo.

Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n eilen julkistaman raportin mukaan on mahdollista, että jo 2030-luvulla saavutamme 1,5 asteen ilmaston lämpenemisen. Monien asiantuntijoiden mukaan se on kipukynnys.

EU esitteli oman ilmastopakettinsa heinäkuussa. Toimenpidepaketti tarkoittaa sitä, että EU vähentää nettopäästöjään vähintään 55 prosentilla vuoteen 2030 mennessä.

– Globaalista näkökulmasta Suomen toimilla on vain rajallinen merkitys. Mutta se, mitä EU tekee, on ehdottoman tärkeää. Osana EU:ta me voimme ja meidän pitää työskennellä oikeudenmukaisen, kunnianhimoisen, maailmanlaajuisen ilmastopolitiikan puolesta. Se hyödyttää myös yrityksiämme ja sen kautta talouttamme, Adlercreutz sanoo.

Hän korostaa, että jos EU asettaa vaatimuksia, ja jos unioni maailman suurimpana markkina-alueena asettaa tiettyjä standardeja, myös muun maailman on reagoitava.

– Vahva ja toimiva EU voi olla maailmanlaajuisen ilmastopolitiikan johtaja. Tämän syksyn COP26-ilmastokokous Glasgowssa voi toivottavasti olla se positiivinen virstanpylväs, jonka nyt tarvitsemme.

– Myös päästökauppaa on vahvistettava. Hiilibudjetistamme jäljellä oleva osa tulee liittää päästökauppaan, ja markkinamekanismeja on mukautettava siten, että ne tukevat tavoitteitamme päästöjen vähentämiseksi, Adlercreutz korostaa.

Meidän on oltava muutos, jota etsimme

Tällä hetkellä häntä ohjaa koiraa, kiistelemme keinoista ja puolustamme etuja, ymmärtämättä täysin kirkkaasti kokonaiskuvaa ja sitä, mitä rahoilla pitäisi tehdä ja millä aikavälillä. Syntyy lillukanvarsikeskustelua, joka vie meitä yhtä paljon taakse- kuin eteenpäin.

Eduskunnan täysistunnossa pitämässäni puheessa korostin sitä, että Suomi on selvinnyt kuluneesta puolesta vuodesta kohtalaisen pienillä vaurioilla. Tämä pitää paikkansa. Tämän blogin myötä haluan siirtää katseen tulevaisuuteen. 

Harjoittelusta tositoimiin

Suhtaudun menneisiin kuukausiin harjoitusleirinä: Olemme harjoitelleet kriisissä toimimista niin koulujen, työpaikkojen kuin terveydenhuoltojärjestelmämme näkökulmasta. Olemme keksineet keinoja pitää yllä ihmissuhteita tilanteessa, jossa normaali kanssakäyminen on rajoitettua. Olemme oppineet lisää viruksesta ja sen käyttäytymisestä.

Tämä kaikki on vaatinut paitsi hermoja myös puhdasta rahaa. Olemme velkaantuneet merkittävästi ostaessamme aikaa ja toimintakykyä. 

Nyt harjoitusleiri on lopussa ja meidän on otettava vastaan seuraava, mahdollisesti ensimmäistä iskua huomattavasti kovempi tälli. Skenaario, jossa virus leviää vielä aiempaa aggressiivisemmin ja jossa perinteistä teollisuutta harjoittavien yritystemme tilauskirjat jatkavat ohenemistaan, on täysin mahdollinen. Sanon tämän, vaikka mielelläni kauppaisinkin toisenlaista näkymää.

Tällaisessa tilanteessa mitataan kansakunnan kykyä yhteistoimintaan. Nostan tämän toistuvasti esille, sillä monet historialliset tapahtumat osoittavat, että asenne ja tahtotila vaikuttavat kriisistä selviämisen lopputulokseen.

Yhteistoiminta kumpuaa halusta ymmärtää toista

Olen itse yrittäjä ja olen naimisissa yrittäjän kanssa. Eläydyn ja samaistun kymmenien ja satojen tuhansien yrittäjien elämään.  Viiden lapsen isänä olen saanut toimia erilaisissa kouluun ja harrastuksiin liittyvissä luottamustehtävissä. Niiden kautta olen nähnyt erilaisten perheiden haasteita ja ymmärtänyt, että vaikka monissa suomalaisissa perheissä asiat ovat hyvällä tolalla, on myös paljon lapsia, äitejä ja isiä, joiden asiat eivät ole kunnossa. Usein nämä ongelmat limittyvät toisiinsa muodostaen monimutkaisia vyyhtejä. Poliitikkona työskennellessäni silmäni ovat puolestaan avautuneet ymmärtämään etujärjestöjen näkökulmaa, vähemmistöjen huolia ja  isojen yritysten ratkaisuja. 

Uskon, että toisten saappaisiin astumista eli empatiakykyä on pakko harjoitella aktiivisesti. On aivan selvää, että maailmaa olisi helpointa katsoa omasta vinkkelistä. Tällaiselle asenteelle olkapäälläni istuva apina kuitenkin nauraa säälivästi; luulen, että suurin osa meistä kyllä tietää, milloin syyllistymme henkiseen laiskuuteen. 

Meissä ihmisissä on varmasti henkistä laiskuutta vakiomäärä. En rehellisyyden nimissä usko, että ihminen olisi muuttunut tässä suhteessa vuosisatojen kuluessa kovin paljoa. On kuitenkin mahdollista, että sosiaalinen media ruokkii henkistä laiskuutta: on helppo kokea hyväksyntää samanmielisten kuplassa ja elää omia näkemyksiä vahvistaen sen sijaan, että kyseenalaistaisi niitä. Kriisin keskellä haluan nostaa esille huoleni tällaisen ilmiön tuhoisuudesta.

Oppositiopolitiikka on parlamentarismin tae

Hyvä oppositiopolitiikka kyseenalaistaa hallituksen tekemisiä: se repii auki päätöksenteon perusteet ja vaatii lisäselvityksiä. Se puuttuu asioiden vaillinaiseen valmisteluun ja prosessien ontumiseen. Se nostaa esille vaihtoehtoja, joita hallitus ei näe. Oppositiopolitiikka on parlamentarismin toteutumisen tae.

Tällä hetkellä politiikka on valitettavan usein henkilöihin menevää. Oppositio syyllistyy asioiden vaillinaiseen valmisteluun ja käyttää opponoidessaan tarkoitushakuisesti kontekstista irrotettuja tai joskus jopa valheellisia väitteitä. Ja kyllä, sama toistuu toiseenkin suuntaan. Joku voisi tietysti kutsua tätä tavanomaiseksi politikoinniksi, mutta itse suhtaudun tällaiseen politikointiin erityisen kriittisesti yhteiskunnallisessa tilanteessa, joka on kaikin puolin haasteellinen jo valmiiksi.

Päätöksentekoa pitää uudistaa 

Ihailemme Ruotsia, jonka on onnistunut synnyttämään useita kansainvälisesti merkittäviä brändejä. Ihailemme Viroa, jonka on pienestä koostaan huolimatta onnistunut synnyttämään yrittäjyydelle houkuttelevat olosuhteet. Ihailemme Islantia, jonka on onnistunut nousemaan etäisenä saarivaltiona konkurssista tekemällä useita sosiaalisia uudistuksia. Kaikkien toiminnassa on korostunut halu avata yhteiskuntaa uudenlaiselle ajattelulle ja uudenlaisille toimintamalleille. 

Myös Suomi on uuden edessä. Selvitäksemme nyt otetusta velasta, meidän on ajateltava monia asioita ja aloja uudestaan. Myös päätöksentekoa pitää uudistaa. Korkea koulutusasteemme antaa hyvät edellytykset uudistumiselle, mutta on olennaista ymmärtää, että näin syvästi velkaantuneina myös aika on rahaa. 

Uusien toimintamallien löytäminen edellyttää uudenlaista yhteistyötä kaikilta markkinoilla toimivilta: työmarkkinajärjestöiltä, hallitukselta, eduskunnalta, yrityksiltä. Kaikkien on oltava valmiita ryömimään poteroistaan ja kuunneltava aidosti toistensa ajatuksia. Kaikkien on oltava valmiita näkemään uudet toimintatavat välttämättöminä. Ja ennen kaikkea: Kaikkien on oltava valmiita luottamaan siihen, että kaikki osapuolet haluavat Suomelle hyvää. Perinteinen vasemmisto-oikeisto jargon tuntuu erityisen väsyneeltä tämän tavoitteen saavuttamisen näkökulmasta. Etenkin koska – rehellisyyden nimissä – meidän vasemmistomme ei ole erityisen vasemmalla, eikä meidän oikeistomme erityisen oikealla.

Yhdessä tuotettu visio päätöksenteon pohjaksi

Jotta uudistustyössä voidaan onnistua, meidän pitäisi koota kaikki yhteiskunnalliset toimijat yhden pöydän ääreen ja antaa tehtäväksi luoda kuva menestyvästä Suomesta. Tässä vaiheessa vain taivas on rajana; keinoista puhutaan vasta seuraavassa vaiheessa. Kysymys siis kuuluu: Millainen on se Suomi, jonka pystymme rakentamaan, jos hyödynnämme kaikki vahvuutemme täysimääräisesti?

Keinot tulevat käsittelyyn vasta vision ollessa kirkas. Olen taipuvainen uskomaan, että keinot kyllä löytyvät, sillä kukapa ei haluaisi edistää menestyvän Suomen rakentumista?

Tällä hetkellä häntä ohjaa koiraa, kiistelemme keinoista ja puolustamme etuja, ymmärtämättä täysin kirkkaasti kokonaiskuvaa ja sitä, mitä rahoilla pitäisi tehdä ja millä aikavälillä. Syntyy lillukanvarsikeskustelua, joka vie meitä yhtä paljon taakse- kuin eteenpäin.

Meillä on hyvät edellytykset menestyä

Huolimatta isosta velkataakasta – tai ehkä jopa sen ansiosta – mikään ei estä meitä menestymästä. Suomea pitäisi tarkastella Suomi Oy:nä. Harva yritys ajattelee, että yrityksen onnistumisen mahdollisuudet ovat mitättömät, vaikka tulevaisuutta rakennettaisiinkin velkarahalla. Päin vastoin, halu ja paine onnistua, ovat entistäkin kovempia. 

Kun visio on kirkas, pystymme kohdistamaan lainatut rahat oikein. Pystymme pistämään rahan poikimaan, kuten sanonta kuuluu. Kirkkaan vision rakentamiseentarvitaan kuitenkin kaikkien osaamista. Tulevaisuuden rakentamiseen tarvitaan luottamusta, ei pelon kylvämistä ja vastakkainasettelua.

Maakuntakaavan varikkomerkintä ajaa koko hankkeen umpikujaan

Pääkaupunkiseudun lähiliikenteen kehittäminen edellyttää, että rakennamme kaksi isoa kunnossapitovarikkoa – tai useamman pienemmän. Nykyinen varikko Ilmalassa ei riitä tyydyttämään kasvavan junaliikenteen tarpeita.

Maakuntakaavaehdotuksessa, joka käsitellään maakuntavaltuustossa 9.6.2020, on uuden varikon varikkomerkintä sijoitettu Mankin ja Luoman rajalle. Tällä kohdin maa on savipeltoa ja ympäristö on satojen vuosien aikana muokkautunutta kulttuurimaisemaa. Mikäli varikko sijoitetaan nyt ehdotettuun paikkaan, siitä tulee hyvin näkyvä, koko lähialuetta vahvasti määrittelevä laitos.

Paikka on rakenteellisesti ongelmallinen ja maisemallisesti katastrofaalinen. Pelkät paalutuskustannukset lasketaan kymmenissä miljoonissa euroissa. Se, että merkintä on maakuntakaavassa näin kiistanalaisessa paikassa ei edistä hanketta, vaan vesittää sitä.

Pidän myös hyvin kyseenalaisena, että merkintä sijoitettiin kaavaan ennen kuin varikkovaihtoehtoja arvioiva selvitys valmistui. Näin kaavamerkinnästä tuli mahdollisesti selvitystä ohjaava tekijä, vaikka marssijärjestyksen pitäisi olla päinvastainen.

Kunnilla on kaavoitusmonopoli ja minun on vaikea uskoa, että Espoo tai Kirkkonummi lähtisivät kaavoittamaan varikkoa näin ongelmalliseen paikkaan. Kirkkonummen osalta varikko määrittelisi jatkossa hyvin vahvasti jatkuvasti kasvavaa Masalan asuinaluetta. Espoon puolella ehdotettu sijainti liittyy puolestaan läheisesti kasvavaan Lasilaakson alueeseen.

En myöskään aidosti usko, etteikö pääkaupunkiseudulta löytyisi aluetta, johon varikko olisi mahdollista sijoittaa huomattavasti pienemmin ympäristövaikutuksin ja pienemmin kustannuksin. Ehdotettu varikkosijainti ei myöskään ota huomioon tulevia joukkoliikenteen kehitysnäkymiä.

Jotta voisimme tehdä oikean arvion – ympäristövaikutusarviointeineen – tulisi nyt esittää sijainnille lisää vaihtoehtoja. Sellaisia vaihtoehtoja, jotka katsovat pidemmälle tulevaisuuteen, eivät pelkästään muutaman vuoden päähän. Näistä vaihtoehdoista tulisi sitten käydä julkista keskustelua ennen kuin ne pitkän kaavaprosessin viime metreillä löytävät tiensä kaavakarttoihin.

Suomalaisen rakentamisen erikoisuus on pitkään ollut se, että uusia alueita sijoitetaan pelloille. Se on tuntunut helpolta, jopa kätevältä ratkaisulta. Se on kuitenkin laiskan mielen ratkaisu. Pelto ei ainoastaan ole tyhjä tila. Se ei ole joutomaata. Jokaiseen peltoon liittyy pitkä historia. Pelto on osa ekosysteemiä ja hiilen kiertokulkua. Se on olennainen osa maisemaamme. Isossa kuvassa jokainen pelto on myös pala omavaraisuuttamme. Niin tässäkin tapauksessa.

Kirkkonummen kunta on todennut, ymmärrettävistä syistä, ettei se pidä esitettyä varikkosijoitusta Luomaan hyväksyttynä.  Sen myötä kunta ottaisi vastatakseen varikkoalueen ongelmat, hyötyjen jäädessä hyvin vähäisiksi. Maisemallisesti ja teknisesti Mankin sijoitus on yhtä ongelmallinen. Varikko on tärkeä koko pääkaupunkiseudun lähiliikenteen kannalta, mutta maakuntakaavan mukainen sijainti ei ole hyvä ratkaisu.

Toivon, että maakuntavaltuusto päätöksessään ymmärtää tämän. Kiistanalainen kaavamerkintä Mankin ja Luoman rajalla ei edistä hanketta, vaan ajaa sen umpikujaan. Kaavamerkintä tulee siksi poistaa.

Hyvää Uutta Vuotta!

Joulutauon jälkeen alkaa uusi vuosi. Se on kuin puhdas kirjoittamaton sivu. Ja joka kerta uuden vuosiluvun kirjoittaminen tuntuu aluksi vieraalta ja oudolta. Vuosi 2020. Minäkin tulen takuuvarmasti kirjoittamaan luvun väärin monta kertaa seuraavien viikkojen aikana. Vuosi, joka joskus odotti kaukaisessa tulevaisuudessa, on nyt täällä. 

Kun aikoinaan teinipoikana selailin sarjakuvahyllyä Bruno Vinbergin kaupassa Jorvaksessa, silmäni pysähtyivät usein kiehtovaan avaruusaiheiseen lehteen nimeltä ”1999”. Se kertoi siitä kaukaisesta tulevaisuudesta, jossa lentäisimme ympäri mitä mielikuvituksellisimmissa vempaimissa. Vuosi 1999 siinsi tuolloin jossain kaukana tulevaisuudessa. 

Ja nyt vuonna 2020 vuosi 1999 on jo menneisyyttä. 

Moni asia muuttuu hitaammin kuin mitä kuvittelemme. Jotkut asiat taas muuttuvat yhdessä yössä. Vuonna 2020 käytämme vielä aika normaalin oloisia autoja. Muutama vuosi sitten rantarataa pitkin kulkivat vielä ne samat punakeltaiset junat, joita käytettiin 70-luvulla. Kun me muutimme Kirkkonummelle vuonna 1972 vanhempani kertoivat siskolleni, että kuntaan kohta tulee uimahalli. Ja tulihan se – liki 30 vuotta myöhemmin. 

Tänään Kirkkonummi muuttuu varsin nopeasti. Osittain syistä, joita emme itse voi ohjata. Meillä on monta kouluprojektia käynnissä, mikä on sekä positiivinen että negatiivinen asia. Negatiivinen siksi, että se kertoo vanhoissa kouluissa ilmenneistä sisäilmaongelmista. Positiivinen siksi, että sen myötä saame luotua kunnasta entistä vetovoimaisemman. Kun tulevaisuudessa jokin lapsiperhe pohti Kirkkonummelle muuttoa, vanhemmat voivat olla varmoja siitä, että lasten kouluympäristö on paitsi nykyaikainen, myös terveellinen. 

Monen vuoden SOTE-epävarmuuden aiheuttaman odotuksen jälkeen työ hyvinvontikeskuksen rakentamiseksi on alkanut. Riippumatta siitä, miten SOTEn kanssa käy, tulemme tarvitsemaan SOTE-palveluja Kirkkonummella. Uusien tilojen myötä varmistamme sen, että palveluja löytyy. 

Kirkon kupeeseen nousevaa uusittua kirjastoa viimeistellään parhaillaan. Samaan aikaan työ koko keskustan kehittämiseksi jatkuu. Kirkkoharjun koulun muutto avaa uusia mahdollisuuksia. Tori, kirkko, kirjasto ja aikanaan kirjaston taakse nouseva lukiokampus luovat pohjaa uudelle vetovoimaiselle kuntakeskukselle, joka palvelee sekä nuoria että vanhempia kuntalaisia. 

Kun uudistusvauhti on kovimmillaan tulee investointitarpeisiin suhtautua myös kriittisesti. Mitä kannattaa tehdä ja mitä ei? Kyse on aina myös taloudellisesta pärjäämisestä. Onko käsillä oleva panostus sellainen, joka maksaa itsensä takaisin? Kestävän kehityksen kysymykset ovat nekin äärimmäisen tärkeitä kun mietimme Kirkkonummen kehittämistä. 

Kuntana olemme sitoutuneet Hinku-ohjelmaan. Se ohjaa kunnan kehitystä ja edellyttää, että leikkaamme ilmastopäästöjämme voimakkaasti vuoteen 2030 mennessä. Tämän tavoitteen tulee ohjata myös elinkeinoelämämme kehitystä. Kuntana meillä on monta vahvuutta. Me sijaitsemme lähellä Helsinkiä, mikä tekee meistä kiinnostavan kotikunnan erikokoisille yrityksille. Myös maatilatalous on tärkeä kuntataloutemme pilari.

Toivon, että jokainen meistä kirkkonummelaisista innostuisi kokeilemaan mahdollisimman usein paikallisesti tuotettuja palveluja ja tuotteita. Tällä tavalla tuemme aidosti paikallista yrittäjyyttä. Mitä parempi ja innostavampi paikka Kirkkonummi on yrittää, sitä paremmin voimme kaikki.

Ja lopuksi: Minulla on unelma, jonka jaoin teidän kaikkien kanssa jo vuosi sitten. Unelmoin, että Kirkkonummesta tulisi koko Suomen kohteliain kunta. Toivon, että me kaikki tervehtisimme toisiamme  kun tapaamme lenkillä, parkkipaikalla tai jalkapallokentän laidalla. Iloinen ”hei” on halpa tapa luoda hyvinvointia ja viihtyisyyttä meidän kuntalaisten kesken. Ihan pokkana vaan siis tervehtimään ja luomaan uutta tulevaisuutta kanssani. 

Olen äärimmäisen iloinen, että saan luotsata kunnanvaltuustoa. Olen myös kiitollinen kaikista niistä kommenteista ja vinkeistä, joita olen kuluneen vuoden aikana teiltä saanut. Pidetään lippu korkealla myös vuonna 2020. Kuntamme on yhtä kuin me kaikki yhdessä.