Adlercreutz: Regeringens legitimitet vacklar – landskapsvalet måste flyttas

/0 Comments/in , , , , /by

Det står klart att social- och hälsovårdsreformens tidtabell inte håller. Social- och hälsovårdsutskottet kommer inte att hinna behandla lagförslaget före midsommaren. Det betyder att omröstningen kan ske tidigast i början av juli. Trots det står regeringen fast vid att valet skall hållas i oktober 2018.

– Regeringens sköra legitimitet tål inte mera det cyniska maktspel som regeringen bedriver. Man kan inte i oändlighet tumma på centrala principer i behandlingen av det självständiga Finlands största reform någonsin. Här går gränsen. SOTE-reformen förtjänar och behöver en ordentlig behandling – och valet en tidtabell som respekterar de grundläggande demokratiska principerna, säger Anders Adlercreutz, SFP:s vice ordförande och riksdagsledamot.

Stödet för social- och hälsovårdsreformen är ytterst svagt i riksdagen. Det är en av orsakerna till att speciellt statsministerpartiet Centern hårdnackat har hållit fast vid den orealistiska valtidtabellen.

– Venedig-kommissionen och OSSE har klart stipulerat att centrala vallagar inte skall ändras mindre än ett år före ett val. Trots det har regeringen tills nu hållit fast vid en tidtabell som klart strider mot de rekommendationer vi själva krävs att andra länder skall följa. Nu får det vara nog. Landskapsvalet måste flyttas framåt.

En cirkelsåg som inte borde startas

/0 Comments/in , , /by

Social- och hälsovårdsreformen har diskuterats aktivt på HBL:s sidor de senaste veckorna. Det är bra. Det handlar om det självständiga Finlands största reform och den förtjänar en ordentlig debatt.

Det börjar dock bli bråttom med att sätta fakta på bordet. Regeringen vill att paketet ska vara godkänt i början av juni så att vi kan ha landskapsval i oktober. Det är bråttom, eftersom Centern inser att stödet för i synnerhet landskapsreformen är obefintligt. I den ekvationen verkar det att vi i så fall går emot bl.a. OSSE:s valtidtabellsrekommendationer inte ha någon betydelse.

Det svaga stödet är inte förvånande. Trots att reformens slutresultat till en del hänger på hur den förverkligas finns det mycket vi redan nu kan förutspå.

Idag har vi ett system som sporrar till god vård i alla skeden. Det är kommunerna som har hand om den förebyggande vården, bashälsovården och kostnaderna för specialsjukvården. I alla steg svarar kommunerna för följderna och kostnaderna av sitt arbete.

Problemet med det vi har idag är att många kommuner är för små för att de skall kunna sköta bashälsovården på ett effektivt sätt. Men incitamenten är det inget fel på, för ansvar och pengar går hand i hand. Det finns helt enkelt incitament att sköta saker väl.

I det som nu föreslås är det tvärtom.

Om reformen godkänns som sådan kommer kommunerna fortsättningsvis att sköta den förebyggande vården, men de svarar inte för följderna då social- och hälsovårdscentralerna sköter bashälsovården.

Social- och hälsovårdscentralerna igen behöver inte bekymra sig för följderna av sitt arbete, eftersom landskapets affärsverk tar hand om specialsjukvården. Tvärtom, de har ett direkt incitament att flytta jobbiga patienter över till landskapets affärsverk.

Man kan införa kontrollinstrument och sanktioner för att styra vården. Men om de grundläggande incitamenten inte fungerar är det inte troligt att det hjälper. Det är mycket osannolikt att regeringens inbesparings- och vårdmålsättningar uppnås. Tvärtom – kostnaderna torde stiga.

Efter reformen ska social- och hälsovårdscentralerna tävla mot varandra på marknaden. Enligt den så kallade kapitationsprincipen betalar landskapen en ersättning åt sote-centralerna för varje patient. Två tredjedelar av ersättningens storlek är fast, oberoende av den vård som patienten behöver. Det leder till ett enormt sårbart system där allt hänger på hur exakt man räknar ut kostnaderna för en viss patientprofil. Om kalkylen är för hög skenar kostnaderna iväg. Om den är för låg finns den en risk för undervård och det, att inga privata social- och hälsovårdscentraler dyker upp på marknaden.

Ministeriet säger att man kan justera ersättningssumman med täta mellanrum. Men vilket privat företag vill göra en stor investering i en sote-centralsverksamhet om ersättningen inte är förutsägbar?

Tanken bakom hela reformen är att undvika ökande kostnader i specialsjukvården genom att man satsar mer på bashälsovården. Men då incitamenten för oss i fel riktning och den ekonomiska modellen är sårbar finns det skäl att vara orolig.

Professor Kekomäki jämförde sote-modellen med en cirkelsåg vars sågblad snurrar åt fel håll. Den ordbilden är bara delvis korrekt. I det som nu föreslås snurrar inte bara bladet åt fel håll utan hela maskinen är felaktigt monterad. Att starta den i brådskande ordning är oansvarigt inte bara med tanke på snickarens händer, utan med tanke på hela verkstaden.

Det system vi har idag har många problem, men samtidigt är det konkurrenskraftigt i internationell jämförelse. Att införa ett enhetligt patientdatasystem skulle redan förbättra mycket, men enligt HUS kommer social- och hälsovårdsreformen att göra det omöjligt. De små kommunernas bekymmer kunde rättas till genom att överföra bashälsovården på sjukvårdsdistrikten. Vi har fungerande modeller på flera håll i landet som kunde införas på nationell nivå. Det finns många alternativ till det vi nu håller på att göra. Många alternativ som är klart bättre än detta.

 

(Mielipidekirjoitus Hufvudstadsbladetissa 26.4.2018)

Jos terä on asennettu väärinpäin sirkkeliä ei kannata käynnistää.

/1 Comment/in , , , /by

Markkinatalous toimii, jos kannustimet ovat oikeat. Jos syntyy monopoleja se ei toimi. Jos maksetaan väärästä asiasta se ei toimi.

Tilaaja-tuottajamallinen hankintaorganisaatio toimii, jos ostettava asia on selkeästi rajattu. Jos vastuu on selvä, eikä alku- tai loppupäässä ole joustovaraa.

SOTE-uudistuksessa nämä asiat ovat perustavanlaatuisesti pielessä ja on todella huolestuttavaa että tätä ei haluta tunnustaa.

Katsokamme nykytilannetta: Nykyinen terveydenhuoltojärjestelmämme on kaukana täydellisestä. Kunnallinen päätöksenteko on usein lyhytnäköistä ja oikeita  asioita ei aina osata priorisoida. Hartiat ovat kieltämättä kaposet mutta siitä huolimatta kustannustaso on kansainvälisessä vertailussa kohtuullinen koska kannustimet ovat oikeat. Ne ohjaavat oikeaan suuntaan.

Kunnilla on vastuu ennaltaehkäisevästä työstä. Kunnat kantavat myös huonosti hoidetun työn seuraukset, koska perusterveydenhuolto on kunnan vastuulla. Jos perusterveydenhuolto hoidetaan huonosti kunta kärsii, koska erikoissairaanhoidon kustannukset ovat kunnan vastuulla.

Raha ja vastuu kulkevat käsi kädessä. On siis kannustin toimia oikein.

Mitä nyt on tapahtumassa? Kunta hoitaa ennaltaehkäisevän työn, mutta se ei kanna huonosti hoidetun työn seurauksia. SOTE-keskus hoitaa perusterveydenhuollon, mutta se ei vastaa erikoissairaanhoidon kustannuksista. Päinvastoin – SOTE-keskuksella on suoranainen kannustin siirtää potilaita erikoissairaanhoidon puolelle, maakunnan liikelaitokseen.

Tässä mallissa on perustavaa laatua oleva valuvika. Toivo siitä, että tällä mallilla tulisi säästöä tai tehokkuutta voidaan unohtaa. Malli, jonka toiveet tehokkuudesta perustuvat valvontaan ja kontrolliin, ei toimiviin kannustimiin, on tehoton. Sirkkeli pyörii väärinpäin.

Yksityisillä toimijoilla tulee olla paikkansa SOTE-uudistuksessa. Mutta markkinat on rakennettava oikeiden, toimivien kannustimien varaan. SOTE-keskusten tulisi kantaa erikoissairaanhoidon kustannukset. Sotekeskusten potilasvalinnan tulisi perustua ennaltamäärättyyn asiakasjoukkoon jossa on sekä paljon että vähän hoitoa tarvitsevia. Tai sitten koko tilaaja-tuottajamallista SOTE-keskuksineen pitäisi luopua. Nyt esitetty ja valitettavasti mitä ilmeisimmin hyväksymisputkessa oleva malli on markkinatalouslogiikan vastainen.

Arvioidaan, että esitetty maakuntauudistus mm. näistä syistä tulee nostamaan kustannustasoa. Tiedämme myös, että valtiontalous pitkälti on nollasummapeli. Siksi on syytä pelätä että valtion suunnasta tullaan kiristämään kuntataloutta.

Se tarkoittaa kiristyvää kustannuspainetta kuntaan jääviin velvoitteisiin – pääasiassa koulutukseen ja päivähoitoon.

Ja mitä erikoisinta: Kokoomus ja keskusta ovat sitä mieltä, että esitys pitää hyväksyä – koska muutakaan ei voi. Hallituksen sisäisen luottamuspulan takia ei haluta edes pitää kiinni hallitusohjelman kirjauksesta siitä, että uudistuksen toimeenpanon kanssa edetään vaiheittain. Sirkkeli laitetaan pyörimään, silmät kiinni – ja väärään suuntaan.

Puhe eduskunnan keskustelussa sote-uudistuksesta 14.3.2018

/0 Comments/in , , /by

Arvoisa puhemies,

Tuntuu kuluneen ikuisuus siitä hetkestä, jolloin hallitus löi sote-uudistuksen tavoitteet lukkoon ja paalutti sen etenemisen.

Piti kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta ja saatavuutta sekä hillitä kustannuksia.

Tähän piti päästä leventämällä hartioita, yhtenäistämällä rahoituspohja ja tuomalla mukaan valinnanvapaus.

Ärade talman,

Det känns som om en evighet skulle ha förflutit sedan den dag då regeringen stipulerade social- och hälsovårdsreformens mål.

De är mål som idag känns mycket avlägsna. Man skulle minska på skillnader i hälsa, minska på skillnaderna i tillgängligheten till vård och samtidigt stävja kostnadsökningen.

Allt det genom att förverkliga en reform i tre steg.

Det lät bra, för målen var bra. Planen var bra.

Ända tills allting raserades en november kväll.

Arvoisa puhemies,

Nuo alkuperäiset hyvät tavoitteet ovat enää muisto vain. Niistä ei ole tässä esityksessä jäljellä kuin nimi, valinnanvapaus.

Marraskuisena iltana lyötiin kiinni poliittiset tavoitteet, ja käytäntö unohdettiin. Ja sillä polulla olemme vieläkin.

Politiikka edellä lähdettiin toteuttamaan itsenäisen Suomen suurinta uudistusta. Samalla sen tavoitteet unohdettiin. Ajatus maakunnista, kahlituista maakunnista, riitti Keskustalle. Kokoomukselle taas riitti muutama palveluseteli. Halvalla menee.

Palatkaamme tähän hetkeen.

Suomen nykyinen järjestelmä on kustannustehokas. Se on sitä, koska taloudelliset rakenteet tukevat kustannustehokkuutta. Hartiat ovat liian kapeat, mutta ne ovat kustannustehokkaat.

Kunta vastaa ennaltaehkäisevästä työstä, ja kantaa huonosti hoidetun työn seuraukset, koska vastaa perusterveydenhuollosta kustannuksineen.

Kunta vastaa myös perusterveydenhuollon seurauksista, koska kantaa erikoisterveydenhuollon kustannukset. Eli on kannustin hoitaa hoivatyö joka tasolla hyvin.

Mitä tässä uudistuksessa on nyt tapahtumassa?

Kunta hoitaisi ennaltaehkäisevän työn. Mutta se ei vastaisi huonosti hoidetun työn seurauksista.

Sote-keskus hoitaisi perusterveydenhuollon, mutta ei vastaisi huonosti hoidetun työn seurauksista, koska erikoisterveydenhuolto on maakunnan liikelaitoksen heiniä. Kaiken lisäksi sote-keskus voisi lähettää hankalat tapaukset suoraan maakunnan liikelaitokseen.

Kermankuorinnan riski on ilmeinen.

Tämä rakenne yhdessä kapitaatioperusteisen rahoituksen kanssa luo kustannuspaineen ja toimii integraatiopyrkimyksiä vastaan. Se toimii koko uudistuksen tavoitteita vastaan.

Kun tähän vielä liittää hallituksen kustannusrajoittimen, eli maakuntakahleet, niin on syytä olla huolissaan.

Uudellamaalla jo ensimmäisen vuoden säästöpaineet ovat 300 miljoonan euron luokkaa. Se tarkoittaa suuria leikkauksia. Koska rakenteet lisäävät kustannuspainetta, budjettirajoitin tarkoittaa suuria leikkauksia. Ja myös sitä, että alkuperäiset tavoitteet karkaavat yhä kauemmas.

Tehokas terveydenhoitojärjestelmä ei edellytä raskasta maakuntahallintoa. Se syntyy digitalisaation kautta, leveämpien hartioiden kautta, parhaita käytäntöjä soveltamalla.

Ne saatetaan toimeenpanon kautta saada tähänkin versioon upotettua, tai säätämällä koko järjestelmää. Mutta varmaa on, että terveydenhoidon pakottaminen paksuun maakuntapaitaan ei sitä edistä.

Pitääkö tämä uudistus viedä maaliin? Sitä puoltavat lausunnot viittaavat siihen, että tähän on jo panostettu liikaa. Että kunnat odottavat uudistusta. Että epävarmuus on liian iso.

Ymmärrän tällaisen näkökulman.

Mutta Suomen suurinta uudistusta ei pitäisi viedä raskaasti puutteellisena läpi uponneiden kustannuksien pelossa. Ei siksi, että muutakaan ei voi.

Eikä ainakaan kertaheitolla.

Arvoisa puhemies,

Pääministeri Sipilä on puhunut kokeilulkulttuurin puolesta. Tässä olisi siihen nyt oiva tilaisuus. Esimerkiksi peruskoulu-uudistus oli suuri menestys, joka vietiin vaiheittain läpi.

Miksi emme tässä tekisi samalla tavalla? Kokeillaan uudistusmallia kokonaisuudessaan yhdessä maakunnassa, tai yhdellä ERVA-alueella. Ja siitä oppien, pakettia säätäen, myöhemmin koko massa. Se olisi turvallinen, vastuullinen tapa toteuttaa sote-uudistus.

Ärade talman,

Den här reformen skall inte genomföras på detta sätt, inte som den ser ut nu. Gör ett experiment. Pröva modellen i ett landskap, eller på ett specialupptagningsområde. Gör de justeringar som behövs och gå sedan vidare.

Då kan vi få en modell som gagnar hela landet, som kan ha allas stöd, och som når de mål vi ställt upp.

Adlercreutz: Inför vård- och landskapsreformen stegvis

/0 Comments/in , , , /by

”Vi måste göra som vi gjorde när grundskolan infördes, genomföra landskapsreformen stegvis, en region i taget. Det tycker Anders Adlercreutz, riksdagsledamot och viceordförande för SFP.

”Grundskolan är en av våra största framgångssagor. Men den infördes över en lång tidsperiod, på ett lyckat sätt. Nu vill regeringen genomföra landskapsreformen – det självständiga Finlands största reform – över en natt, i hela landet. Detta trots att det finns uppenbara problem i lagstiftningen och trots att hela lagpaketets stöd är mycket svagt”

Minister Vehviläinen har i flera uttalanden konstaterat, att reformens resultat beror på hur den genomförs i landskapen.

”Det tyder på att de regeringen ser problemen. Men samtidigt flyr regeringen sitt ansvar. Om regeringen vill hålla fast i sin av politiska skäl forcerade tidtabell är det minsta man kan kräva att vi åtminstone går in för en stegvis implementering, landskap för landskap, så att vi kan lära oss på vägen. Annars är risken stor för att vi gör dyra misstag”, säger Adlercreutz

Juha Sipilä har talat varmt för införandet av en försökskultur.

”Då måste försöken också analyseras. Som bäst pågår försök med valfrihet i landet. Samtidigt har vi redan en lagproposition i riksdagen. Låt oss först analysera vad vi lärt oss. Och sedan genomföra en balanserad social- och hälsovårdsreform stegvis i hela landet. En reform som svarar på de utmaningar vi har.”

Maakuntahallinnon toimivuus edellyttää vaalipiirejä

/0 Comments/in , , /by

Eduskunta päättää kevään aikana sote- ja maakuntauudistuksesta. Tämä ei saa tapahtua ilman, että kansalaiset ymmärtävät todelliset ja monella tapaa dramaattiset seuraukset. Samalla kun noin puolet kuntien budjetista siirtyy maakuntien alaisuuteen, siirtyy sinne myös paitsi tärkeitä peruspalveluita myös iso osa kuntien varallisuudesta. Keskiössä on kysymys siitä, miten tämä muutos vaikuttaa kansalaisten mahdollisuuteen osallistua päätöksentekoon. 

 

Lähtökohtaisesti maakuntahallinto on demokratian kannalta ongelmallinen. Isompaan yksikköön siirryttäessä yksittäisen ihmisen ääni pienenee. Kun vielä otamme huomioon sen, että maakuntahallinnon talous on tiukassa ministeriöohjauksessa, voi todeta, että iso osa suomalaista paikallista päätöksentekokulttuuria uhkaa hävitä. Koska itse maakuntarakenteeseen ei sisälly mainittavia tehokkuutta tuovia mekanismeja on jouduttu tilanteeseen, jossa säästöjä yritetään saada sen kautta, että maakuntien tulovirtaa ohjataan tiukasti – hallituksesta käsin. Rahaa on sen verran, kun ministeriö antaa. Maakunta voi tehdä investointeja, jos ministeriö suo.

 

Tämä ei todellakaan ole sellainen ”kansanvallan riemuvoitto” jolla pääministeripuolue Keskusta on maakuntahallintoa yrittänyt markkinoida. 

 

Tulevia maakuntavaaleja on simuloitu eri näkökulmista. Kaikki vaihtoehdot näyttävät tällä hetkellä pienten kuntien kannalta huonoilta. Näyttää vahvasti siltä, että suuret kaupungit tulevat saamaan selvästi kokoaan isomman vaikutusvallan tulevassa maakuntavaltuustossa. Tähän ongelmaan pitää herätä hyvän sään aikana. 

 

Maakuntahallintomalli on ongelma erityisesti Uudellemaalle, jota maakuntauudistus käsittelee erityisen kovakouraisesti. Alustavien laskelmien mukaan hallituksen asettama säästöpaine on ensimmäisenä vuonna noin 300 miljoonan euron luokkaa – ja se kasvaa vuosi vuodelta. Tämä tarkoittaa, että edessä on vaikeita päätöksiä. Yksikköjä on lakkautettava ja virkoja on lopetettava. Hoitavia käsiä on karsittava. 

 

Palveluita karsittaessa on olennaista, että maakuntavaltuustossa on riittävästi edustajia, jotka tuntevat paikalliset olosuhteet. 

 

Olen nostanut Uudenmaan ongelmallisen tilanteen toistuvasti esille eduskunnassa. Uskon myös vakaasti, että ongelma on ratkaistavissa. Jakamalla Uusimaa vaalipiireihin pystymme varmistamaan sen, että kaikilla Uudenmaan osilla on edustus siinä vaikeassa alkuvaiheen tilanteessa, jossa palveluverkkoa rakennetaan. Jos hallitus oikeasti uskoo siihen, että se on luomassa itsenäistä maakuntahallintoa, se ymmärtää myös, että paikallisen äänen on kuluttava. Uudenmaan sisäisillä vaalipiireillä se olisi varmistettavissa. 

 

 

(Mielipidekirjoitus Kirkkonummen Sanomissa 8.2.2018)

Adlercreutz Meri-Lappi keskustelussa: ”Sairaaloiden alasajo ja leikkaustoiminnan keskittäminen laitettava jäihin”

/0 Comments/in , /by

RKP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Anders Adlercreutz vaatii hallitusta keskeyttämään päivystysuudistuksen täytäntöönpanon, eli sairaaloiden alasajon ja pienempien sairaaloiden leikkaustoiminnan keskittämisen.

– On edelleen täysin pimennossa mitä hallituksen sote-uudistuksesta tulee. Useat asiantuntijatahot ovat lausuntokierroksella antaneet rajua kritiikkiä hallituksen uudelle valinnanvapausesitykselle. Siksi on mielenkiintoista, että eteenkin keskusta on valmis keskittämään ja ajamaan sairaalaverkon alas ennen kuin maakuntien ja sote-uudistuksen kohtalosta on vielä mitään varmuutta, sanoo Anders Adlercreutz.

– Ainoa oikea vaihtoehto olisi nyt ottaa kunnollinen aikalisä ja keskeyttää päivystysuudistuksen, eli sairaaloiden alasajon, täytäntöönpano, kunnes tiedämme, mitä hallituksen sote-uudistuksesta lopulta tulee – vai tuleeko mitään, sanoo Adlercreutz.

Hallituksen keskittämis- ja päivystysuudistuksen on määrä tulla voimaan vuoden vaihteessa. Adlercreutz puhui tänään Meri-Lapin sairaalan ulkoistamisesta seuranneesta lakiesityksestä.

 

Uponneen perään on turha haikailla

/0 Comments/in , /by

Putosivatko hanskat, kun neljä Meri-Lapin kuntaa päätti ulkoistaa terveydenhoitonsa Mehiläiselle?

Se jää nähtäväksi, mutta selvää on, että soten tiellä on runsaasti kantoja kaskessa. Kunnat eivät tiedä, mitä tuleman pitää ja päätöksenteon punaisen langan puute ei kasvata luottamusta prosessiin. Suomen itsenäisyyden ajan suurin uudistus on kutistunut puoluepoliittisten intohimojen taistelukentäksi – taisteluksi siitä, kumpi saa mitäkin. Se, mitä sen jälkeen jää käteen, näyttää kyynikon silmissä olevan toissijaista.

Tätä teatteria katsellessa ei ole ihme, että kunnat tekevät omia ratkaisujaan. Kun niillä ei ole varmuutta tulevaisuuden linjauksista, ne tekevät hätäisiä ratkaisuja. Joskus jopa Keskustan äänin, kuten Meri-Lapissa tehtiin. Muualla pohditaan parhaillaan SOTE-kiinteistöjen kohtaloa. Miten niille käy pohtivat kunnat, ja jonottavat kiinteistöyhtiöiden ovella myydäkseen heikossa kunnossa olevat kiinteistönsä alihintaan. Tuleepa ainakin jokin tulo, lienee ajatus.

Suomen terveydenhoito on Euroopan mittapuilla erittäin kustannustehokasta. Tämä on se taso, josta pitäisi lähteä parantamaan. Hallitusohjelmassa oli tähän hyvät eväät. Marraskuisena iltana 2015 ne eväät kuitenkin levisivät. Onnettomasta koplauksesta maakuntahallinnon ja valinnanvapauden välillä on tullut koko sote-uudistuksen kompastuskivi. Se on estänyt järkevän asteittain etenemisen ja pakottanut hallituksen yrittämään ratkaista koko paketti kerralla. Kerralla, jotta kukaan ei sitä saisi seuraavien vaalien jälkeen purettua.

”Sote-uudistuksen alkuperäiset ylevät tavoitteet on kadotettu jo aikaa sitten ja tilalle on astunut politiikka”, totesi sote-uudistustyötä pitkään seurannut professori Jussi Huttunen 20.11.2017 Helsingin Sanomissa. Samoilla linjoilla on valtaosa asiaan perehtyneistä asiantuntijoista.

Luottamus hallituksen sisällä on ilmeisen heikko. Luottamuksen puute vie järjenvastaisiin konstruktioihin, kuten maakuntauudistuksen ja valinnanvapauden yhdistämiseen. Ja sellaiset konstruktiot puolestaan tekevät koko uudistuksesta äärettömän monimutkaisen, huonosti tavoitteitaan palvelevan – ja hallitusohjelman vastaisen.

Poliittinen pääoma on katoavaista. Tämän uudistuksen kohdalla se on mennyttä, ja tämä tulisi tunnustaa. Se on uponnut kustannus jonka perään on turha haikailla. On totta, että parlamentaarisella valmistelulla on haasteensa. Mutta siinä umpikujassa jossa olemme se tuntuu ainoalta ulospääsytieltä. Se on myös paras tae sille, että mihin tahansa ratkaisuun päädymmekään, niin se pysyy.

Samassa yhteydessä olisi syytä pohtia sitä, mitä voisimme saada irti olemassa olevista toimivista rakenteista – parhaista käytännöstä, kunnista ja terveydenhoitopiireistä – askel askeleelta edeten.

Maakuntien rahoituslogiikka ei toimi

/0 Comments/in , , /by

Kunnanvaltuutetut ympäri Suomea ovat aloittaneet uuden kauden. Taloustilanne on parempi kuin aikoihin. Samalla jokaisella valtuutetulla on syytä olla huolissaan siitä, miltä kunnan talous näyttää sen jälkeen, kun maakuntauudistus on astunut voimaan. Hallituksen kaavailema maakuntauudistus kun uhkaa heittää useiden kuntien talouden logiikan päälaelleen. Niidenkin, joilla on hyvä veropohja.

Hallituksen esityksen mukaan 12,47 prosenttiyksikköä kuntaverosta siirretään uudistuksen yhteydessä kunnilta valtiolle riippumatta siitä, paljonko kunnat ovat käyttäneet nyt maakuntien hoidettaviksi siirtyviin toimintoihin. Mahdollinen alijäämä kompensoidaan valtionosuuksilla siten, ettei mikään kunta ”kärsi” enempää kuin maksimissaan 100 euroa per asukas. Karkeasti laskettuna tämä tarkoittaa automaattista alijäämää monissa kunnissa, jotka ovat tähän asti pärjänneet hyvin. Lisäksi tämä tarkoittaa sitä, että monet aiemmin kutakuinkin itsenäisesti pärjänneet kunnat tulevat uudistuksen jälkeen olemaan vahvasti valtionosuuksista riippuvaisia. Valtionosuus tulee muodostamaan ison osan monen kunnan budjetista.

Uudistuksen jälkeen 32 % Espoon budjetista koostuu valtionosuuksista. Kauniaisissa vastaava prosenttiosuus on 57 % ja Kirkkonummella 36 %. Vain muutamia esimerkkejä mainitakseni. Kunnat, jotka tähän asti ovat pärjänneet suhteellisen itsenäisesti, tulevat jatkossa olemaan enemmän tai vähemmän valtion holhouksen alaisia ja valtionosuusjärjestelmän oikkujen armoilla. Valtionosuusjärjestelmä kun ei uudistuksen jälkeen rakennu objektiivisesti mitattavien muuttujien varaan, vaan kuvaan siitä, miltä kuntien talous näytti ennen uudistusta.

Nyt kaavailtu kehityssuunta on mielestäni täysin järjenvastainen. Kun päälle lisätään vielä valtion vahva ohjausvalta maakunnissa, voi kuntien ja maakuntien itsehallintoa kyseenalaistaa.

Miten meidän sitten pitäisi toimia?

Jos lähdemme siitä, että SOTE- ja maakuntauudistus viedään läpi, minimivaatimuksena pitäisi olla, että maakuntien rahoitusmallia tarkistetaan. Näen tässä kaksi vaihtoehtoa:

Yksi vaihtoehto on, että sen sijaan että siirretään määrätty määrä veroäyrejä kunnilta valtion kautta maakunnille, siirretään maakunnille vain se summa, joka vastaa uudistuksen myötä niihin siirtyvien toimintojen kuluja. Kunnille jäävä osuus puolestaan vastaisi kunnalle jäävistä toiminnoista syntyviä kuluja. Tämä malli ei ole ongelmaton, mutta toteutettavissa. Tiedämme jo tällä hetkellä varsin suurella tarkkuudella sen, miten paljon eri kunnat käyttävät rahaa tulevaisuudessa maakunnille siirtyviin toimintoihin. Malli olisi looginen, eikä vaarantaisi kuntien itsenäisyyttä.

Toinen, parempi vaihtoehto olisi maakuntaveron käyttöönotto. Maakunnat rahoittaisivat menojaan maakuntaverotuloilla ja kunnat hoitaisivat omat menonsa kunnallisverotuloilla. Molempien verojen taso voitaisiin säätää paikallisten tarpeiden mukaan ja kunnilla olisi maakuntien tapaan todellinen valta sekä tuloistaan että menoistaan. Uuden verolajin käyttöönottoon on aina syytä suhtautua skeptisesti, sillä se helposti johtaa verotaakan nousuun. Tässä tilanteessa vaihtoehtona on kuitenkin vahva valtiollinen ohjaus ja kuntien talouden vääristyminen. Tämä on mielestäni paljon huonompi vaihtoehto.

Kunnissa ymmärretään parhaiten, mitä sen asukkaat ja yritykset tarvitsevat. Kannan aitoa huolta siitä, että maakuntauudistus vaarantaa paikallisen päätäntävallan vastuunkannon. Valta ja vastuu kun kulkevat tunnetusti käsi kädessä. Vielä on aikaa arvioida maakuntauudistuksen heikkouksia avoimin mielin. Kehotan hallitusta tekemään niin.

Landskapsreformens finansieringslogik håller inte måttet

/0 Comments/in , , , , , /by

I hela landet har de nya kommunfullmäktigeledamöterna nu inlett sitt arbete. Ekonomin går bättre än på många år. Samtidigt har varje förtroendevald orsak att vara orolig för hur ekonomin ser ut efter att landskapsreformen trätt i kraft. En idag stabil, självförsörjande kommunal ekonomi med god skattebas kan plötsligt kastas över ända tack vare de linjedragningar regeringen gjort för landskapsreformen.

Vad är det då frågan om?

Enligt regeringens proposition skall 12,47 procentenheter av kommunalskatten överflyttas från kommunerna till landskapen i samband med landskapsreformen. 12,47 skatteören, oberoende av hur mycket kommunerna använt för de funktioner som flyttas över till landskapen. Ett möjligt underskott kompenseras med statsandelar så att ingen kommun skall ”lida” mer än 100€ per kommuninvånare. Grovt räknat betyder det ett automatiskt underskott för flera kommuner som tills idag klarat sig bra. Men det betyder också att många kommuner som tidigare klarat sig mer eller mindre själva plötsligt blir mycket beroende av statsandelar i och med att kompensationsdelen kommer att utgöra en stor del av de kommunala budgeterna.

Esbos budget kommer efter reformen att till 32 % bestå av statsandelar, Grankullas till 57 % och Kyrkslätts till 36 %, bara för att ta några exempel. Kommuner som fram till det klarat sig relativt självständigt blir plötsligt mer eller mindre omyndigförklarade och helt utlämnande för statsandelssystemets nycker. Ett statsandelssystem som efter reformen inte längre kommer att byggas på objektivt mätbara parametrar, utan på en bild av hur kommunernas ekonomi såg ut före reformen. Det är en totalt irrationell och förnuftsvidrig utveckling.

När man kombinerar detta med den starka styrning som staten kommer att ha över landskapens ekonomi kan man med goda grunder ifrågasätta det kommunala självstyret.

Hur borde vi då göra? Om vi utgår från att vård- och landskapsreformen blir av är minimikravet det, att landskapens finansieringsmodell ses över. Här ser jag två möjligheter.

En möjlighet är att man i stället för att överföra ett fixerat antal skatteören överför en summa som motsvarar det kommunen spenderat på de uppgifter som landskapet skall ta över. Det skulle lämna kvar en kommunal budget som svarar mot de funktioner som blir kvar i kommunerna. Modellen är naturligtvis inte oproblematisk, men den är genomförbar. Vi vet idag med stor noggrannhet hur mycket de olika kommunerna använder för de funktioner som flyttas över till landskapen. Modellen skulle vara logisk, och den skulle leda till att den kommunala självständigheten inte skulle lida.

En annan modell är införandet av en landskapsskatt. Landskapet skulle finansiera sina utgifter genom en landskapsskatt, och kommunerna sina utgifter med en kommunalskatt. Nivåerna på båda kan definieras enligt de lokala behoven, och kommunerna, liksom landskapen, skulle ha en faktisk makt över inte bara utgifter utan även inkomster. När en ny form av skatt införs finns det givetvis skäl att vara skeptisk och befara att det leder till ökade utgifter. Men alternativet i detta fall, stark statlig styrning och en förvrängning av de kommunala ekonomierna är enligt mig ett mycket sämre alternativ.

Lokalt beslutsfattande leder till lokalt ansvar och sund förvaltning. Landskapsreformen riskerar att rasera mycket av detta, men än finns det tid att korrigera riktningen. Jag uppmanar regeringen att göra det.

 

Insändare i HBL 27.9.2017