Speech at the IPU hearing on migration at the UN

/1 Comment/in , , , , /by

There has been some talk about national sovereignty here, a lot of talk about us needing to help on site, as a means of avoiding migration altogether.

These words would be much more credible if they were accompanied by real actions and commitments to development aid and climate action, for example.

And here my own country can be criticised, too. We are not on track to reach the 0,7% development aid goal, quite the opposite.

If we want to amend the root causes the answer is quite easy. We need to assure that there is opportunity in the countries of departure. That there are ways to make a living, ways to be heard, to have a voice.

And that opportunity is given through democracy. Less autocracy, more meritocracy.

We don’t need authoritarianism but true democratic structures.

And that also implies that boosting authoritarian regimes never can be a way to create sustainable societies.

Fostering democracy is the only way to sustainably create resilient societies, societies with opportunities.

And sometimes it doesn’t work even then. The big elephant in the room is climate change.

It doesn’t matter how well working the society is if living there becomes impossible. If rising sea levels cover the land or extreme weather makes growing crops impossible. But even then, having a democracy that makes everybody part of society makes coping easier, it makes adapting easier.

It is quite clear that migration isn’t  something that started in 2015 even though some European countries might feel that. And it will increase, which makes our main mission to focus on how to receive, how to integrate.

There are easy things every country can make: Take down the barriers that makes it more difficult to integrate – make it easy to open a bank account, to take an insurance policy, to get a social security number. These are the easy steps.

The difficult one is attitude, the general feeling in society. And here I want to thank the representative of the UK who raised the very important question of hate speech.

In Europe we can see increasingly nationalistic tendencies. A search for easy answers to difficult questions. That is a breeding ground for xenophobia, and that again impedes integration.

Research shows that the general attitude is the most important factor in integration. If people feel included, welcomed, then integration is easy. And then migration, immigration – something that Europe actually needs due to its demographic structure – turns into something positive.

Tal på IPU:s konferens om migration, FN

/0 Comments/in , , , , , /by

There has been some talk about national sovereignty here, a lot of talk about us needing to help on site, as a means of avoiding migration altogether.

These words would be much more credible if they were accompanied by real actions and commitments to development aid and climate action, for example.

And here my own country can be criticised, too. We are not on track to reach the 0,7% development aid goal, quite the opposite.

If we want to amend the root causes the answer is quite easy. We need to assure that there is opportunity in the countries of departure. That there are ways to make a living, ways to be heard, to have a voice.

And that opportunity is given through democracy. Less autocracy, more meritocracy.

We don’t need authoritarianism but true democratic structures.

And that also implies that boosting authoritarian regimes never can be a way to create sustainable societies.

Fostering democracy is the only way to sustainably create resilient societies, societies with opportunities.

And sometimes it doesn’t work even then. The big elephant in the room is climate change.

It doesn’t matter how well working the society is if living there becomes impossible. If rising sea levels cover the land or extreme weather makes growing crops impossible. But even then, having a democracy that makes everybody part of society makes coping easier, it makes adapting easier.

It is quite clear that migration isn’t  something that started in 2015 even though some European countries might feel that. And it will increase, which makes our main mission to focus on how to receive, how to integrate.

There are easy things every country can make: Take down the barriers that makes it more difficult to integrate – make it easy to open a bank account, to take an insurance policy, to get a social security number. These are the easy steps.

The difficult one is attitude, the general feeling in society. And here I want to thank the representative of the UK who raised the very important question of hate speech.

In Europe we can see increasingly nationalistic tendencies. A search for easy answers to difficult questions. That is a breeding ground for xenophobia, and that again impedes integration.

Research shows that the general attitude is the most important factor in integration. If people feel included, welcomed, then integration is easy. And then migration, immigration – something that Europe actually needs due to its demographic structure – turns into something positive.

Länsimetro – ei vielä kuten Strömsössä

/0 Comments/in , , , , , /by

Länsi-metroa ei rakennettu Strömsö’hön, vaan tänne Uudellemaalle, missä meillä ihmisillä on kiire tehdä muutakin kuin leipoa tiikerikakkuja ja nikkaroida ajankulukseen linnunpönttöjä. Me uusmaalaiset olemme malttamatonta porukkaa, mutta onko tuo ihme: kilpailu on kovaa ja töihin olisi syytä ilmestyä ajoissa. Siinä eivät tökkivät liiken­neyh­teydet naurata.

Meillä monella on myös muistissa Länsimetron raken­nus­hankkeen hankaluudet ja loputtomalta tuntuvat viivästymiset. Asetelma on valmis: ”Eihän tämän nyt voinut odottaakaan toimivan!”. Suunnit­te­lu­pöy­dällä kaikki näytti vielä ruusuiselta, mutta arjen koittaessa totuus on paljastunut: kaikki ei menekään kuin Strömsössä.

Meillä ihmisillä on taipumus hallita elämäämme rutiineita luomalla. Työmatka jos joku, on turvallinen rutiini.Tai ainakin sen pitäisi voida sitä olla. Rutiinien arvostamisessa ei ole mitään pahaa, usein päinvastoin. Ja kun joku – kuten HSL – sörkkii rutiinejamme, niin on arvattavissa, että siitä ei hyvää seuraa. Nyt olemme pettyneitä ja harmistuneita, sillä tuttu reitti on joko kadonnut tai matka-aika on pidentynyt. Tai se on hankala.

Totuus on, että suurhank­keisiin sisältyy yleensä aina lastentauteja. En ole huolissani siitä, etteikö metro kulkisi tulevai­suu­dessa moitteet­to­masti. Tai etteikö liityn­tä­lii­ken­nettä pysäköin­teineen saataisi sitäkin kohtuullisella aikataululla toimimaan sujuvasti. Se mistä sen sijaan olen huolestunut, on yleinen suhtautuminen joukko­lii­kenteen kehittämiseen. Liian usein pöydällä on joko-tai hankkeita sen sijaan, että valittavana olisi sekä-että vaihtoehto. Itse olen julkisen liikenteen suurkuluttaja ja uskon vahvasti, että meidän pitäisi säilyttää osa suorista bussi-yhteyksistä ja lisätä investointeja raide­lii­ken­teeseen. Rantarata, ELSA-rata ja lentorata ovat kaikki tärkeitä hankkeita. Kuten on Länsimetrokin. Olen vakuuttunut siitä, että myös me kirkko­num­me­laiset tulemme 10 vuoden kuluttua pitämään sitä itses­tään­sel­vyytenä ja hyvin positiivisena asiana.

Tänään yhteydet eivät kuitenkaan vielä toimi. Meidän tulee kuntana aktiivisesti vaatia tiettyjen suorien bussilinjojen palauttamista ja myös Rantaradan yhteyksien parantamista. Minä tulen tekemään työtä tämän asian eteen. Jokainen toimenpide, joka mahdollistaa autojen jättämisen talliin, on hyvä. Suur-Helsinki on suomen urbaanin elämän mekka ja hyvät joukko­lii­ken­neyh­teydet ovat kehittyvän pääkau­pun­ki­seudun – ja Kirkkonummen – elinehto.

Jos joskus, niin nyt olisi syytä äänestää jaloillaan ja käyttää julkista liikennettä enemmän kuin koskaan. Vain kysyntä varmistaa tarjonnan. Valitettavasti elämä on tässä ja nyt ja moni toimii ymmär­ret­tä­västi juuri toisin päin: bussi vaihtuu autoon. Toivon taisteluhenkeä kaikilta kuntalaisilta. Ja myös vähän hyvää tahtoa: olen varma, että saamme rakentavilla keskusteluilla ja vankoilla perusteluilla systeemiä kehitettyä oikeaan suuntaan.

(kolumni Kirkkonummen Sanomissa 14.1.2018)

On aika palauttaa subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen

/0 Comments/in , , , , , , , /by

Subjektiivinen oikeus päivähoitoon on ollut suomalaisen varhaiskasvatuksen peruspilari. Se on taannut kaikille suomalaisille lapsille tasavertaiset oikeudet laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Se on niinikään ollut yksi lastensuojelun tärkeimmistä työkaluista; varhaiskasvatukseen osallistuvan lapsen perheessä ilmeneviin ongelmiin on ollut mahdollista tarttua aikaisessa vaiheessa.

Hallitus päätti vuonna 2015 rajata tätä subjektiivista oikeutta niin, että se rajoittuisi 20 tuntiin varhaiskasvatusta viikossa perheissä, joissa toinen vanhemmista on kotona työttömänä tai hoitamassa muita lapsia. Päätöstä kritisoitiin jo silloin ankarasti. Sen arveltiin johtavan lisääntyvään byrokratiaan ja sen pelättiin eriarvoistavan lapsia. Arvioituja säästöjä kyseenalaistivat niin Kuntaliitto kuin Valtiovarainministeriökin.

Kirkkonummen kunnanhallituksen enemmistö päätti kaksi vuotta sitten toimia lakimuutoksen mahdollistamalla tavalla. Kirkkonummella oikeutta varhaiskasvatukseen rajattiin. Toimenpiteellä tavoiteltiin noin 500 000 euron säästöä vuositasolla. Monet naapurikuntamme – esimerkiksi Espoo ja Helsinki – toimivat toisin. Näissä kunnissa oikeutta ei rajattu.

Tästä päätöksestä on nyt kulunut kaksi vuotta. Kuntaliiton kuntabarometrin mukaan säästöt koko maan tasolla ovat olleet oleellisesti hallituksen arvioita pienemmät – ensi vuonna kunnat arvioivat säästöjä tulevan koko maan tasolla noin 10 miljoonaa euroa. Kirkkonummen kunnanhallituksen pyytämään selvityksen mukaan toimenpide ei ole Kirkkonummella tuonut säästöjä lainkaan.

Säästämättä euroakaan olemme luoneet byrokratiaa, tarveharkintaa ja eriarvoisuutta. Se on nyt mahdollista korjata. Siksi me toivomme, että Kirkkonummi tulevassa budjetissaan palauttaa kuntaamme lapsen subjektiivisen oikeuden kokopäiväiseen varhaiskasvatuksen niin, että perheet itse, elämäntilanteesta riippumatta, voivat päättää minkälainen päivähoito heille sopii parhaiten – kuntamme ja lastemme parhaaksi.

Anders Adlercreutz kansanedustaja, kunnanvaltuuston puheenjohtaja, RKP
Minna Hakapää, kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtaja, Vihreät
Hanna Haikonen, kunnanhallituksen jäsen, Kokoomus
Pirkko Lehtinen, kunnanhallituksen jäsen, SDP
Riikka Purra, kunnanvaltuutettu, Perussuomalaiset
Rita Holopainen, kunnanhallituksen varajäsen, KD
Irja Bergholm, kunnanvaltuutettu, Vasemmistoliitto
Antti Salonen, kunnanhallituksen jäsen, Keskusta
Pekka Sinisalo, kunnanhallituksen jäsen, Sininen valtuustoryhmä

The values of democracy can’t be relative

/0 Comments/in , /by

Is democracy a relative concept, as many here today have suggested?

We can argue that democracy can take many forms, that the practicalities can be diverse. But its basic values can’t be.

Democracy has to be based on the equal opportunity for everybody to participate in the process, regardless of gender, ethnicity, sexual orientation, religion – with the same rights, and the same obligations.

Stability and democracy go hand in hand.
There is a reason to be concerned because of the recent setbacks we have seen in this regard.

There is reason to be concerned about the situation in Turkey, where press freedom is being circumvented as we speak, and with that, democracy itself.

There is reason to be concerned about the situation in Venezuela, another example of how a failure of democracy, rising authoritarianism, fast can lead to the destruction of the very foundations of a functioning society.

There is reason to be appalled by what the government of Myanmar is doing to its Rohingya-minority.
This list can, unfortunately, go on.

The representative of Syria said that “war and destruction can’t lead to democracy”. That is true.

But if voices are not allowed to be heard unrest follows; suppression can lead to war and destruction too.

Democracy is the key to stability, and its values are absolute, not relative.

(Speech at the 137th IPU congress, Committee on Human Rights and Democracy)

Ryhmäpuheenvuoro ilmastopoliittisesta selonteosta vuoteen 2030, 27.9.2017

/0 Comments/in /by

Lähetekeskustelu valtioneuvoston ilmastopoliittisesta selonteosta vuoteen 2030

Ryhmäpuheenvuoro 27.9.2017, Anders Adlercreutz, Ruotsalainen eduskuntaryhmä

 

Arvoisa puhemies,

Nancy, Katarina, Irma ja José. Syyriassa vallitseva kuivuus, joka johtaa levottomuuksiin ja sisällissotaan. Ikirouta sulaa Siperiassa ja uhkaa kiihdyttää ilmastonmuutosta. Aavikot laajenevat Afrikassa, ja yhä useammat ihmiset eivät enää saa toimeentuloaan siinä maassa, jossa he ovat varttuneet. Kukaan ei voi ummistaa silmiään siltä, mitä näemme tapahtuvan. Tarvitsemme pitkä aikavälin toimia, mutta ennen kaikkea jo nyt. Välittömiä toimenpiteitä tarvitaan.

Valtioneuvoston keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma on konkreettinen, hyvin jäsennelty asiakirja, jossa kiinnitetään huomiota edessämme oleviin haasteisiin. Tavoitteena on hiilineutraalius vuonna 2045 ja voimakkaat päästövähennykset vuoteen 2030 mennessä.

Tämä kaikki on oikein hyvää – kyse on vain siitä, miten se saadaan toimeenpantua. Onko meillä tahtoa ja olemmeko oikealla tiellä?

Monet seikat viittaavat siihen, että emme näe tilanteen vakavuutta. Näemme vain osaongelmia ja ummistamme silmämme kokonaisuudelta.

Mitä teemme tällä hetkellä? Ohjaamme päästökauppatulot takaisin teollisuuteen. Emme käsittele polttoaineiden verotusta ilmastopolitiikan näkökulmasta, vaan pidämme sitä aluepolitiikan pelinappulana. Tarkastelemme budjettikirjan panostuksia joukkoliikenteeseen fiskaalisena harjoituksena, kun meidän pitäisi tarkastella niitä osana ilmastopolitiikkaa. Osaoptimointi ei riitä, vaan tässä tarvitaan kokonaisvaltaista ajattelua.

Ne, jotka uskaltavat ottaa haasteet vastaan, ovat voittajia myös taloudellisesti katsottuna. Rikkidirektiivi nosti tilapäisesti kustannuksia, mutta se tarjosi myös uusia mahdollisuuksia suomalaiselle cleantech-teollisuudelle. Sama koskee niitä, jotka rohkenevat tarkastella objektiivisesti nyt edessämme olevia haasteita.

Se polku, jolle tänään astumme ei vie perille – vaan lisätoimenpiteet ovat tarpeen. Suunnitelmassa selostetaan ansiokkaasti eri vaihtoehtoja. Meillä on oltava sekä lyhyen että pitkän aikavälin näkymä.

Liikenne on suurin yksittäinen asia vastuunjaossa.

Hallitus luottaa bioenergiapanostuksiinsa. Mutta kysymys on, onko määrä ja laajuus realistinen. Heikon  polttoaineen valmistaminen Heinola hyötysuhteella heikon hyötysuhteen moottoreihin ei ole kestävä menetelmä.

Biopolttoaineita tarvitaan raskaaseen liikenteeseen. Niitä tarvitaan lentoliikenteeseen. Mutta henkilöautoliikenteen on tukeuduttava muihin ratkaisuihin.           Samanaikaisesti on selvää, että biopolttoaine ei ole lyhyellä aikavälillä hiilineutraali. Meidän on saatava mahdollisimman nopeasti kaikki päästöt alas.

Henkilöautokannassamme tulisi viipymättä siirtyä polttomoottoreista sähkömoottoreihin. Hallituksen 250 000 sähköauton tavoite vuoteen 2030 mennessä ei ole kovinkaan kunnianhimoinen, jos verrataan Norjaan edelläkävijämaana, jonka tavoitteena on samana vuonna, että 60 -100 prosenttia kaikista markkinoille tulevista henkilöautoista on sähköautoja. Tämän vuoksi on tärkeää, että rakennamme mahdollisimman nopeasti latausverkoston.

Arvoisa puhemies,

50 prosenttia perusresursseistamme käytetään rakentamiseen. 40 prosenttia päästöistämme kohdistuu rakennuksiin. Sillä on suuri merkitys, miten ja mistä materiaalista rakennamme ja miten asumme.

Kilo puuta sitoo 1,8 kiloa hiilidioksidia.  Puurakenteinen pientalo on sitonut itseensä 30 tonnia hiilidioksidia; siis yhtä paljon kuin keskimääräisestä kymmenen vuoden autolla ajamisesta syntyy. Puurakentamiseen panostaminen on ilmastotoimi. Tämän vuoksi on mitä tärkeintä, että hallitus tarkistaa lainsäädäntöä ja höllentää puurakentamisen normeja. Kun on ilmeistä, että tulemme lisäämään metsiemme hakkuita tavalla, joka lyhyellä aikavälillä puolittaa hiilinielumme, on erittäin tärkeää, että metsästä ottamamme puu menee pitkäikäisiin puutuotteisiin.

Maapalloin kestokykyyn mukautumiseksi meidän on globaalisti siirryttävä hiilineutraaliin kiertotalouteen. Kuten olemme todenneet, tämä vaatii radikaalia muutosta varsinkin liikenteessä. Mutta myös pienemmät ilmastosuunnitelman toimet ovat tärkeitä kuten esim. yhteinen kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma. Kaupungeissamme tarvitsemme laadukasta suunnittelua, edelleen joukkoliikenteen hyvän tason turvaamista jatkossa ja muita kasvavaan ilmastotietoisuuteen perustuvia toimenpiteitä.

Adlercreutz: Slå ihop landskapsvalet med riksdagsvalet

/0 Comments/in /by

Pressmeddelande 5.7.2017
Publiceringsfritt genast

 

Statsminister Sipilä meddelade idag att landskapsvalet kommer att skjutas upp till oktober 2018. Ursprungligen var planen att ordna landskapsvalet tillsammans med presidentvalet redan i januari 2018. Varför kunde inte landskapsvalet i stället hållas i samband med riksdagsvalet våren 2019? frågar SFP:s vice ordförande och riksdagsledamot Anders Adlercreutz.

– Det är inte motiverat att ordna landskapsvalet så nära inpå riksdagsvalet, i stället borde dessa kopplas samman och ordnas samtidigt. Detta kunde möjligtvis höja intresset för bägge valen, och därmed kunde också valdeltagandet öka, säger Adlercreutz.

Propositionen om vårdreformen innehöll många problem som kräver fortsatt arbete och ändringar i lagstiftningen. Enligt många experter finns det en risk för ett demokratiunderskott i landskapen.

– I samband med att lagstiftningen gällande vård- och landskapsreformen omarbetas vore det ytterst viktigt att också se över demokratiaspekten, och arbeta fram sådana förändringar som i så hög grad som möjligt stöder medborgarnas möjligheter till lokal påverkan också i landskapen.

Anförande i riksdagens remissdebatt om planen för de offentliga finanserna 2018—2021 / 3.5.2017

/0 Comments/in , , , , /by

Värderade talman,

Moni merkki viittaa siihen, että talouden suunta on kääntynyt parempaan. Se on hyvä asia.

Mutta nousu on kuitenkin vielä hyvin heiveröinen. Tänä vuonna BKT:n ennustetaan kasvavan 1,2 prosenttia. Se on kaukana hallituksen tavoitteista, ja kaukana siitä tasosta, joka vaaditaan siihen, että hallituksen tavoite 72 prosentin työllisyysasteesta toteutuisi.

Mistä heiveröinen kasvumme sitten muodostuu? Se muodostuu pääosin kotimaisesta kulutuksesta ja erityisesti rakentamisesta. Helsinki ja muut kasvukeskukset rakentavat, ja muu maa näivettyy. Vienti ei valitettavasti vielä vedä, ja se on kovin kapea-alaista.

Ei, tässä ei vielä ole vakaan kasvun, rakenteellisesti vakaan kasvun, ainekset.

Työttömyys on laskenut viime vuodesta 14 000 työttömällä. Se on 14 000 ihmistä joille tämä päivä näyttää valoisammalta kuin eilinen. Samaan aikaan komissio kuitenkin arvioi, että rakenteellisen työttömyyden osuus on 216 000. Sen määrän ero kausitasoitettuun työttömien määrään 235 000 on hyvin pieni. 19 000 kpl. Heidän saaminen töihin saattaa onnistua, mutta rakenteellisen työttömyyden taltuttaminen vaatii rakenteellisia toimia.

Ja niitä emme ole vielä hallituksen esityksistä löytäneet.

Ei etteikö löytyisi hyviäkin alkioita. Aktivointimallissa on paljon positiivista. Kuten työttömälle sivutoimisen yrittämisen mahdollistaminen. On hyvä, että konkurssilainsäädäntöä uudistetaan. Ja olemme iloisia siitä, että hallitus ei enää puolusta päiväkotimaksujen korotuksia vaan on siirtynyt kehumaan maksujen madaltamisen autuutta.

Mutta ei näillä toimilla rakenteellista työttömyyttä korjata.

Hallitus tietää kuitenkin hyvin mitä tekoja se vaatisi. Se vaatisi, että vanhempainvapaat uudistettaisiin, mikä helpottaisi naisten asemaa työmarkkinoille kuten myös naisvaltaisten yritysten asemaa. Muutos ei tapahtuisi nopeasti, mutta se olisi varma.

Tähän löytyy useita malleja, joista SAK:n esittämä malli olisi jopa kustannusneutraali. Tämä on tasa-arvokysymys, se on työllisyyskysymys, mutta myöskin kilpailukykykysymys – maa joka ylläpitää rakenteita jotka aiheuttavat sen, että emme saa kaikki resursseja käyttöömme työmarkkinoilla, ei ole kilpailukykyinen.

Siitä huolimatta hallitus ei halua tähän puuttua. Siitä huolimatta Keskusta ja Kokoomus suostuvat siihen, että Perussuomalaiset estävät hallituksen uudistuksia.

Hallitusohjelma jota väitetään strategiseksi sisältää strategisen työllisyystavoitteen. Siitä huolimatta tähän tavoitteeseen pääsyä ei priorisoida koska hallitusohjelmasta puuttuu teknisiä kirjauksia. Tekninen luettelo asioista jota hallitus edes haluaa harkita.

Ei tällainen tapa tehdä työtä ole strateginen.

Värderade talman,

Nej, det strategiska tänkandet lyser med sin frånvaro. Om regeringsprogrammet har ett strategiskt mål måste det vara sysselsättningen. Ändå låter regeringen bli att driva igenom konkreta åtgärder som de sakkunniga mer eller mindre enhälligt anser att bör genomföras. Vi bör reformera familjeledigheterna. Vi bör arbeta för lokala avtal. Vi bör avskaffa behovsprövningen för icke-EU/ETA -arbetskraft.

Att vägra att göra åtgärder för att det inte finns konkret inskrivna i regeringsprogrammet är inte strategiskt, utan byråkratiskt. På samma sätt som det inte var strategiskt att hålla fast vid antalet ministrar pga. ett ogenomtänkt vallöfte – och jag är glad och tackar regeringen för att den nu gett sig själv lite andrum.

Arvoisa puhemies,

Me olemme jättäneet hallitukselle 12 kohdan työllisyystoimenpideojelman. Toivon että hallitus suhtautuu tehtäväänsä strategisesti, ja tutustuu siihen – vaikka kaikki toimenpiteet sellaisinaan eivät olisikaan kirjoitettu osaksi hallitusohjelmaa.

Regeringen borde ta sig en funderare / insändare i HBL 27.1.2017

/0 Comments/in , , /by

Med snart två år bakom oss kan vi utan tvekan säga att Sipiläs regering inte bara belastas av en hel del ideologiska utmaningar, utan även av praktiska sådana. Justitiekansler Jonkkas uttalande om problemen i lagberedningen är bara toppen av isberget, ett isberg som hotar att köra hela regeringen i sank. När riksdagen igen börjar sitt arbete om en dryg vecka kommer Juha Sipilä att avge rapport om lagberedningens bekymmer för riksdagen. Det återstår att se vad han säger, men om han inte konkret tar tag i de uppenbara problemen kan man inte dra någon annan slutsats än att han inte inser allvaret i situationen.

Katainens regering hade sina utmaningar, det förnekar ingen. Men frågan är om inte Sipilä börjar komma ikapp den vad absurditeter gäller.

Minister Berners trafikreform, som trots sina uppenbara brister på många sätt är ett modigt politiskt projekt, sköts inte ner av oppositionen utan av de egna.

Som bäst försöker man driva igenom en ekonomiskt förkastlig båt- och motorcykelskatt som utrikesminister Soini för ett drygt år sedan prisade: “Nu skall vi sätta dit juppiskotrarna och lustjakterna”. Nu försöker Sannfinländarna lägga skulden på regeringskumpanerna. Få se hur det går med den saken.

Jourreformen var heller ingen fjäder i hatten för Sipiläs regering. Det uppenbara ignorerandet av fakta – och grundlagen – går inte att förbise. Integrationspengen försökte Sannfinländarna driva igenom för att lappa sitt sinande understöd. Trots att så gott som ingen expertis stödde förslaget lätt Sipilä dem hålla sig – och se det absurda lagförslaget stupa i grundlagsutskottet.

Social- och hälsovårdsreformen igen styrs av politiska passioner, inte av pragmatik. Centerns dröm om en landskapsmodell och Samlingspartiets vurm för fritt val är det enda som gäller – trots att så gott som all expertis varnar för de uppenbara problem som finns i den presenterade modellen, och den risk för skenande kostnader som den innebär. Social- och hälsovårdsminister Mattila avfärdar bekymren med att konstatera att “Sannfinländarna främst koncentrerar sig på invandringsfrågor”.

De här är bara några i en lång lista på sorgliga exempel. Visst, att tro att rationalitet alltid skall driva agendan i den politiska processen är naivt. Men regeringens oförmåga att se den stora bilden för detaljerna är skrämmande. Nu är det dags att visa att man är sin roll mogen.

Varför inte börja här: ett av Juha Sipiläs mer oövertänkta vallöften var löftet om att skära ner antalet ministrar. De problem regeringen står inför beror bara till en del på det löftet, men att åtgärda det vore ett bra första steg, ett bevis på att han kan tänka om. Minister Lindström är en kapabel man som tyvärr har tilldelats en för stor portfölj. Vi behöver en separat justitieminister som mer än gärna kunde vara en jurist. Helt som professor Erik Bonsdorff konstaterade är en sammansatt jordbruks- och miljöministersportfölj inte heller oproblematisk. Låt minister Tiilikainen sköta jordbruket, och tillsätt en separat miljöminister. Och för klarhetens skull vore det skäl för Sipilä att ge ägarstyrningsportföljen åt näringslivsminister Lintilä.

Ge sedan ministrarna en tillräcklig mängd stödtrupper, och tid för en ordentlig beredning av lagförslagen.

Det är lätt att tappa målet när mycket händer, men Finland är förtjänt av strategiskt tänkande och en handlingskraftig regering. En regering som kan justera målet efter att situationer förändras, och som inte låter partipolitik gå framom nationens bästa.

 

Inlägg i riksdagens debatt om rasism 14.10.2015

/0 Comments/in , /by

Rasismi, muukalaisviha, ääriliikkeet – ne lähtevät ajatuksesta että on olemassa me, ja nuo. Ne toiset, ne erilaiset, ne jotka eivät kuulu tänne.

Ne lähtevät siitä, että haluamme määritellä suomalaisuuden – se, mitä on olla kuten me – mahdollisimman kapeasti.

Mutta kansalaisuus ei voi olla sitä, eikä se sitä ikinä ole ollut.

Mikään maa joka on lähtenyt tekemään kansalaisuudesta kärkihankkeen, mahdollisen tehokkaan ja kapean, ei ole menestynyt. Suomalaisuuskin on aina ollut muiden vaikutteiden sulattamista, omaksumista. Suomalaisuudessa on ruotsalaista, venäläistä, saksalaista, ja paljon muuta. Aleksis Kiven Suomi oli monikulttuurinen, kuten on meidänkin Suomemme. Ellemme hyväksy muita vaikutteita – ja muita – emme ikinä kehity. Suomi taantuu.

Siksi muukalaisviha ja rasismi, kansallismieliset ääriliikeet, ovat niin vahingollisia. Koska ne taistelevat luontaista kehitystä vastaan. Kehitystä joka aina on ollut Suomelle eduksi.

Pienen maan edun mukaista on se, että kansalaisuus määritellään mahdollisimman leveästi, että joukko “meitä” on mahdollisimman iso.

Miten tätä vastaan sitten voi  taistella?

Noista ”muista” pitää puhua ihmisinä, pitää nähdä nainen, mies ja lapsi otsikon takana. Kun puhutaan turvapaikanhakijoista pitää nähdä ihmiset – ei pidä puhua vyörystä, tai elintasosurffareista. Vaan ihmisistä hädässä. Ja pitää uskaltaa kohdata heidät.

Pitää järjestää mahdollisimman paljon mahdollisuuksia tapaamisiin. Pitää hoitaa integraatio aidosti kunniahimoisesti. Koska usein ennakkoluulojen karistamiseen vaaditaan toisen ihmisen tasavertaista kohtaamista. Vasta kun ei ole pelkoa, ei ole vihaa ja vastustusta.

Kaikilla meistä on varmaan joskus ollut ennakkoluuloja. Minullakin. Kun tulin tänne eduskuntaan minullakin oli ennakkoluuloja – huomasin laittaneeni ihmisiä ja puolueita kategorioihin omien olettamusteni tai muilta kuulemani perusteella. Ja huomasin olleeni monessa mielessä väärässä. Väärässä olemisen tunnustaminen vaatii ponnistelua – omien ajatusten kyseenalaistamista. Helpompaa on pitää kiinni vanhoista, joskus piintyneistäkin ajatuksista. Tämä ilmiö lienee taustalla niiden suomalaisten käytöksessä, jotka nyt pelkäävät muita ja muiden mukanaan tuomia vaikutteita.

Joka puolella Suomea ihmiset aktivoituvat, järjestävät tapaamisia, osallistuvat kotouttamiseen. Omassa kunnassani paikallinen urheiluseura järjestää jalkapalloharjoituksia turvapaikanhakijoille. Jotkut ovat koonneet ryhmän opettajia, jotka opettavat heille kieltä. Tällaiset kohtaamiset ovat tarpeen paitsi turvapaikanhakijoille, myös meille. Kaikki suomalaiset eivät ajattele kapeasti, vaan raivaavat tietä uudelle monikulttuurisemmalle Suomelle. Nyt on korkea aika keskittyä tukemaan näiden ihmisten työtä ja nostaa sitä esille. Ja jättää negatiivinen spekulointi niin vähälle huomiolle kuin mahdollista.

Pakolaisten kotouttamiseen pätee sama ohjenuora kuin kaikkeen muuhunkin rakentavaan toimintaan: tee toiselle niin kuin toivoisit toisten tekevän sinulle. Jos naapurisi talo palaisi ja hän menettäisi aivan kaiken, kadehtisitko sitä, että hänelle tarjottaisiin Hervannasta väliaikainen koti, muutama sänky ja lähiliikenteen bussikortti. Epäilenpä.