För vem går tågen? Insändare i HBL 24.11.2015

Det är inte lätt att vara tågresenär i Nyland. Y-tågets vara eller icke vara har dominerat debatten under hösten, men i skuggan av den händer andra saker – saker som man utgick ifrån att var avvärjda.

HRT:s styrelse beslöt på tisdagen med rösterna 6-6 – där ordförandens röst avgjorde – att Mankby och Bobäck stationer dras in fr.o.m. 28.3.2016.

Det här beslutet kom som en kalldusch för invånarna – men inte som en total överraskning, vilket de som följt med debatten bl.a. på denna tidnings sidor väl vet. År 2013 blev Kyrkslätts kommun flera gånger tillfrågad om kommunen kunde gå med på en indragning. Kommunstyrelsen svarade nej en gång, två gånger, men vek sig den tredje med rösterna 6-7 efter att Trafikverket hotat med att dra in delfinansieringen på 4 miljoner euro för ombyggnaden av Tolls hållplats. En offentlig aktör i monopolställning idkade regelrätt utpressning på en kommun, och det gav resultat.

Efter det har Kyrkslätts kommun – liksom även HRT självt – konstaterat att frågan skall iakttas i ljus av den kommande markanvändningen. För ett år sedan gjorde jag tillsammans med Minna Hakapää (De gröna) en fullmäktigemotion som koordinerades med en motsvarande i Esbo. Motionen gick ut på att Kyrkslätt och Esbo tillsammans skulle verka för att via planering säkerställa ett tillräckligt befolkningsunderlag för tåglinjerna. Båda motionerna fick stort understöd.

Trots detta beslöt HRT i tisdags om en nedläggning, trots att Esbo redan intensifierat planeringen av Mankby, och Kyrkslätts arbete med delgeneralplanen i Bobäck satt igång.

Vad ligger bakom det hela? Flera saker. Dels vill VR försnabba Åbotågets framfart på kustbanan, dels är banan i dåligt skick över lag. Det finns en ovilja att investera i hållplatserna och man vill bli av med övergångarna.

Driftsekonomi handlar det inte om – åtminstone inte i en större skala. Det är billigare att stanna på en befintlig hållplats än att grunda nya busslinjer för att ersätta den service som försvinner.

Det argumentet som lyser med sin frånvaro är tågresenärens. Vem bygger vi räls för? Är det för tågen – eller är det för passagerarna? Om svaret är det förra är saken klar – vi stänger alla hållplatser mellan Åbo och Helsingfors.

Om svaret är det senare – om tågen och vår kollektivtrafik finns till för passagerarna – då skall HRT tänka om. Och vi skall efterlysa en ärlig debatt om vår kollektivtrafik – och om statens, VR:s och HRT:s ansvar.

 

Förtroendet raseras – inlägg i interpellationsdebatten om tågtrafiken

Vårt samhälles grundpelare är förtroende. Man skall kunna lita på att beslut bereds noggrant och ärligt. Man skall kunna lita på att gårdagens beslut gäller även idag. Det skall finnas ett förtroende för att de förpliktelser som myndigheterna ålägger medborgarna även gäller åt andra hållet: medborgarna skall i sin tur kunna lita på beslutsfattare och myndigheter. 
Luottamus suomalaiseen yhteiskuntaan on klassisesti merkinnyt myös uskoa siihen, että päätöksenteko maassamme on tehokasta ja puolueetonta – ja että pystymme kaikki halutessamme osallistumaan aktiivisesti yhteiskunnan kehittämiseen. 

Luottamus auktoriteetteihin on vahva, mutta sitä ei tule pitää itsestään selvänä asiana. Luottamusta tulee vaalia. Sillä tämä luottamus merkitsee rikkoutumattomana vaurautta, jollaista vakautta janoavassa maailmassa ei ole pisaraakaan liikaa. 

Tänä syksynä suomalaisten luottamusta on koeteltu moninaisilla tavoilla. Yliopisto-opettajat ja eläkeläiset ympäri Suomen ovat ihmetelleet, mihin viime keväänä annetut lupaukset koulutuksen vaalimisesta ja ikäihmisistä huolehtimisesta ovat kadonneet. Kunnissa luottamuspulaa puolestaan on synnyttänyt ihmetys siitä, miten valtion kunnille asettamilta kaavoitusvelvoitteilta on yhtäkkiä hävinnyt pohja. 

Arvoisa puhemies,

Suomessa on investoitu miljoonia rataosuuksien sähköistämiseen. Vastavuoroisesti kuntia on velvoitettu keskittämään asutusta näiden sähköistettyjen ratojen varsille. Joissakin tapauksissa kunnat ovat jopa lainoittaneet ratojen parannushankkeita. Syyskuussa kuntien usko valtioon näyttäytyi kuitenkin yhtäkkiä suurena naiiviutena. Miten tyhmiä ne olivatkaan olleet! Smolnassa aamutunneilla hallitusohjelmaan – ilmeisesti ilman sen syvällisempää taustoitusta – hivuttautunut 15 miljoonan säästötavoite päätettiin panna reippaasti täytäntöön – piittaamatta kuntien kanssa tehdystä aiemmasta yhteistyöstä ja kunnille asetetuista velvoitteista.

Uudellamaalla Y-juna on puhututtanut linjoista kaikkein eniten. Eikä syyttä. Toisin kun leikkauksia valmistelevat virkamiehet ovat väittäneet, kyse ei ole mitättömästä, vähässä käytössä olevasta turhakkeesta. Valmistelujen puutteellisuus onkin tullut junien käyttäjille ilmiselväksi: virkamiesten ja politikkojen lausunnot osoittavat, etteivät he ole perillä asioiden todellisesta luonteesta. Tämä syö uskoa politiikkaan. 

Arvoisa puhemies,

Mistä tässä siis perimmiltään on kysymys? On kysymys junalinjasta, joka on elintärkeä kolmelle isolle kunnalle. Junasta, joka kuljettaa satoja koululaisia ja aikuisia päivittäin kouluun, töihin ja takaisin kotiin. Kysymys ei ole, kuten VR ja virkamiehet haluavat uskotella,  junasta, johon Siuntiossa nousee vaivaiset yhdeksän ihmistä per vuoro. Kysymys on  junasta, johon on tänäkin aamuna noussut kello kahdeksaan mennessä liki 200 Siuntiolaista. Inkoolaisten ja Karjaalaisten lisäksi. Kysymys on junasta, jota ilman koululaiset eivät pääse kouluun – ei Helsinkiin, eikä Karjaalle. Ja junasta, jota ilman Inkoolainen kätilö – kyllä, kätilö – ei pääsisi seitsemältä alkavaan aamuvuoroonsa. Reilun miljoonan euron takia me päättäjät olemme nyt aikeissa katkaista tämän yhden  pääkaupunkiseudun tärkeimmistä junayhteyksistä. Junayhteyden, joka muodostaa selkärangan Suomen kasvukeskukselle. Olemme lakkauttamassa junavuoroa alueella, jonne on juuri kaavoitettu satoja asuntoja. Ihmisille koteja. Hyvien kulkuyhteyksien varrelle.

Ei näin voi toimia! Ei siksikään, että samaan aikaan hallitusohjelmassa julistetaan vähähiilistä tulevaisuutta ja tuontiöljyn puolittamista. 

Arvoisa puhemies, hyvät kollegat, meidän on suhteuduttava tehtäväämme vakavasti ja vastuuntuntoisesti, eikä viedä kulkuyhteyksiä veronsa maksavilta kansalaisilta. Ihmisiltä, jotka ovat juuri sijoittaneet tonttiin ja taloon hyviin kulkuyhteyksiin luottaen.
 
Värderade talman – medborgarna förtjänar respekt. De förtjänar ordentlig beredning, och beslut som baserar sig på fakta. De förtjänar samarbete och dialog – inte detta. 

SFP:s gruppanförande, Kyrkslätts budgetfullmäktige 16.11.2015

Herr ordförande, bästa fullmäktigeledamöter

Det finns mycket vi kan vara stolta över här i Kyrkslätt, mycket som gör oss till en konkurrenskraftig kommun. 25 km från en europeisk huvudstad kan man bo nära naturen. På många ställen har vi kollektivtrafik som i praktiken stannar utanför dörren. Man kan bo både i  staden, och på landet – och ändå ha tillgång till all den service man kan tänka sig. Vi har en utbildad, språkkunnig befolkning, och en gynnsam åldersstruktur. Vi har en god skattebas som många kommuner i landet blott kan drömma om. Vi har alla förutsättningar att lyckas – att vara attraktiva, att vara föregångare

Trots det är det klart att omvärldens problem även inverkar på oss. Vi är inte en isolerad ö, utan  även vi får tampas med ekonomiska utmaningar. Det här har knappast undgått någon. Inte kommuninvånarna, som förundrat sig över hur det kommer sig att skolböckerna knappt hålls ihop. Inte de kommunanställda, som i många avseenden fått tänja sig till sitt yttersta. Nuläget är inte gott, och vi har många orosmoln framför oss. Hur utvecklar sig arbetslösheten? Hur skall vi lyckas aktivera de långtidsarbetslösa? Hur skall vi locka företag att etablera sig i Kyrkslätt? De här är våra viktigaste frågor. Om vi lyckas med dem löser sig resten av sig självt.

Vi har en budgetöverenskommelse vi kan vara nöjda med. Ingen av oss har fått allt den har velat ha, alla har fått ge avkall på något. Budgetens slutsumma kan vi i dagens läge vara nöjda med. Efter många år av sakta stigande skattetryck har vi i år hållit fast vid de skattesatser vi beslöt om förra året. Det är bra. Samtidigt har ingen sektor kommit lätt undan i år. Vård- och omsorgssektorn är tvungen att dra åt svångremmen, liksom även skolsektorn. POP-pengarna som i många år såg till att vi kunde undvara en extra resurs till de barn som behöver det, finns inte mera. Det här kommer att synas i barnens vardag.

Skolmaterialanslagen är inte heller tillräckliga, och man kan fråga sig om budgeten till den delen är realistisk. Åldringsvården är trängd och kräver ökade insatser. De nuvarande lösningarna räcker inte till, våra äldre förtjänar bättre.

I sambandet med projekteringen av den kommande hälsocentralen bör åldringsvårdens resurser och utrymmen ses över.

I bästa fall är en budget en kvalificerad gissning. Det finns många osäkerhetsfaktorer. Specialsjukvården utfall kommer ofta som en överraskning, och HRT fortsätter att vara en skenande kostnad. Här hoppas vi på en förbättring.

Det finns hopp: Vår ekonomiuppföljning har förbättrats markant de senaste åren, vilket gör det lättare att korrigera skutans färd under året. Det tackar vår grupp ekonomidirektör Arvola för.

En växande kommun klarar sig inte utan investeringarna – inte heller Kyrkslätt. De närmaste åren har vi många stora projekt på kommande. En ny skola i centrum, en ny hälsocentral, bibliotekets utvidgning. Alla dessa projekt är viktiga, och alla kan ha en strategisk betydelse. När vi bygger nytt är det alltid en möjlighet, en chans att inte bara inhysa en funktion, utan även att stärka vårt brand. Vår kommuns hjärta är vårt centrum. I och med bibliotekets utvidgning har vi en chans att få det att slå igen. Och det vi sett hittills, det lovar mycket.

RKP on erityisen iloinen siitä, että saamme muutaman vuoden kuluttua iloita uudesta oppimiskeskuksesta Etelä-kirkkonummella. Tämä tulee helpottamaan merkittävästi monen oppilaan ja perheen elämää. Olemme erityisen iloisia siitä, että tämä uusi oppimiskeskus sisältää tilat sekä ruotsin- että suomenkielisille koulu- ja varhaiskasvatustoimille – vihdoinkin yhden ja saman katon alla. Mitä enemmän lapsemme kohtaavat toisen kieliryhmän jäseniä, sitä suuremmalla todennäköisyydellä he motivoituvat lukemaan toista kotimaista kieltä. Tästä kehitysaskelesta hyötyy paitsi jokainen lapsi yksilönä, myös koko Kirkkonummi. Uranuurtajan rooli kielikasvatuksessa sopii Kirkkonummelle väestöpohjansa johdosta erinomaisesti ja auttaa meitä rakentamaan vahvaa kuntaprofiilia.

Meillä on myös monta vaikeaa päätöstä edessämme. Lautakunnilla on näissä asioissa suuri vastuu, kuten kunnanhallituksellakin. Luottamus on tässä yhteydessä tärkein mahdollinen pääomamme.

RKP:ssa toivomme tämän luottamuksen lisääntyvän. Toivomme että työnjako muodostuisi aiempaakin selkeämmäksi ja peräänkuulutamme lautakunnille heille kuuluvaa vastuuta. Todellisesta vastuusta kumpuaa motivaatio ja halu vaikuttaa. Kunnanhallituksen tulee muistaa tämä asia  ja käyttää otto-oikeuttaan jatkossa aiempaa harkitummin.

Maailma ympärillämme on myllerryksessä. Syyrian kriisi, Irakin tapahtumat ja Ukrainan sisällissota – nämä kaikki vaikuttavat myös elämään Kirkkonummella. Elokuussa jouduimme yllättäen ottamaan kantaa vastaanottokeskuksen sijoittamiseen Evitskogiin. Kuukausi sen jälkeen päädyimme avaamaan toisen keskuksen Aavarantaan. Nämä toimenpiteet ovat ymmärrettävästi puhututtaneet kuntalaisia. Kunnan väkiluvun nouseminen 1000 ihmisellä muutamassa kuukaudessa heijastuu usean kuntalaisen arkeen. Me haluaisimme nähdä tämän mahdollisuutena. Siksi olemmekin iloisia siitä, että talousarvion kotouttamistoimenpiteiden määrärahaa on kasvatettu. Onnistunut integraatioprosessi takaa sen, että kuntaamme muuttaneet pakolaiset – ne jotka tänne asettuvat – tuottavat jatkossa hyvinvointia meille kaikille.

Valtuustoryhmämme haluaa kiittää lämpimästi kaikkia kunnan työntekijöitä, kuntalaisia ja luottamushenkilöitä kuluneesta vuodesta. Seisomme talousarvioehdotuksen takana. Vi stöder budgetförslaget.

Rätten till dagvård är subjektiv av goda skäl – insändare i HBL 7.11.2015

Rätten till dagvård har en lång historia i Finland. Det var ändå först på 1990-talet som alla barn under skolåldern fick rätt till heldagsvård. Detta har medfört att alla har rätt till högklassig småbarnspedagogik, men det har också ökat kvinnors möjligheter till sysselsättning och lett till en mer jämställd arbetsmarknad. Familjerna har haft friheten att välja den vårdform som passar just dem bäst.

Nu är denna rätt hotad. Regeringen föreslår att rätten till heldagsvård blir behovsprövad. Det medför att rätten till dagvård på mer än 20 timmar per vecka knyts till vårdnadshavarnas situation varför den inte är jämlik för alla barn. Enligt förslaget ska ett barn som inte annars har rätt till heldagsvård ändå kunna omfattas av rätten av sociala skäl, vilket gör att gruppindelningen lätt kan få sociala etiketter och barnens rätt i praktiken blir avhängig familjens socioekonomiska situation. Just detta var en vägande orsak till att rätten gjordes universell på 1990-talet.

Utgångspunkten i regeringens förslag är besparingar. I en så djupgående reform borde ledstjärnan dock vara barnets bästa. Man kan fråga sig vilka besparingar förslaget de facto medför – och till vilket pris. Regeringens kalkyler är mycket luddiga, vilket både Kommunförbundet och Finansministeriet lyft upp, och baserar sig delvis på över tio år gammal statistik. Den förra regeringen drog tillbaka en motsvarande reform uttryckligen eftersom besparingarna uteblev.

Otydliga besparingar – men tydliga inverkningar. Allt fler arbetsförhållanden är oregelbundna eller på viss tid – detta gäller framför allt unga kvinnor. Om rätten till dagvård inte är subjektiv blir det svårare att kombinera arbetsliv och familj. Om man väljer att stanna hemma skall det vara en följd av ett fritt val – inte föranlett av en oro för vårdens kvalitet eller kontinuitet. Annars riskerar resultatet vara minskad produktivitet och sannolikt ett stort steg tillbaka i fråga om jämställdhet på arbetsmarknaden. Och då uppnår vi knappast den konkurrenskraft vi så väl behöver.

För dagvårdsproducenterna innebär ett ökat antal halvdagsbarn ett svårt administrativt pussel då barn behöver vård olika tider. Förslaget innehåller ett otydligt löfte om att barn ska få behålla sin dagvårdsplats om deras situation ändras, men i praktiken blir det oklart om daghem som en följd tvingas reservera tilläggskapacitet eller utöka gruppstorlekarna på odefinierad tid. Privata producenter kan av lönsamhetsskäl välja att ta emot endast barn med rätt till heldagsvård eller vars föräldrar kan bekosta mellanskillnaden. Detta leder en ökad ojämlikhet mellan barn i den privata och offentliga vården, vilket medges i regeringens förslag.

Frågan om den subjektiva rätten till dagvård är ingalunda helt ny, men tidigare har liknande inskränkningar inte gjorts – och det av goda skäl. Att spara på barnen förlorar vi på, både ekonomiskt och socialt. Rätten till dagvård handlar inte bara om föräldrarnas rätt, utan även om barnens – det är frågan om barnens rätt till småbarnsfostran.

Vid besparingar måste också de långsiktiga verkningarna bedömas. Åtgärder som ställer barn i en ojämlik situation, som skapar ny, onödig byråkrati, som gör vår arbetsmarknad styvare och vars besparingar är små eller obefintliga – sådana ska vi inte göra. Det finns alternativ. Här borde regeringen tänka om – och tänka långsiktigt.

Inlägg i riksdagens debatt om rasism 14.10.2015

Rasismi, muukalaisviha, ääriliikkeet – ne lähtevät ajatuksesta että on olemassa me, ja nuo. Ne toiset, ne erilaiset, ne jotka eivät kuulu tänne.

Ne lähtevät siitä, että haluamme määritellä suomalaisuuden – se, mitä on olla kuten me – mahdollisimman kapeasti.

Mutta kansalaisuus ei voi olla sitä, eikä se sitä ikinä ole ollut.

Mikään maa joka on lähtenyt tekemään kansalaisuudesta kärkihankkeen, mahdollisen tehokkaan ja kapean, ei ole menestynyt. Suomalaisuuskin on aina ollut muiden vaikutteiden sulattamista, omaksumista. Suomalaisuudessa on ruotsalaista, venäläistä, saksalaista, ja paljon muuta. Aleksis Kiven Suomi oli monikulttuurinen, kuten on meidänkin Suomemme. Ellemme hyväksy muita vaikutteita – ja muita – emme ikinä kehity. Suomi taantuu.

Siksi muukalaisviha ja rasismi, kansallismieliset ääriliikeet, ovat niin vahingollisia. Koska ne taistelevat luontaista kehitystä vastaan. Kehitystä joka aina on ollut Suomelle eduksi.

Pienen maan edun mukaista on se, että kansalaisuus määritellään mahdollisimman leveästi, että joukko “meitä” on mahdollisimman iso.

Miten tätä vastaan sitten voi  taistella?

Noista ”muista” pitää puhua ihmisinä, pitää nähdä nainen, mies ja lapsi otsikon takana. Kun puhutaan turvapaikanhakijoista pitää nähdä ihmiset – ei pidä puhua vyörystä, tai elintasosurffareista. Vaan ihmisistä hädässä. Ja pitää uskaltaa kohdata heidät.

Pitää järjestää mahdollisimman paljon mahdollisuuksia tapaamisiin. Pitää hoitaa integraatio aidosti kunniahimoisesti. Koska usein ennakkoluulojen karistamiseen vaaditaan toisen ihmisen tasavertaista kohtaamista. Vasta kun ei ole pelkoa, ei ole vihaa ja vastustusta.

Kaikilla meistä on varmaan joskus ollut ennakkoluuloja. Minullakin. Kun tulin tänne eduskuntaan minullakin oli ennakkoluuloja – huomasin laittaneeni ihmisiä ja puolueita kategorioihin omien olettamusteni tai muilta kuulemani perusteella. Ja huomasin olleeni monessa mielessä väärässä. Väärässä olemisen tunnustaminen vaatii ponnistelua – omien ajatusten kyseenalaistamista. Helpompaa on pitää kiinni vanhoista, joskus piintyneistäkin ajatuksista. Tämä ilmiö lienee taustalla niiden suomalaisten käytöksessä, jotka nyt pelkäävät muita ja muiden mukanaan tuomia vaikutteita.

Joka puolella Suomea ihmiset aktivoituvat, järjestävät tapaamisia, osallistuvat kotouttamiseen. Omassa kunnassani paikallinen urheiluseura järjestää jalkapalloharjoituksia turvapaikanhakijoille. Jotkut ovat koonneet ryhmän opettajia, jotka opettavat heille kieltä. Tällaiset kohtaamiset ovat tarpeen paitsi turvapaikanhakijoille, myös meille. Kaikki suomalaiset eivät ajattele kapeasti, vaan raivaavat tietä uudelle monikulttuurisemmalle Suomelle. Nyt on korkea aika keskittyä tukemaan näiden ihmisten työtä ja nostaa sitä esille. Ja jättää negatiivinen spekulointi niin vähälle huomiolle kuin mahdollista.

Pakolaisten kotouttamiseen pätee sama ohjenuora kuin kaikkeen muuhunkin rakentavaan toimintaan: tee toiselle niin kuin toivoisit toisten tekevän sinulle. Jos naapurisi talo palaisi ja hän menettäisi aivan kaiken, kadehtisitko sitä, että hänelle tarjottaisiin Hervannasta väliaikainen koti, muutama sänky ja lähiliikenteen bussikortti. Epäilenpä.

Y-tågens framtid och statens skyldighet som avtalspart 1.10.2015

Y-tågens framtid och statens skyldighet som avtalspart

SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL

Y-tågens framtid och statens skyldighet som avtalspart

Till riksdagens talman

Den 15.9.2015 kom Trafik- och kommunikationsministeriet med meddelande om att dra in stödet för Y-tåget. Beslutet drabbar kommunerna längs kustbanan samt dess invånare drastiskt, och innebär att både Sjundeå och Ingå helt blir utan tågtrafiksförbindelser och måste stänga sina stationer.  Kommunerna har inte beretts tillfälle att höras trots att ändringarna genomgående påverkar kommunernas trafikmässiga ställning. Ministeriet har inte heller begärt ett utlåtande om förändringen.

Kommunikationsministeriet har 3.12.2009 ingått ett tioårigt avtal om ensamrätt med VR och enligt avtalet om ensamrätt 2012-2019 ska nedskärningarna av trafiken inte leda till försämring av trafikutbudet i enlighet med den offentliga servicens förpliktelser och definition av servicenivå. Om Trafikidkaren önskar genomföra ändringar som parterna gemensamt kommit överens om, är de fallspecifika övergångstiderna maximalt 1–3 år. Ändringarna kan gälla utökning eller minskning av tågturer samt ändringar i tågens hållplatspraxis och om dessa avtalas skriftligt. Det verkar således klart att nedskärningen i tågtrafik tycks bryta mot avtalet om ensamrätt.

Kommunerna i västra Nyland har i årtionden arbetat för att bygga upp strukturer kring stationerna – i enlighet med de starka signaler som kommit från statsförvaltningen. Markanvändnings- och bygglagen stakar ut riktlinjen och utgående från lagen har de riksomfattande riktlinjerna för områdesanvändning uppgjorts. I statsrådets beslut om riktlinjerna sägs klart att i södra Finland utgår områdesstrukturen från spårtrafik. Vidare slår man fast att områden ska utvecklas så att bebyggelsen förtätas och att man befrämjar den spårbundna trafiken. Statens mål på denna punkt har alltså varit klara i tiotals år. Dessutom är utveckling av kollektivtrafiken och särskilt den spårbundna trafiken något man satsat på för att uppfylla målen i EU:s och Finlands egna klimatstrategi.

Utgående från lagen och de riksomfattande riktlinjerna har Nylands landskapsplan uppgjorts och sedermera godkänts av Miljöministeriet. Olika myndigheter har en skyldighet att medverka till att landskapsplanen uppfylls. På basen av landskapsplanen har sedan kommunerna gjort upp sina generalplaner och utvecklat områdena runt tågbanan. Strategin har varit medveten från alla parters håll och skett i ett samspel mellan kommuner, landskap och statsmakten. Områdena runt stationerna har medvetet utvecklats av kommunerna och numera är tågtrafiken en viktig faktor i kommunutvecklingen. Nedläggningsplanerna strider helt mot detta och de landskapsplaner som gjorts.

Förverkligandet av tågindragning försvårar människornas vardag och leder till att privatbilismen, helt i strid med statsrådets intention, ökar. De som inte har bil måste i värsta fall byta arbete eller bostad trots att de borde ha kunnat lita på att staten i enlighet med sina mångåriga riktlinjer fortsätter utveckla den spårbundna trafiken. För att förtroendet för staten som avtalspart ska bestå måste statsmakten ompröva sitt beslut alternativt trygga andra former av kollektivtrafik utan avbrott.

 

Med hänvisning till det som anförs ovan får vi i den ordning 27 § riksdagens arbetsordning föreskriver ställa följande spörsmål till den minister som saken gäller:

 

– Vad tänker statsrådet göra för att uppfylla sina skyldigheter att utveckla den spårbundna trafiken i Södra Finland och i detta fall specifikt i Västra Nyland?

– Hur tänker statsrådet se till att kollektivtrafiken upprätthålls utan avbrott i Västra Nyland?

– Hur tänker statsrådet agera för att bibehålla sin trovärdighet som avtalspart i markanvändningsfrågor?

Helsingfors den 30 september 2015

 

Anders Adlercreutz /sv

Carl Haglund /sv

Thomas Blomqvist /sv

 

Anförande i budgetdebatten 29.9.2015

Budgetbalans är en sak, en balanserad budget en annan.

En budget är inte ett självändamål, utan ett redskap med vilket man skall nå ett strategiskt mål.

Är denna budget det?

Budjettitasapaino on yksi asia. Tasapainoinen budjetti toinen. Tämä budjetti ei ole kumpaakaan.

Kuka teistä salissa istuvista voi väittää, että tämä budjetti on aidosti strateginen? Minusta se vaikuttaa kamreerin iltapuhteelta. Budjetilta, jonka ainoana tavoitteena on lyhyen tähtäimen säästöt – pitkän tähtäimen tavoitteiden kustannuksella.

Kehotan hallitusta katsomaan tulevaisuuteen. Näkemään paitsi tämän hetken säästötarpeet, myös niiden vaikutukset.

Hallituksen tulisi kohdistaa leikkaukset vanhojen, kannattamattomien ja toimimattomien rakenteiden purkamiseen ja investoida rohkeasti toimintamalleihin, jotka vastaavat tämän päivän todellisuuteen, jossa ei enää kuljeta samoissa haalareissa läpi työuran. Todellisuuteen, jossa ollaan yhtenä päivänä yrittäjiä, toisena palkollisia.

Näihin rakennemuutoksiin kannattaa ruutia uhrata, ei lyhyen tähtäimen säästöihin. Nämä isot rakennemuutokset ovat niitä, jotka aidosti muokkaavat maamme tulevaisuutta. Ne myös määrittävät sen kilpailukykyisyyden.

Luokaa nuorille työmahdollisuuksia. Ottakaa parhaat palat naapurimaiden uudistuksista. Ei koko saksan Minijob-käsitettä, vaan osa siitä – soveltakaa sitä nuoriin niin, että he pääsevät aikaisin kiinni työelämään ja työnteon kulttuuriin.

Mutta mitä tekee hallitus? Se katsoo lähelle, poimii raa’at hedelmät puusta. Toimii tavalla, joka kumpuaa vanhan teolliseen yhteiskunnan malleista. Se rakentaa taloa savuaville raunioille, vaikka vieressä odottaa valmiiksi kaskettu pelto: pelto, joka janoaa uutta vikkelämpää ja helpommin skaalautuvaa liiketoimintaa.

Budjetoidessa annetaan ja budjetoidessa otetaan. Annetaan noin 3 miljardia ympäristölle haitallisia tukia. Lopetetaan tuulivoiman syöttötariffijärjestelmä, samalla kun se säilyy muiden energiamuotojen osalta. Annetaan 200 miljoonaa lähinnä Saksan autoteollisuudelle. Volkswagen tarvitsee tukeamme nyt.  Viedään Länsi-Uudeltamaalta joukkoliikenteen infrastruktuuri vaivaisen 1,1 miljoonan takia. Ja tässä kohtaa en malta olla kysymättä, mikäköhän on nettosäästö, kun kuntien kaavoittamat sadat tontit jäävät myymättä ja rakentamatta. Kun kunnat joutuvat rahoittamaan uusi yhteyksiä?

Kaikki nämä ovat valintoja. Eivätkä suinkaan vain arvovalintoja, vaan järjen vastaisia valintoja.

Samalla kuin hallitusohjelmalla on suuria tavoitteita esimerkiksi hiilettömän tulevaisuuden suhteen, loistavat tätä tavoitetta tukevat linjanvedot poissaolollaan budjetissa.

Joukkoliikenteen osalta leikataan junayhteyksiä paitsi maakunnissa myös pääkaupunkiseudulla, Suomen suurimmassa kasvukeskuksessa. Sisääntuloväylien ruuhkat eivät tästä ainakaan pienene, mutta ehkä teihin on varaa investoida raideliikennettä enemmän.

Eikä tässä vielä kaikki.

Tilanteessa, jossa pitäisi valaa uskoa tulevaisuuteen, leikkaamme siitä kaikkein kalleimmasta. Opetuksesta ja tutkimuksesta. Asioista, jotka ovat olleet viime vuosina ylpeydenaiheitamme. Niitä ainoita. Eikä leikata vain vähän, leikataan kunnolla. Kempeleen mitalla.

Pelkästään Helsingin yliopistoon kohdistuu leikkauksia yli 100m€ vuositasolla. Samalla hallitusohjelmassa todetaan, ettei opetuksen laatu saa heikentyä. Tämä on suunnattoman naivia. Tietenkin se heikentyy. Jos yliopiston rahoituksesta viedään 15%, niin se näkyy toiminnassa. Tämä tarkoittaa, että tiedekuntia lakkautetaan ja tutkimusta vähennetään. Jo nyt voi huomata tapahtuvan aivovuotoa Suomesta ulkomaille. Tämä tulee kiihtymään entisestään.

Äskettäin saimme lukea, että Helsingin yliopisto on 100 parhaan yliopiston joukossa maailmassa. Onko se sitä enää huomenna? Mitä tapahtuu niille 2,5 miljardille eurolle sekä niille 40 000 työpaikalle, jotka Helsingin yliopisto tutkimusten mukaan välillisesti synnyttää?

Tulevaisuus saattaa olla metsässä, se saattaa olla biotaloudessa, se saattaa olla teknologiateollisuudessa. Me emme sitä tiedä. Hallitus ei luonut Helsingin peliteollisuus-klusteria. Hallitus ei myöskään luonut Vaasan cleantech-sektoria. Siksi hallituksen ei kannata valita voittajia ja häviäjiä. Sen sijaan että viedään isolla kouralla koulutuksesta ja annetaan pieniä lohdutuspalkintoja muutamille valituille sektoreille, kannattaa panostaa työmarkkinoiden tervehdyttämiseen ja vankkaan koulutukseen. Hyvään tutkimukseen ja vetovoimaiseen yritysilmastoon investoiminen on tutkimustenkin mukaan paras tae talouskurimuksesta nousemiselle. Innovaatioita generoivan  ilmapiirin ylläpitäminen on kilpailukyvyn kehittymisen ja investointien houkuttelemisen näkökulmasta jopa tärkeämpää kuin se, onko yhden vuoden alijäämä 5 vai 6 miljardia.

Regeringen skall inte välja vinnare eller förlorare. Den skall inte klä av vår utbildning och ge sockorna åt vissa av regeringen valda branscher. Regeringen skall bygga strukturer, och värna om det som bygger vår framtid. Utbildning, en sund arbetsmarknad och ett sporrande företagsklimat. Det är mycket billigare – och nu talar vi om kostnader i det långa loppet – än att strypa underskottet från 6 till 5 miljoner, om barnen spolas bort med badvattnet.

Insändare i Kirkkonummen Sanomat om indragningen av Y-tåget 24.9.2015

Leikkaamalla joukkoliikenteestä ei luoda kilpailukykyistä pääkaupunkiseutua 

 

Karjaan ja Helsingin välinen Y-juna on viime vuosien aikana joutunut vaaravyöhykkeeseen jo useaan otteeseen. Tiistaina saimme kuulla liikenne- ja viestintäministeriön aikomuksesta lakkauttaa Y-juna ensi vuoden maaliskuussa osana toimenpidettä jolla 6 % valtion VR:ltä hankkimasta ns. ostoliikenteestä lopetetaan. Julkinen liikenne tulee siten heikentymään Uudellamaalla, Suomen kasvukeskuksessa, vain reilu vuosi sen jälkeen, kun Y-juna viimeksi pelastettiin.

Linjoja ja asemia lakkautetaan ympäri maata. Lakkautettavissa olevien asemien matkailijamääriä vertailtaessa voimme todeta, että esimerkiksi Siuntion asemalta lähtevä päivittäinen matkailijamäärä on kolminkertainen verrattuna toiseksi käytetyimpään, nyt lakkautettavaksi aiottuun asemaan, ja jopa 265-kertainen verrattuna niistä pienimpään. Lakkautuslistalla olevien asemien joukossa sekä Siuntion että Inkoon asemat pärjäävät hyvin, vaikka niiden läpi kulkeekin vain rajoitetusti aamu- ja iltavuoroja. Tästä kaikesta on vaikeaa olla tekemättä sitä johtopäätöstä, että Keskustavetoisella aluepolitiikalla on ollut ratkaiseva rooli päätöksenteossa. Pääkaupunkiseudun kehittäminen ei ilmeisesti ole prioriteettilistalla korkealla.

Infrastruktuurin kehittämisen pitäisi aina perustua pitkäjänteisyyteen. Jos valtio velvoittaa kuntia rakentamaan raideliikenteen varteen, niin valtion tehtävä on myös turvata kyseisen liikenteen jatkuvuus. Sekä kunnat että ihmiset ovat suunnitelleet tulevaisuutensa näiden päätösten varaan. Jos Y-junaa koskevaa päätöstä ei oteta uudelleen harkintaan, sekä Inkoo että Siuntio jäävät kokonaan ilman raideliikennettä ensi vuoden maaliskuusta lähtien. Tämä voikin asettaa monen perheen päätöksen asettua Länsi-Uudellemaalle aivan toiseen valoon. Mitä hallitus sanoo inkoolaiselle sairaanhoitajalle, joka on riippuvainen ensimmäisestä aamujunasta päästäkseen ajoissa töihin Helsinkiin? Tai siuntiolaiselle oppilaalle, joka on juuri aloittanut erikoislukion pääkaupungissa? Nämä ihmiset voivat nyt joutua vaihtamaan työtä tai koulua.

On samaan aikaan selvää, että pois jäävä raideliikenne on korvattava muilla julkisilla vaihtoehdoilla. Inkoon ja Siuntion osalta tämä tarkoittanee uusia linja-autovuoroja. Kirkkonummella joudutaan mitä todennäköisimmin lisäämään HSL:n junavuoroja. Kaikki vaihtoehdot kasvattavat väistämättä kuntien kustannuksia. Lopputulos siis on, että rahaa vain siirretään taskusta toiseen samalla kun palvelu heikkenee ja ympäristö kärsii. Tämä ei ole missään nimessä pitkäjänteisen kehityksen mukaista.

Pääkaupunkiseudun korkeista asumiskustannuksista puhutaan tällä hetkellä paljon sekä siitä, miten se on talouskehitykselle haitaksi. Yksi tapa saada varat riittämään täällä asumiseen, työskentelemiseen ja perheen perustamiseen on ollut kehyskuntiin asumaan hakeutuminen. Nämä kehyskunnat tarvitsevat julkista liikennettään.

Anförande i interpellationsdebatten om utbildningen 22.9.2015

Visst är vi ett underligt folk. Ju sämre det går, desto mer vill vi piska oss. Det är i vår folksjäl. Men är det vägen till framgång?

Vilken är Finlands konkurrensfördel? Varför skulle ett utländsk företag villa komma till Finland för att etablera ett kontor? Det lockas inte hit för att vår budget visar ett 500m€ mindre underskott än föregående år. Eller för att man kan köpa en tysk bil lite billigare än året innan.

De kommer hit för att man här har tillgång till världens bästa arbetskraft.

Det är en konkurrensfördel. Den kan vi inte förlora.

Arvoisa puhemies. Vaikka ajat olisivat miten huonot tahansa, niin väitän, että ei löydy sellaista ekonomistia, joka sanoo että suurimmat leikkaukset kannattaa kohdistaa opetukseen ja tutkimukseen. Että huomiselta kannattaa katkaista siivet, jotta iltapäivä olisi hieman lämpimämpi. Sillä niin tämä hallitus tekee.

Niin sanottu strateginen hallitusohjelma on täysin epästrateginen. Kamrerin lailla se katsoo ainoastaan tätä vuotta, nostamatta katsettaan tulevaisuuteen. Strategia pitää sisällään kyvyn tehdä painotuksia. Kyvyn sanoa, että tämä on arvokasta, tämän varaan rakennamme paremman huomisen. Nyt rakennetaan tasaista surkeutta, jämna plågor, toisella kotimaisella. Hallituksen toiminnasta puuttuu strateginen näkemys.

Jos huono päätös huonon päätöksen perään perustellaan ainoastaan hallitusohjelmalla, niin silloin hallitusohjelma ei ole strateginen, vaan mekaaninen.

Yliopistokoulutuksesta leikataan rankalla kädellä. Pelkästään Helsingin yliopistoon kohdistuu leikkauksia yli 100m€ vuositasolla. Samalla sanotaan hallitusohjelmassa, että opetuksen laatu ei saa heikentyä. Tämä on suunnattoman naivia. Tietenkin se heikentyy. Jos yliopiston rahoituksesta viedään 15%, niin se näkyy toiminnassa. Se tarkoittaa, että tiedekuntia lakkautetaan ja tutkimusta vähennetään. Jo nyt voi huomata tapahtuvan aivovuotoa Suomesta ulkomaille. Tämä tulee kiihtymään entisestään.

Äskettäin saimme lukea, että Helsingin yliopisto on 100 parhaan yliopiston joukossa maailmassa. Onko se sitä enää huomenna? Mitä tapahtuu niille 2,5 miljardille eurolle sekä niille 40000 työpaikalle, jotka Helsingin yliopisto tutkimusten mukaan välillisesti synnyttää?

Ja Helsingin yliopisto on vain yksi esimerkki monen joukossa. Suomi tarvitsee yliopistonsa.

Arvoisa puhemies.

En elä siinä harhakuvitelmassa, että innovaatiot syntyisivät pelkästään korkeakoulujen tai yliopistojen seinien sisällä. Mutta ne jotka tekevät innovaatiot – tutkijat, insinöörit, pellepelottomat – he saavat oppinsa niissä. Ja jos oppi on hyvää, niin he keksivät – kunhan saavat siihen tilaisuuden.

Pääministeri Sipilä, älä vie heiltä tätä mahdollisuutta. Uskalla uskoa tulevaisuuteen. Toimi strategisesti.

On puhuttu tuottavuusloikasta. Kilpailukyvyn parantamisesta. Tähän tarvitaan koulutusta. Hyvä koulutus on paras talouskasvun tae. Me olemme jo nyt liukumassa alaspäin OECD-maiden koulutustasomittauksissa. Tätä vauhtia olemme pian keskitason alapuolella. Tämä liukuminen tulee pysäyttää, eikä sitä ainakaan kannata kiihdyttää.

Samaan aikaan kun tasa-arvo heikentyy, myös sosiaalinen tausta alkaa vaikuttamaan yhä vahvemmin koulutustasoon. Kuulostaako tämä tuottavuusloikkareseptiltä? Kuulostaako tämä yhteiskunnalta, joka osaa valjastaa parhaat voimat käyttöönsä? Kuulostaako tämä strategiselta päätöksenteolta.

Ei minustakaan.

Värderade talman.

Vi måste våga satsa på framtiden. Tänk om.

Konkurrenskraft kräver kollektivtrafik – kasta inte grus på skenorna! Insändare i HBL 18.9.2015

Under de senaste åren har Y-tåget mellan Karis och Helsingfors hamnat i farozonen flera gånger. På tisdagen fick vi höra att Kommunikationsministeriet tänker dra in tåget från och med mars nästa år. Det innebär att 6 procent av den så kallade köptrafik som staten köper av VR kommer att dras in. Kollektivtrafiken försämras då i Nyland, Finlands tillväxtcentrum, bara ett drygt år efter att ärendet avvärjdes senaste gång.

När man jämför trafikmängden mellan de stationer som läggs ner kan man konstatera att mängden resenärer per dag i till exempel Sjundeå är tre gånger fler än på den näst största nedläggningshotade stationen – och 265 gånger fler än på den minsta nedläggningshotade stationen. I detta sällskap klarar sig Sjundeå och Ingå väl, trots att de endast haft ett begränsat antal turer under morgon och kväll. Man kan inte undgå att dra slutsatsen att en Centerstyrd regionalpolitik har varit avgörande i den här frågan.

Infrastruktur måste bygga på långsiktighet. Om staten förpliktar kommunerna att till exempel bygga längs med järnvägarna är det statens uppgift att se till att den infrastruktur som kommuner – och människor – ombetts planera sin framtid enligt finns kvar. Om beslutet om Y-tåget inte omprövas kommer både Sjundeås och Ingås stationer stå oanvända från och med mars nästa år. Flera familjers val att slå sig ner i Västnyland kommer att stå i en helt annan dager än då valet gjordes. Vad säger regeringen åt sjuksköterskan från Ingå som är beroende av första morgontåget för att hinna på jobb till Helsingfors? Eller åt skoleleven från Sjundeå som börjat i specialgymnasium i huvudstaden? De är nu möjligtvis tvungna att byta jobb, eller skola.

Samtidigt är det klart att spårtrafiken måste ersättas med något annat kollektivt alternativ – för Ingås och Sjundeås del innebär det bussar, och för Kyrkslätts del antagligen fler tågturer i HRT:s regi. Detta innebär ökade utgifter för kommunerna. Slutsumman blir alltså att pengar helt enkelt flyttas från en ficka till en annan, samtidigt som servicen försämras och miljön blir lidande. Det är inte ett recept för långsiktig utveckling.

Det talas mycket om de höga bostadspriserna i huvudstadsregionen, och om hur det hämmar den ekonomiska utvecklingen. Ett sätt att ha råd att bo där – att ha råd att slå sig ner, arbeta och bilda familj – har varit att bosätta sig i kranskommunerna. Och dessa kranskommuner behöver sin kollektivtrafik.