Edessämme on haasteita eli mahdollisuuksia

Hallituskoalitiopeliä voidaan pelata vaikka maailman tappiin asti ja ymmärrän, että se kiinnostaa. Tärkeämpää olisi kuitenkin keskittyä käsillä olevien ongelmien ratkaisemiseen. Etenkin siksi, että haasteissa aina piilee myös mahdollisuus.

Olemme selvinneet koronakriisistä kohtuullisin arvosanoin. Sota Ukrainassa tulee ehkä jatkumaan vielä pitkään ja se on kaikin tavoin äärimmäisen traagillista. Kaikessa traagillisuudessaankin siitä on seurannut myös jotain hyvää. Jos joku olisi vuosi sitten veikannut, että Eurooppa irtaantuu energiariippuvuudestaan Venäjään, niin sitä tuskin olisi kukaan uskonut. 

Kaiken tämän sodan tuoman surkeuden keskellä on siis myös pieniä aiheita optimismiin. 

Velka on hyvä renki, mutta huono isäntä

Mutta: Koronan ja sodan seurauksena valtiovelkamme on kasvanut huomattavasti. Velanoton taittaminen ja kansallisen turvallisuuden varmistaminen ovat asioita, joiden tulee olla tulevina vuosina päätöksenteon keskiössä. Näissä pitää onnistua hyvinvointiyhteiskuntaa parhaalla mahdollisella tavalla suojellen. Edessä on runsaasti arvopohjaista priorisointia: miten pitää kiinni muun muassa korkeatasoisesta koulutuksesta ja terveydenhuollosta ja mahdollisuudesta arvokkaaseen vanhuuteen samalla, kun leikkauksia on tehtävä.

Tässä onnistumiseksi tulemme tarvitsemaan poikkeuksellista yhteishenkeä ja perspektiiviä.

Yhtä kriisiä voi seurata toinen. Tämän olemme nyt oppineet. Kolmannen mahdollisen kriisin kohdalla meillä ei ole enää samaa taloudellista liikkumavaraa, jonka turvin me olemme toistaiseksi pystyneet luovimaan koronan ja Ukrainan sodan aiheuttamien seurausten läpi. 

Meidän suhteellisella asemallamme kansainvälisillä lainamarkkinoilla on merkitystä. Mutta niin on myös absoluuttiselle velkamäärällä ja etenkin korkokuluilla. 

Tämä kävi selväksi viimeistään viime viikon alussa, kun Valtiovarainministeriön virkamiehet kertoivat karut uutiset korkokulujen noususta. Erityisesti maailmassa, jossa lainalla on hinta – mikä ei ole poikkeuksellista, vaan pikemminkin asioiden luonnollinen tila – on velkaan suhtauduttava suurella vakavuudella. Juuri tästä syystä seuraavan hallituksen pöydällä tulee olemaan monia vaikeita päätöksiä. 

Tosiasia on, että kaikki eduskuntapuolueet ovat käytännössä tukeneet vallinnutta finanssipolitiikkaa. Meillä olisi tänään sama keskustelu velkatasosta, vaikka velkaa olisikin noin 140 miljardin sijaan 139,5 tai 137 miljardia. Ero nykyiseen tilanteeseen olisi varsin pieni, vaikka viimeiset vuodet olisi toteutettu pääoppositiopuolueiden vaihtoehtobudjetteja.

Lainanottohalu on ollut asiaa rehellisesti tarkasteltuna yhteinen ja siksi tarvitaan myös yhteisiä toimia, jotta laiva saataisiin kääntymään.

Työvoima on kaiken A&O

Yritysten suurin käytännön huoli on työvoiman saatavuus. Jos ei löydä ihmisiä, joita palkata, ei yritys voi kasvaa. Ja sitä kärsii koko maan bruttokansantuote ja sen myötä myös hyvinvointimme. 

Siksi työvoiman saatavuuden varmistaminen on keskeinen kysymys myös velkaantumista ratkaistaessa. 

Seuraavan hallituksen on toisaalta perattava menopuolta mutta myös vahvistettava työmarkkinoiden toimivuus. Meidän tulee tarkastella työnteon kannustimia ja varmistuttava siitä, että työllisyyspalvelut toimivat. Koulutusaste on saatava nousu-uralle ja oppisopimuksista tulee tehdä oikea vaihtoehto muille opintopoluille. Lisäksi tarvitsemme vahvat kannustimet tuotekehitykseen ja innovaatiotoimintaan.

Tarvitsemme paikallista sopimista, joustavaa täydennyskoulutusta ja työperäistä maahanmuuttoa. Meidän on rakennettava Suomesta maa, johon osaavien ihmisten on helppo tulla, ja johon he haluavat jäädä. Meidän on rakennettava maa, joka suhtautuu positiivisesti ympäröivään maailmaan ja jossa muualta muuttaneet kokevat itsensä tervetulleiksi. 

Veropolitiikan tulee olla pitkäjänteistä. Tämä tarkoittaa myös, että ilmasto- ja energiapoliittiset linjaukset eivät voi olla vuosittaisia poliittisia pelinappuloita. Isot investointipäätökset ovat niistä riippuvaisia, kuten olemme viime aikoina huomanneet. Panokset ovat liian korkeat. 

Yhdessä hyvä tulee 

Polarisaatio ja populismi johtavat harvoin mihinkään hyvään. Esimerkiksi veropolitiikassa olisi syytä nyt saavuttaa vaalikausien yli kestäviä yhteisiä näkemyksiä. Verotuksen ja erilaisen sääntelyn ennakoitavuus on tärkeää niin yrityksille kuin yksityisille ihmisillekin.

Politiikka on pohjimmiltaan arvopohjaista asioiden hoitoa. Se on halua ratkaista parhaalla mahdollisella tavalla käsillä olevia ja edessä siintäviä ongelmia. Eri puolueilla ja niiden edustajilla on erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä, mikä on sekä toivottavaa että tervettä. Tämä on koko demokratian ydin. 

Ennen vaaleja on erityisen tärkeää kertoa, mitä mieltä on keskeisistä, jokaisen suomalaisen elämään ja tulevaisuuteen vaikuttavista kysymyksistä. Se voi avata ovia tai sulkea niitä. Rakentavalla ja pitkäjänteisellä, puoluerajatkin ylittävällä päätöksenteolla saavutetaan uskoakseni tässä maailmantilanteessa enemmän kuin blokkipolitiikalla.

(Kirjoitus Kirkkoummen Sanomissa 22.1.2023)

Komentotaloutta, avoimia piikkejä vai jotain siltä väliltä?

Jos toimenpiteet sähkön hinnan hillitsemiseksi aiheuttavat sen, että hinta karkaa käsistä tai että tehoa häipyy markkinoilta, niin se ainoastaan pahentaa tilannetta. Jotkut keskustelussa olleista lääkkeistä ovat juuri sellaisia. Pitää myös muistaa, että loppukädessä laskun maksamme me, Suomen kansalaiset. Ilmaisia lounaita ei ole.

Tässä oma näkemykseni siitä, mihin keinoihin kaikista tunnistetuista keinoista mielestäni kannattaisi keskittyä.

Sähkön hinta aiheuttaa monessa perheessä ja yrityksessä suurta huolta. Apu on tarpeen, mutta apua annettaessa pitää olla varma siitä, että lääke ei pahenna tautia. Oleellista on, että toimien ei tule sekoittaa markkinoita, poistaa tuotantoa verkosta eikä poistaa kannustimia energian säästämiseen, koska sitä tarvitaan. 

Pääsyy kriisiin on se, että tarjonta ja kysyntä eivät kohtaa. Kun lisäksi Olkiluoto 3, muutama ruotsalainen reaktori ja iso osa Ranskan ydinvoimakapasiteetista on telakalla, niin ongelmat lisääntyvät. Nykyinen hintamalli perustuu siihen ajatukseen, että hintapyramidin kallein kulloinkin tarvittava tuotantotapa määrittelee hinnan. Kun se tällä hetkellä usein on sodan seurauksena rajusti kallistunut kaasu, hiili tai öljy, niin ongelmat ovat selvät. 

Suomen kohdalla olemme myös menettäneet ison voimalähteen, venäläisen sähkön. Sillä olemme Pohjanlahden yli tuodun sähkön ohella tasanneet tarjonnan ja kysynnän eroa.  

Paljon on jo tehty. Arvolisäveron pienennys astui voimaan joulukuussa. Se näkyy tammikuussa tulevassa laskussa. Verovähennys astuu voimaan vuoden vaihteessa ja erityisen vähävaraiset voivat saada suoraa tukea. 

Kaikkien näiden hintalappu on 650 miljoonaa. Ja niiden vaikutus näkyy arjessa vasta tammikuussa. Nämä toimet on mitoitettu nykyisen hintatason pohjalta, eli tilanne ei ole muuttunut odottamatta. 

Siitä huolimatta nyt pohditaan lisää tukea. Tilanne on näistä huolimatta monelle akuutti – ja nämä mainitut tukimuodot eivät esimerkiksi auta yrityksiä.

Alkuviikosta julkistettiin joitakin aihioita. Käyn ne tässä läpi. 

Marras- ja joulukuun sähkölaskuja esitetään korvattavan osittain. Korvaustaso on vielä auki, kuten on omavastuukin. Kustannus on parista sadasta miljoonasta vajaan miljardiin. 

Hyvää mallissa on se, että se auttaa suoraan niitä, joiden sähkölasku on noussut paljon. Monissa perheissä varsinkin alkutalvi on ollut vaikea. Vaikka apu tulee jälkikäteen tuo se silti helpotusta monen perheen arkeen. Jälkikäteen maksettava tuki ei poista kannustimia säästää energiaa, mikä edelleen on välttämätöntä. Se on hyvä tapa tukea. Mutta se on potentiaalisesti kallis. Itse ajattelen, että omavastuu tässä on oleellinen asia, kuten maltillinen korvaustaso. On tärkeä auttaa kansalaisia talven yli, mutta se on tehtävä taloudellisesti kestävällä tavalla.  

Toinen toimi on maksuaikojen käyttöönottaminen. Eli hieman vanhan ajan tyyliin lasku tasattaisiin usealle kuukaudelle. Tämä vaatii käytännössä sen, että valtio takaa yhtiöiden saatavat. Se ei tarkoita varsinaista menoa eikä se poista kannustimia säästää, mutta se helpottaa kuluttajan asemaa. Ihan hyvä toimi. 

Kolmas toimi onkin hankalampi. Tulemme selvittämään jonkinlaista hintakattoa. Olen itse suhtautunut tähän penseästi hintakaton haasteiden takia. Mutta sellainen on toki rakennettavissa järkevästi. 

Yksi vaihtoehto – ja tähän hallituksen esitys tullee perustumaan – on ns Norjan malli. Asetetaan hinta, jonka ylittävältä osuudelta valtio maksaa laskun osittain tai kokonaan. Se on potentiaalisesti todella kallis ja johtaa potentiaalisesti siihen, että hinta karkaa pörssissä – mutta se on mahdollinen. 

Oleellista on, että ns takuuhinta ei ole liian alhainen – ja että korvaus sen yläpuoliselle osuudelle ei ole 100%, jolloin säilyy insentiivi myös pörssissä pitää hinta kurissa. Perussuomalaisten esittämä malli voisi olla toteutettavissa. 

On pohdittu sen vaikutusta kuluttajan kannustimiin. Haluaako kukaan säästää energiaa, jos energia on liian halpaa? No, vuosi sitten hinta oli 5c / KWh. Väitän, että jo hinnan tuplaaminen sisältää varsin hyvän kannustimen. SDP:n ehdottama 20c on jo varsin kallis – ja kannustava – hinta. 

Jos tämä on se malli, niin sen tulee olla ajallisesti rajattu. 

Kokoomus on esittänyt mallia, jossa yhtiö velvoitetaan tarjoamaan ainakin osaa tuotannosta tiettyyn hintaan. Tässä viitataan ns Viron malliin. 

Virossa markkina näyttää kuitenkin täysin erilaiselta. Siellä on yksi valtiollinen yhtiö, joka palvelee koko maata. Sen velvoittaminen on ihan eri asia, kun kymmenien kunnallisten tai yksityisten, tai osittain valtion omistamien (Fortum) tapaisten yhtiöiden velvoittaminen myydä sähköä tiettyyn hintaan. Osakeyhtiön velvoittaminen pitää sisällään myös ilmeisiä ongelmia esimerkiksi omaisuuden suojan suhteen. 

Puhutaan ns velvoitesähköstä. Yhtiön velvoitteesta tarjota sähköä lähialueelle. Jos tälle määritellään erillinen hinta, niin eliminoiminen kilpailun, synnytämme alueellisia monopoleja ja ajamme monen toimijan markkinoilta.  

Kokoomus unohtaa tätä mallia kannattaessaan myös, että moni velvoitesähkön piirissä oleva ei itse tuota sähköään, vaan ostaa sen muualta. Moni yhtiö on jo myynyt sähkönsä eteenpäin pitkäksi ajaksi – tai sitoutunut ostamaan tiettyyn hintaan. Tämä tarkoittaa, että Kokoomuksen komentotalousmalli ajaisi monet toimijat suuriin vaikeuksiin, todennäköisesti konkurssiin – ja pois markkinoilta. Kokoomuksen malli tarkoittaisi sähkökatkoksia ja suurella todennäköisyydellä katastrofia kuluttajan näkökulmasta. 

Oppia voi ottaa esimerkiksi Kosovosta, jossa tällaista on kokeiltu. Siellä tulokset olivat tuhoisat. Malli poistaisi tehokkaasti myös kannustimet investoida uuteen tuotantoon.  

Se, että Kokoomus ajaa tällaista lähinnä sosialismia edustavaa ajatusta on häkellyttävää puolueelta, joka perinteisesti väittää edistävänsä markkinataloutta.

Sen suorat ja epäsuorat kustannukset ovat helposti myös miljardiluokkaa. Se ei todellakaan ole ilmainen, kuten Kokoomus virheellisesti väittää. 

Malli tarkoittaa käytännössä myös sitä, että sähköyhtiöistä tulee sosiaalipalvelujen tuottajia. Aikamoinen toimialan laajennus. 

Tuntuu, että joku on höynäyttänyt Kokoomuksen puoluejohdon tässä pahemman kerran. 

Kokonaisuus on hallittava. Kustannukset on pidettävä kurissa. Rahoituksen on ajateltu ainakin osittain tulevan ns Windfall-verosta, jonka tuotoksi alustavasti arvioidaan 0,5- 1,3 miljardia. Windfall-vero tarkoittaa sitä, että osa kieltämättä kohtuuttomista tuotoista verotettaisiin pois. 

Windfall veroa pohdittaessa on muistettava, että yhtiöt ovat varsin erilaisessa asemassa. On eri asia olla sähkönvälitystä harjoittava yhtiö, eri asia olla yhtiö, joka itse myy tuottamansa energiaa. Ja on tärkeää, että veron taso on kutakuinkin linjassa esim Ruotsin vastaavan esityksen kanssa. 

Sinänsä uskon, että pelko siitä, että windfall-vero aiheuttaisi investointikannustimien häviämisen on turha. Se on tilapäinen, tähän tilanteeseen räätälöity poikkeustoimi. 

Entä se kokonaisuus? Totesin alussa, että meillä jo on osittain käytössä olevia toimia. 

Arvonlisäveroa on alennettu, kuluista saa verokevennyksiä. Meillä on suora tuki vähävaraisille. Tämän lisäksi tullee sähkölaskun osittainen korvaaminen, pidennetyt maksuajat sekä mahdollisesti subventoitu hintakatto. Kaiken päälle windfall-vero. 

Monet näistä toimista ovat päällekkäisiä. Itse pohdin, onko tämä kokonaisuus hallinnassa? Mikä on kaikkien näiden toimien kokonaisvaikutus? Hallitsemmeko sitä?

Olisi järkevää mahdollisimman suurissa määrin käyttää olemassa olevia mekanismeja ja pitää Kelan toiminnot Kelassa ja sähköyhtiöiden toiminnat energian piirissä. Näin ei nyt tule olemaan. Se on ehkä tässä poikkeuksellisessa tilanteessa perusteltua, mutta tarkkana tulee olla. 

Oleellista on, että näemme myös yrityksen tarpeet. 

Järkevintä, olisi ollut pitäytyä mahdollisimman pitkälti olemassa olevissa mekanismeissa ja veroissa ja säätää tuki sen kautta. Näin ei tule tapahtumaan. Toiseksi paras olisi pelkästään Windfall-veron kautta kohdistetusti tukea heitä, joiden tilanne on heikoin. Sekään ei ole helppo rakentaa, eikä se tule olemaan tässä se valittu polku. Hintakattoon suhtaudun epäillen, ja pidän hyvin tärkeänä, että olemme tarkkoja parametrien kanssa niin, että markkinaa ei hajoteta, ja että hinta ei karkaa käsistä. Syyt siihen avaan yllä. 

Tukimuotojen tulee koskea tätä kriisiä. Tästä ei saa tulla pidempiaikainen periaate. Siihen meillä ei ole varaa ja tulee muistaa, että tulevaisuuden matalampi hintataso on tänään tehtävien investointien varassa. 

Isossa kuvassa kestävä ratkaisu tulee sen kautta, että saamme tarpeeksi tuotantoa verkkoon, että siirtoyhteydet ovat kunnossa, että kysyntäjousto otetaan esimerkiksi etäohjauksella maksimaalisesti käyttöön ja myös sen kautta, että EU:n tasolla pohditaan hinnoittelumekanismeja uudestaan. 

On myös syytä muistaa, missä tilanteessa olemme. Jos joku olisi vuosi sitten sanonut, että Eurooppa vuoden päästä melkein on irtaantunut venäläisen energian riippuvuudesta, niin se olisi pidetty mahdottomana asiana. Tässä kuitenkin olemme, kolhiintuneina, mutta pystyssä. 

Anders Adlercreutz: EU:n tulee olla ilmastopolitiikan suunnannäyttäjä

Ilmastopolitiikasta on syytä puhua selkokielellä, korostaa Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz.

 – Suomen osalta ilmastokysymykset eivät ole vain hallituksen asia. Yhtälailla opposition tulee ymmärtää tilanteen vakavuus. Kyseessä on suuri muutos, joka avaa myös uusia mahdollisuuksia. Siksi on myös aivan selvää, että EU:ta tarvitaan, jotta voimme vastata tähän maailmanlaajuiseen haasteeseen,  jonka edessä seisomme, Adlercreutz sanoo.

Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n eilen julkistaman raportin mukaan on mahdollista, että jo 2030-luvulla saavutamme 1,5 asteen ilmaston lämpenemisen. Monien asiantuntijoiden mukaan se on kipukynnys.

EU esitteli oman ilmastopakettinsa heinäkuussa. Toimenpidepaketti tarkoittaa sitä, että EU vähentää nettopäästöjään vähintään 55 prosentilla vuoteen 2030 mennessä.

– Globaalista näkökulmasta Suomen toimilla on vain rajallinen merkitys. Mutta se, mitä EU tekee, on ehdottoman tärkeää. Osana EU:ta me voimme ja meidän pitää työskennellä oikeudenmukaisen, kunnianhimoisen, maailmanlaajuisen ilmastopolitiikan puolesta. Se hyödyttää myös yrityksiämme ja sen kautta talouttamme, Adlercreutz sanoo.

Hän korostaa, että jos EU asettaa vaatimuksia, ja jos unioni maailman suurimpana markkina-alueena asettaa tiettyjä standardeja, myös muun maailman on reagoitava.

– Vahva ja toimiva EU voi olla maailmanlaajuisen ilmastopolitiikan johtaja. Tämän syksyn COP26-ilmastokokous Glasgowssa voi toivottavasti olla se positiivinen virstanpylväs, jonka nyt tarvitsemme.

– Myös päästökauppaa on vahvistettava. Hiilibudjetistamme jäljellä oleva osa tulee liittää päästökauppaan, ja markkinamekanismeja on mukautettava siten, että ne tukevat tavoitteitamme päästöjen vähentämiseksi, Adlercreutz korostaa.

Maakuntakaavan varikkomerkintä ajaa koko hankkeen umpikujaan

Pääkaupunkiseudun lähiliikenteen kehittäminen edellyttää, että rakennamme kaksi isoa kunnossapitovarikkoa – tai useamman pienemmän. Nykyinen varikko Ilmalassa ei riitä tyydyttämään kasvavan junaliikenteen tarpeita.

Maakuntakaavaehdotuksessa, joka käsitellään maakuntavaltuustossa 9.6.2020, on uuden varikon varikkomerkintä sijoitettu Mankin ja Luoman rajalle. Tällä kohdin maa on savipeltoa ja ympäristö on satojen vuosien aikana muokkautunutta kulttuurimaisemaa. Mikäli varikko sijoitetaan nyt ehdotettuun paikkaan, siitä tulee hyvin näkyvä, koko lähialuetta vahvasti määrittelevä laitos.

Paikka on rakenteellisesti ongelmallinen ja maisemallisesti katastrofaalinen. Pelkät paalutuskustannukset lasketaan kymmenissä miljoonissa euroissa. Se, että merkintä on maakuntakaavassa näin kiistanalaisessa paikassa ei edistä hanketta, vaan vesittää sitä.

Pidän myös hyvin kyseenalaisena, että merkintä sijoitettiin kaavaan ennen kuin varikkovaihtoehtoja arvioiva selvitys valmistui. Näin kaavamerkinnästä tuli mahdollisesti selvitystä ohjaava tekijä, vaikka marssijärjestyksen pitäisi olla päinvastainen.

Kunnilla on kaavoitusmonopoli ja minun on vaikea uskoa, että Espoo tai Kirkkonummi lähtisivät kaavoittamaan varikkoa näin ongelmalliseen paikkaan. Kirkkonummen osalta varikko määrittelisi jatkossa hyvin vahvasti jatkuvasti kasvavaa Masalan asuinaluetta. Espoon puolella ehdotettu sijainti liittyy puolestaan läheisesti kasvavaan Lasilaakson alueeseen.

En myöskään aidosti usko, etteikö pääkaupunkiseudulta löytyisi aluetta, johon varikko olisi mahdollista sijoittaa huomattavasti pienemmin ympäristövaikutuksin ja pienemmin kustannuksin. Ehdotettu varikkosijainti ei myöskään ota huomioon tulevia joukkoliikenteen kehitysnäkymiä.

Jotta voisimme tehdä oikean arvion – ympäristövaikutusarviointeineen – tulisi nyt esittää sijainnille lisää vaihtoehtoja. Sellaisia vaihtoehtoja, jotka katsovat pidemmälle tulevaisuuteen, eivät pelkästään muutaman vuoden päähän. Näistä vaihtoehdoista tulisi sitten käydä julkista keskustelua ennen kuin ne pitkän kaavaprosessin viime metreillä löytävät tiensä kaavakarttoihin.

Suomalaisen rakentamisen erikoisuus on pitkään ollut se, että uusia alueita sijoitetaan pelloille. Se on tuntunut helpolta, jopa kätevältä ratkaisulta. Se on kuitenkin laiskan mielen ratkaisu. Pelto ei ainoastaan ole tyhjä tila. Se ei ole joutomaata. Jokaiseen peltoon liittyy pitkä historia. Pelto on osa ekosysteemiä ja hiilen kiertokulkua. Se on olennainen osa maisemaamme. Isossa kuvassa jokainen pelto on myös pala omavaraisuuttamme. Niin tässäkin tapauksessa.

Kirkkonummen kunta on todennut, ymmärrettävistä syistä, ettei se pidä esitettyä varikkosijoitusta Luomaan hyväksyttynä.  Sen myötä kunta ottaisi vastatakseen varikkoalueen ongelmat, hyötyjen jäädessä hyvin vähäisiksi. Maisemallisesti ja teknisesti Mankin sijoitus on yhtä ongelmallinen. Varikko on tärkeä koko pääkaupunkiseudun lähiliikenteen kannalta, mutta maakuntakaavan mukainen sijainti ei ole hyvä ratkaisu.

Toivon, että maakuntavaltuusto päätöksessään ymmärtää tämän. Kiistanalainen kaavamerkintä Mankin ja Luoman rajalla ei edistä hanketta, vaan ajaa sen umpikujaan. Kaavamerkintä tulee siksi poistaa.

Hyvää Uutta Vuotta!

Joulutauon jälkeen alkaa uusi vuosi. Se on kuin puhdas kirjoittamaton sivu. Ja joka kerta uuden vuosiluvun kirjoittaminen tuntuu aluksi vieraalta ja oudolta. Vuosi 2020. Minäkin tulen takuuvarmasti kirjoittamaan luvun väärin monta kertaa seuraavien viikkojen aikana. Vuosi, joka joskus odotti kaukaisessa tulevaisuudessa, on nyt täällä. 

Kun aikoinaan teinipoikana selailin sarjakuvahyllyä Bruno Vinbergin kaupassa Jorvaksessa, silmäni pysähtyivät usein kiehtovaan avaruusaiheiseen lehteen nimeltä ”1999”. Se kertoi siitä kaukaisesta tulevaisuudesta, jossa lentäisimme ympäri mitä mielikuvituksellisimmissa vempaimissa. Vuosi 1999 siinsi tuolloin jossain kaukana tulevaisuudessa. 

Ja nyt vuonna 2020 vuosi 1999 on jo menneisyyttä. 

Moni asia muuttuu hitaammin kuin mitä kuvittelemme. Jotkut asiat taas muuttuvat yhdessä yössä. Vuonna 2020 käytämme vielä aika normaalin oloisia autoja. Muutama vuosi sitten rantarataa pitkin kulkivat vielä ne samat punakeltaiset junat, joita käytettiin 70-luvulla. Kun me muutimme Kirkkonummelle vuonna 1972 vanhempani kertoivat siskolleni, että kuntaan kohta tulee uimahalli. Ja tulihan se – liki 30 vuotta myöhemmin. 

Tänään Kirkkonummi muuttuu varsin nopeasti. Osittain syistä, joita emme itse voi ohjata. Meillä on monta kouluprojektia käynnissä, mikä on sekä positiivinen että negatiivinen asia. Negatiivinen siksi, että se kertoo vanhoissa kouluissa ilmenneistä sisäilmaongelmista. Positiivinen siksi, että sen myötä saame luotua kunnasta entistä vetovoimaisemman. Kun tulevaisuudessa jokin lapsiperhe pohti Kirkkonummelle muuttoa, vanhemmat voivat olla varmoja siitä, että lasten kouluympäristö on paitsi nykyaikainen, myös terveellinen. 

Monen vuoden SOTE-epävarmuuden aiheuttaman odotuksen jälkeen työ hyvinvontikeskuksen rakentamiseksi on alkanut. Riippumatta siitä, miten SOTEn kanssa käy, tulemme tarvitsemaan SOTE-palveluja Kirkkonummella. Uusien tilojen myötä varmistamme sen, että palveluja löytyy. 

Kirkon kupeeseen nousevaa uusittua kirjastoa viimeistellään parhaillaan. Samaan aikaan työ koko keskustan kehittämiseksi jatkuu. Kirkkoharjun koulun muutto avaa uusia mahdollisuuksia. Tori, kirkko, kirjasto ja aikanaan kirjaston taakse nouseva lukiokampus luovat pohjaa uudelle vetovoimaiselle kuntakeskukselle, joka palvelee sekä nuoria että vanhempia kuntalaisia. 

Kun uudistusvauhti on kovimmillaan tulee investointitarpeisiin suhtautua myös kriittisesti. Mitä kannattaa tehdä ja mitä ei? Kyse on aina myös taloudellisesta pärjäämisestä. Onko käsillä oleva panostus sellainen, joka maksaa itsensä takaisin? Kestävän kehityksen kysymykset ovat nekin äärimmäisen tärkeitä kun mietimme Kirkkonummen kehittämistä. 

Kuntana olemme sitoutuneet Hinku-ohjelmaan. Se ohjaa kunnan kehitystä ja edellyttää, että leikkaamme ilmastopäästöjämme voimakkaasti vuoteen 2030 mennessä. Tämän tavoitteen tulee ohjata myös elinkeinoelämämme kehitystä. Kuntana meillä on monta vahvuutta. Me sijaitsemme lähellä Helsinkiä, mikä tekee meistä kiinnostavan kotikunnan erikokoisille yrityksille. Myös maatilatalous on tärkeä kuntataloutemme pilari.

Toivon, että jokainen meistä kirkkonummelaisista innostuisi kokeilemaan mahdollisimman usein paikallisesti tuotettuja palveluja ja tuotteita. Tällä tavalla tuemme aidosti paikallista yrittäjyyttä. Mitä parempi ja innostavampi paikka Kirkkonummi on yrittää, sitä paremmin voimme kaikki.

Ja lopuksi: Minulla on unelma, jonka jaoin teidän kaikkien kanssa jo vuosi sitten. Unelmoin, että Kirkkonummesta tulisi koko Suomen kohteliain kunta. Toivon, että me kaikki tervehtisimme toisiamme  kun tapaamme lenkillä, parkkipaikalla tai jalkapallokentän laidalla. Iloinen ”hei” on halpa tapa luoda hyvinvointia ja viihtyisyyttä meidän kuntalaisten kesken. Ihan pokkana vaan siis tervehtimään ja luomaan uutta tulevaisuutta kanssani. 

Olen äärimmäisen iloinen, että saan luotsata kunnanvaltuustoa. Olen myös kiitollinen kaikista niistä kommenteista ja vinkeistä, joita olen kuluneen vuoden aikana teiltä saanut. Pidetään lippu korkealla myös vuonna 2020. Kuntamme on yhtä kuin me kaikki yhdessä. 

Ilmiö Greta – Jos totuus on karu, vika ei ole sanansaattajassa

Moni väittää, että YK:n ilmastokokouksessa puhunutta ”Greta-parkaa” käytetään hyväksi. Että hänen avullaan lietsotaan ilmastohysteriaa. Verrataan jopa hänen ja muiden ilmastosta huolta kantavien kannanottoja neuvostopropagandaan. Lopuksi moititaan jyrkin sanoin Greta Thunbergin vanhempia ja viitataan vasemmistolaiseen salajuoneen.

Greta Thunbergin eilinen puhe oli voimakas, vilpitön – ja totuudenmukainen. Se, että sen esitti 16-vuotias koululainen ei sen arvoa vähennä. Kuten ei myöskään se, että sen esittäjällä on todettu Aspergerin syndrooma – oireyhtymä, johon liittyy usein korkea älykkyys ja syvällinen mielenkiinto jotakin tiettyä asiaa tai ilmiötä kohtaan.

Myöskään se, että ilmastonmuutokseen liittyvä uhka on iso ja vakava ei tarkoita, että siitä puhuminen lietsoisi hysteriaa.

Ilmastonmuutoksen vastaisesta työstä on tullut laitaoikeiston kärkikohteita maahanmuuton ohella. Globaaliin vastuuseen suhtaudutaan ylipäätään vastahakoisesti. Ne, jotka välittävät globaaleista kysymyksistä nähdään oman maan kansalaisten etuja ja oikeuksia vastustavina. Seuraavassa lauseessa puhutaan globaaleista salaliitoista, Soroksesta ja kohta perään länsimaiden pankkiirien salajuonesta. Ilmastonmuutos, maahanmuutto, demokratian puolustaminen, oikeusvaltio, yhteinen huoli yhteisestä tulevaisuudesta – nämä ovat kaikki niin suomalaisten, eurooppalaisten, kuin kansainvälistenkin populististen ääriliikkeiden hampaissa.

Vaikuttaa siltä, että populistissa liikkeissä tarvitaan aina jokin vihollinen – abstrakti mörkö – joka tarjoaa helpon selityksen vaikeisiin kysymyksiin.

Eduskunnassa ilmastoskeptiset puhuvat usein siitä, miten mitätön Suomen osuus on globaaleista päästöistä. Nämä skeptikot ohittavat täysin sen, että päästömme ovat itse asiassa huomattavan suuret per asukas. Luodaan kuva siitä, että koska todella isot päästöt ovat muualla, myös toimien tulee kohdistua muualle.

Kenen näin ollen pitäisi toimia? Mihin raja vedetään? Onko raja 0,5%:ssa, 1%:ssa, 5%:ssa vai kenties 10%:ssa prosentissa globaaleista päästöistä?

Oma näkemykseni on, että meillä kaikilla on velvollisuus toimia. Vastuun ottamisen ei tarvitse tarkoittaa kurjistumista, vaan johdonmukaisia muutoksia peruselämäntavoissa: perusjätehuollon kehittämistä, roskien kierrättämistä, pyörän selkään hyppäämistä, vaatteiden korjaamista, maltillista lihan syöntiä, kotimaanmatkailua, aineettomia lahjoja, paperitonta toimistoa, puolukkametsään menoa. Vastuun kantaminen tarkoittaa myös uusien energiatehokkaiden ja kiertotalouteen sopivien innovaatioiden mahdollistamista ja innovointiin panostamista. Ei ole sattumaan, että myös iso osa Suomen elinkeinoelämää on kunnianhimoisten päästövähennysten takana. Kunnianhimoiset kansalliset tavoitteet pakottavat innovoimaan ja avaavat sen myötä mahdollisuuksia yrityksillemme myös kansainvälisillä markkinoilla.

Neuvostopropagandan ongelma oli se, että se ei ollut totta. Se vääristeli ja kaunisteli todellisuutta. Kun Greta Thunberg puhuu, hän kertoo siitä, mitä ympärillämme jo tapahtuu; hän muistuttaa ilmaston nopeasta lämpenemisestä, sitä seuraavasta eroosiosta, jäätiköiden sulamisesta ja lajien nopeasta sukupuutosta. Hän pukee sanoiksi miljoonien ihmisten todellisen huolen. Hän kertoo sen karusti, mutta aidosti. Hänen viestinsä on neuvostopopagandan vastakohta.

Meidän tulee kuunnella ja toimia, ei vähätellä hänen ja hänen seuraajiensa sanomaa ja huolta helppojen poliittisten irtopisteiden toivossa.

Ja niille, jotka epäilevät Greta-kortin kääntämistä sanoisin: ”Parempi katsoa kuin katua.”

 

Itämeri ei voi odottaa – keskustelu Christina Gestrinin kanssa

Suomi toimii parhaillaan HELCOMin eli Itämeren suojelukomission puheenjohtajana. Ensi kesästä lähtien olemme myös EU:n puheenjohtajamaa. Lisäksi toimimme Arktisen neuvoston puheenjohtajana, joten meille on avautumassa erinomainen mahdollisuus viedä Itämeri-yhteistyötä voimalla eteenpäin.

Kesä on tulossa ja olemme jo kuulleet huolestuttavia uutisia tutkijoilta. Tilanne näyttää suurelta osin yhtä huonolta, kuin vuosi sitten: kuollutta merenpohjaa on ennätyksellisen paljon, ja Suomenlahteen on saapunut suuri ravinnekuorma Itämeren pääaltaasta. Kaikesta tehdystä työstä huolimatta tilanne näyttää haastavalta. Pitäisikö meidän luovuttaa, vai onko vielä toivoa?

– Meidän täytyy jatkaa päästöjen vähentämistä. Ei ole olemassa mitään nopeaa tapaa puhdistaa Itämerta, vaan kyseessä on pitkäjänteinen työ. On hyvä muistaa, että päästöt ovat todellakin laskeneet sitten 80-luvun, eli oikeaan suuntaan on menty. Samaan hengenvetoon joudumme toteamaan, että vanhat syntimme ovat niin suuria, että on vaikeaa palauttaa tilannetta hyväksi. Tarvitaan jatkuvia toimia, jotta maataloudesta, kotitalouksista, teollisuudesta ja  liikenteestä tulevia päästöjä saadaan vähennettyä.  Ilmaston lämpeneminen on myös uusi Itämereen kohdistuva uhka.

Mitä tapahtuu, jos vesi lämpenee joitain asteita? Millainen merkitys sillä on rehevöitymiselle? Entä Itämeren sisäiselle kuormitukselle, jonka vuoksi Itämeren tilanne ei parane?

– Lämpimämpi Itämeri merkitsee lisää sadetta, mikä johtaa suolapitoisuuden vähenemiseen ja ravinteiden huuhtoutumiseen mereen kaikkina vuodenaikoina. Tämä lisää eläin- ja kasvilajien kokemaa stressiä. Nämä asiat tulee huomioida ja korjata niin pian kuin mahdollista.

Laatimasi raportti kertoo, ettei yhteistyö aina suju kuin tanssi, mutta se on kuitenkin johtanut selviin tuloksiin. Mitä tähän asti tehdyllä työllä on saavutettu?

– Pietarissa puhdistetaan nyt 98 prosenttia jätevesistä, mikä on huima parannus verrattuna 30 vuoden takaiseen tilanteeseen. Tämä on hienoa, mutta meillä ei ole takuita siitä, että korkea taso pysyy. Vedenpuhdistus edellyttää jatkuvaa ylläpitoa, kuten kemikaalien lisäämistä. Tämän takia on tärkeää, että teemme kansainvälistä yhteistyötä Itämeren ympärysmaiden kesken.

Jos olen ymmärtänyt oikein, niin yhteistyö Venäjän kanssa on hankalaa, koska kansalaisilla ei siellä ole ymmärrystä tilanteesta. Sieltä puuttuu myös vahvoja, asiaa eteenpäin ajavia instituutioita. Kehitystyö on yksittäisten tulisielujen varassa. Mitä tapahtuu, kun nämä henkilöt väistyvät? 

– Ympäristöyhteistyön keskeytyminen vaikuttaisi ajan myötä kielteisesti ympäristöön, minkä vuoksi on tärkeää jatkaa ympäristötyötä kaikkien Itämeren alueen maiden kanssa poliittisesti vaikeista ajoista huolimatta.

 Sanktiot ovat johtaneet siihen, ettei mitään uusia kansainvälisiä ympäristöprojekteja ole voitu aloittaa Venäjällä vuoden 2014 jälkeen. Viime vuosina monet ympäristöasiantuntijat ovat eläköityneet, joten meillä on vähemmän henkilökohtaisia kontakteja ympäristöyhteistyössä Venäjän kanssa kuin joitakin vuosia sitten.

Olemme käsitelleet tätä haastetta eduskunnan Venäjä-ryhmässä, jonka varapuheenjohtaja olen. Onko sinulle asti kantautunut viestejä siitä, että venäläiset puhdistuslaitokset kokevat toimintansa kärsivän esimerkiksi varojen tai varusteiden puutteesta?

– Venäläisiltä tahoilta ei tällaista huolta ole esitetty, mutta minusta meillä on syytä huoleen. Pietarin vedenpuhdistuslaitosta auttanut Ecovod, joka on suomalaisista vedenpuhdistuksen asiantuntijoista koostuva konsulttiyhtiö, lopetti vuoden alussa toimintansa Pietarin puhdistamoissa. Ecovodin tehtävä on ollut seurata vedenpuhdistuslaitosten toimintaa ja raportoida virheistä ja puutteista heti, jos sellaisia löydetään.

Ecovodin pois jääminen yhdistettynä heikentyneeseen taloustilanteeseen ja uusien yhteisten projektien puuttumiseen voi merkitä riskiä säästää käyttökuluissa. Tämä voi johtaa tilanteen huononemiseen. Juuri kansainvälinen yhteistyö on auttanut pitämään tekniikan ja laitosten käytön hyvällä tasolla.

Suomessa kansalaiset ovat osallistuneet keskusteluun ja luoneet painetta meille poliitikoille ja muille päättäjille. Mikä tilanne on Venäjällä?

– Tammikuussa osallistuin ympäristöseminaarin järjestämiseen Suomen kunniakonsulaatissa Pietarissa. Sinne oli kutsuttu venäläisten kansalaisjärjestöjen jäseniä. Järjestöjen suuri aktiivisuus ja luovuus tekivät minuun vaikutuksen. Joissain kaupunginosissa ne ovat järjestäneet jätteenkierrätyksen, koska yhteiskunnan panostukset kierrätykseen ja materiaalien uusiokäyttöön ovat olemattomat. Verrattuna suomalaisiin ympäristöjärjestöihin kansalaisjärjestöjen toiminta Venäjällä on vaikeampaa kuin Suomessa, vaikka samaan aikaan ongelmat ovat paljon isompia. Ympäristöjärjestöt tekevät silti tärkeää ruohonjuuri- ja valistustyötä.

Nyt Pietarin vedenpuhdistus on suurilta osin kunnossa, mutta jäljellä on edelleen yli sata ongelmallista päästöpistettä. Yksi näistä on Viipuri ja Viipurin jätevedet. Myös eläintalous on suuri päästöjen lähde. Nyt kun Venäjä on keskittynyt sanktioiden myötä kotimaiseen ruuantuotantoon, se panostaa ennemmin tuotannon tehostamiseen kuin sen mahdollisiin ympäristövaikutuksiin. 

Ratkaisemattomia ongelmia on siis paljon, ei vain Venäjällä, vaan myös esimerkiksi Puolassa. Meidän on vain yritettävä saada kaikki maat mukaan HELCOMin eli Itämeren suojelukomission työhön. Tässä työssä Suomella on puheenjohtajamaana tärkeä osa.

Ruotsissa käytetään rakennekalkkia peltojen päästöjen vähentämiseen. Suomessa olemme kehittäneet metodin, joka perustuu kipsin käyttöön. Se tuntuu olevan lupaava tekniikka ja voisi toimia laajasti esimerkiksi Varsinais-Suomessa. Hallitus on juuri lisännyt Itämeren suojeluun vuosittain 15 miljoonaa, ja iso osa tästä summasta käytetään todennäköisesti juuri peltojen kipsikäsittelyyn.

Kiertotalouden kehittyminen näyttelee sekin isoa roolia Itämeren suojelussa. Kiertotalouden osalta kysymykset liittyvät muun muassa siihen, miten voimme tulevaisuudessa hyödyntää lannoitteita paremmin. Miten onnistumme erottelemaan ravinteet lannasta ja käyttämään lantaa biokaasun tuotantoon.

Jos sinun pitäisi motivoida suomalaisia päättäjiä tekemään nykyistä enemmän Itämeren eteen, niin mitä sanoisit heille?

– Kuten monissa muissakin vaikeissa kysymyksissä, tulisi tässäkin keskittyä mahdollisuuksiin. Paitsi että Itämeri on tärkeä ympäristökysymys, se on Suomelle myös taloudellinen mahdollisuus. Usein rajoitteet ja lainsäädäntö nähdään pikemminkin uhkana kuin mahdollisuuksina. Rikkidirektiivi, jonka pelättiin tappavan suomalaisen merenkulun, on todellisuudessa tarjonnut suomalaiselle teollisuudelle mahdollisuuksia kulkea kansainvälisen kehityksen kärjessä, mitä tulee vähäpäästöisiin merimoottoreihin.

Lähdettyäni Christinan luota ja kääntyessäni Kirkkonummella Masalantielle huomaan pohtivani, mitä minä voin tehdä. Päällimmäisenä on ajatus siitä, että yhteistyötä Venäjän kanssa on vaalittava. Siinä minä voin auttaa. Maiden väliset kontaktit ympäristökysymyksissä ovat tärkeitä Venäjään kohdistuvista sanktioista huolimatta. Lisäksi Suomen EU-puheenjohtajuudella voi olla suuri merkitys Itämerelle. On tärkeää, että viimeistään nyt silmät aukeavat myös muissa EU-maissa. Puolankin on tehtävä osansa.

Täällä koto-Suomessa tervehdin ilolla 15 miljoonan lisärahoitusta vaikka tiedänkin, ettei yksittäinen projektirahoitus riitä ratkaisemaan Itämeren tulevaisuutta. Itämeren hyvinvoinnilla on niin suuri merkitys meille kaikille, että sekä rahoituksen että ympäristötyön tulee olla pitkäkestoista ja jatkuvaa.

Stinan Itämeri-vinkki: Syö enemmän Itämerestä pyydettyä kalaa. Silakka- ja lahnapihvit sopivat hyvin myös kuntien suurkeittiöihin. Kalastaminen on tapa poistaa ravinteita Itämerestä. Sen lisäksi paikallisista raaka-aineista tuotettu ruoka tarkoittaa lyhyempiä kuljetuksia. •

Ilmastopaneelin terveiset tulevalle hallitukselle – keskustelu Markku Ollikaisen kanssa

Olin marraskuussa ALDEn eli Euroopan liberaalien puolueiden kattojärjestön konferenssissa Madridissa. Siellä minulle valkeni, että eri puolilla Eurooppaa suhtaudutaan ilmastonmuutokseen ja sen aiheuttamiin ongelmiin ja ratkaisuihin hyvin eri tavoin. Kokouksesta päällimmäiseksi jäi tunne, että olemme – kaikesta kritiikistä huolimatta – päässeet ilmastokeskustelussa Suomessa jo aika pitkälle. Kun kahdeksan eduskuntaryhmää kirjoitti yhteisen kannanoton tulevan hallituskauden ja Suomen EU-politiikan keskeisiksi linjauksiksi, hallituksen asettama ja useista asiantuntijoista koostuva Ilmastopaneeli antoi niistä oman näkemyksensä.

Puhummeko me poliitikot oikeista asioista? Onko jotain, mistä toivoisit käytävän vilkkaampaa keskustelua?

– Kyllä keskustelu ilmastosta on Suomessa suhteellisen hyvällä tasolla. Toki täälläkin on joitakin aiheita, joista tuntuu vallitsevan epätietoisuutta. Esimerkiksi liikenteestä puhuttaessa tuntuu siltä, että kokonaiskuva on monelta hukassa. Samoin metsästä keskusteltaessa asioita yksinkertaistetaan herkästi. Jos juututaan keskustelemaan ainoastaan hakkuumääristä – siitä, pitäisikö niitä lisätä vai vähentää – ei kysymykseen löydy yksinkertaista vastausta. Pitää katsoa kokonaisuutta eli sitä, mikä on Suomen metsien ja maaperän kyky sitoa hiiltä lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Juuri pitkän aikavälin kehitys on olennaista. 

RKP:n tavoite on, että Suomi olisi hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä, eli että päästöt ja nielut olisivat yhtä suuret. Mitkä ovat sinun mielestäsi kolme keskeistä asiaa, joihin tulevan hallituksen pitäisi keskittyä?

– Suomen pitää pyrkiä siihen, ettei ilman lämpötila nouse yli 1,5 astetta. Tämä tarkoittaa sitoutumista 55–60 % päästövähennyksiin vuoteen 2030 mennessä. Konkreettiset toimenpiteet liittyvät esimerkiksi liikennepolitiikan muuttamiseen. 

-Julkisen liikenteen isot väyläratkaisut ovat tärkeitä. Todella merkittäviä asioita ovat esimerkiksi raideliikenteen kehittäminen ja yksityisautoilun rakennemuutos. Meidän tulee täydentää latausverkostoa ja tuoda sähköautoja markkinoille työsuhdeautopolitiikkaa muuttamalla. Kaikessa päätöksenteossa pitää kuitenkin huomioida sosiaalinen tasa-arvoisuus: muutokseen sitoutuminen ei voi koskea ainoastaan hyväosaisia.  

-Poliitikkojen pitää uskaltaa ottaa reippaasti kantaa siihen, miten maatalouden ja metsätalouden tulisi osallistua ilmastotyöhön. Ilmastostrategian kirjoittamisen ytimessä on kysymys siitä, miten maamme 15 miljoonaa hehtaaria turvepeltoja ja -metsiä hoidetaan. Jos ne hakataan avohakkuuperiaatteella, niin ilmaan pääsee 7–8 miljoonaa tonnia hiilioksidia. Tällaisen toiminnan ilmastovaikutukset olisivat hurjat. Ilmastopoliittisesta näkökulmasta meidän pitäisi myös vapauttaa maataloudelle tarpeettomia lannanlevitysalueita metsäksi, sillä tarvitsemme 400 000 hehtaaria uusia istutuksia. Hiilinielun kasvattamiseksi olisi hyvä löytää päteviä kannustimia.

Tarkoitatko siis, että metsänomistajat ja maanviljelijät saisivat tuloa hilinielujen ylläpidosta ja kasvattamisesta eivätkä pelkästään puukuutioiden myynnistä?

-Juuri näin. Lyhyellä tähtäimellä puun tarjonta saattaa supistua, mutta tutkimukset osoittavat, että pitkällä tähtäimellä se lisääntyy.

-Ilmastonmuutoksen torjunnan näkökulmasta kriittistä roolia näyttelee tietysti myös energiasektori. Energiantuotanto pitää saada fossiilivapaaksi. Kivihiilikiellon jälkeen meillä on jäljellä vielä turve ja maakaasu. Turpeesta voimme päästä eroon. Turpeen verokohtelu pitää saada samalle viivalle muiden polttoaineiden kanssa. Riski on nyt se, että jotkin laitokset siirtyvät kivihiilen jälkeen turpeeseen, jolloin käytännössä siirrytäänkin vain yhdestä päästöjä tuottavasta energiamuodosta toiseen. Pitää varmistaa, että näin ei pääse käymään. Biokaasutuotannon lisääminen olisi tästä syystä tärkeää. Toivomme, että EU tekee päästökaupan osalta oikeita päätöksiä. 

Kiitän Markku Ollikaista antoisasta kahvilakeskustelusta. Näillä evästyksillä on hyvä lähteä vaaleihin ja toivottavasti myös hallitusneuvotteluihin. Ilokseni huomaan, että Ilmastopaneelin ajatukset ovat hyvin linjassa RKP:n ilmasto-ohjelman kanssa. 

Katsoessani ulos kahvilan ikkunasta huomaan, että turistijoukot ovat löytäneet kevään tullen sankoin joukoin Pohjoismaiden puhtaimpaan pääkaupunkiin. Aasialaisille turisteille puhdas ilma voi olla eksoottinen kokemus. Meille se on ollut – ja on toivottavasti myös tulevaisuudessa – itsestäänselvyys. •

Homekoulujen aika on ohi

En halua nähdä enää yhtäkään homekoulua! Meidän on jatkossa varmistettava rakentamista säätelevien laatunormien toteutuminen, huolehdittava rakennusten ammattimaisesta ylläpidosta ja vaadittava rakennusyrityksiä kantamaan vastuunsa. Vanhan ja uuden rakennuksen erot on ymmärrettävä ja energiamääräyksiä muutettava niin, että rakennamme vikasietoisia, korjattavia ja kestäviä rakennuksia.  Tämä on resepti, jolla synnytämme terveellisiä ja turvallisia rakennuksia.  

Puurakentamiseen erikoistuneena arkkitehtina kaikki rakentamiseen liittyvä on lähellä sydäntäni. Kansanedustajana olen ollut järkyttynyt niiden ihmisten määrästä, jotka ovat altistuneet homeelle huonon rakentamisen ja rakennusten puutteellisen ylläpidon seurauksena. Siksi olen ollut perustamassa eduskunnan sisäilmaryhmää, jonka tehtävänä on pureutua sisäilmaongelmien estämiseen lainsäädännöllisin keinoin.

Kansallinen ongelma

Homeongelma on kansallinen ongelma. Olen seurannut sitä erityisen läheltä omassa kotikunnassani Kirkkonummella, missä moni koulu – esimerkiksi  Gesterbyn koulukeskus – kamppailee sisäilmaongelmien kanssa.

Kysymys on sekä huolimattomuudesta että välinpitämättömyydestä. Jokaisen rakentamista ymmärtävän pitäisi välttää kiusaus työntää näkyviä ongelmia eteenpäin: Ne eivät häviä sillä, että ne peitetään silikonimassalla. Jos ongelma on olemassa tänään, se tulee eteen kahta pahempana huomenna.

Modernit rakennukset ovat vanhoja rakennuksia monimutkaisempia ja sisältävät  kerroksellisia rakenteita. Kun jokin kerroksista pettää, syntyy ketjureaktio. Yksinkertaisissa, massiivipuisissa rakenteissa tällaiset ketjureaktiot eivät olleet mahdollisia. Osa uusista rakenteista toimii laboratoriossa, muttei tosielämässä. Riskit ovat ilmeiset, ja ne realisoituvat tällä hetkellä ympäri Suomea.

Vanhoihin rakennuksiin ei pidä soveltaa samoja vaatimuksia kuin uusiin, ei energiatehokkuuden eikä ilmanvaihdon suhteen. Usein näkemäni virhe, joka lyhentää vanhan, toimivan rakennuksen elinikää, on tuoda siihen – usein toki hyvässä tarkoituksessa – nykyaikainen, koneellinen ilmanvaihto lämmön talteenottolaitteineen.

Rakennusyrityksillä on vastuu

On aiheellista peräänkuuluttaa rakennusyrityksiltä korkeaa ammattietiikkaa. Ammattitaitoisen rakentajan pitää tunnistaa erilaisiin ratkaisuihin liittyvät riskit. Jos tätä ei voida muulla tavoin taata, pitää harkita, tulisiko rakennustoiminnan pyörittämisen olla luvanvaraista – tämähän on käytäntö monella muulla alalla.

Vastuuta on vaikea peräänkuuluttaa kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua rakennusprojektin valmistumisesta, joten on panostettava työn valvontaan ja työn laadun tarkastamiseen. Joku voi sanoa, että valvonta maksaa liikaa, mutta minä väitän, että huonosta laadusta syntyvät kustannukset ovat suurempia.

Rakennuksista pitää pitää huolta

Suomalaisen rakentamisen laadun nostaminen on selvä tavoite. Toinen tärkeä tavoite on oppia pitämään yhä monimutkaisemmista taloista huolta. Kuka tahansa ei tällaisesta ylläpitotyöstä selviä, vaan se edellyttää ammattitaitoa. Määräajoin järjestettävien katsastusten avulla voitaisiin välttää ongelmien kumuloituminen. Jos kuntotarkastus on tehty ja homekoira on antanut päiväkodille puhtaat paperit, niin ovessa komeileva hymiö voisi kertoa vanhemmille, että täällä lapsen on hyvä olla.

Lääkkeet ovat siis tiedossa, mutta niitä ei vielä monikaan potilas ole nielaissut nikottelematta. Kysymys on paitsi valistustyöstä myös rohkeudesta säätää lakeja, joilla ongelmiin pystytään puuttumaan. Näiden lakien pitää olla huolellisesti laadittuja ja yksiselitteisiä, ja niiden valmistelussa pitää kuunnella sekä rakennusalaa että käyttäjiä. Kepin sijaan tarvitaan porkkanaa. Laadukkaan rakentamisen pitää olla kannattavampaa kuin lyhytnäköisen rakentamisen. Rakentamis- ja suunnittelupalveluita ostettaessa pitää uskaltaa arvioida hinta-laatusuhdetta. Olen toiveikas sen suhteen, että huonot kokemukset ovat kypsyttäneet maaperän muutokselle.

Arkkitehtina koen erityistä vastuuta terveestä rakentamisesta ja olen sitoutunut työskentelemään sisäilmaongelmien ratkaisemiseksi ja rakentamisen laadun parantamiseksi myös tulevalla eduskuntakaudella.

Totalrenovera energibeviset

När man mäter fel saker kan man inte få rätt svar. Energibeviset för byggnader skall mäta en byggnads energieffektivitet och den vägen styra vårt byggande i en mer resurseffektiv riktning. I energibeviset framkommer det teoretiskt uträknade E-talet, som anger hur energieffektiv byggnaden är. Vad har vi då fått? Om man får tro Helens statistik över […]