Pelaammeko Putinin lapaan?

Eduskunta on istuntotauolla. SuomiAreenakin on takanapäin. Kesämökin päällä roikkuva sadepilvi tarjoaa hyvän mahdollisuuden pohtia, mitä on edessä. 

Kevään tapahtumat ovat sekoittaneet niin maailman kuin arkemmekin. Samalla tuntuvat sekoittuneen myös isot ja pienet asiat. Itselläni päällimmäisenä tunteena on huoli yhteiskunnan polarisoitumisesta. Tämä on ikävää todeta, mutta samalla sen tunnustaminen tuntuu välttämättömältä.

Me olemme sodassa. Eurooppa on sodassa, vaikkakin abstraktissa sellaisessa. Sodassa, jossa suomalaiset sotilaat eivät toistaiseksi makaa painautuneina juoksuhautojen pohjalle. Sodassa, jossa äidit ja isät eivät toistaiseksi odota sydän syrjällään suruviestin tuojaa. Sodassa, jossa Ukrainan ulkopuolella elävien suurin huoli on toistaiseksi aiempaa korkeampi kahvin ja bensan hinta. 

Me olemme sodassa, jossa vastakkain ovat kaksi yhteiskunnallista järjestystä määrittelevää ideologiaa: demokratia ja diktatuuri. Tässä ideologioiden sodassa kansallisilla rajoilla on tietty merkityksensä. 

Samaan aikaan taistelemme myös ei-ideologista, ei-maiden rajoja tuntevaa globaalia uhkaa eli ilmastonmuutosta ja elonkirjon katoa vastaan. Kummassakaan taistelussa ei meidän suomalaisten osalta synny vielä ruumiita, mutta kumpikin taistelu tuottaa ruumiita jo muualla. Muiden takapihoilla. 

Sodan abstraktiudessa piilee riski. Pienemmistäkin ongelmista kasvaa epätietoisuuden vallitessa herkästi kokoaan suurempia. Aivan, kuten yön pimeinä tunteina pienetkin murheet kasvavat elefantin kokoisiksi. Yritämme hädissämme ja hämillämme maalata pirulle kasvot. Paperille piirtyvät lasten queer-satutunnit ja lehmien pierut. Miekaksi ehdotetaan traktorimarssia tai miljonääriveroa.

Eurooppa joutuu tulevien vuosien aikana todelliseen happotestiin: ymmärrämmekö demokratian arvon? Ymmärrämmekö, miltä elämämme tulee näyttämään, jos joudumme luopumaan siitä?

On mahdollista, että demokratiasta on tullut eurooppalaisille useamman sukupolven aikana itsestäänselvyys. Meistä todella harva on elänyt toisenlaisessa yhteiskunnassa. Yhteiskunnassa, jossa isoveli valvoo, jos nyt ei vielä ajatuksiamme, niin ainakin ajatustemme liikkeelle saamia askeleita muutaman metrin tarkkuudella. Se on hyvin toisenlainen todellisuus. 

Taistelussa demokratian puolesta vihollisemme ammuksena on epäsovun kylvämiseen tähtäävä propaganda, jota hienosti nykyään disinformaatioksi kutsutaan. Ja me seisomme takki auki tulisateessa: poliittiset ryhmät ja kansalaiset käyvät keskenään sotaisaa juupas-eipäs- ja joko-tai -painia. Pelaamme suoraan Putinin lapaan. Menemme lankaan. 

Olemme sodassa, joka edellyttää poikkeuksellisen älykästä taktiikkaa ja poikkeuksellista asennetta. Se edellyttää yhdessä tuumin toimimista. Se edellyttää tietoista vastakkainasettelujen välttämistä. Se edellyttää sotastrategiaa, jolle poliittiset agendat ovat alisteisia.

Kaikki merkit viittaavat siihen, että Eurooppa sukeltaa taloudelliseen taantumaan. Suomi ja Eurooppa, aivan, kuten koko läntinen maailma, on kuitenkin materialistisesta näkökulmasta tarkasteltuna monin verroin rikkaampi, kuin mitä se oli toisen maailmansodan alkaessa. 

Saavutetuista eduista on rankkaa luopua, mutta todennäköistä on, että jos käynnissä oleva sota ja taloudellinen taantuma pystytään kohtaamaan yhtenä rintamana, menetykset ovat suhteessa pienemmät, kuin jos ne kohdataan eripuraisina. Kyse on tuhon minimoimisesta. 

Mitä on sodassa vaadittava joviaalisuus? Se on muiden ihmisten saappaisiin astumista eli empatiaa. Se on omien tavoitteiden suhteuttamista yhteisen hyvän tavoitteluun. Se merkitsee niin työpaikat varmistavien yritysten ja yrittäjien kunnioittamista kuin heikossa ja haavoittuvaisimmassa asemassa olevista ihmisistä huolehtimista. Näiden välillä on yhtäläisyysmerkki, ei jakomerkki.

Länsimaisen demokratian akilleen kantapäässä on kaksi tikkua: populismin nousu ja lyhytjänteinen ajattelu. Molempien torjuminen edellyttää kykyä nousta triviaalien asioiden ja klikkiotsikoiden yläpuolelle. Viisautta ymmärtää, että demokratian ja oikeusvaltion heikentyminen on kallis hinta pikkusieluisuudesta.

 Sodassa otetaan miehistä ja naisista mittaa. Me olemme noita miehiä ja naisia.

Lukashenkaa vastaan ei pidä käyttää Lukashenkan pelikirjaa

Minskissä Lukashenka hieroo käsiään. Mutta tyytyväisiä saatetaan olla myös Varsovassa: koko EU:n huomio kiinnittyy nyt oikeusvaltio-ongelman sijaan Valko-Venäjän ja Puolan raja-alueella käytävään painiin, jossa matkaan huijatut, viattomat sivulliset uhrit piiloutuvat metsään kahden tulen välissä.

Lukashenka kokeilee häikäilemättömästi EU:n sietokykyä. Miten yhtenäinen EU tosiasiassa on? Miten vahvoja ovat EU:n perusarvot? Paljonko vaaditaan siihen, että normioloissa kiveen hakatut periaatteet kyseenalaistetaan tai peräti heitetään romukoppaan?

Tällä hetkellä Lukashenka on voitolla. EU toimii juuri niin kuin hän toivoo. Rajalla on kaaos ja maailmalle leviää kuvia, joiden pohjalta joidenkin ihmisten voi jopa olla vaikea erottaa, kuka on hyvis ja kuka pahis. Valko-Venäjän joukot työntävät ihmisiä rajojen yli, leikkaavat aitaa auki. Vaikeassa tilanteessa Puolan joukot puolestaan työntävät ihmisiä näistä aukoista takaisin. Uhreja tulee päivä päivältä enemmän.

Ei pidä pelata Lukashenkan peliä, sanotaan. Mutta mikä on Lukashenkan peli? Mihin hän pyrkii?

On mielestäni selvää, ettei pelin tavoite ole siirtää mahdollisimman montaa ihmistä rajan yli. Tavoite on saada EU sekaisin ja reagoimaan periaatteidensa vastaisesti. Lukashenka haluaa näyttää, että EU:n periaatteet ovat ohuet ja suhteelliset. Kauniin kuoren alla olemme kaikki samanlaisia. Me ja he. ”Katso, mitä EU tekee näille ihmisille”, toteaa Lukashenka – ja Putin komppaa.

Venäjän hybridivaikuttamisen pelikirja on suoraan luettavissa Russia Todayn sivuilta. Siellä puhutaan maahanmuutosta, EUn ongelmista, koronaepäonnistumisista. Nämä ovat ne narratiivit joita syötetään otolliseen maaperään lännen heikentämiseksi, koska Venäjä tietää, että näihin reagoidaan. Eurooppalainen populistioikeisto on tässä toiminut hyvänä työkaluna. Ajan saatossa se saattaakin huomata olleensa pelinappula ideologisessa sodankäynnissä.

Putin ja Lukashenka toivovat EU-kriittisyyttä, rokoteskeptisyyttä ja paniikinomaista suhtautumista maahanmuutton. Juuri sitä he tuntuvat saavan.

Maahanmuuttoon liittyvää pelkoa käytetään taistelussa kyynisesti hyväksi. Ei tarvita kuin muutama tuhat ihmistä eurooppalaisessa rajametsässä ja eurooppalaiset poliitikot puhuvat kansainvälisten sopimusten irtisanomisesta ja raja-aitojen rakentamisesta. Riippumatta siitä, mikä näiden ihmisten todellinen vaikutus on. Samalla murennetaan iso osa siitä, mitä EU on tai mitä sen toivoisi olevan: yhteisten  arvojen ympärille rakennettu yhteisö, jonka suurin pääoma on sodanjälkeiseen Eurooppaan luotu oikeusvaltioperiaate ja sen varaan rakennettu yhteiskuntamalli.

Kukaan ei halua, että vuoden 2015 pakolaistilanne toistuu. Mutta ne kuvat, jotka nyt välittyvät Puolan rajalta, eivät kerro sellaisesta keinovalikoimasta, jota soveltamalla sen toistumiselta vältytään.

Yhteisen maahanmuuttopolitiikan puuttuminen EU:ssa on ongelma, johon tulee löytää ratkaisu. Silloin tämänkin kriisin hallinta olisi helpompaa. Ongelma ratkaisun synnyttämisessä on, että halutaan poimia rusinat pullasta. Yhteinen turvapaikkapolitiikka olisi iso askel kohti liittovaltiota ja tiukempaa integraatiota. Se ei sinänsä ole ongelma, joskin paradoksaalisesti yhteistä maahanmuuttopolitiikkaa vaativat tahot yleensä vastustavat liittovaltiokehitystä. Samaan pakettiin kuuluu myös vääjäämättä ns. vastuunjakomekanismi: jos maahanmuuttopolitiikka on yhteinen niin turvapaikan saaneet ihmiset vääjäämättä myös jaetaan kiintiöiden pohjalta eri maihin. Asia, jota yhteistä turvapaikkapolitiikkaa haluavat tahot myös vastustavat.

Mutta palataanpa Puolan metsiin: Miten tällainen hybridivaikuttaminen torjutaan?

Sitä ei torjuta sillä, että toimitaan Lukashenkan toivomalla tavalla. Sitä ei myöskään torjuta sillä, että lietsotaan paniikkia. Eikä sitä myöskään torjuta aidoin tai asein.

Se torjutaan lähettämällä viesti siitä, että EU pystyy toimimaan arvojensa ja sääntöjensä mukaisesti myös kiperän paikan tullen. Arvomme eivät ole myytävänä, ne pätevät niin hyvän kuin pahan sään aikana. Oikeusvaltio ja demokratia ovat kestäviä arvoja ja kovia aseita myös tällaisessa tilanteessa.

Sen sijaan, että ihmisiä ajetaan takaisin metsään, heidän turvapaikkahakemuksia tulisi käsitellä asianmukaisesti . Ja vaikka on totta, että kansainväliset pakolaissopimukset ja niihin liittyvät velvoitteet ovat tehty toisenlaisia tilanteita varten, niin ne kuitenkin sitovat meitä tänään. Kuten oikeusoppineet toistuvasti ja painokkaasti ovat todenneet: He, jotka haluavat turvapaikkaa, saavat asianmukaisen kohtelun. Ottaen huomioon prosessi, jonka kautta nämä ihmiset ovat Eurooppaan tulleet, on syytä uskoa, että useimpien perusteet turvapaikan saamiseksi ovat heikot tai olemattomat. Ne, jotka eivät ole oikeutettuja kansainväliseen suojeluun palautetaan kotiin.

Tämä maksaa ja tämä työllistää. Toisin sanoen, aseina käytettyjen ihmisten torjuminen maksaa. Niin maksaa sukellusveneiden ja hävittäjienkin torjuminen. Pitää kuitenkin muistaa, että nämä ihmiset ovat tässä sivullisia uhreja. Roistot istuvat muualla ja toimet tilanteet hallintaan saamiseksi on kohdistettava heitä kohtaan

Jos tilanne ei EU:n johdonmukaisen toiminnankaan myötä lopu, on työkalupakissa muita tehokkaita keinoja, kuten esimerkiksi  hybridisodankäyntiin syyllistyvien sulkeminen ulos SWIFT-maksujärjestelmästä. Se vaikeuttaisi järjestelmästä ulossuljetun maan kansainvälistä rahaliikennettä huomattavasti. Se on vastatoimi ja varsin tehokas sellainen.

Iso oppi nyt käynnissä olevasta vaikuttamisesta on se, että Nord Stream II:n rakentaminen oli iso virhe. Maakaasua on käytetty ja tullaan käyttämään vaikuttamisen keinona, niin tässä kriisissä kuin seuraavissakin. Nord Stream II:n käyttöönotto ei onneksi ole vielä kirkossa kuulutettu. Tästäkin syystä Euroopan tulisi panostaa mahdollisimman kunnianhimoiseen ilmastopolitiikkaan ja etenkin uusiutuvan energiatuotannon rakentamiseen.

Toimimalla käsillä olevassa tilanteessa johdonmukaisesti oikeusvaltioperiaatteita kunnioittaen, poistamme tehokkaimmin Lukashenkan vipuvartta. Panikoimalla ja luopumalla periaatteistamme on suuri riski, että menetämme sen, mitä sivistykseksi kutsutaan. Se ei ole strategista eikä se ole viisasta. Eikä se edes poista itse ongelmaa. Naivismin ja idiotismin välissä asuu tilannetaju ja harkitsevaisuus, jotka ovat kokonaisturvallisuudesta huolehtimisen tärkeimpiä elementtejä.

Adlercreutz puoluekokouksessa: EU-politiikkamme ei voi olla hallitus-oppositio-kysymys

– On oltava arvoja ja asioita, jotka pysyvät, riippumatta siitä istuuko hallituksessa vai oppositiossa. EUn tulisi olla sellainen asia, mutta valitettavasti niin ei enää ole.

Näin totesi Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz puheessaan RKP:n puoluekokouksessa, joka tänä vuonna järjestettiin virtuaalisesti.

– Meillä RKP:ssä on omat kynnyskysymyksemme. Meille ne ovat oikeusvaltio, tasa-arvo, ihmisoikeudet, markkinatalous, elinkeinonvapaus – ja EU-jäsenyys, muutamia mainitakseni. Ne kuuluvat perustuksiimme, kysymyksiin, joista emme neuvottele, Adlercreutz sanoo.

Hän nosti esiin EU-jäsenyyden Suomelle antamat hyödyt.

– EU tarkoittaa turvallisuutta, kauppaa ja vuorovaikutusta, suurempaa roolia kansainvälisessä yhteisössä. Se tarkoittaa taloudellista hyötyä Suomelle – tarkemmin ottaen noin 15 miljardia vuodessa. Se tarkoittaa sitä, että meillä on mahdollisuus puuttua aikamme suuriin globaaleihin ongelmiin, kuten esimerkiksi ilmastonmuutokseen.

– EU:sta ei saa tehdä sisäpoliittista tai kunnallispoliittista kysymystä. Vaalien alla tietyt puolueet ovat olleet valmiita leikkimään Suomen taloudella, hyvinvoinnilla, viennillä ja turvallisuuspolitiikalla lyhytaikaisen sisäpoliittisen hyödyn saavuttamiseksi. Tämä ei saa toistua.

Adlercreutzin mukaan meidän on kyettävä yhdessä sitoutumaan rakentavaan ja ennakoitavaan EU-politiikkaan.

– Vakaudesta on kansainvälisessä politiikassa pulaa, mutta Suomessa näin ei toistaiseksi ole ollut. Meidän on kyettävä pitämään tietyt kysymykset erillään puoluepolitiikasta ja ennen kaikkea hallitus-oppositiopolitiikasta. EU on sellainen kysymys.

 

Lisätietoja:
Anders Adlercreutz, 044 981 0191