När man mäter fel saker kan man inte få rätt svar. Energibeviset för byggnader skall mäta en byggnads energieffektivitet och den vägen styra vårt byggande i en mer resurseffektiv riktning. I energibeviset framkommer det teoretiskt uträknade E-talet, som anger hur energieffektiv byggnaden är. Vad har vi då fått? Om man får tro Helens statistik över […]
– Klimatmålen nås inte om vi inte tar i bruk nya marknadsbaserade redskap för att motverka klimatförändringen, säger Anders Adlercreutz, SFP:s vice ordförande och riksdagsledamot.
FN:s klimatpanel IPCC:s rapport, som publicerades på måndagen, visar att det krävs radikala åtgärder för att vi ska hålla oss under en uppvärmning på 1,5 grader på global nivå. Adlercreutz håller med om analysen.
– Mänskligheten är ett skepp som svänger långsamt och som uppenbarligen behöver en hel hög med väckarklockor för att inse allvaret. Om vi ser på det vi gör nationellt i Finland kan vi vara hyggligt nöjda, men samtidigt är det klart att nästa regering måste höja ambitionsnivån.
Utsläppshandeln är i dag ett fungerande redskap som i princip sätter ett pris på utsläpp och den vägen bidrar till att sänka dem. Priset för koldioxid är dock lågt, och en stor del av de industrier som producerar utsläppen får gratis utsläppsrätter.
– Utsläppshandelns omfattning måste utvidgas och andelen gratis utsläppsrätter skäras ner. Men marknaden måste också utvidgas åt det andra hållet. Kolsänkor är negativa utsläpp, men de har inget pris. Samtidigt är en stor del av skogen privat egendom, privat äganderätt som måste respekteras. Om skogsägarna fick en ersättning för den kolsänka de upprätthåller skulle det finnas en logik i ekvationen: pengar från utsläppsrätterna kunde kanaliseras till upprätthållandet av kolsänkor. En sådan modell kunde relativt lätt införas i Finland på nationell nivå tack vare den avancerade skogskartläggning vi redan nu kontinuerligt gör.
Ärade talman,
När vi talar om nästa års budget talar vi samtidigt om framtiden. När vi fattar beslut om hur vi ska använda våra pengar bestämmer vi samtidigt i vilken riktning vi vill styra Finland.
Vad vi väljer att satsa på nu har betydelse för hur framtidens Finland ser ut.
Framtiden är nyckelordet.
Vi ska tänka långsiktigt i våra val. För vem bygger vi framtidens Finland?
Jo, för kommande generationer. Därför ska vi satsa på skola och utbildning. I sitt tal tog Anna-Maja Henriksson upp att nästa riksdagsval kommer att vara ett utbildningsval. Någon kan ju säga att det föregående också var det, men här är vi ändå. SFP vill satsa på hela skolstigen från daghemmet till högskolestudierna.
En av de självklara satsningarna är den subjektiva rätten till dagvård. Nå, det är ju faktiskt ingen satsning, för regeringens inbesparing där de avskaffade den subjektiva rätten, ja, den inbesparingen uteblev. Men den är fortfarande avskaffad, och det bör rättas till.
Ärade talman,
SFP vill också se en mer jämställd framtid i Finland. Därför är det viktigt att nästa regering prioriterar att genomföra en familjeledighetsreform. Genom reformer som stöder jämställdheten idag sår vi frön för en ännu mer jämställd framtid och en högre sysselsättningsgrad.
SFP anser att en familjeledighetsreform ska få kosta, för endast då innebär det att reformen är tillräckligt omfattande för att skapa den förändring vi behöver. Reformen ska stöda ansvarsfördelningen i familjerna och öka på flexibiliteten så att det är lättare att kombinera familj och arbete – både för mamma och för pappa.
Arvoisa puhemies,
Tämä kesä oli poikkeuksellisen lämmin, lämpimin 10 vuoteen. Suomessa mitattiin yhteensä 63 hellepäivää. Vaikka lämpimästä säästä toki saa nauttia, tämä kesä antoi meille suomalaisille myös esimakua kiihtyvästä ilmastonmuutoksesta. Ilmastonmuutos on aikamme suurin haaste. Jo lähitulevaisuuden kannalta on äärimmäisen tärkeää, että jokainen päätös tehdään kestävällä pohjalla ja päätöksen ilmastovaikutukset huomioon ottaen.
Kesän pitkään jatkunut kuivuus piinasi myös maanviljelijöitä. Tämä vuosi on maanviljelijöille huonoin 30 vuoteen ja vuoden viljasadosta ennustetaan tulevan 2000-luvun pienin. Siksi on hyvä, että hallitus päätti 30 miljoonan kriisipaketista tämän vuoden lisätalousarvioon helpottamaan maanviljelijöiden tilannetta.
Emme kuitenkaan voi rakentaa tulevaisuuttamme kriisipakettien varaan. Ennakoimattomista sääolosuhteista tulee väistämättä yhä tavallisempi ilmiö. Ilmasto muuttuu ja sen hillitsemiseksi myös Suomen tulee kantaa vastuunsa.
Me rakennamme tulevaisuuden Suomea ja maailmaa tuleville sukupolville. Valinnoilla, joita teemme tänään, on kauaskatseisia vaikutuksia. Tämän takia tarvitsemme panostuksia uusiutuvan energiaan, kiertotalouteen ja päästöttömien teknologioiden kehitykseen. Meidän tulee myös luopua sähköintensiivisen teollisuuden tuista ja muista ilmaston kannalta haitallisista tuista pikimmiten.
Lämpimät säät johtivat myös ennenäkemättömiin sinileväkukintoihin. Tänä kesänä Suomenlahden levätilanne oli koko vuosikymmenen pahin. Itämeri ei voi hyvin.
Hallitusta onkin kiitettävä siitä, että Itämeren ja sisävesien suojeluun myönnetään yhteensä 45 miljoonaa euroa jaettavaksi seuraavan kolmen vuoden aikana. Ensi vuoden osuus on 15 miljoonaa euroa.
Arvoisa puhemies,
Jokaisella tässä salissa tehdyllä päätöksellä vaikutetaan tulevaisuuteen niin Suomessa kuin muualla maailmassa. Suomen tulee kantaa vastuunsa myös globaalilla tasolla nostamalla kehitysyhteistyön määrärahoja 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta. Panostamalla kestävään maailmaan panostamme samalla kestävään tulevaisuuteen myös Suomessa.
On syytä iloita siitä, että sekä ministeri Sipilä että ministeri Orpo ovat puhunut sekä kiintiöpakolaismäärän noston puolesta että kehitysavun korottamisesta niin, että olisimme 0,7 prosentin polulla.
Kysymys on ainoastaan se, miksi mitään ei tapahdu. Miten on mahdollista, että pääministeri linjaa jotain – ja mitään ei tapahdu? Ei kehitysavun suhteen, eikä meidän pakolaiskiintiön suhteen.
Erityisen kisualliseksi koko loogisen ajatuksenjuoksun kannalta on se, että vedotaan pakolaiskiintiön osalta siihen, että voimme nostaa kiintiön sikäli kuin EU panee täytäntöön ajatukset siitä, että käsittelykeskuksia sijoitettaisiin EU:n rajoille.
Mikä siinä vaiheessa jää sanomatta on se, että niihin suunnitelmiin kuuluu oleellisena osana ajatus pakollisesta, sitovasta taakanjaosta. Ja se taas on jotain, jota Suomen hallitus vastustaa.
Arvoisa puhemies,
Sanoilla on merkitystä. Politiikan uskottavuus perustuu siihen, että tarkoittaa mitä sanoo, Nyt on hallituksen aika pakolaiskiintiön ja kehitysavun osalta vastata sanoistaan.
Kun atomipommi räjähti Hiroshiman yllä 73 vuotta sitten yli satojentuhansien ihmisen elämä muuttui silmänräpäyksessä. Maailmalle kantautui viesti: Mikään ei olisi enää koskaan entisellään. Hiroshimasta tuli ihmisen tuhovoiman uusi näyte. Tällaista tuhoa pystymme saamaan aikaan, oli viesti.
Hiroshimalla ei ollut juurikaan sotilaallista merkitystä. Kaupunki ei ollut strateginen kohde. Se oli tarkoituksella säästetty hyökkäyksiltä aina ydinpommitukseen asti, jotta uuden aseen lähettämä viesti olisi mahdollisimman kirkas ja selvä. Yhtenä aamuna aurinkoa, iloa, naurua. Seuraavana täydellinen tuho, pimeys ja kuolema.
Med Hiroshima tog mänskligheten ett avgörande steg. Visst, Dresden hade lidit, liksom London och Hamburg. Men ingen stad på det sätt som Hiroshima gjorde. Aldrig på samma sätt för att bevisa makt och vilja att förstöra.
Väkivalta on aina helpompaa, jos sen kohteella ei ole kasvoa tai nimeä. Jos kohde on pelkkiä numeroita ja tilastoja. Jos se on kaukana ja siihen liittyvä vihollinen on demonisoitu. Hiroshima näytteli tätä roolia 73 vuotta sitten. Joku muu tekee sen tänään.
Itse olen koulutukseltani arkkitehti. Poliitikko minusta tuli vasta kypsällä iällä. Teinivuoteni osuivat kylmän sodan aikaan, kahdeksankymmentäluvulle. Muistan miten maailman tila huolestutti minua. Olin järkyttynyt kun Reagan valittiin presidentiksi, koska minulle oli kuulemieni keskustelujen perusteella syntynyt käsitys siitä, että hän oli halukas käyttämän ydinaseita. Kuljin 12-vuotiaana ja monta vuotta sen jälkeen lokakuisissa rauhanmarsseissa, koska koin jo silloin, että minulla oli velvollisuus tehdä edes jotain rauhan eteen.
Nuoruuden pohdinnat eivät vieneet minua vielä tuolloin politiikkaan, mutta ne herättivät kiinnostukseni globaaleihin kysymyksiin, vaikuttamiseen, toimivan ja kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Tavoitteita, joita koin voivani edistää myös arkkitehtina.
För att undvika konflikt, katastrofer, krig, behövs fungerande samhällsstrukturer. Den danske arkitekturprofesseorn Jan Gehl skrev för snart 50 år sedan boken ”Livet mellem husene”. Där talar han om hur människor möts och hur man skapar rum för möten. Enligt Gehl minskar risken för våld i direkt proportion till hur troligt det är att man möts igen. I en anonym värld där man inte träffar varandra, där man inte möter varandra, förekommer våld.
I en samhälle behövs därför rum där man kan träffas och umgås. Så är det i ett hem, i en by, i en stad, i ett land – och också gobalt. I ett samhälle där människor möts, träffas, lär känna varandra minskar våld.
Om det finns förståelse, och identifikation med en annan kan man inte glömma offren, då är de inte siffror och statistik på samma sätt som offren i Hiroshima kanske var för dem som stod bakom attacken. Förståelse, som är de här dagarnas tema, är nyckeln till en värld utan konflikt, utan motsättningar.
Jan Gehl puhui siis jo 70-luvulla arkkitehtuurista ja kaupunkisuunnittelusta, niin kuin minä sen ymmärrän, ymmärryksen rakentamisen keinoina. Se mikä toimii pienessä skaalassa, toimii isossakin. Kohtaamisten kautta paljastuvat erilaisten maailmankuvien vivahteet ja inhimillisyys. Tämä on olennaista, sillä ihmisen mieli haluaa ymmärtää asioita – mahdollisimman helposti. Asioiden ja ihmisten syvällinen ymmärtäminen edellyttää jatkuvaa taistelua yksinkertaistamista vastaan. Se, mikä on yksinkertaistettu on helppo laittaa pakettiin ja lokeroon, ja työntää pois mielestä.
Venäjä on meille herkästi yhtä kuin Putin. Pohjois-Korea on yhtä kuin Kim Jong Un. Turkki on Erdogan ja Palestiinalaiset puolestaan terroristeja. Iranissa ei ole kuin uskonnollista fundamentalisteja ja meksikolaiset ovat, Trumpia lainatakseni, raiskaajia ja huumediilereitä.
Tällaiset yksinkertaistukset ovat helppoja, koska ne eivät edellytä oman maailmankuvan laventamista. Ne eivät edellytä erilaisuuden kohtaamista. Mustamaalaaminen antaa kavalalla tavalla mahdollisuuden korostaa omaa erinomaisuutta
Ymmärtäminen puolestaan vaatii omasta tilasta luopumista ja asioihin perehtymistä.Vaivannäköä ja inhimillisyyttä.
Meidän perheessämme asui edellisvuonna vuoden ajan Santiago-niminen kolumbialainen poika. Hän tuli Suomeen keskeltä Kolumbian sisällissotaa, FARC-sissien hallitsemalta alueelta. Hän oli omin silmin nähnyt sisällissodan kauheudet, mutta myös sen syyt. Sen, miten taloudellinen epätoivo ja epätasa-arvo veivät isolta osalta ihmisiä mahdollisuuden valita, millaisen elämästään muovaavat.
Santiago berättade för oss om det colombianska inbördeskriget. Om hur fattiga människor drivs i händerna på dem som brukar våld som maktmedel, i brist på bättre utvägar. Om hur de egna hopplösa ekonomiska utsikterna inte ger dem något val. Om hur droghandeln är den enda vägen ut för fattiga samhällen i den colombianska djungeln.
Santiago var helt ifrån sig när fredsavtalet föll i folkomröstningen. Han kunde inte förstå – som han tolkade det – bristen på förståelse, varför man inte kunde förlåta, varför viljan att bestraffa och hämnas gick före viljan att försona.
Man valde den enkla lösningen, den som objektifierade den som var annorlunda, som delade upp landet i vi och dem istället för att se det gemensamma.
Santiago bodde hos oss i ett år. Under den tiden lärde vi känna en enormt begåvad ung man som kommit till Finland för att lära sig vad ett stabilt och fungerande demokratiskt samhälle är. Den blott 16-årige Santiago ville lära sig, för att ta det med sig till Kolumbien och där verka för ökad förståelse.
Santiago halusi ymmärtää demokraattista yhteiskuntaa ja sen lainalaisuuksia, jotta hän voisi viedä tätä ymmärrystä takaisin kotimaahansa. Hän halusi löytää aitoja työkaluja johdattaa oma kotimaansa ulos konfliktista.
Hyvät ystävät
Haluamme mielellämme työntää meille vieraan ja vaikean, joskus aidosti epämieluisankin, kauas. Konfliktejakin olisi niin paljon helpompi hoitaa etänä, rahavirtojen avulla. Kuitenkin he, jotka äänekkäimmin puhuvat paikallisesta auttamisesta ovat usein heitä, jotka kiivaimmin haluavat rajoittaa sitä: sanotaan, että halutaan keskittyä juurisyihin pakolaisvirtojen välttämiseksi. Ja seuraavassa lauseessa ehdotetaan kehitysapumäärärahojen puolittamista. Halutaan koko kakku.
Kakun syömisen mahdollisuutta ei ole Ammanissa tai Pakistanin rajaseutujen asukkailla. Sitä mahdollisuutta ei ole myöskään Tanzaniassa, jossa Burundin sisällissota näkyy konkreettisesti kasvavana pakolaismääränä. Nämä pakolaisvirtojen polttopisteessä asuvat ihmiset on pakotettu ymmärtämään. Meitä ei – vielä.
Hyvät ystävät,
Digitalisoituvan tiedonvälityksen piti kasvattaa ymmärrystämme ulkomaailmasta. Sen piti laajentaa meidän näkökenttäämme. Yhtäkkiä huomaamme, että uhkaa käydä juuri päinvastoin: ihmiset ajautuvat omiin pieniin kupliinsa. Vastakkainasettelu kasvaa. Ja vaikka meillä on enemmän tietoa käytettävissämme kuin ikinä aikaisemmin, rakennamme seiniä ympärillemme, virtuaalisia mielipidekuplia suojaksemme.
Ihmisen rajoittuneisuus ja pelko vierasta kohtaan on aikamme suurimpia haasteita. Miten purkaisimme henkisiä muureja välillämme? Miten näkisimme ihmiset numeroiden takana? Miten tunnistaisimme turvapaikanhakijassa baghdadilasien ambulanssikuljettajan, opettajaäidin, insinöörin urasta haaveilevan tyttären tai kokin koulutukseen pyrkivän pojan?
Olen iloinen nähdessäni teidät täällä tänään. Uskallan uskoa, että teille erilaisuuden hyväksyminen ja kansalaisvaikuttaminen ovat tärkeitä arvoja, joita haluatte kylvää myös ympärillenne. Kaltaisianne ihmisiä tarvitaan muuttamaan maailmaa. Tässä työssä tarvitaan niin määrätietoisuutta kuin kärsivällisyyttä. Mutta myös aitoa idealismia ja unelmia.
I strongly believe the that the theme of these days is the key to the solution. Understanding. A willingness to see the complicated, a willingness to deny the easy answers of a lazy mind.
I am happy to see so many of you here. You are needed. Ni behövs.
Er idealism behövs, era drömmar behövs.
Jotta ymmärrystä löytyisi, jotta Hiroshima ei toistuisi, jotta unelma eläisi.
I think we all can agree, that sustainable development is a prerequisite, an absolute need for peace. When a society becomes unsustainable, when it can’t provide for its inhabitants, unrest follows.
In this regard we are seeing challenges piling up in front of us. As we speak great areas of land are becoming uninhabitable, and are forcing people to go on the move, to find new places where they can settle down, build a home, try to get on with their lives.
3 years ago Europe was facing a wave of immigration. There is no reason to think that this was the last time. And there is no reason to think that the way to tackle challenges like that is border-technicalities or bureaucracy, security measures or fences.
The only way to create sustainability on a lasting scale is by attacking the root causes themselves. And those are failing democracies and accelerating climate change.
On climate change there is a road map. I want to believe that there is a will. But no country should think that it is easy. It requires a road map, it demands goals, it needs action.
Building democracy again – that is more difficult. Authoritarianism wants to cling to its guns. Corrupt regimes fear openness. But the idea, that you can gain lasting prosperity by constraining the democratic process, by keeping minorities from voting, by limiting the participation of women in society goes against logic and is unsustainable.
Sustainable peace can only be achieved in inclusive societies where everybody can participate and where you embrace diversity, whether it means accepting those that are moving in or including minorities that are living by your side.
Nationalism, a narrow definition af what you are, leads to stagnation and conflict. We have seen this in Europe in recent years with the annexation of Crimea and the following war in Ukraine. We have seen it in Myanmar with the persecution of the Rohingya. The list goes on.
Sweden talked about the importance of an independent judiciary. This can’t be emphasised enough. We have lately seen some very troubling developments on our own turf, here in Europe. The eagerness for a politician to meddle in the judicial process is dangerous, and should not be tolerated. Here I call on all parliamentarians to understand their role.
There is a lot of talk about self-determination here. Self-determination is a good thing. But it is only valid if everybody is included. Self-determination by a select few, self-determination as a rhetorical means of sustaining a repressive regime, a failing democracy, is not sustainable.
There has been some talk about national sovereignty here, a lot of talk about us needing to help on site, as a means of avoiding migration altogether.
These words would be much more credible if they were accompanied by real actions and commitments to development aid and climate action, for example.
And here my own country can be criticised, too. We are not on track to reach the 0,7% development aid goal, quite the opposite.
If we want to amend the root causes the answer is quite easy. We need to assure that there is opportunity in the countries of departure. That there are ways to make a living, ways to be heard, to have a voice.
And that opportunity is given through democracy. Less autocracy, more meritocracy.
We don’t need authoritarianism but true democratic structures.
And that also implies that boosting authoritarian regimes never can be a way to create sustainable societies.
Fostering democracy is the only way to sustainably create resilient societies, societies with opportunities.
And sometimes it doesn’t work even then. The big elephant in the room is climate change.
It doesn’t matter how well working the society is if living there becomes impossible. If rising sea levels cover the land or extreme weather makes growing crops impossible. But even then, having a democracy that makes everybody part of society makes coping easier, it makes adapting easier.
It is quite clear that migration isn’t something that started in 2015 even though some European countries might feel that. And it will increase, which makes our main mission to focus on how to receive, how to integrate.
There are easy things every country can make: Take down the barriers that makes it more difficult to integrate – make it easy to open a bank account, to take an insurance policy, to get a social security number. These are the easy steps.
The difficult one is attitude, the general feeling in society. And here I want to thank the representative of the UK who raised the very important question of hate speech.
In Europe we can see increasingly nationalistic tendencies. A search for easy answers to difficult questions. That is a breeding ground for xenophobia, and that again impedes integration.
Research shows that the general attitude is the most important factor in integration. If people feel included, welcomed, then integration is easy. And then migration, immigration – something that Europe actually needs due to its demographic structure – turns into something positive.
Arvoisa puhemies, ärade talman,
Nancy, Katrina, Irma, José. Torka i Syrien som leder till oroligheter och inbördeskrig. Permafrosten smälter i Sibirien och hotar att accelerera klimatförändring. Öknen sprider ut sig i Afrika och allt fler människor kan inte mera hitta sin utkomst i det land de vuxit upp.
Ingen kan mera blunda för det som händer inför våra ögon. Vi behöver åtgärder på lång sikt, men framförallt redan nu. Det behövs omedelbara åtgärder.
Statsrådet klimatpolitiska plan på medellång sikt är ett konkret, välstrukturerat dokument som tar fasta på de utmaningar vi har. Klimatneutralitet 2045 och kraftiga nedskärningar före 2030.
Det här är allt gott och väl – frågan är väl bara hur den skall verkställas. Finns det en vilja och är vi nu på rätt väg?
Det finns mycket som tyder på att vi inte ser allvaret. Att vi bara ser delproblem och blundar för helheten.
Vad gör vi idag? Vi dirigerar om intäkterna från handeln med utsläppsrätter tillbaka till industrin. Vi behandlar beskattningen av drivmedel, inte ur en klimatsynvinkel utan som regionalpolitiska spelknappar. Vi ser budgetbokens satsningar på kollektivtrafik som en fiskal övning, när vi borde se dem som en del i vår klimatpolitik.
Deloptimering räcker inte, utan här krävs helhetstänkande.
Och de som vågar anta utmaningarna går ut som segrare även ekonomiskt sett. Svaveldirektivet höjde temporärt kostnaderna, men det gav också nya möjligheter för den finska cleantech-industrin. På samma sätt kommer det att gå för dem som vågar se objektivt på de utmaningar vi nu står inför.
Den stig som vi går på idag leder inte till vårt mål – utan mera åtgärder behövs. Planen redogör förtjänstfullt för de olika alternativen.
Det gäller att ha både ett kort och ett långt perspektiv.
Trafiken är den enskilt största frågan i ansvarsfördelningen.
Regeringen tror på sina bioenergisatsningar. Men frågan är om volymen och omfattningen är realistisk. Att producera ett bränsle med låg verkningsgrad för motorer med låg verkningsgrad är inte en hållbar väg.
Biobränslen behövs för den tunga trafiken. Den behövs för flygtrafiken. Men personbilstrafiken måste stödja sig på andra lösningar.
Samtidigt är det klart att biobränsle i ett kort perspektiv inte är klimatneutralt. Vi måste så snabbt som möjligt få ner alla utsläpp.
Svenska riksdagsgruppen och SFP anser att vår personbilspark utan dröjsmål borde övergå från förbränningsmotorer till elmotorer. Regeringens mål på 250 000 elbilar år 2030 är inte speciellt ambitiöst om man jämför med föregångslandet Norge som samma år siktar på att 60 till 100 procent av alla personbilar som kommer ut på marknaden är elbilar.
Därför är det viktigt att vi så snabbt som möjligt bygger ut ett laddningsnät.
Ärade talman,
50 procent av våra primära resurser går till byggande. 40 procent av våra utsläpp hänför sig till våra byggnader. Det har en stor betydelse hur och i vilket material vi bygger, och hur vi bor.
Ett kilo trä binder till sig 1,8 kilo koldioxid. Ett småhus i trä har bundit till sig 30 ton koldioxid. Lika mycket som 10 år av genomsnittlig bilkörning förorsakar.
Att satsa på träbyggandet är en klimatåtgärd. Därför är det av största betydelse att regeringen ser över lagstiftningen och luckrar upp normerna för träbyggandet.
I synnerhet då det är uppenbart att vi kommer att öka på avverkningen i våra skogar, på ett sätt som på kort sikt halverar vår kolsänka, är det viktigt att det trä som vi tar ut ur skogen går till långvariga träprodukter.
För att vi ska kunna anpassa oss till jordens bärkraft måste vi globalt övergå till en kolneutral cirkulär ekonomi. Som vi konstaterat kräver detta en radikal omvälvning av trafiken, inte minst. Men också mindre åtgärder i klimatplanen är viktiga, som exempelvis det gemensamma programmet för att främja mobilitet till fots och med cykel. I våra städer behöver vi högklassig planering, fortsatt god nivå på kollektivtrafiken och andra åtgärder som bygger på en ökad klimatmedvetenhet.
Pressmeddelande 27.9.2017
Publiceringsfritt genast
Statsrådet klimatpolitiska plan på medellång sikt är ett konkret, välstrukturerat dokument som tar fasta på de utmaningar vi har, men det finns mycket som tyder på att vi inte ser allvaret.
Det konstaterade Anders Adlercreutz (SFP) i riksdagens debatt om klimatpolitiken på onsdag.
– Vad gör vi idag? Vi dirigerar om intäkterna från handeln med utsläppsrätter tillbaka till industrin. Vi behandlar beskattningen av drivmedel, inte ur en klimatsynvinkel utan som regionalpolitiska spelknappar. Vi ser budgetbokens satsningar på kollektivtrafik som en fiskal övning, när vi borde se dem som en del i vår klimatpolitik, säger Adlercreutz.
Han efterlyser större målmedvetenhet i övergången till elbilar och hänvisar till Norge som föregångsland. Adlercreutz betonar att 40 procent av våra utsläpp hänför sig till våra byggnader.
– Att satsa på träbyggandet är en klimatåtgärd. Därför är det av största betydelse att regeringen luckrar upp normerna för träbyggandet. I synnerhet då det är uppenbart att vi kommer att öka på avverkningen i våra skogar, på ett sätt som på kort sikt halverar vår kolsänka, är det viktigt att det trä som vi tar ut ur skogen går till långvariga träprodukter, säger Adlercreutz.
Kansainvälisessä imussa Suomen talous on lähtenyt kasvuun ja siitä voimme kaikki olla iloisia. Se ei kuitenkaan ole tilanne joka jatkuu loputtomasti, ja ellemme itse uskalla uudistua, panostaa kestävään kasvuun, niin edessä voivat olla kylmät ajat.
Rakenneuudistukset ovat vielä tekemättä. Työelämää emme ole uudistaneet ja koko koulutussektori kärvistelee vieläkin parin vuoden takaisten leikkausten seurauksissa. Se, että Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto, VATT ja Suomen Pankki ovat päättäneet rahoittaa taloustieteiden huippuyksikön, siitä tulee kiittää näitä tahoja. Ei hallitusta, jonka budjetissa hanketta ei näy.
Etsikkoaika on hupenemassa.
Sen sijaan että näkisimme omat vahvuutemme – ketteryyden, koulutuksen, avoimuuden – niin koko tämä koneisto, tämä eduskunta, on vetämässä vanhoilla väsyneillä keppihevosilla kaikkien turhien uudistusten äitiä, maakuntauudistusta, maaliin. Poliittiset intohimot ovat sotkemassa koko pelikenttää ja seurauksena tästä kaikesta eivät ole ne kaavaillut 3 miljardin suhteelliset säästöt, vaan jotain ihan muuta. Tähän meillä ei ole varaa tilanteessa, jossa meidän pitäisi rakentaa ketteryyttä, joustavuutta ja kilpailukykyä.
Ketteryyttä ja kestävyyttä.
Näistä asioista Suomi on tunnettu. Ei kankeudesta, sisäänpäin kääntymisestä, ei välinpitämättömyydestä.
Haluan nostaa esille yhden osan budjetista, joka tässä keskustelussa on jäänyt vähälle huomiolle. Yhden osan joka vielä kärvistelee hallituksen, ilmeisesti poliittisista syistä, alkutaipaleillaan tekemien leikkausten kanssa.
Vuonna 2015 varsinaiseen kehitysyhteistyöhön meni budjetista 920 miljoonaa euroa.
Tänä vuonna tuo summa on 546 miljoonaa euroa. Se on iso pudotus, tilanteessa jossa Suomen virallinen tavoite on päästä 0,7 % bruttokansantulosta. Suomen koko kehitysyhteistyön odotetaan ensi vuonna olevan noin 0,4 % BKT:stä.
Suomi on sitoutunut antamaan 0,2 % bruttokansantulostaan kaikkein köyhimmille mailla, ja tähän tulee johdonmukaisesti pyrkiä. Tällä hetkellä tuo luku on 0,16 % tilanteessa, jossa meidän keskeinen päämäärämme on, hallituksen sanojen mukaan, äärimmäisen köyhyyden poistaminen, köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen sekä ihmisoikeuksien toteutuminen.
Me olemme kaukana tavoitteistamme. Tavoite ilman minkäänlaista todellista aikomusta saavuttaa tämä päämäärä on vain itsensä ja muiden huijaamista.
Suomen sitoumusten tulee johtaa konkreettisiin tekoihin.
Tyhjät lupaukset, täyttämättömät sitoumukset syövät uskottavuuttamme kansainvälisessä yhteistyössä. Kehitysyhteistyö on pitkän tähtäimen työtä jossa sitoumuksienkin tulee olla pitkät. Ei hallituskauden mittaiset, ei sellaiset että ne romuttavat sillä, että kehitysyhteistyökriittinen puolue pääsee hallitusvastuuseen. Koska sellainen poukkoilu on paitsi vastuutonta myös taloudellisessa mielessä harkitsematonta. Jo panostettujen resurssien mitätöimistä.
Keskustelimme täällä viime viikolla Agenda 2030-ohjelmasta. Sen tavoitteet tulee ottaa vakavasti, koska se on Suomen etu.
Yksi keskeisistä kansainvälisen vastuun kysymyksistä on ilmasto, aikamme suurin globaali haaste.
Hallitus on näyttävästi nostanut esille ilmastopolitiikan keskustelun keskiöön ja se on hyvä asia.
Käytännön toteutus on kuitenkin ontuvaa, ja sitä on syystäkin kritisoitu.
Näyttää siltä, että ilmastopolitiikka on valjastettu ei konkreettisen ongelman ratkaisemiseksi, vaan politiikan teon välineeksi. Tässäkin on vaara, että kaadumme yhden totuuden poteroon. Fokus biotalouteen on niin vahva, että yksisilmäisyyden vaarat unohtuvat.
Tälläkin asialla on yhtymäkohtia kehitysyhteistyöhön. Aikaisemmin päästökaupasta tulleet tulot ohjattiin osaksi kehitys- ja ilmastorahoitusta. Tämä oli näkemyksellistä, uudistavaa politiikkaa jossa nähtiin yhteys päästöjen, ja siitä ensisijaisesti kärsivien välillä. Tämä hallitus on tässä asiassa toiminut toisin, ohjaamalla tulot takaisin päästölähteeseen. Ministeri Lintilän edeltäjä Olli Rehn ehdotti, että tähän puututtaisiin.
Vähimmäisedellytys on se, että tulot ohjataan päästöjä vähentäviin investointeihin. Se olisi tapa sekä tukea oman teollisuuden uudistustarpeita, että toimia vastuullisesti kansainvälistä ilmastopolitiikka ajatellen.
Arvoisa puhemies,
Reilu kuukausi sitten, elokuun 2. päivänä oli maailman ylikulutuspäivä. Silloin olimme kuluttaneet loppuun maapallon tänä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat. Tämän jälkeen elämme velaksi, kulutamme enemmän kuin maapallo pystyy tuottamaan. Joka vuosi kulutamme nopeammin – vuoteen 2015 verrattuna ylikulutuspäivä aikaistui jo 12 päivällä.
Suomen ylikulutuspäivä oli jo aikoja sitten, 3. huhtikuuta. Me suomalaiset käytimme siis oman osamme maailman luonnonvaroista kolmessa kuukaudessa. Tarvitsisimme melkein 4 maapalloa, jos kaikki kuluttaisivat kuin suomalaiset. On siis selvää, että tarvitsemme Agenda2030-toimenpideohjelman kaltaisia ohjelmia, jotka ohjaavat meitä oikeaan suuntaan.
Ärade talman,
Om vi finländare har använt vår andel av jordens resurser på drygt tre månader, betyder det att vi de resterande nio månaderna av året lånar resurser som egentligen inte kan lånas, som inte egentligen finns. Därför behöver vi program som Agenda2030. Hållbarhet bör genomsyra alla beslut vi fattar.
Hållbar utveckling innebär ändå inte bara hållbart utnyttjande av jordens resurser. Hållbarhet kräver ett hållbart samhälle, inom alla dimensioner, på alla tänkbara sätt. Det handlar om ett globalt ansvar att ta hand om varandra och vårt jordklot, tillsammans.
Ärade talman,
Agenda2030 omfattar 17 huvudsakliga målsättningar som är indelade i 169 delmål. Enligt OECD:s statistik från juni 2017 har Finland uppnått 23 av de 169 delmålen. Vi är på god väg att uppnå målsättningarna som gäller fattigdom, vatten och biodiversitet, men ligger långt efter OECD-medeltalet då det kommer till hållbar produktion. Även inom energi och mat ligger vi efter medeltalet, och då det kommer till jämställdhet har vi också en lång väg att gå.
Det är uppenbart att det finns en hel del vi kan förbättra. Därför är de två huvudsakliga fokusområdena i regeringens redogörelse – Ett koldioxidneutralt och resurssmart Finland samt Ett Finland där det råder jämlikhet, jämställdhet och kompetens – ändamålsenliga och välmotiverade. Regeringen har tagit till sig de svagheter som Finland fortfarande har, och omvandlat dem till målsättningar som ska verkställas. Ändå verkar det som att regeringsprogrammet varit styrande, inte tvärtom. Och ett regeringsprogram som skrivs för fyra år framåt ger inte den utgångspunkten som behövs i arbetet för att uppnå ett hållbart samhälle på lång sikt.
Arvoisa puhemies,
Kestävän kehityksen työssä tarvitsemme pitkäjänteisyyttä ja kauaskatseisuutta. Tarvitsemme selkeän vision siitä, miltä kestävä Suomi näyttää, ja tähän visioon toimintaohjelmat, hallitusohjelmat ja muiden toimenpiteiden tulisi nojata.
Yksi tärkeimmistä konkreettisista askelista olisi kehitysyhteistyön määrärahojen nostaminen 0,7 prosenttiin BKT:stä. Vuoden 2017 budjetissa olemme kaukana tavoitteesta, 0,4 prosentissa. Suomi on hyvinvoiva maa, meillä on varaa auttaa muita. Samaan aikaan kun Agenda2030-selontekoa valmisteltiin, kehitysavusta leikattiin rajusti. Leikattiin siitä parhaasta työkalusta mitä meillä on käytössä esimerkiksi pakolaiskriisin helpottamiseksi. Tämä ei ole uskottavaa kehityspolitiikkaa.
Tulevaisuusvaliokunnan mietintö on hyvä ja nostaa esiin monia tarpeellisia asioita. Mietinnön tulisi kuitenkin enemmän painottaa nuorten osallisuuden vahvistamista niin rauhantyössä kuin päätöksenteossa – YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman nro 2250 mukaan. Nuorten oikeuksien ja heidän aseman vahvistaminen kestävän kehityksen työssä tulisi olla yksi Suomen globaalivastuun painopistealueista.
Arvoisa puhemies,
Kauniitkin sanat ovat tyhjiä, elleivät ne muutu teoiksi. Hallituksen selonteon tulee johtaa konkreettisiin toimenpiteisiin. Agenda2030-tavoitteiden tulisi olla itsestään selviä ohjenuoria, kun teemme päätöksiä. Meidän tulee olla kunnianhimoisia ja olla edelläkävijöitä kestävässä kehityksessä, sillä meillä on siihen kaikki tarvittavat eväät. Meidän tulee osallistua kansainväliseen yhteistyöhön ja viedä kestävän kehityksen tavoitteita eteenpäin. Ensimmäinen askel tähän voisi olla Suomen YK-järjestöille suunnatun tuen palauttaminen kohtuulliselle tasolle.
Kestävän kehityksen työmaa ei ole vain Suomi, vaan koko maailma.
Anders Adlercreutz
info@andersadlercreutz.fi