Adlercreutz ställer upp för omval

/0 Comments/in , , , /by

Svenska folkpartiets vice ordförande och riksdagsledamot Anders Adlercreutz ställer upp för omval på SFP:s partidag i maj. Adlercreutz har fungerat som partiets vice ordförande sedan år 2016. Om allt går som regeringen planerat blir det landskapsval i höst och riksdagsval samt EU-val nästa vår.

– Jag ser det kommande året som en stor positiv utmaning för partiet. SFP har varit i opposition denna regeringsperiod. Partiets plats är i regeringen, säger Adlercreutz.

– Politik handlar om idéer och engagemang. Idéer har vi. Nu gäller det att engagera, att väcka intresse och bredda vårt stöd. Vi har mån att växa, och vi skall inte nöja oss med för lite. En stor del av finländarna ser SFP som ett språkparti. Visst, att värna om vår tvåspråkighet är en central del av vårt DNA. Men det är inte något som bara tillhör de svenskspråkiga, utan alla finländare.

– Vår politiska agenda är bred. Vi måste också komma ifrån en konstgjord motsättning mellan stad och landsbygd. Vår diversitet är och skall vara vår styrka. Både stad och landsbygd behövs i det Finland vi bygger. Det står idag klart för alla att vi behöver alternativ till den politik som den nuvarande regeringen för.

– Det är inte trångt där vi står på den politiska kartan. Finland behöver ett liberalt bildningsparti. Det behövs en röst som talar för företagsamhet, jämställdhet, frisinne och tolerans. De är positiva värderingar som jag tror på. Det är också värderingar som jag vet att en stor del av finländarna omfattar. Därför ställer jag upp för omval och hoppas på fortsatt förtroende som vice ordförande för partiet.

SFP:s partidag ordnas i år i Uleåborg 25-27.5.2018.

Förslaget till dataskyddslag hotar begrava delar av vårt kulturarv

/0 Comments/in , , /by

– Miljoner fotografier som är en stor del av vårt gemensamma finländska kulturarv hotar att hamna i klorna på den nya dataskyddslagen. Om propositionen godkänns som sådan kommer de inte mera att vara tillgängliga för allmänheten, säger Anders Adlercreutz, riksdagsledamot för SFP och partiets vice ordförande.

Regeringens proposition hindrar publiceringen av sådana bilder som t.ex. återger politisk eller religiös verksamhet eller som skildrar frågor med anknytning till hälsa eller sexuell läggning. Det betyder att arkiven, biblioteken eller museerna skulle vara tvungna att stänga en stor del av sina offentliga bildarkiv.

Propositionen är kopplad till EU:s dataskyddsdirektiv som träder i kraft den 28:e maj. Den finländska tillämpningen verkar bli mycket strikt.

Vad betyder detta i praktiken? Efter detta kommer en bild som skildrar t.ex. ett bröllop, en demonstration eller på vilken det t.ex. syns en skadad eller sjuk människa inte att kunna vara offentlig om det finns en misstanke om att någon på bilden kan vara vid liv. Detta eftersom det in praktiken inte är möjligt att få ett medgivande av dem som syns.

– En demonstration från 60-talet, Urho Kekkonens begravningståg eller en bild från ett bröllop uppfyller alla dessa krav. Det är totalt absurt, säger Adlercreutz.

Det finns idag miljontals bilder i arkivens och museernas offentliga bildbanker. Om propositionen godkänns utan ändringar skulle dessa i framtiden stanna bakom lyckta dörrar. 

– Enbart i finna.fi-tjänsten finns det idag miljontals bilder. På årsbasis har tjänsten tiotals miljoner besök. Om vi stänger sådant material för våra medborgare stänger vi samtidigt åtkomsten till en stor del av vårt gemensamma kulturarv. Propositionen måste helt enkelt korrigeras, avslutar Adlercreutz.

Sustainability is a prerequisite for peace – tal på IPUs 138:e kongress

/0 Comments/in , , , , , , , /by

I think we all can agree, that sustainable development is a prerequisite, an absolute need for peace. When a society becomes unsustainable, when it can’t provide for its inhabitants, unrest follows.

In this regard we are seeing challenges piling up in front of us. As we speak great areas of land are becoming uninhabitable, and are forcing people to go on the move, to find new places where they can settle down, build a home, try to get on with their lives.

3 years ago Europe was facing a wave of immigration. There is no reason to think that this was the last time. And there is no reason to think that the way to tackle challenges like that is border-technicalities or bureaucracy, security measures or fences.

The only way to create sustainability on a lasting scale is by attacking the root causes themselves. And those are failing democracies and accelerating climate change.

On climate change there is a road map. I want to believe that there is a will. But no country should think that it is easy. It requires a road map, it demands goals, it needs action.

Building democracy again – that is more difficult. Authoritarianism wants to cling to its guns. Corrupt regimes fear openness. But the idea, that you can gain lasting prosperity by constraining the democratic process, by keeping minorities from voting, by limiting the participation of women in society goes against logic and is unsustainable.

Sustainable peace can only be achieved in inclusive societies where everybody can participate and where you embrace diversity, whether it means accepting those that are moving in or including minorities that are living by your side.

Nationalism, a narrow definition af what you are, leads to stagnation and conflict. We have seen this in Europe in recent years with the annexation of Crimea and the following war in Ukraine. We have seen it in Myanmar with the persecution of the Rohingya. The list goes on.

Sweden talked about the importance of an independent judiciary. This can’t be emphasised enough. We have lately seen some very troubling developments on our own turf, here in Europe. The eagerness for a politician to meddle in the judicial process is dangerous, and should not be tolerated. Here I call on all parliamentarians to understand their role.

There is a lot of talk about self-determination here. Self-determination is a good thing. But it is only valid if everybody is included. Self-determination by a select few, self-determination as a rhetorical means of sustaining a repressive regime, a failing democracy, is not sustainable.

Sustainability is a prerequisite – speech at the IPU 138 meeting in Geneva

/0 Comments/in , , , /by

I think we all can agree, that sustainable development is a prerequisite, an absolute need for peace. When a society becomes unsustainable, when it can’t provide for its inhabitants, unrest follows.

In this regard we are seeing challenges piling up in front of us. As we speak great areas of land are becoming uninhabitable, and are forcing people to go on the move, to find new places where they can settle down, build a home, try to get on with their lives.

3 years ago Europe was facing a wave of immigration. There is no reason to think that this was the last time. And there is no reason to think that the way to tackle challenges like that is border-technicalities or bureaucracy, security measures or fences.

The only way to create sustainability on a lasting scale is by attacking the root causes themselves. And those are failing democracies and accelerating climate change.

On climate change there is a road map. I want to believe that there is a will. But no country should think that it is easy. It requires a road map, it demands goals, it needs action.

Building democracy again – that is more difficult. Authoritarianism wants to cling to its guns. Corrupt regimes fear openness. But the idea, that you can gain lasting prosperity by constraining the democratic process, by keeping minorities from voting, by limiting the participation of women in society goes against logic and is unsustainable.

Sustainable peace can only be achieved in inclusive societies where everybody can participate and where you embrace diversity, whether it means accepting those that are moving in or including minorities that are living by your side.

Nationalism, a narrow definition af what you are, leads to stagnation and conflict. We have seen this in Europe in recent years with the annexation of Crimea and the following war in Ukraine. We have seen it in Myanmar with the persecution of the Rohingya. The list goes on.

Sweden talked about the importance of an independent judiciary. This can’t be emphasised enough. We have lately seen some very troubling developments on our own turf, here in Europe. The eagerness for a politician to meddle in the judicial process is dangerous, and should not be tolerated. Here I call on all parliamentarians to understand their role.

There is a lot of talk about self-determination here. Self-determination is a good thing. But it is only valid if everybody is included. Self-determination by a select few, self-determination as a rhetorical means of sustaining a repressive regime, a failing democracy, is not sustainable.

Jos terä on asennettu väärinpäin sirkkeliä ei kannata käynnistää.

/0 Comments/in , , , /by

Markkinatalous toimii, jos kannustimet ovat oikeat. Jos syntyy monopoleja se ei toimi. Jos maksetaan väärästä asiasta se ei toimi.

Tilaaja-tuottajamallinen hankintaorganisaatio toimii, jos ostettava asia on selkeästi rajattu. Jos vastuu on selvä, eikä alku- tai loppupäässä ole joustovaraa.

SOTE-uudistuksessa nämä asiat ovat perustavanlaatuisesti pielessä ja on todella huolestuttavaa että tätä ei haluta tunnustaa.

Katsokamme nykytilannetta: Nykyinen terveydenhuoltojärjestelmämme on kaukana täydellisestä. Kunnallinen päätöksenteko on usein lyhytnäköistä ja oikeita  asioita ei aina osata priorisoida. Hartiat ovat kieltämättä kaposet mutta siitä huolimatta kustannustaso on kansainvälisessä vertailussa kohtuullinen koska kannustimet ovat oikeat. Ne ohjaavat oikeaan suuntaan.

Kunnilla on vastuu ennaltaehkäisevästä työstä. Kunnat kantavat myös huonosti hoidetun työn seuraukset, koska perusterveydenhuolto on kunnan vastuulla. Jos perusterveydenhuolto hoidetaan huonosti kunta kärsii, koska erikoissairaanhoidon kustannukset ovat kunnan vastuulla.

Raha ja vastuu kulkevat käsi kädessä. On siis kannustin toimia oikein.

Mitä nyt on tapahtumassa? Kunta hoitaa ennaltaehkäisevän työn, mutta se ei kanna huonosti hoidetun työn seurauksia. SOTE-keskus hoitaa perusterveydenhuollon, mutta se ei vastaa erikoissairaanhoidon kustannuksista. Päinvastoin – SOTE-keskuksella on suoranainen kannustin siirtää potilaita erikoissairaanhoidon puolelle, maakunnan liikelaitokseen.

Tässä mallissa on perustavaa laatua oleva valuvika. Toivo siitä, että tällä mallilla tulisi säästöä tai tehokkuutta voidaan unohtaa. Malli, jonka toiveet tehokkuudesta perustuvat valvontaan ja kontrolliin, ei toimiviin kannustimiin, on tehoton. Sirkkeli pyörii väärinpäin.

Yksityisillä toimijoilla tulee olla paikkansa SOTE-uudistuksessa. Mutta markkinat on rakennettava oikeiden, toimivien kannustimien varaan. SOTE-keskusten tulisi kantaa erikoissairaanhoidon kustannukset. Sotekeskusten potilasvalinnan tulisi perustua ennaltamäärättyyn asiakasjoukkoon jossa on sekä paljon että vähän hoitoa tarvitsevia. Tai sitten koko tilaaja-tuottajamallista SOTE-keskuksineen pitäisi luopua. Nyt esitetty ja valitettavasti mitä ilmeisimmin hyväksymisputkessa oleva malli on markkinatalouslogiikan vastainen.

Arvioidaan, että esitetty maakuntauudistus mm. näistä syistä tulee nostamaan kustannustasoa. Tiedämme myös, että valtiontalous pitkälti on nollasummapeli. Siksi on syytä pelätä että valtion suunnasta tullaan kiristämään kuntataloutta.

Se tarkoittaa kiristyvää kustannuspainetta kuntaan jääviin velvoitteisiin – pääasiassa koulutukseen ja päivähoitoon.

Ja mitä erikoisinta: Kokoomus ja keskusta ovat sitä mieltä, että esitys pitää hyväksyä – koska muutakaan ei voi. Hallituksen sisäisen luottamuspulan takia ei haluta edes pitää kiinni hallitusohjelman kirjauksesta siitä, että uudistuksen toimeenpanon kanssa edetään vaiheittain. Sirkkeli laitetaan pyörimään, silmät kiinni – ja väärään suuntaan.

Tal i debatten om social- och hälsovårdsreformen 14.3.2018

/0 Comments/in , , , /by

Arvoisa puhemies,

Tuntuu kuluneen ikuisuus siitä hetkestä, jolloin hallitus löi sote-uudistuksen tavoitteet lukkoon ja paalutti sen etenemisen.

Piti kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta ja saatavuutta sekä hillitä kustannuksia.

Tähän piti päästä leventämällä hartioita, yhtenäistämällä rahoituspohja ja tuomalla mukaan valinnanvapaus.

Ärade talman,

Det känns som om en evighet skulle ha förflutit sedan den dag då regeringen stipulerade social- och hälsovårdsreformens mål.

De är mål som idag känns mycket avlägsna. Man skulle minska på skillnader i hälsa, minska på skillnaderna i tillgängligheten till vård och samtidigt stävja kostnadsökningen.

Allt det genom att förverkliga en reform i tre steg.

Det lät bra, för målen var bra. Planen var bra.

Ända tills allting raserades en november kväll.

Arvoisa puhemies,

Nuo alkuperäiset hyvät tavoitteet ovat enää muisto vain. Niistä ei ole tässä esityksessä jäljellä kuin nimi, valinnanvapaus.

Marraskuisena iltana lyötiin kiinni poliittiset tavoitteet, ja käytäntö unohdettiin. Ja sillä polulla olemme vieläkin.

Politiikka edellä lähdettiin toteuttamaan itsenäisen Suomen suurinta uudistusta. Samalla sen tavoitteet unohdettiin. Ajatus maakunnista, kahlituista maakunnista, riitti Keskustalle. Kokoomukselle taas riitti muutama palveluseteli. Halvalla menee.

Palatkaamme tähän hetkeen.

Suomen nykyinen järjestelmä on kustannustehokas. Se on sitä, koska taloudelliset rakenteet tukevat kustannustehokkuutta. Hartiat ovat liian kapeat, mutta ne ovat kustannustehokkaat.

Kunta vastaa ennaltaehkäisevästä työstä, ja kantaa huonosti hoidetun työn seuraukset, koska vastaa perusterveydenhuollosta kustannuksineen.

Kunta vastaa myös perusterveydenhuollon seurauksista, koska kantaa erikoisterveydenhuollon kustannukset. Eli on kannustin hoitaa hoivatyö joka tasolla hyvin.

Mitä tässä uudistuksessa on nyt tapahtumassa?

Kunta hoitaisi ennaltaehkäisevän työn. Mutta se ei vastaisi huonosti hoidetun työn seurauksista.

Sote-keskus hoitaisi perusterveydenhuollon, mutta ei vastaisi huonosti hoidetun työn seurauksista, koska erikoisterveydenhuolto on maakunnan liikelaitoksen heiniä. Kaiken lisäksi sote-keskus voisi lähettää hankalat tapaukset suoraan maakunnan liikelaitokseen.

Kermankuorinnan riski on ilmeinen.

Tämä rakenne yhdessä kapitaatioperusteisen rahoituksen kanssa luo kustannuspaineen ja toimii integraatiopyrkimyksiä vastaan. Se toimii koko uudistuksen tavoitteita vastaan.

Kun tähän vielä liittää hallituksen kustannusrajoittimen, eli maakuntakahleet, niin on syytä olla huolissaan.

Uudellamaalla jo ensimmäisen vuoden säästöpaineet ovat 300 miljoonan euron luokkaa. Se tarkoittaa suuria leikkauksia. Koska rakenteet lisäävät kustannuspainetta, budjettirajoitin tarkoittaa suuria leikkauksia. Ja myös sitä, että alkuperäiset tavoitteet karkaavat yhä kauemmas.

Tehokas terveydenhoitojärjestelmä ei edellytä raskasta maakuntahallintoa. Se syntyy digitalisaation kautta, leveämpien hartioiden kautta, parhaita käytäntöjä soveltamalla.

Ne saatetaan toimeenpanon kautta saada tähänkin versioon upotettua, tai säätämällä koko järjestelmää. Mutta varmaa on, että terveydenhoidon pakottaminen paksuun maakuntapaitaan ei sitä edistä.

Pitääkö tämä uudistus viedä maaliin? Sitä puoltavat lausunnot viittaavat siihen, että tähän on jo panostettu liikaa. Että kunnat odottavat uudistusta. Että epävarmuus on liian iso.

Ymmärrän tällaisen näkökulman.

Mutta Suomen suurinta uudistusta ei pitäisi viedä raskaasti puutteellisena läpi uponneiden kustannuksien pelossa. Ei siksi, että muutakaan ei voi.

Eikä ainakaan kertaheitolla.

Arvoisa puhemies,

Pääministeri Sipilä on puhunut kokeilulkulttuurin puolesta. Tässä olisi siihen nyt oiva tilaisuus. Esimerkiksi peruskoulu-uudistus oli suuri menestys, joka vietiin vaiheittain läpi.

Miksi emme tässä tekisi samalla tavalla? Kokeillaan uudistusmallia kokonaisuudessaan yhdessä maakunnassa, tai yhdellä ERVA-alueella. Ja siitä oppien, pakettia säätäen, myöhemmin koko massa. Se olisi turvallinen, vastuullinen tapa toteuttaa sote-uudistus.

Ärade talman,

Den här reformen skall inte genomföras på detta sätt, inte som den ser ut nu. Gör ett experiment. Pröva modellen i ett landskap, eller på ett specialupptagningsområde. Gör de justeringar som behövs och gå sedan vidare.

Då kan vi få en modell som gagnar hela landet, som kan ha allas stöd, och som når de mål vi ställt upp.

Adlercreutz: Inför vård- och landskapsreformen stegvis

/0 Comments/in , , , /by

”Vi måste göra som vi gjorde när grundskolan infördes, genomföra landskapsreformen stegvis, en region i taget. Det tycker Anders Adlercreutz, riksdagsledamot och viceordförande för SFP.

”Grundskolan är en av våra största framgångssagor. Men den infördes över en lång tidsperiod, på ett lyckat sätt. Nu vill regeringen genomföra landskapsreformen – det självständiga Finlands största reform – över en natt, i hela landet. Detta trots att det finns uppenbara problem i lagstiftningen och trots att hela lagpaketets stöd är mycket svagt”

Minister Vehviläinen har i flera uttalanden konstaterat, att reformens resultat beror på hur den genomförs i landskapen.

”Det tyder på att de regeringen ser problemen. Men samtidigt flyr regeringen sitt ansvar. Om regeringen vill hålla fast i sin av politiska skäl forcerade tidtabell är det minsta man kan kräva att vi åtminstone går in för en stegvis implementering, landskap för landskap, så att vi kan lära oss på vägen. Annars är risken stor för att vi gör dyra misstag”, säger Adlercreutz

Juha Sipilä har talat varmt för införandet av en försökskultur.

”Då måste försöken också analyseras. Som bäst pågår försök med valfrihet i landet. Samtidigt har vi redan en lagproposition i riksdagen. Låt oss först analysera vad vi lärt oss. Och sedan genomföra en balanserad social- och hälsovårdsreform stegvis i hela landet. En reform som svarar på de utmaningar vi har.”

Regeringens linje är inte i Finlands intresse: nationella kvoter behövs

/0 Comments/in , , , /by

Få människor bestrider det faktum, att systemet för hur vi idag organiserar asylärenden i Europa inte fungerar. Det så kallade Dublin-avtalet stipulerar att det land till vilket en asylsökande först anländer skall registrera den asylsökande och behandla ansökningen. Senast för drygt två år sedan stod det klart att detta system inte fungerar.

Nånting måste alltså göras, med vad?

Hos oss i Finland har invandringspolitiken varit en het potatis, inte minst på grund av att Sannfinländarna eller deras efterträdare haft det som en hjärtesak. Detta har också gjort regeringens manöverutrymme obefintligt och tvingat den till ställningstaganden som helt klart inte är i vårt nationella intresse. Även om man kan ana en lätt uppmjukning i regeringens linje konstaterade Juha Sipilä inför EU-toppmötet att regeringen inte backar.

Det som nu föreslås av EU-parlamentet är att det införs permanenta och bindande nationella kvoter som baserar sig på flera faktorer – t.ex. landets storlek och ekonomiska situation. Asylsökanden registreras när de anländer till Europa men fördelas sedan enligt dessa kvoter – med beaktande av familjeband och andra anknytningar, förstås.

Detta skulle på många sätt förbättra situationen. Dels skulle det finnas ett intresse för att registrera dem som kommer. Så är det nämligen inte idag, vilket vi fick erfara åren 2015–2016. Dels skulle ansvaret fördelas jämnt mellan de europeiska länderna, vilket skulle bidra till ökad stabilitet, förhoppningsvis bättre integration och ett större förtroende för EU. Med ökad solidaritet kommer ökad legitimitet.

Denna modell skulle också innehålla ett sanktionselement. De länder som inte följer kvotsystemet skulle se minskade EU-bidrag som följd. Speciellt Ungern, Polen, Tjeckien och Slovakien motsätter sig förslaget. De hör också till de medlemsländer som har tagit emot minst asylsökanden – eller inga alls.

Frågan är – varför motsätter sig Finland detta? Varför motsätter sig Finland bindande kvoter? Det är svårt att hitta ett rationellt svar. För ett perifert – och genom det utsatt – land som Finland är det uppenbart att kvoter är i vårt intresse. Idag är det Italien och Grekland som är i ett utsatt läge, men imorgon kan det vara Finland. För två år sedan fick vi bevittna några ”proof-of-concept”-läckage längs med östgränsen, och de var inga tillfälligheter.

Ett land som väljer att deloptimera och ta russinen ur bullan kan inte förvänta sig solidaritet sedan när hjälpen behövs. Därför är det otvetydigt i Finlands intresse – i vårt själviska intresse – att förhålla oss positivt till bindande, objektiva sameuropeiska kvoter.

 

 

(Insändare i HBL 18.12.2017)

Lagstiftningen om sexuella trakasserier bör ses över

/0 Comments/in , /by

Pinnan alla on kytenyt pitkään.

Kun lukee verkkoon tallennettuja kertomuksia, on häkellyttävää huomata, miten pitkään niitä on kätketty. Miten pitkään niitä on kannettu, ja miten syviä jälkiä ne ovat jättäneet. Ja vasta nyt, näiden kampanjoiden myötä, on tullut tilaisuus kertoa näistä tapahtumista. Monelle se on varmaan ollut suuri helpotus.

Mutta kertominen itsessään ei tietenkään tee tehtyä tekemättömäksi. Meidän tehtävämme on nyt varmistaa se, että nämä kertomukset herättävät vastakaikua, että ne johtavat seurauksiin.

Jag vill tacka ledamot Haatainen för det här initiativet. Många människor har i många år burit på en stor börda. I många år har de som utstått en oförrätt burit den med sig, utan att tala ut. De har inte vågat berätta. De har kanske tänkt att de inte blir trodda. De har kanske trott att de har fel, att de borde ha gjort på annat sätt.

Jag hoppas att de idag ser att Finland tar detta problem på allvar.

Det är vår uppgift här i riksdagen att markera att vi här har ett problem som vi måste ta ställning till. Det att vi nu diskuterar sexuella trakasserier ger stöd åt dem som burit det de råkat ut för med sig. Men det räcker inte. Det finns saker vi kan göra i lagstiftningen. Vi kan klarare markera vad som är rätt och fel, vad som är trakasserier och vad som inte är det. Att ord också har betydelse. Det hoppas jag att riksdagen nu tar itu med.

Meidän tehtävämme täällä eduskunnassa on nyt varmistaa, että nämä kertomukset eivät unohdu, että ne eivät toistu. Siksi meidän on syytä tarkentaa seksuaalista häirintää käsittelevää lainsäädäntöä.

Näiden kertomusten pohjalta on myös selvä, että Suomen tilastot raiskausten lukumäärästä ovat todella metsässä. Lainsäädäntöä on tässäkin asiassa syytä tarkentaa. Pelkkä sana ei, se että ei halua, tulee riittää.

 

Tal debatten om tingsrättsreformen 8.11.2017

/0 Comments/in , /by

Ärade talman, arvoisa puhemies,

”Tuomariliitto pitää selvänä, että ehdotus vaarantaa kansalaisten oikeusturvan ja yhdenvertaisuuden ilman, että sillä olisi merkitystä valtion talouden kannalta.”

Tämä on suora sitaatti, ja aika selvää tekstiä. Tekstiä, josta olisi syytä ottaa koppi. Muutama vuosi siitä, kun edellinen uudistus tehtiin, ollaan nyt taas tekemässä – ja vielä äärimmäisin kyseenalaisin, puhtaasti fiskaalisin perustein – oikeusjärjestelmäämme leikkauksia.

Ja ei, vetoaminen siihen että digitaalisuus jotenkin pelastaisi tilanteen ei tässä asiassa käy. Tämä uudistus uhkaa selvästi kansalaisten yhdenvertaisia oikeuksia saada oikeutta.

Henkilö joka haluaa käsittelyn muulla kuin suomen kielellä on jo nyt heikommassa asemassa lain edessä. Tämä uudistus pahentaa asiantuntijoiden mukaan tilannetta.

Nämä ovat huolia joita voi ohittaa olankohautuksella, tai sitten ne voi ottaa vakavasti.

Jo nyt on vaikeuksia löytää riittävästi ruotsinkielentaitoista henkilökuntaa tuomioistuimiin. Ja alustavat tiedustelut viittaavat siihen, että kun nyt lakkautetaan toimipisteitä sekä läntiseltä että itäiseltä Uudeltamaalta, niin nämä henkilöt eivät tule muuttamaan työn perään Espooseen tai Vantaalle.

Värderade talman,

Man frågar sig varför denna reform görs. Vi har inte ännu hunnit utvärdera den tidigare reformen. Och de finansiella kalkylerna är mycket klena.

Samtidigt säger de sakkunniga entydigt, att vi genom det här förvärrar den regionala ojämlikheten liksom de språkliga rättigheterna.

Det har betydelse att vi i ett land som Finland kan säga att alla är lika inför lagen. Och då räcker det inte att man bara konstaterar att man skall fästa uppmärksamhet vid det, för strukturerna har också betydelse.

Man skall inte med vett och vilja försämra situationen när man har andra möjligheter, när det finns ett annat val.

Arvoisa puhemies,

Muutamia muita erikoisuuksia tästä ehdotuksesta:

Pietarsaaressa on uudet, kalliilla remontoidut tilat, joiden vuokrasopimus on voimassa vuoteen 2025. Tämä piste suljetaan siitä huolimatta. Onko tämä mitenkään perusteltavissa taloudellisin argumentein?

Samaan aikaan vanhoissa tiloissa toimiva pienempi Kauhavan yksikkö saa jatkaa.

Raaseporissa on tilaa, mutta Espoon raastuvanoikeus joudutaan Raaseporin lakkauttamisen myötä laajentamaan.

Moni on jo nostanut esille Varkauden tapauksen, ja mitä toimintojen siirtäminen Kuopioon todellisuudessa tulee maksamaan.

Tämän uudistuksen jälkeen ruotsinkielisiä tuomioistuinharjoittelupaikkoja on ainoastaan 2 kpl, ja molemmat sijaitsevat Ahvenanmaalla. 138 paikasta kaksi on ruotsinkielisiä, ja ne siis sijaitsevat Ahvenanmaalla. Oletteko tosissanne sitä mieltä, että tässä turvataan kaikkien tasavertaiset oikeudet lain edessä?

Lapissa on pitkät etäisyydet jo nyt, eikä maantietoa voi muuttaa. Mutta tuomioistuinten paikat ovat meidän käsissämme. Esimerkiksi ulosottoasioissa Ivalossa asuvan henkilön pitää vastedes matkustaa Ouluun asti, 510 kilometriä. Onko se oikein ja kohtuullista?

Tasavertainen asema oikeuslaitoksen edessä on perustavaa laatua oleva oikeus. Se on oikeusvaltion perusta. Sitä ei kannata muutaman hypoteettisen miljoonan takia uhrata.

Jos säästöt ovat kyseenalaiset. Jos suomalaisten oikeusturva on uhattuna. Jos tasavertainen kohtelu tuomioistuimien edessä jo nyt on heikkoa. Jos ilmenee selkeästi, että tämä kasvattaa sekä alueellista että kielellistä epätasa-arvoa. Niin eikö tämä esitys, arvoisa puhemies, olisi silloin syytä kuopata?