Sustainability is a prerequisite for peace – tal på IPUs 138:e kongress

/0 Comments/in , , , , , , , /by

I think we all can agree, that sustainable development is a prerequisite, an absolute need for peace. When a society becomes unsustainable, when it can’t provide for its inhabitants, unrest follows.

In this regard we are seeing challenges piling up in front of us. As we speak great areas of land are becoming uninhabitable, and are forcing people to go on the move, to find new places where they can settle down, build a home, try to get on with their lives.

3 years ago Europe was facing a wave of immigration. There is no reason to think that this was the last time. And there is no reason to think that the way to tackle challenges like that is border-technicalities or bureaucracy, security measures or fences.

The only way to create sustainability on a lasting scale is by attacking the root causes themselves. And those are failing democracies and accelerating climate change.

On climate change there is a road map. I want to believe that there is a will. But no country should think that it is easy. It requires a road map, it demands goals, it needs action.

Building democracy again – that is more difficult. Authoritarianism wants to cling to its guns. Corrupt regimes fear openness. But the idea, that you can gain lasting prosperity by constraining the democratic process, by keeping minorities from voting, by limiting the participation of women in society goes against logic and is unsustainable.

Sustainable peace can only be achieved in inclusive societies where everybody can participate and where you embrace diversity, whether it means accepting those that are moving in or including minorities that are living by your side.

Nationalism, a narrow definition af what you are, leads to stagnation and conflict. We have seen this in Europe in recent years with the annexation of Crimea and the following war in Ukraine. We have seen it in Myanmar with the persecution of the Rohingya. The list goes on.

Sweden talked about the importance of an independent judiciary. This can’t be emphasised enough. We have lately seen some very troubling developments on our own turf, here in Europe. The eagerness for a politician to meddle in the judicial process is dangerous, and should not be tolerated. Here I call on all parliamentarians to understand their role.

There is a lot of talk about self-determination here. Self-determination is a good thing. But it is only valid if everybody is included. Self-determination by a select few, self-determination as a rhetorical means of sustaining a repressive regime, a failing democracy, is not sustainable.

Sustainability is a prerequisite – speech at the IPU 138 meeting in Geneva

/0 Comments/in , , , /by

I think we all can agree, that sustainable development is a prerequisite, an absolute need for peace. When a society becomes unsustainable, when it can’t provide for its inhabitants, unrest follows.

In this regard we are seeing challenges piling up in front of us. As we speak great areas of land are becoming uninhabitable, and are forcing people to go on the move, to find new places where they can settle down, build a home, try to get on with their lives.

3 years ago Europe was facing a wave of immigration. There is no reason to think that this was the last time. And there is no reason to think that the way to tackle challenges like that is border-technicalities or bureaucracy, security measures or fences.

The only way to create sustainability on a lasting scale is by attacking the root causes themselves. And those are failing democracies and accelerating climate change.

On climate change there is a road map. I want to believe that there is a will. But no country should think that it is easy. It requires a road map, it demands goals, it needs action.

Building democracy again – that is more difficult. Authoritarianism wants to cling to its guns. Corrupt regimes fear openness. But the idea, that you can gain lasting prosperity by constraining the democratic process, by keeping minorities from voting, by limiting the participation of women in society goes against logic and is unsustainable.

Sustainable peace can only be achieved in inclusive societies where everybody can participate and where you embrace diversity, whether it means accepting those that are moving in or including minorities that are living by your side.

Nationalism, a narrow definition af what you are, leads to stagnation and conflict. We have seen this in Europe in recent years with the annexation of Crimea and the following war in Ukraine. We have seen it in Myanmar with the persecution of the Rohingya. The list goes on.

Sweden talked about the importance of an independent judiciary. This can’t be emphasised enough. We have lately seen some very troubling developments on our own turf, here in Europe. The eagerness for a politician to meddle in the judicial process is dangerous, and should not be tolerated. Here I call on all parliamentarians to understand their role.

There is a lot of talk about self-determination here. Self-determination is a good thing. But it is only valid if everybody is included. Self-determination by a select few, self-determination as a rhetorical means of sustaining a repressive regime, a failing democracy, is not sustainable.

Jos terä on asennettu väärinpäin sirkkeliä ei kannata käynnistää.

/0 Comments/in , , , /by

Markkinatalous toimii, jos kannustimet ovat oikeat. Jos syntyy monopoleja se ei toimi. Jos maksetaan väärästä asiasta se ei toimi.

Tilaaja-tuottajamallinen hankintaorganisaatio toimii, jos ostettava asia on selkeästi rajattu. Jos vastuu on selvä, eikä alku- tai loppupäässä ole joustovaraa.

SOTE-uudistuksessa nämä asiat ovat perustavanlaatuisesti pielessä ja on todella huolestuttavaa että tätä ei haluta tunnustaa.

Katsokamme nykytilannetta: Nykyinen terveydenhuoltojärjestelmämme on kaukana täydellisestä. Kunnallinen päätöksenteko on usein lyhytnäköistä ja oikeita  asioita ei aina osata priorisoida. Hartiat ovat kieltämättä kaposet mutta siitä huolimatta kustannustaso on kansainvälisessä vertailussa kohtuullinen koska kannustimet ovat oikeat. Ne ohjaavat oikeaan suuntaan.

Kunnilla on vastuu ennaltaehkäisevästä työstä. Kunnat kantavat myös huonosti hoidetun työn seuraukset, koska perusterveydenhuolto on kunnan vastuulla. Jos perusterveydenhuolto hoidetaan huonosti kunta kärsii, koska erikoissairaanhoidon kustannukset ovat kunnan vastuulla.

Raha ja vastuu kulkevat käsi kädessä. On siis kannustin toimia oikein.

Mitä nyt on tapahtumassa? Kunta hoitaa ennaltaehkäisevän työn, mutta se ei kanna huonosti hoidetun työn seurauksia. SOTE-keskus hoitaa perusterveydenhuollon, mutta se ei vastaa erikoissairaanhoidon kustannuksista. Päinvastoin – SOTE-keskuksella on suoranainen kannustin siirtää potilaita erikoissairaanhoidon puolelle, maakunnan liikelaitokseen.

Tässä mallissa on perustavaa laatua oleva valuvika. Toivo siitä, että tällä mallilla tulisi säästöä tai tehokkuutta voidaan unohtaa. Malli, jonka toiveet tehokkuudesta perustuvat valvontaan ja kontrolliin, ei toimiviin kannustimiin, on tehoton. Sirkkeli pyörii väärinpäin.

Yksityisillä toimijoilla tulee olla paikkansa SOTE-uudistuksessa. Mutta markkinat on rakennettava oikeiden, toimivien kannustimien varaan. SOTE-keskusten tulisi kantaa erikoissairaanhoidon kustannukset. Sotekeskusten potilasvalinnan tulisi perustua ennaltamäärättyyn asiakasjoukkoon jossa on sekä paljon että vähän hoitoa tarvitsevia. Tai sitten koko tilaaja-tuottajamallista SOTE-keskuksineen pitäisi luopua. Nyt esitetty ja valitettavasti mitä ilmeisimmin hyväksymisputkessa oleva malli on markkinatalouslogiikan vastainen.

Arvioidaan, että esitetty maakuntauudistus mm. näistä syistä tulee nostamaan kustannustasoa. Tiedämme myös, että valtiontalous pitkälti on nollasummapeli. Siksi on syytä pelätä että valtion suunnasta tullaan kiristämään kuntataloutta.

Se tarkoittaa kiristyvää kustannuspainetta kuntaan jääviin velvoitteisiin – pääasiassa koulutukseen ja päivähoitoon.

Ja mitä erikoisinta: Kokoomus ja keskusta ovat sitä mieltä, että esitys pitää hyväksyä – koska muutakaan ei voi. Hallituksen sisäisen luottamuspulan takia ei haluta edes pitää kiinni hallitusohjelman kirjauksesta siitä, että uudistuksen toimeenpanon kanssa edetään vaiheittain. Sirkkeli laitetaan pyörimään, silmät kiinni – ja väärään suuntaan.

Tal i debatten om social- och hälsovårdsreformen 14.3.2018

/0 Comments/in , , , /by

Arvoisa puhemies,

Tuntuu kuluneen ikuisuus siitä hetkestä, jolloin hallitus löi sote-uudistuksen tavoitteet lukkoon ja paalutti sen etenemisen.

Piti kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta ja saatavuutta sekä hillitä kustannuksia.

Tähän piti päästä leventämällä hartioita, yhtenäistämällä rahoituspohja ja tuomalla mukaan valinnanvapaus.

Ärade talman,

Det känns som om en evighet skulle ha förflutit sedan den dag då regeringen stipulerade social- och hälsovårdsreformens mål.

De är mål som idag känns mycket avlägsna. Man skulle minska på skillnader i hälsa, minska på skillnaderna i tillgängligheten till vård och samtidigt stävja kostnadsökningen.

Allt det genom att förverkliga en reform i tre steg.

Det lät bra, för målen var bra. Planen var bra.

Ända tills allting raserades en november kväll.

Arvoisa puhemies,

Nuo alkuperäiset hyvät tavoitteet ovat enää muisto vain. Niistä ei ole tässä esityksessä jäljellä kuin nimi, valinnanvapaus.

Marraskuisena iltana lyötiin kiinni poliittiset tavoitteet, ja käytäntö unohdettiin. Ja sillä polulla olemme vieläkin.

Politiikka edellä lähdettiin toteuttamaan itsenäisen Suomen suurinta uudistusta. Samalla sen tavoitteet unohdettiin. Ajatus maakunnista, kahlituista maakunnista, riitti Keskustalle. Kokoomukselle taas riitti muutama palveluseteli. Halvalla menee.

Palatkaamme tähän hetkeen.

Suomen nykyinen järjestelmä on kustannustehokas. Se on sitä, koska taloudelliset rakenteet tukevat kustannustehokkuutta. Hartiat ovat liian kapeat, mutta ne ovat kustannustehokkaat.

Kunta vastaa ennaltaehkäisevästä työstä, ja kantaa huonosti hoidetun työn seuraukset, koska vastaa perusterveydenhuollosta kustannuksineen.

Kunta vastaa myös perusterveydenhuollon seurauksista, koska kantaa erikoisterveydenhuollon kustannukset. Eli on kannustin hoitaa hoivatyö joka tasolla hyvin.

Mitä tässä uudistuksessa on nyt tapahtumassa?

Kunta hoitaisi ennaltaehkäisevän työn. Mutta se ei vastaisi huonosti hoidetun työn seurauksista.

Sote-keskus hoitaisi perusterveydenhuollon, mutta ei vastaisi huonosti hoidetun työn seurauksista, koska erikoisterveydenhuolto on maakunnan liikelaitoksen heiniä. Kaiken lisäksi sote-keskus voisi lähettää hankalat tapaukset suoraan maakunnan liikelaitokseen.

Kermankuorinnan riski on ilmeinen.

Tämä rakenne yhdessä kapitaatioperusteisen rahoituksen kanssa luo kustannuspaineen ja toimii integraatiopyrkimyksiä vastaan. Se toimii koko uudistuksen tavoitteita vastaan.

Kun tähän vielä liittää hallituksen kustannusrajoittimen, eli maakuntakahleet, niin on syytä olla huolissaan.

Uudellamaalla jo ensimmäisen vuoden säästöpaineet ovat 300 miljoonan euron luokkaa. Se tarkoittaa suuria leikkauksia. Koska rakenteet lisäävät kustannuspainetta, budjettirajoitin tarkoittaa suuria leikkauksia. Ja myös sitä, että alkuperäiset tavoitteet karkaavat yhä kauemmas.

Tehokas terveydenhoitojärjestelmä ei edellytä raskasta maakuntahallintoa. Se syntyy digitalisaation kautta, leveämpien hartioiden kautta, parhaita käytäntöjä soveltamalla.

Ne saatetaan toimeenpanon kautta saada tähänkin versioon upotettua, tai säätämällä koko järjestelmää. Mutta varmaa on, että terveydenhoidon pakottaminen paksuun maakuntapaitaan ei sitä edistä.

Pitääkö tämä uudistus viedä maaliin? Sitä puoltavat lausunnot viittaavat siihen, että tähän on jo panostettu liikaa. Että kunnat odottavat uudistusta. Että epävarmuus on liian iso.

Ymmärrän tällaisen näkökulman.

Mutta Suomen suurinta uudistusta ei pitäisi viedä raskaasti puutteellisena läpi uponneiden kustannuksien pelossa. Ei siksi, että muutakaan ei voi.

Eikä ainakaan kertaheitolla.

Arvoisa puhemies,

Pääministeri Sipilä on puhunut kokeilulkulttuurin puolesta. Tässä olisi siihen nyt oiva tilaisuus. Esimerkiksi peruskoulu-uudistus oli suuri menestys, joka vietiin vaiheittain läpi.

Miksi emme tässä tekisi samalla tavalla? Kokeillaan uudistusmallia kokonaisuudessaan yhdessä maakunnassa, tai yhdellä ERVA-alueella. Ja siitä oppien, pakettia säätäen, myöhemmin koko massa. Se olisi turvallinen, vastuullinen tapa toteuttaa sote-uudistus.

Ärade talman,

Den här reformen skall inte genomföras på detta sätt, inte som den ser ut nu. Gör ett experiment. Pröva modellen i ett landskap, eller på ett specialupptagningsområde. Gör de justeringar som behövs och gå sedan vidare.

Då kan vi få en modell som gagnar hela landet, som kan ha allas stöd, och som når de mål vi ställt upp.

Tal i debatten om Statsrådets klimatplan på medellång sikt 13.3.2018

/0 Comments/in , /by

Ilmastopolitiikka on monimutkaista ja politisoitunutta. Osaoptimointi ei ole sille vierasta. Koko rakennelma on monimutkainen: on päästökauppaa, taakanjakosektoria ja LULUCF:ää.

Päästöt ovat kuitenkin yhteiset ja yhden osan osaoptimointi ei auta, jos toinen vuotaa.

Ilmastotoimilla on myös taloudellisia seurauksia. Liikumme alueella, jossa on sekä taloudellisia intressejä että alueellisia intressejä.

Suomen ilmastopolitiikka nojautuu vahvasti biotalouteen ja tälle on hyvät ja painavat syyt. Suomessa on paljon metsää, ja meillä on paljon alan osaamista. Biopolttoaineet ovat selkeästi yksi osa tulevaa energiapalettiamme, mutta se on myös sektori, joka on erittäin arka lainsäädännön muutoksille.

Samalla on todettava, että meidän on muistettava missä todelliset haasteemme ovat ja millä aikavälillä ne on kohdattava. Vuoteen 2030 mennessä päästöt pitää liki puolittaa. Tämä on kunnianhimoinen tavoite.

Tässä perspektiivissä biopolttoaineiden ja biotalouden edut ovat jo paljon kyseenalaisemmat. Siksi on oleellisesta, että nämä polttoaineet ohjataan oikeisiin kohteisiin, esimerkiksi raskaaseen liikenteeseen. Kohteisiin, joissa on vaikea löytää korvaavia energialähteitä.

Suomi on linjannut, että tavoittelemme metsien hakkuuvolyymin lisäämistä. Tällä hetkellä ne ovat 70 miljoonan kuution vuosiluokkaa. Se on kymmenen miljoonaa kuutiota enemmän kuin vuosikymmen sitten. Tulevaisuudessa määrä tulee nousemaan 80 miljoonaan kuutioon.

Tämä tarkoittaa, että hiilinielu pienenee. Vuoteen 2030 mennessä se arvioidaan puoliutuvan, kasvaakseen sen jälkeen uudestaan.

Pitkällä tähtäimellä ei ole suuri ongelma, jos kasvu vuoden 2030 jälkeen on ripeää, mutta lyhyellä tähtäimellä se ei ole ilmastotavoitteidemme mukaista. Ja ilmastonmuutoksen torjunnassa on kiire. Siitä on olemassa suuri asiantuntijoiden yhteisymmärrys.

Tässä tilanteessa on erityisen tärkeää, että nämä puutuotteet ohjataan pitkäikäisiin puutuotteisiin – ei polttoaineisiin tai paperiin.

Noin 50 prosenttia päästöistämme liittyy suoraan tai välillisesti rakentamiseen. Noin 50 prosenttia Europan primääriresursseista käytetään rakentamiseen. Se, miten rakennamme, on osa ilmastohaasteen ratkaisua.

Yksi kilo puuta sitoo 1,8 kg hiilidioksidia. Yksi pientalo sitoo 30 tonnia hiilidioksidia. Jos rakennamme enemmän puusta ja jos hakkuumäärien kasvu menee puurakentamiseen, ilmastohaasteemme on paljon helpommin voitettavissa.

Tähän pääsemme, jos toteamme sen, jonka pitäisi olla itsestään selvää.

Suomalainen puu ei pala paremmin Suomessa kuin Ruotsissa. Ruotsalaiseen puukerrostaloon sijoitettu suomalainen kakkosnelonen ei pala huonommin kuin suomalaiseen puukerrostaloon sijoitettu lauta.

Meidän tulee selkeästi todeta tämä rakennusmääräyksissämme. Todeta, että jos puu suojataan rakenteellisesti, niin sprinklausta ei tarvita, ja päinvastoin. Meidän tulee tässä seurata Ruotsin esimerkkiä.

Meidän tulee myös huomata, että E-lukuun tuijottaminen ei edistä hyvää ja tervettä rakentamista.

Helsingin energian tutkimukset toteavat, että korrelaatio E-luvun ja energiatehokkuuden välillä on hyvin heikko. Samaa osoittavat Juha Vinhan tutkimukset Tampereen teknillisessä yliopistossa.

Samalla tiedämme, että maamme yli pyyhkäisee homerakentamisen epidemia, ja että eristekerroksen kasvattaminen lisää virheherkkyyttä.

Tämä on korjattavissa. Jos siirrymme E-luvun mittaamisesta hiilijalanjäljen mittaamiseen, mittaamme oikeita asioita: materiaalin hiilijalanjälkeä, rakennuksen kestävyyttä ja sen uudelleenkäytettävyyttä.

Samalla siirtyisimme pois betonista, mineraalivillasta ja muovista hyvään puuhun.

Tämä olisi ilmastoteko ja kestävän rakentamisen lähtölaukaus.

Lång väg att gå efter #metoo

/0 Comments/in , /by

Många människor har gått omkring och burit på en hemlighet. En gammal oförrätt som legat i minnets dunkla vrå och gnagt på självkänslan, på självbilden. Var det mitt fel? Kunde jag ha undvikit det? Varför jag?

Minnet finns fortfarande där – men i dag kan många konstatera, alltför många, att de inte var ensamma. Att det finns många andra som har blivit utsatta för samma sak.

Sexuella trakasserier är inget nytt, men först den här hösten har de blivit ett diskussionsämne som på allvar tagit upp spaltmeter och medietid. Först nu kan ingen förneka att det är ett problem som finns på alla nivåer i vårt samhälle. Metoo-kampanjen sköljde över världen och visade med obestridd klarhet att vi ännu har en lång väg att gå innan alla kan känna sig trygga i vardagen.

#dammenbrister synliggjorde #metoo hos oss här i Svenskfinland. I tysthet samlades hundratals berättelser in för att åskådliggöra att vi inte heller är immuna – berättelser om trakasserier på jobbet, på fritiden, hemma och i skolan. De som startade #dammenbrister har gjort ett otroligt jobb. I och med kampanjen fick många styrka att gräva i sina mest smärtsamma minnen och berätta om det de upplevt för alla att se och ta lärdom av.

Varken #dammenbrister eller #metoo handlar om förövarna. På #dammenbrister är det inte värt att surfa för att försöka komma över namn att hänga ut. Det handlar om hela vårt samhälle.

Om man läser berättelserna står det klart för vem som helst att det handlar om fall där gränsen klart har överskridits. Det är inte svårt att veta vad som är rätt och fel.

Nu gäller det att se till att dessa berättelser inte nedtecknats förgäves. Att vi tar tag i detta på allvar och försöker åstadkomma en förändring.

Jari Sinkkonen, barnpsykiater, har tagit upp vikten av att inte glömma att kramas och visa fysisk ömhet när barnen kommer in i tonåren. En pojke på 14 år har samma behov av närhet som en pojke på 8. I synnerhet kan han behöva få känna att han duger som han är, att han är värd att få en kram. Eller kanske en brottningsmatch.

När man är säker på sig själv, på att man duger som man är – då har man inget behov av att nedvärdera andra. Då vågar man också ta avstånd från trakasserier och kan avstå från att gå med i någonting man inte känner sig bekväm med.

Hemmet har en viktig uppgift i att lära ut respekt, empati och hur en sund parrelation kan se ut. Skolan i sin tur kan ta upp frågor som sexuellt trakasseri till diskussion och göra tröskeln att berätta om det man upplevt så låg som möjligt. Många av de redskap man tar till i fall av mobbning fungerar också här. Eller varför inte ta modell av Danmark, där man i skolan aktivt tar upp frågor om hur en sund parrelation ser ut? Vad som är ok – och vad som inte är det.

Den stora behållningen av #metoo är att de som har upplevt en oförrätt nu kan tala ut. Att man kan berätta om en händelse man upplevde för flera år eller årtionden sedan. Att man inser att offret inte gjorde fel, utan förövaren.

När vi alla anammat lärdomen av #metoo kan vi börja vägen mot en skolmiljö, en arbetsmiljö, ett samhälle där inläggen på #dammenbrister inte glöms, men inte heller blir fler.

 

(Ledare i tidningen Hem & skola 1/2018)

Speech at the IPU hearing on migration at the UN

/1 Comment/in , , , , /by

There has been some talk about national sovereignty here, a lot of talk about us needing to help on site, as a means of avoiding migration altogether.

These words would be much more credible if they were accompanied by real actions and commitments to development aid and climate action, for example.

And here my own country can be criticised, too. We are not on track to reach the 0,7% development aid goal, quite the opposite.

If we want to amend the root causes the answer is quite easy. We need to assure that there is opportunity in the countries of departure. That there are ways to make a living, ways to be heard, to have a voice.

And that opportunity is given through democracy. Less autocracy, more meritocracy.

We don’t need authoritarianism but true democratic structures.

And that also implies that boosting authoritarian regimes never can be a way to create sustainable societies.

Fostering democracy is the only way to sustainably create resilient societies, societies with opportunities.

And sometimes it doesn’t work even then. The big elephant in the room is climate change.

It doesn’t matter how well working the society is if living there becomes impossible. If rising sea levels cover the land or extreme weather makes growing crops impossible. But even then, having a democracy that makes everybody part of society makes coping easier, it makes adapting easier.

It is quite clear that migration isn’t  something that started in 2015 even though some European countries might feel that. And it will increase, which makes our main mission to focus on how to receive, how to integrate.

There are easy things every country can make: Take down the barriers that makes it more difficult to integrate – make it easy to open a bank account, to take an insurance policy, to get a social security number. These are the easy steps.

The difficult one is attitude, the general feeling in society. And here I want to thank the representative of the UK who raised the very important question of hate speech.

In Europe we can see increasingly nationalistic tendencies. A search for easy answers to difficult questions. That is a breeding ground for xenophobia, and that again impedes integration.

Research shows that the general attitude is the most important factor in integration. If people feel included, welcomed, then integration is easy. And then migration, immigration – something that Europe actually needs due to its demographic structure – turns into something positive.

Tal på IPU:s konferens om migration, FN

/0 Comments/in , , , , , /by

There has been some talk about national sovereignty here, a lot of talk about us needing to help on site, as a means of avoiding migration altogether.

These words would be much more credible if they were accompanied by real actions and commitments to development aid and climate action, for example.

And here my own country can be criticised, too. We are not on track to reach the 0,7% development aid goal, quite the opposite.

If we want to amend the root causes the answer is quite easy. We need to assure that there is opportunity in the countries of departure. That there are ways to make a living, ways to be heard, to have a voice.

And that opportunity is given through democracy. Less autocracy, more meritocracy.

We don’t need authoritarianism but true democratic structures.

And that also implies that boosting authoritarian regimes never can be a way to create sustainable societies.

Fostering democracy is the only way to sustainably create resilient societies, societies with opportunities.

And sometimes it doesn’t work even then. The big elephant in the room is climate change.

It doesn’t matter how well working the society is if living there becomes impossible. If rising sea levels cover the land or extreme weather makes growing crops impossible. But even then, having a democracy that makes everybody part of society makes coping easier, it makes adapting easier.

It is quite clear that migration isn’t  something that started in 2015 even though some European countries might feel that. And it will increase, which makes our main mission to focus on how to receive, how to integrate.

There are easy things every country can make: Take down the barriers that makes it more difficult to integrate – make it easy to open a bank account, to take an insurance policy, to get a social security number. These are the easy steps.

The difficult one is attitude, the general feeling in society. And here I want to thank the representative of the UK who raised the very important question of hate speech.

In Europe we can see increasingly nationalistic tendencies. A search for easy answers to difficult questions. That is a breeding ground for xenophobia, and that again impedes integration.

Research shows that the general attitude is the most important factor in integration. If people feel included, welcomed, then integration is easy. And then migration, immigration – something that Europe actually needs due to its demographic structure – turns into something positive.

Vi behöver klarspråk och värdeledarskap

/0 Comments/in , /by

Presidentvalskampanjen är inne på slutrakan, men ingenting är avgjort. Senast nu är det dags för oss alla att begrunda vad vi vill ha av vår president. Det är en viktig fråga. Samtidigt är det skäl att komma ihåg att valet inte avgörs på basen av förhandsspekulationer, utan genom att räkna de röster som ges. I det här valet har vi en unik möjlighet att ge vår röst till en kandidat som med sin erfarenhet och sin genuina sakkunskap kan leda Finland rätt.

Nils Torvalds har i Europaparlamentet visat att man som en representant för ett litet land kan få stort inflytande. Torvalds har genom sin säkerhetspolitiska analys lyft debatten under presidentvalskampanjen och gjort sitt för att vi också ska våga diskutera svåra frågor. Hans kunskap om Ryssland, USA och EU har behövts i debatten. Vi har alla möjlighet att visa att vi uppskattar hans insatser när vi går till valbåset.

Nils Torvalds har tagit ställning och talat för mänskliga rättigheter och vikten av internationellt samarbete och internationella avtal. De är ställningstaganden som behövs.

De behövs för att en president är en värdeledare. Vaga uttalanden omslutna av ett narrativ enligt vilket internationell rätt och medmänsklighet beskrivs som ytterligheter gagnar inte Finland – och för oss inte framåt.

Visst, vi är inte ett stort land. Men vi skall inte heller vända oss inåt och förminska oss själva. Vår röst skall höras – för den behövs.

 

(Insändare i Åbo Underrättelser och Vasabladet 24.1.2018)

Sysselsättningsgraden måste stiga – och det är bråttom

/2 Comments/in , , , , /by

Vår ekonomi växer så det knakar, men arbetslösheten sjunker skrämmande långsamt. Regeringens målsättning om en sysselsättningsgrad på 72 procent verkar svår att uppnå under denna regeringsperiod. Den strukturella arbetslösheten är fortsättningsvis hög i Finland och långtidsarbetslösheten är högst i Norden. Nånting borde alltså göras – och det snart. Vesa Vihriälä från ETLA poängterade helt riktigt att vi inte har råd att låta det ekonomiska uppsvinget glida förbi i vår kamp för en bättre sysselsättning.

Men det är lättare sagt än gjort. Ingen har kunnat undgå diskussionen om regeringens så kallade aktiveringsmodell, en diskussion som gått på högvarv de senaste veckorna.

Arbetsmarknaden är en helhet som beror på många olika faktorer. Om vi bara kunde välja några element från våra grannländer vore det lätt att bygga upp ett attraktivt paket, men verkligheten är mer komplicerad än så. Många skulle gärna ha Danmarks höga arbetslöshetsersättningsnivå, men sällan ersättningens korta varaktighet. Sveriges arbetsmarknad med låg arbetslöshet och stor dynamik vill vi gärna ha, men då borde vi också frångå våra allmänbindande avtal. I diskussionen om aktiveringsmodellen hänvisar man gärna till att man också kräver aktivitet i Danmark – men där finns det också tillräckligt med personal som kan hjälpa till.

När aktiveringsmodellen diskuterades i riksdagen syntes samma tendenser – man tar gärna russinen ur bullan men vägrar att se hur allt hänger ihop.

Tanken bakom aktiveringsmodellen är god. Det är inte fel att kräva aktivitet. Problemen hänger primärt inte ihop med modellen i sig, utan i hur den kan förverkligas. Om den skall fungera på ett sätt som ger alla människor möjlighet att vara aktiva, kräver den satsningar på TE-centralerna. Här är regeringens insatser inte tillräckliga, det krävs mera resurser. Man borde också i högre grad använda sig av privata arbetsförmedlingstjänster, nånting som SFP har förespråkat vid flera tillfällen.

Sen är ju inte vår stora mängd arbetslösa en grå massa, utan 270 000 – ett skrämmande högt antal – individer.

Samma modell passar inte alla. För människor med nedsatt arbetsförmåga kan kraven vara oöverkomliga. För dem borde frivilligarbete kunna vara en form av aktivitet. Det är sällan en väg in i arbetslivet, men det skulle uppehålla en aktivitet, ett socialt nätverk, och på så sätt verka i förebyggande syfte t.ex. mot utslagning.

Överlag vore det viktigt att vi minskar på byråkratin kring arbetsmarknaden och inte ökar på den. Redan nu har vi stora problem med att para ihop arbetssökande med de arbetstillfällen som finns. Endast 1/4 av de arbetsplatser som är lediga dyker upp på TE-centralens listor. Resten fylls andra vägar. De planer som regeringen har på att se antalet arbetsansökningar som en aktivitetsmätare är direkt kontraproduktiv. Företag kommer att översvämmas med undermåliga ansökningar som gjorts endast för att fylla aktiveringskraven.

Företag är med fog oroliga och det borde vi alla vara. Det är svårt att se att följden kunde vara någon annan än den, att antalet öppna, tillgängliga arbetsplatser minskar ytterligare. Arbetsbördan ett företag utsätter sig för genom att annonsera ut en arbetsplats på den öppna marknaden är helt enkelt för stor. Företagen drar öronen till sig – och många arbetslösa blir utan arbetstillfälle.

I denna diskussion är det skäl att komma ihåg vilken den stora risken är: en cementerad, hög arbetslöshetsnivå och tiotusentals människor som permanent fastnar utanför arbetslivet. Där ligger den stora frågan. Det ekonomiska uppsving som vi nu lever i pågår inte för evigt, och en nedgång kommer förr eller senare. Om vi i det skedet har en hög strukturell arbetslöshetsnivå ligger vi verkligt risigt till, både ekonomiskt och mänskligt. Därför hoppas jag att vi vågar ta i arbetsmarknaden som helhet: reformera arbetslivet, föräldraledigheterna, socialskyddet – och aktivera dem som inte har arbete, men på ett konstruktivt, förnuftigt och jämlikt sätt.

Anders Adlercreutz
Riksdagsledamot, SFP