Adlercreutz ja Rehn-Kivi: Kantatie 51 saa valaistuksen Karjaalle asti

Jatkossa ei tarvitse ajaa Karjaalle pimeää tietä pitkin. Viime vuonna eduskunnan valtiovarainvaliokunta myönsi rahoitusta kantatie 51:n valaistuksen laajentamiseen. Ensi vuonna työ jatkuu. Valtiovarainvaliokunta myönsi tänään puoli miljoonaa euroa 51:n valaistukseen Inkoosta Karjaalle asti. Länsi-Uudenmaan edustajat valtiovarainvaliokunnassa Anders Adlercreutz (RKP) ja Veronica Rehn-Kivi (RKP) ovat erittäin tyytyväisiä, että pitkäjänteinen työ kantaa nyt hedelmää.

– Olen iloinen, että useat teiden parannushankkeet saavat nyt rahoitusta. Johtoajatuksena hankkeita valittaessa oli panostukset liikenneturvallisuuteen. Valaistus kantatie 51:n varrella, jossa riistakolareita sattuu päivittäin, on pitkään toivottu parannustoimenpide ja tärkeä hanke Länsi-Uudenmaan liikenneturvallisuuden kannalta, Rehn-Kivi sanoo, Rkp:n edustaja valtiovarainvaliokunnan liikennejaostossa. 

– Kun 51:n saa valaistuksen Karjaalle asti, se konkreettisesti edistää sitä, että myös Länsi-Uusimaa koetaan vahvemmin osaksi pääkaupunkiseutua. On aivan eri asia matkustaa kotiin pimeää tietä pitkin kuin ajaa valaistulla 51:llä. Olen vakuuttunut, että valaistus parantaa paitsi liikenteen turvallisuutta myös alueen elinvoimaisuutta, Adlercreutz sanoo.

Kansanedustajat korostavat, että myös paikallinen työ on ollut tärkeää.  

– Projektien läpivieminen on aina helpompaa, kun niitä tuetaan paikallisesti. Olemme iloisia siitä tuesta, jonka paikalliset poliitikot ovat hankkeelle antaneet, Adlercreutz sanoo.

Hyvää itsenäisyyspäivää – glad självständighetsdag

Syksyllä uskoimme varmasti kaikki, että aika, jolloin itsenäisyyspäivää vietetään erikoisjärjestelyin olisi takanapäin. Uskoimme, että voisimme vihdoin palata normaaliin pitkän, liki kaksi vuotta kestäneen vaiheen jälkeen. Mutta tässä olemme taas, etäyhteyksien päässä, ruudun välityksellä juhlistamassa Suomen itsenäisyyttä. 

Mikään ei voita oikeita tapaamisia, mutta tärkeän asian ympärille kannattaa kokoontua vaikka olisimme fyysisesti eri paikoissakin.

Tänään kokoonnumme juhlimaan itsenäisyyttämme. Idag firar vi vår självständighet. 

Att vara självständig handlar om att bestämma själv. Att själv styra sin väg. Men det handlar inte om att vi skulle vara obereoende av världen omkring oss. Nu är detta mera sant än någonsin tidigare.

På det sättet kan man säga att begreppet självständighet expanderat. Att stå själv, att ha självbestämmande betyder ofta, att man måste verka utanför sina gränser, att man måste bygga koalitioner, att man tillsammans måste verka för att inte bara jag, inte bara vi, utan också de har de bra, och kan klara sig – så att vi skall klara oss. 

Muuttuvassa maailmassa itsenäisyys tulee vakaudesta. Se tulee ennustettavuudesta ja halusta työskennellä yhteisten asioiden eteen. Se tulee välittämisestä ja yhdessäkannetusta vastuusta. Tämä kaikki on tärkeää, jotta 80 vuoden takaiset koettelemukset eivät enää toistuisi. 

Yhteisvastuu on Suomalaisen yhteiskunnan ytimessä. Väitän, että se on myös Kirkkonummen ytimessä. Yhteisvastuu tarkoittaa luottamusta. Puhumme usein resilienssistä: kyvystä kestää erikoisia tilanteita, kyvystä sietää muutoksia, kyvystä toimia yhdessä. 

Ja kun pohdimme takana olevaa liki kahta vuotta ja sitä, että kaikesta huolimatta olemme selvinneet viruksen aiheuttamista koettelemuksista hyvin, niin voimme todeta juuri yhteisvastuulla olleen ison roolin. Vallalla on tauti, jonka leviäminen on riippuvainen, ei niinkään ylhäältä annetuista määräyksistä, vaan jokaisen omista toimista, omasta kyvystämme kantaa vastuuta. Olemme tsempanneet yhdessä ja olemme tsempanneet yksin voidaksemme olla taas pian yhdessä.  Yhteisvastuuta on löytynyt, paljon. Samoin on löytynyt runsaasti niitä, jotka ovat venyneet kantamaan erityistä huolta meitä kaikista. Nyt puhun hoitoalalla työskentelevistä. Heille haluan myös nyt tässä puheessa osoittaa kiitollisuuteni. Nyt onkin aivan oleellista, että jaksamme yhdessä juosta vielä viimeisen mailin, jotta saamme rokotuskattavuuden nousemaan niin paljon, että taudin selkä katkeaa. 

Det gemensamma ansvaret är vägen ut också ur denna utmaning. Hur de sista metrarna går hänger på dig, det hänger på mig, det hänger på oss. Trots att det har sagts tidigare, så måste vi orka lite till. 

Men när vi tittar in i framtiden är det speciellt nu på självständighetsdagen skäl att stanna upp inför det gemensamma arv som vi alla får leva av. De otaliga små handlingar, små beslut, vardagliga gärningar men också exceptionella dåd  som tillsammans bygger det stora som vi idag får njuta av. 

Itsenäisyyspäivä on joka vuosi lähtölaukaus tulevaisuudelle. Itsenäisyyttä voisi pitää perustuksina, joille Suomi ja sen hyvinvointi rakentuvat. Erityisesti tänään on syytä pysähtyä pohtimaan niitä arvoja, joiden puolesta isovanhempamme taistelivat; muistella niitä tekoja, jotka ovat luoneet pohjan sille, mitä kutsumme nykyhetkeksi. Ja sille, mikä muodostaa lastemme tulevaisuuden.

Moni meistä viettää tänään aikaa läheistensä kanssa. Eri sukupolvet ehkä kohtaavat. Tällöin on oiva hetki siirtää tietoa menneistä ajoista eteenpäin heille, jotka ovat sukupolvien ketjussa seuraavaksi vastuussa kuntamme asioista. Arjen kulttuurihistoria siirtyy sukupolvelta toiselle usein nimenomaan kertomuksina. Kertomuksina ihan tavallisesta arjesta: Miltä oma ensimmäinen koulupäiväsi tuntui? Miltä Suomi näytti, kun sinä olit lapsi. Mitä syötiin sinun nuoruudessasi itsenäisyyspäivänä? Silloin, kun kaupasta ei vielä löytynyt spagettia. 

Minnen bevaras inte om de inte flyttas vidare. Idag är en utmärkt dag för att göra just detta. Om självständigheten är den grund Finland vilar på så är minnena dess armeringsstål. Trådar som stärker den, som förenar den med bygget ovanför och som garanterar att inte bara det som byggs idag, utan också imorgon håller och kan vila på ett stabilt fundament. 

Muistot tukevat tulevaisuutta. Ja tulevaisuus näyttää hyvältä. Se minkä olemme oppineet viimeisen kahden vuoden aikana, tulee auttamaan meitä tästä eteenpäin. Uskon niin.

Kuluneen vuoden aikana kunnassamme on ollut paljon liikettä. Olemme rakentaneet paljon uutta. Moni on huomannut, että tämä on hyvä kunta  asua. Täällä  on hyvä käydä koulua. Täältä löytyy niin historiaa kuin myös maailmaa valoittavaa innovaatiotoimintaa. Meillä on niin vanha kivikirkko kuin mainetta niittävä uusi kuntalaisten olohuone, Fyyri. 

Tämä on kaikki seurausta sekä nykyisten että entisten, jo pois nukkuneiden kuntalaisten tekemästä työstä.  Yksikään sukupolvi ei yksinään saa aikaan jotain niin suurta kuin mitä toimiva kunta edustaa. Ja jälleen kerran voimme kunnioittaa hetken kaikkia heitä, jotka kuljettivat lehmänsä ja porsaansa takaisin Kirkkonummelle Porkkalan parenteesin purkauduttua. Piikkasivat auki pellot, joille neuvostoliittolaiset olivat valaneet betonista kenttiä panssarivaunuilleen. Kunnostavat talonsa neuvostosotilaiden jäljiltä. Ryhtyivät sinnikkäästi rakentamaan kunnastamme sellaista, jollaisena sen tänään tunnemme. Sitä työtä on ollut mielekästä jatkaa ja kaikesta tästä on meidän syytä olla kiitollisia tänään, Suomen sadantenaneljäntenä itsenäisyyspäivänä. 

Bästa kommuinvånvare, bästä kyrkslättbor, hyvät kuntalaiset. 

Å Kyrkslätts kommuns vägnar vill jag önska er en glad självständighetsdag! 

Kirkkonummen kunnan puolesta haluan toivottaa teille hyvää  itsenäisyyspäivää!

Kirkkonummelainen politiikka voi olla valtakunnan rakentavinta ja tuloksellisinta.

Kun luemme tätä, niin kuntavaalikampanjointi on jo aivan loppusuoralla. Sunnuntai-iltana uudet valtuutetut ovat jo tiedossa. Silloin tiedämme, ketkä saavat kunnian ohjata laivaa nimeltä Kirkkonummi seuraavat neljä vuotta. Olemme siis jännän äärellä.

Ja tulosten julkistamisesta työ vasta alkaa – kampanjamieli joutaa roskakoriin ja on aika perehtyä polttaviin ajankohtaisiin kysymyksiin. Onneksi niihin on aikaa perehtyä kesän yli riippumatossa keinuen.

Osalle valtuuston agendalla olevat kysymykset ovat tuttuja, mutta monelle uudelle valtuutetulle ne ovat uusia. Uusien valtuutettujen pitää lisäksi opetella erilaiset työhön liittyvät käytännöt. Tässä vanhoilla valtuutetuilla on tekemisen paikka: mentorin rooli on kunnia.

Ja olipa uusi tai vanha, ihan kaikille valtuusto on uusi, uudistunut.

Itse olen pyrkinyt työssäni kunnanvaltuuston puheenjohtajana työskentelemään aktiivisesti puoluepolitikointia ja vastakkainasetteluja vastaan. Kuntapolitiikassa mukavaa onkin hallitus-oppositiorajojen puuttuminen. Siinä korostuu yhteen hiileen puhaltaminen ja parhaat lopputulokset ovat seurausta rakentavasta yhteistyöstä eri puolueita edustavien valtuutettujen välillä. Usein esimerkiksi budjetti hyväksytään yksimielisesti, jolloin sitä voidaan pitää kaikkien yhteisenä näkemyksenä. Useimmat asiat myös hyväksytään ilman erillistä äänestystä. Valtuustossa ei puoluekuria juurikaan esiinny ja esimerkiksi aloitteita tehdään usein kimpassa puoluerajojen yli.

Kun itse tulin valituksi valtuustoon ensimmäistä kertaa vuonna 2012, olin täydellinen untuvikko politiikassa. Minulla ei ollut edes puoluetaustaa. Yksi ensimmäisistä asioista, joka työn alettua pulpahti mieleeni oli, että miksi ihmeessä en ryhtynyt tähän jo aikaisemmin! Valtuusto oli täynnä mukavia ihmisiä ja yhdessä tuli vietettyä aikaa myös valtuustokokousten ulkopuolella. Pöydällä oli myös ilmiselvästi kaikkiin kuntalaisiin merkittävällä tavalla vaikuttavia asioita. Tuntui hienolta päästä vaikuttamaan! Toivon, että kaikki kohta valittavat uudet valtuutetut saisivat kokea oman alkutaipaleensa politiikassa yhtä positiivisena.

Korona on kuitenkin tehnyt yhteistyöstä aiempaa vaikeampaa. Huomaan, että fyysinen etäisyys ja väsyttävät Teams-kokoukset heijastuvat välillä negatiivisesti myös politiikan tekemiseen. Toivon tästäkin syystä mahdollisimman nopeaa paluuta normaaliin ja toivon, että uusi, nyt valittava valtuusto saisi heti alusta alkaen kokea yhdessä tekemisen kulttuurin ja innostuneisuuden ilmapiirin. Totuus on, että olipa joku poliittinen ryhmä kuinka iso tahansa, yksin se ei saa mitään aikaiseksi.

Nämä eivät ole viimeiset kuntavaalit, vaikka moni on tehnyt kampanjatyötä kuin viimeistä päivää. Neljän vuoden päästä kampanjoidaan taas. Vaalien alla on ollut keskustelua siitä, että ehdokkaiden saaminen on ollut tavallista vaikeampaa. Mediassakin on ollut keskustelua siitä, että moni pelkää silmätikuksi joutumista, eikä siksi uskalla lähteä mukaan politiikkaan. Itse toivon, että kaikkien Kirkkonummelaisten valittujen tavoitteena on tehdä politiikkaa tavalla, joka saa myös seuraavan sukupolven uskomaan yhteiskunnallisen päätöksenteon merkityksellisyyteen. Kirkkonummelainen politiikka voi olla valtakunnan rakentavinta ja tuloksellisinta politiikkaa. Sillä politiikka on yhtä kuin ihmiset, jotka sitä tekevät.

Kiitän nykyistä, kohta väistyvää valtuustoa hyvästä yhteistyöstä ja työstä kuntamme hyväksi.

Kirkkonummen kouluhankkeita ei ole varaa horjuttaa

Kunnassamme on iso investointiohjelma. Moni koulu on käyttöikänsä päässä ja tilapäiset rakennusratkaisut täyttävät jo liian monet koulupihat.

Se, että rakennushankkeita on monta tarkoittaa käytännössä sitä, että investointiohjelma rahallisesti on iso. Koulurakennushankkeet tuovat mukanaan myös merkittäviä logistisia haasteita: kun yhtä suunnitellaan, toista rakennetaan ja kolmatta puretaan. Oppilaat siirtyvät väliaikaisesta rakennuksesta toiseen. Tämä logistinen haaste luo tarpeen optimoida myös tilapäisten rakennusten käyttöä – mikään muu ei olisi taloudenpidollisesti perusteltua. Kokonaisuuden johtaminen on vaativa, mutta tärkeä tehtävä.

Tästä näkökulmasta en voi olla painottamatta sitä, että iso kuva on pidettävät mielessä. Jos yksi hanke viivästyy, se haittaa helposti myös seuraavan toteutumista. Gesterbyn koulukeskuksen hankesuunnitelma palautettiin pari viikkoa sitten kolmannen kerran valmisteluun kunnanhallituksen toimesta. Olen tästä erittäin huolissani.

Gesterbyn koulukeskushanke, joka pitää sisällään mm. Gesterbyn koulun ja Winellska skolanin on tärkeä. On valitettavaa, että sitä kyseenalaistetaan kevyin perustein. Hanke ei ole ylimitoitettu, pikemminkin päinvastoin. Se on tällaisenaan mitoitettu nykyistä pienemmälle oppilasmäärälle. Se ei ole myöskään ylihintainen, vaan sen kustannusarvio on linjassa vastaavien hankkeiden kanssa. Sen pilkkominen tai vaiheistaminen loisi varmuudella monimutkaisuutta ja riskejä ja todennäköisesti ei säästöjä.

Olen huolissani myös siitä, että eri kouluhankkeista on tulossa väline vastakkainasettelun rakentamiselle, vaikka tilanteen tulisi olla täysin päinvastainen: yhden hankkeen maaliin saattaminen helpottaa seuraavan toteutumista.

Isojen päätösten tekeminen ei ole helppoa. Joskus on hyvä ottaa hengähdystauko. Mutta vastuulliseen päätöksentekoon kuuluu kokonaiskuvan hahmottaminen. Koulutilojen osalta tilanne on selvä: Kuntamme koululaisten arki ei rauhoitu, ellemme saa näitä isoja hankkeita maaliin. Gesterby, Nissniku, Kantvik, lukiokampus – lista on pitkä. Jokainen niistä on hoidettava vastuullisesti kuntoon.

Kuntamme vetovoiman näkökulmasta hyvien koulutilojen merkitystä ei voi aliarvioida. Emme voi riskeerata nuorten kuntalaistemme tulevaisuuden toimintakykyä. Investointiohjelmassa on joitakin asioita, joissa liikkumatilaa ei ole. Terveet koulurakennukset on tällainen. Kysymys on viime kädessä lasten ja heitä opettavien aikuisten suojelemisesta.

 

Mielipidekirjoitus Kirkkonummen Sanomissa 23.5.2021.

Kansallinen veteraanipäivä 27.4.2021 – Nationella veterandagen

Arvoisat sotiemme veteraanit, hyvät ystävät, naiset ja herrat,

Bästa veteraner, bästa vänner, mina damer och herrar, 

Olemme taas kerran kokoontuneet – nyt näin ruutujen ääreen – kiittämään sotiemme veteraaneja siitä, mitä meillä on. Kiittämään asioista, jotka voivat tuntuu itsestään selviltä – kunnes ne eivät sitä enää ole.

Te, hyvät veteraanit – te jos jotkut tiedätte, että mitään ei voi ottaa itsestäänselvyytenä. Elämä on hauras. Ystävyys on hauras. Itsenäisyys on hauras.

Tänä vuonna olemme joutuneet huomaamaan, että moni asia, jonka olemme pitäneet itsestään selvänä yhtäkkiä on vaakalaudalla.

Itse olen lainsäätäjänä joutunut huomaamaan, miten olen joutunut suhtautumaan ihan uudella tavalla esimerkiksi moneen rajoitustoimeen. Valmiuslaki on yhtäkkiä arkipäivää. Liiketoiminnan rajoittaminen yhtä lailla. Tai vaikkapa se, että lapseni istuvat kotona päivät pitkät eivätkä ystäviensä kanssa koulussa.

Nämä ovat olleet isossa kuvassa pieniä koettelemuksia. Kevyitä koettelemuksia, mutta koettelemuksia yhtä kaikki.

Koettelemuksia, joiden kautta pyrimme siihen, että yhdessä menisi paremmin. Että yhdessä voisimme nujertaa tämän vihollisen.

Bästa veteraner,

Året som gått har betytt en prövning för många finländare. Inget jämfört med vad er generation fick gå igenom, men ändå en upplevelse som kommer att lämna sina spår. 

Orsaken till att det gått relativt bra kan spåras till samma egenskaper som gjorde att vi klarade oss ut ur den kris ni genomlevde för 80 år sedan. Vi finländare kan se stundens allvar. När det gäller ställer vi upp för varandra. Det behövs inte förbud och förmaningar för att vi skall göra det som behövs.

Min mellersta son fick en kallelse till uppbåd på posten häromdagen. Med anledning av det har jag igen fått fundera lite på det här med gemenskap och försvarsvilja. Jag tror att värnplikten har många funktioner, att den har många uppgifter. 

Det handlar inte bara om att lära ut en funktion – att gå i takt, att ta ett stormgevär i bitar och sätta ihop det igen, att bädda sängen eller att sätta upp ett halvplutonstält. Det är framförallt en kollektiv upplevelse av tillväxt.

Vikten av det, att en årskull tillbringar ett år tillsammans är enorm eftersom det skapar en delad upplevelse, en gemensam förståelse. En förståelse för att vi finländare är olika, men lika.

Arvoisat veteraanit, Lotat, ystävät, kuntalaiset,

Yhtenäisyys muodostuu monesta asiasta. Ja yhtenäisyyttä tarvitaan silloin kun kriisi on edessä. Yhteenkuuluvuuden tunne kasvaa yhteisistä kokemuksista, toiveista, unelmista – jaetuista hetkistä.

Oma poikani ei toivottavasti ikinä joudu soveltamaan käytäntöön sitä, mitä hän aikanaan astuessaan varusmiespalvelukseen joutuu oppimaan. Monet teistä jouduitte sen tekemään. Te jouduitte, arvoisat veteraanit, arvoisat Lotat, ja siirryitte sitten eteenpäin. Rakensitte Suomea ja sitä poikkeuksellista yhteiskuntaa, jossa me nyt elämme. Nostitte sen Euroopan peräpäästä maailman kärkeen. Monella mittarilla maailman parhaaksi maaksi.

Moni tuntee epävarmuutta tulevasta. Monen elanto on tämän vuodan aikana ollut vaakalaudalla. Mutta kuitenkin: tämän päivän Suomessa on vaikea kuvitella sitä epävarmuutta, mitä sodanaikaisen sukupolven on täytynyt tuntea kesällä 1944, kun sota vihdoin oli ohi. Miten rakentaa itselle ja perheelle tulevaisuus monen sotavuoden jälkeen? Pystyisimmekö itse samaan? Kysymykseen on vaikea vastata. Jokaisella sukupolvella on omat haasteensa. Jokaisen sukupolven pitää oppia asioita ja selvitä asioista, joista edellisten ei ehkä tarvinnut välittää.

Vilken är dagens utmaning? På många sätt har dagens unga det lättare än de som var unga för 80 år sedan. Men utmaningarna är inte mindre för det. Tidigare var hemmet ens by, ens kommun. Landets gränser var den egna världens gränser. Idag är problemen globala, medvetandet globalt. Också utmaningarna är globala. Det har vi med stor tydlighet fått erfara i år. 

Klimatförändringen är vår tids kanske största utmaning. För att vi skall klara den krävs det att vi känner för alla världens nationer som för de evakuerade karelarna. Att vi är samma familj, att vi vill bära samma ansvar. Det är det som krävs för att vi skall lyckas. 

Yhdessä pärjääminen edellyttää kokemusta yhteisyydestä. Jaetusta vastuusta.

Tämän päivän Kirkkonummi on ainutlaatuinen paikka asua. Meillä on pitkä historiamme ja omat perinteemme sekä juuret, jotka eivät ulotu ainoastaan 80 vuoden päähän, vaan vielä paljon pidemmälle. Meitä ympäröi sekä luonto että kaupunki. Saamme leipämme sekä maataloudesta että korkean teknologian yrityksistä. Voimme olla ylpeitä sekä uusista asuinalueista että kylän keskellä seisovasta vanhasta kirkosta.

Se on henkistä ja materiaalista perintöä, jonka olemme yhdessä usean sukupolven kanssa luoneet. Tämä perintö on johtanut siihen, että Kirkkonummesta on kasvanut kunta, jossa asukkaat, niin nuoret kuin vanhat, viihtyvät.

Tack vare er, tack vare ert arbete kan vi i dag bo i världens tryggaste, jämlikaste land. Å Kyrkslätts kommuns och mina egna vägnar vill jag tacka er. Glad veterandag.

Omasta ja Kirkkonummen kunnan puolesta kiitän teitä siitä. Hyvää veteraanipäivää.

Terveyttä ja normaalimpaa uutta vuotta!

On ennenaikaista puhua koronakriisistä menneessä aikamuodossa. Vaikka tunnelin päässä näkyykin valoa, on vielä mahdotonta sanoa, miten nopeasti pystymme palaamaan koronaa edeltäneeseen normaaliin elämään. Rokottaminen on käynnistynyt, mutta kestää vielä useita kuukausia ennen kuin meidät kaikki on rokotettu. 

Juuri nyt on tärkeää pohtia, mitä vuosi on meille opettanut ja miten sen tapahtumat vaikuttavat tulevaisuutemme. Miten parhaiten valjastamme kuluneen vuoden kokemukset paremman huomisen rakentamiseen?

Omaan kuntaamme on tänä vuonna muuttanut enemmän uusia kuntalaisia kuin pitkään aikaan. Se voi hyvinkin olla seurausta yhdestä koronavuoden meille osoittamasta asiasta: etätyön tekeminen voi olla hyvin järjestettynä tehokasta, vaikka harva meistä haluaakaan tehdä töitä pelkästään kotoa käsin. Kirkkonummi tarjoaa etätyön tekijälle arjen luksusta: monen kodin nurkalta alkaa metsä ja mikäpä sen mukavampaa kuin lähteä työpäivän lomassa metsäkävelylle haukkaamaan happea. Tämä palvelee niin työntekijää kuin työnantajaakin. 

Koronavuosi on toisaalta osoittanut myös sen, että tarvitsemme toinen toisiamme. Yksikään näyttöruudun kautta jaettu hetki ei korvaa lämmintä kosketusta ja aitoa yhdessäoloa. Monella saattaa olla muistissa Amerikassa 1940-luvulla tehty koe, jossa vastasyntyneet jätettiin ilman kosketusta ja katsekontaktia. Tulokset olivat katastrofaaliset. Tämä julma ihmiskoe todistaa läheisyyden merkityksen ja sen tulos velvoittaa meitä huomioimaan ne, jotka elävät yksin. Ei vain nyt kriisin keskellä, vaan myös sen jälkeen. Kuten filosofi Esa Saarinen on viisaasti todennut, me olemme toinen toistemme ympäristö.

Kolmas koronan alleviivaama totuus on, että elämme todella globaalissa maailmassa. Kaaosteoriaan viittaava sanonta siitä, että perhosen siiven isku voi synnyttää myrskyn toisella puolella maapalloa, on osoittautunut jälleen todeksi. Pienen pieni Kiinassa syntynyt virus matkasi hetkessä toiselle puolelle maapalloa aiheuttaen maailmanlaajuisen tragedian. 

Globaali vastuu korostuu ja konkretisoituu toivottavasti tulevina vuosikymmeninä tavassa, jolla hoidamme ilmastokriisiä, joka on koronan tavoin koko maailman yhteinen haaste. 

Jos palaamme tähän hetkeen ja tähän vuoteen, haluan nostaa esille koronavuoden sankarit. Heitä löytyy monelta alalta ja monesta paikasta: niin kodeista, terveydenhuollosta, vapaaehtoisjärjestöistä, poliisista, puolustusvoimista, yrityksistä ja virastoista kuin eri opinahjoistakin. 

Olemme kantaneet vanhempina huolta lapsistamme ja lapsina huolta vanhemmistamme. Opettajat ovat tehneet kaikkensa säilyttääkseen lasten ja nuorten oikeuden laadukkaaseen opetukseen. Puolustusvoimat ja poliisi ovat tehneet saumatonta yhteistyötä valmiuslain tultua voimaan. Lukemattomat vapaaehtoisjärjestöt ovat auttaneet pahimmassa hädässä ja syrjäytymisvaarassa olevia. Yritykset ovat pyrkineet pitämään pyörät pyörimässä ja virkamiehet ovat ottaneet käyttöön uusia prosesseja lyhyellä varoitusajalla kriisin haittojen minimoimiseksi. 

Kaikki tämä yhteiseksi hyväksi tehty työ on kuormittanut meitä tilanteessa, jossa mieltä on painanut myös huoli omasta itsestä ja omista läheisistä. Kansanedustajana tunnen ylpeyttä kansamme kyvystä hallita kriisiä. Siitäkin huolimatta, että virheitäkin on matkan varrella sattunut. Maailma ei ole koskaan täydellinen, mutta kansainvälisessä vertailussa olemme pärjänneet hyvin. 

Tuleva vuosi mittaa taistelukestävyyttämme. Sanon tämän tosissani. Jossain määrin ratkaisevaksi muodostuu, jaksammeko juosta vielä viimeisenkin mailin. Jaksammeko kantaa yhteisvastuuta ja pystymmekö luovimaan läpi edelleen jatkuvan epävarmuuden? Ja sana luovia, se on kiinnostava. En ole varma sen etymologisesta yhteydestä sanaan luova, mutta luovuutta luoviminen edellyttää. Me tiedämme, ettemme saa jäädä tuleen makaamaan, vaan että meidän on pyrittävä kekseliäisyyteen.

Yrityksistämme on löytynyt kriisin aikana luovuutta ja kekseliäisyyttä. Osa on kyennyt valjastamaan osaamisensa niin, että se on palvellut kriisin synnyttämiä tarpeita ja osa on onnistunut sopeuttamaan toimintaansa niin, että on välttynyt konkurssilta. Moni on pyrkinyt toimeksiantojen vähennyttyä ottamaan tilanteesta vaarin ja vahvistamaan osaamistaan, jotta olisi aiempaa vahvempi kriisin väistyessä. Kaikki nämä yritykset ansaitsevat hurraa huudon ja hatunnoston!

Henkilökohtaisesti korona on tullut lähelle – aina perheeseemme asti. Se on vieraillut myös eduskunnassa. Näihin tapahtumiin liittyen olen joutunut käymään itsekin koronatestissä useampaan otteeseen. Suurella kunnioituksella suhtaudun kylmillä parkkipaikoilla räntäsateessa työskentelevään hoitohenkilökuntaan, joka on tänä vuonna kerännyt käsittämättömät 2,5 miljoonaa näytettä.

Kirkkonummen kunnanvaltuuston puheenjohtajana haluan luonnollisesti kiittää erityisesti kaikkia kunnan työntekijöitä, jotka ovat omalla työllään varmistaneet kunnan palvelut tänä poikkeuksellisena vuonna. Kiitos!

Muutama päivä sitten oli talvipäivänseisaus. Nyt päivät muuttuvat koko ajan pidemmiksi ja valoisammiksi. Repussamme on paljon opittua, jonka kera kuljemme kohti kevättä ja kesää. En malta olla toistamatta parin vuoden takaista haastetta: tervehditään ulkona liikkuessamme kaikkia vastaan tulevia. Tuntemattomiakin. Se ei ole hassua, se on ystävällistä. Tarvitsemme toistemme katseita, hymyjä ja tervehdyksiä enemmän kuin koskaan. Tarvitsemme yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sen avulla jaksamme juosta vielä viimeisenkin mailin.

Tämän haasteen myötä toivotan meille kaikille terveyttä ja normaalimpaa uutta vuotta!

(julkaistu Kirkkonummen Sanomissa )

Luottamus on suomalaisen yhteiskunnan supervoima

Jokaiseen kansakuntaan yhdistetään tiettyjä sanoja tai ideoita, ominaisuuksia tai piirteitä. Ne ovat määritelmiä, jotka koko kansa tuntee omakseen, tai ulkoisia ominaisuuksia, jota emme itse näe, mutta jotka ympäröivä maailma liittää vahvasti meihin ja maahamme. Kyseessä voi olla jokin kielteinen ennakkoluulo, mutta yhtä lailla jokin positiivinen asia, joka yhdistää kansaa vaikeissa tai iloisissa tilanteissa.

Käsite ’suomalainen’ on alati muuttuva asia ja se on ollut sitä aina. Tästä huolimatta uskon, että me kaikki kuitenkin tunnistamme kuvauksen suomalaisesta, joka todellisen hädän tullen auttaa kaveria. Suomalaisesta, joka seisoo sanojensa takana ja pitää kiinni sovitusta. Reiluudesta.

Luottamus on ominaisuus, joka tekee elämästä sujuvampaa ja helpompaa. Se vähentää byrokratiaa, se pienentää riskejä, se helpottaa arkipäivää. Se antaa turvaa ja ennustettavuutta. Luottamus on suomalaisen yhteiskunnan supervoima.

Tämän vuoden aikana olemme joutuneet kokemaan paljon. Olemme joutuneet pistämään arkemme ja elämämme uuteen järjestykseen. Monelle tämä vuosi on ollut vaikea. Pahimmillaan se on ollut kasa erilaisa huolia: huolta läheisten selviytymisestä, huolta omasta selviytymisestä ja huolta maamme selviytymisestä.

Kaiken huolenkin keskellä voimme tuntea pientä iloa siitä, että moni asia on sujunut paremmin kuin osasimme keväällä odottaa. Tartuntalukujen nousevasta käyrästä huolimatta olemme kansainvälisessä vertailussa menestystarina koronaviruksen torjunnassa. Olemme onnistuneet niin tartuntojen määrien rajoittamisessa ja tartunnan saaneiden hoidossa  kuin taloutemme kannattelemisessa.

Juuri nyt näyttääkin siltä, että Suomen talous tulee supistumaan vähemmän kuin miltei kaikissa muissa EU-maissa. 

Mistä tämä johtuu?

Rajoituksemme eivät ole olleet kattavampia kuin muissa maissa. Itse asiassa käytössä on ollut enimmäkseen juuri suositukset, eivät määräykset.

Olen taipuvainen uskomaan, että Suomi on tähän asti pärjännyt hyvin nimenomaan supervoimansa takia. Sen takia, että tunnemme vastuuta toisistamme ja luotamme toisiimme. Tämä on tehnyt kriisin johtamisesta ja sen keskellä elämisestä helpompaa.

Onnistuneessa koronan torjunnassa on mitä suuremmassa määrin kyse jaetusta vastuusta. Siitä, että ymmärrämme omien tekojemme vaikuttavan muihin.

Kielloista riippumatta kyse on aina viime kädessä siitä, miten me kohtaamme toisemme. Siitä kannammeko vastuuta toisistamme.

Suomalaisen yhteiskunnan supervoima, luottamus, auttaa meitä niin hyvinä kuin vaikeina aikoina. Talvi- ja jatkosodan aikana luottamus auttoi meitä pääsemään yli vain muutama vuosikymmen takaisesta traumasta eli sisällissodasta. Koko sodanjälkeisen ajan luottamus auttoi meitä pääsemään jaloillemme ja luomaan Suomeen talouskasvua. Koronan aikana se on auttanut meitä suojelemaan toisiamme, ja koronan jälkeen se auttaa meitä pääsemään uudelleen vauhtiin.

Itsenäisyys – omilla jaloilla seisominen – on helpompaa, kun voi luottaa muiden tukeen heikolla hetkellä. Tällaista tukea uskon meidän tarjoavan toisillemme myös tänä tavallisesta poikkeavana itsenäisyyspäivänä. Se voi näkyä hymynä ja hatun nostona. Pieninä tai suurina eleinä. 

Juhlikaamme suomalaista yhteisvastuuta ja luottamusta nostamalla sinivalkoinen lippumme salkoon sadannen kolmannen kerran.

Toivotan teille kaikille oikein juhlallista itsenäisyyspäivää.

(Julkaistu Kirkkonummen Sanomissa 6.12.2020)

Fyyri, en fyr jag hoppas alla hittar

I en insändare i KS 22.10 beskriver Magnus Torsell sina intryck av Fyyri, det nya biblioteket i Kyrkslätt. Torsell lyfter upp både positiva och negativa synpunkter. Som ordförande för kommunfullmäktige är jag tacksam för responsen.

Vårt nya bibliotek har inte fötts utan motgångar. De motgångarna syns också i den slutliga prislappen som är långt över det vi hoppades på och beslöt om när projektet sparkades igång. Till en del beror det på olyckliga omständigheter – huvudentreprenören gick i konkurs under byggnadsskedet – och till en del på andra orsaker som fortfarande utreds. Om den slutliga notan varit klar från början tror jag inte att huset hade byggts.

Men nu står Fyyri där. Och priset till trots har mottagandet varit mycket positivt. Själv är jag också glad över vårt nya bibliotekshus. Jag gillade för all del även det gamla biblioteket som i tiderna, i min barndom, gav ett stort lyft till hela centrum när det byggdes. Men Fyyri är på många sätt mycket mer. En byggnad som man säkert kommer långväga ifrån för att beskåda.

Byggnaden erbjuder en rik och mycket varierande interiör som bjuder på många olika möjligheter till samvaro – men också ro. Det är inte en byggnad man ”lär sig” direkt utan den kräver till och med lite övning för att den skall öppna sig. Själv fick jag också emellanåt ta mig en funderare när jag besökte biblioteket för första gången. Det kan vara både en positiv och en negativ sak. Frågor som skyltning är säkert inte optimalt lösta genast från början. Därför är all respons välkommen.

Från bibliotekets café öppnar sig en vacker vy mot kyrkan och interiören är ställvis rent av sakral.

Jag håller med Torsell om att ingången kunde ha lösts på ett annat sätt. Jag skulle själv också gärna ha sett att byggnaden hade öppnat sig mer mot torget.

Men jag har också en förståelse för den dramatik som arkitekterna skapat i den rätt monumentala ingången.

Kyrkslätt är en tvåspråkig kommun och tvåspråkigheten skall synliggöras. Namnet Fyyri är ett resultat av en namntävling och leker lite med just denna tvåspråkighet. Inte ”majakka” eller ”fyr” utan både och – ett ord som innehåller både finska och svenska. Men jag förstår att det inte på alla sätt är en optimal lösning.

En av attraktionsfaktorerna för vår kommun är vår tvåspråkighet. Därför är det viktigt att det syns på ett naturligt sätt – i namn, skyltningar och i verksamheten i sig. Vad verksamheten beträffar har jag enbart positiva erfarenheter av biblioteksverksamheten i vår kommun. All personal betjänar föredömligt på båda språken och bokutbudet är likaså gott.

När jag senast besökte biblioteket höll vårt tvåspråkiga musikinstitut en konsert med unga musikanter mitt bland bokhyllorna. Det var ett gott exempel på hurdan verksamhet den nya byggnaden ger möjlighet till. Jag hoppas att sådana evenemang blir vardag och att alla kommuninvånare hittar till vår nya fyr, biblioteket Fyyri.

 

(Insändare i Kirkkonummen Sanomat 5.11.2020)

Inte ens när det gäller en järnvägsdepå i Esbo eller Kyrkslätt ska man skjuta i blindo

Ur en landskapsmässig synvinkel är en placering i Mankby eller Bobäck likvärdig. Båda är problematiska inte bara ur en teknisk synvinkel – det krävs massiv pålning och stabilisering.

När landskapsplanen behandlades smög sig en tågdepåmarkering på gränsen mellan Mankby och Bobäck in på kartan utan större diskussion. Men efter det har diskussionens vågor gått höga. Med goda skäl. Det är fråga om en stor anläggning som behövs, men vars inverkan på miljön och trafiken också är betydande.

Kyrkslätts kommuns ställning till tågdepån är den att markeringen inte kan accepteras. Jag ser på saken på samma sätt. Ur en landskapsmässig synvinkel är en placering i Mankby eller Bobäck likvärdig. Båda är problematiska inte bara ur en teknisk synvinkel – det krävs massiv pålning och stabilisering – men också med tanke på miljön och i synnerhet landskapet. Det är fråga om ett gammalt, öppet och dominerande kulturlandskap.

Kyrkslätts kommun har klart sagt att man inte vill ha en depå i kommunen. Det är också min position i frågan. Men man kan inte enbart gräva ner huvudet i sanden, utan det kan också vara bra att förbereda sig för den eventualiteten att vi står inför ett besvärligt val.

Därför lyfte jag i en intervju upp det att man borde undersöka den faktiska inverkan på trafiken som en placering i Getberg skulle ha. Det uttalandet tar Jens Berg fasta på i sin insändare (HBL 10.10).

Man har gjort två utredningar om depåerna. De kan i korthet sammanfattas så här: Mankby och Bobäck lämpar sig bättre med tanke på trafikens logistik, men leder till stora olägenheter för omgivningen. De lämpar sig också mycket dåligt för byggande, vilket lätt leder till kostnadsmässiga överraskningar i byggskedet. Inverkan på kulturlandskap och bosättning är stor.

Getberg lämpar sig bättre för byggande, och själva depån och dess verksamhet har relativt liten inverkan på omgivning och bosättning enligt utredningen. Placeringen är inte oproblematisk med tanke på de naturvärden som finns i området. Trafikeringen inverkar också på omgivningen. En depå i Getberg kräver ett tilläggsspår från Köklax till västra Kyrkslätt. Det ökar kostnaderna märkbart, helt som Berg skriver.

Det vi inte vet är hur de olika placeringarna skulle inverka på lokaltrafikutbudet på kort och lång sikt i Kyrkslätt. Det är den utredningen som jag efterlyste.

Man kan med fog tänka att en placering där Kyrkslätt ligger mellan Helsingfors och depån är mer fördelaktig än om vi ligger bortom ändpunkten. Samtidigt är det klart att trafiken från depån ut på banan till en del kommer att bestå av tomma tåg. Om depån är i Mankby går det tomma tåg till Köklax och Kyrkslätt. Om den är i Getberg går det tomma tåg till Kyrkslätt, antagligen Sjundeå och Köklax. I vilket förhållande vet vi inte.

Berg säger att en placering i Getberg skulle betyda dygnet runt transport av tåg mellan depån och Köklax. Det stämmer inte. Transport till och från depån kommer att ske på morgonen och på kvällen. Till Kyrkslätt, Sjundeå och Köklax, i alla händelser.

Vi Kyrkslättbor vet alltför väl vad en begränsad kapacitet på kustbanan betyder för tågtrafiken. Sjundeå-, Ingå- och Karisborna vet det också. I dag stannar bara ett fåtal Åbotåg i Kyrkslätt. Ett extra spår – vilket en placering i Getberg skulle leda till – skulle avhjälpa situationen. Och det är inte enbart ett servicespår, utan ett spår till bredvid de existerande. Ett spår som också ökar banans kapacitet och som kan användas för reguljär trafik.

Det här är alla faktorer som vi bör avväga.

Berg låter förstå att jag som Jorvasbo är ute i egen sak. Bobäck och Mankby är varken mina bakgårdar eller mina grannbyar. De negativa faktorer som Berg hänvisar till – de som skapas av ökad tågtrafik – skulle synas i såväl Jorvas, min by, som i Getberg. Det här handlar alltså inte om vad som på kort sikt gagnar min egen närmiljö.

Jag tänker på vad som kan gagna Kyrkslätt, på vad som kan vara till nytta för hela kommunen och dess utveckling. I dag vet jag inte det, och därför vill jag ha fakta så att jag – och vi alla – kan göra den analysen. På samma sätt vill jag att man utreder alternativa placeringar i Esbo. Det handlar inte om att ställa två delar av kommunen mot varandra. Jag ser det som min plikt som ansvarskännande politiker att diskutera just svåra frågor och att göra det med så mycket kunnande och fakta som möjligt.

 

Insändare i HBL 16.10.2020.

Landskapsplanens depåmarkering kör projektet in i en återvändsgränd

En förutsättning för utvecklandet av huvudstadsregionens närtrafik är att vi bygger två stora järnvägsdepåer för underhåll – eller flera mindre. Den nuvarande depån i Ilmala räcker inte för att täcka tågtrafikens växande behov.

I förslaget till landskapsplan som behandlas i Nylands landskapsfullmäktige 9.6.2020 har planbeteckningen placerats vid gränsen mellan Mankby och Bobäck. Marken i detta område består av leråker och omgivningen utgör ett kulturlandskap som formats under hundratals år. Om depån placeras här kommer den att bli en mycket synlig anläggning som starkt definierar området.

Platsen är strukturellt problematisk och landskapsmässigt katastrofal. Enbart pålningskostnaderna räknas i tiotals miljoner euro. Det faktum att landskapsplanens planbetäckning gjorts i ett så omstritt område främjar inte projektet, utan kör in det i en återvändsgränd.

Det är också ifrågasatt att planbetäckningen gjordes innan utredningen för depåalternativen blev färdig. Så här blev planbetäckningen möjligen en faktor som styrde utredningen, även om marschordningen borde vara den motsatta.

Kommunerna har planeringsmonopol och jag har svårt att tro att Esbo eller Kyrkslätt skulle ge sig in i att planera depån på ett så här problematiskt område. För Kyrkslätts del skulle depån starkt definiera det jämt växande bostadsområdet i Mankby. På Esbos sida ligger det förslagna nära Glasdalens växande bostadsområde.

Jag tror inte heller att det i huvudstadsregionen inte skulle finnas ett område där depån kunde placeras med märkbart mindre miljökonsekvenser och mindre kostnader. Förslaget för depåns placering tar inte heller i beaktande kollektivtrafikens kommande utvecklingsutsikter.

För att vi skulle kunna göra en verklig bedömning – inklusive en grundlig miljökonsekvensbedömning – borde vi ha flera alternativ för placeringen av depån. Sådana alternativ som tittar långt in i framtiden och inte bara några år framåt. Utgående från dessa alternativ borde sedan en offentlig debatt föras om alternativen innan de under de sista metrarna av planeringsprocessen markeras ut på planekartorna.

Redan länge har en av egenheterna i det finska byggandets varit att nya bostadsområden planeras på åkrar. Det har känts lätt, till och med behändigt. Det är en alltför lätt lösning. En lösning för ett lat sinne. En åker är inte bara ett tomt utrymme. Den är inte impediment. Varje åker har en lång historia. Åkern är en del av ekosystemet och kolets kretslopp. Den är en väsentlig del av vårt landskap. Ur ett bredare perspektiv är varje åker en del av vår självförsörjning. Så också i detta fall.

Kyrkslätts kommun har – av förståeliga skäl – konstaterat att förslaget att placera depån i Bobäck inte kan godkännas. Via deT skulle kommunen få bära depåområdets negativa konsekvenser samtidigt som fördelarna skulle bli få. Ur ett landskaps- och tekniskt perspektiv skulle en depå i Mankby vara lika problematisk. Depån är viktig för hela huvudstadsregionens närtrafik, men dess placering enligt landskapsplanen är inte en bra lösning.

Jag hoppas att landskapsfullmäktige förstår detta då beslutet fattas. Den omstridda planbetäckningen vid gränsen mellan Mankby och Bobäck främjar inte projektet, utan kör det in i en återvändsgränd. Planebeteckningen bör därför strykas.