On ennenaikaista puhua koronakriisistä menneessä aikamuodossa. Vaikka tunnelin päässä näkyykin valoa, on vielä mahdotonta sanoa, miten nopeasti pystymme palaamaan koronaa edeltäneeseen normaaliin elämään. Rokottaminen on käynnistynyt, mutta kestää vielä useita kuukausia ennen kuin meidät kaikki on rokotettu. 

Juuri nyt on tärkeää pohtia, mitä vuosi on meille opettanut ja miten sen tapahtumat vaikuttavat tulevaisuutemme. Miten parhaiten valjastamme kuluneen vuoden kokemukset paremman huomisen rakentamiseen?

Omaan kuntaamme on tänä vuonna muuttanut enemmän uusia kuntalaisia kuin pitkään aikaan. Se voi hyvinkin olla seurausta yhdestä koronavuoden meille osoittamasta asiasta: etätyön tekeminen voi olla hyvin järjestettynä tehokasta, vaikka harva meistä haluaakaan tehdä töitä pelkästään kotoa käsin. Kirkkonummi tarjoaa etätyön tekijälle arjen luksusta: monen kodin nurkalta alkaa metsä ja mikäpä sen mukavampaa kuin lähteä työpäivän lomassa metsäkävelylle haukkaamaan happea. Tämä palvelee niin työntekijää kuin työnantajaakin. 

Koronavuosi on toisaalta osoittanut myös sen, että tarvitsemme toinen toisiamme. Yksikään näyttöruudun kautta jaettu hetki ei korvaa lämmintä kosketusta ja aitoa yhdessäoloa. Monella saattaa olla muistissa Amerikassa 1940-luvulla tehty koe, jossa vastasyntyneet jätettiin ilman kosketusta ja katsekontaktia. Tulokset olivat katastrofaaliset. Tämä julma ihmiskoe todistaa läheisyyden merkityksen ja sen tulos velvoittaa meitä huomioimaan ne, jotka elävät yksin. Ei vain nyt kriisin keskellä, vaan myös sen jälkeen. Kuten filosofi Esa Saarinen on viisaasti todennut, me olemme toinen toistemme ympäristö.

Kolmas koronan alleviivaama totuus on, että elämme todella globaalissa maailmassa. Kaaosteoriaan viittaava sanonta siitä, että perhosen siiven isku voi synnyttää myrskyn toisella puolella maapalloa, on osoittautunut jälleen todeksi. Pienen pieni Kiinassa syntynyt virus matkasi hetkessä toiselle puolelle maapalloa aiheuttaen maailmanlaajuisen tragedian. 

Globaali vastuu korostuu ja konkretisoituu toivottavasti tulevina vuosikymmeninä tavassa, jolla hoidamme ilmastokriisiä, joka on koronan tavoin koko maailman yhteinen haaste. 

Jos palaamme tähän hetkeen ja tähän vuoteen, haluan nostaa esille koronavuoden sankarit. Heitä löytyy monelta alalta ja monesta paikasta: niin kodeista, terveydenhuollosta, vapaaehtoisjärjestöistä, poliisista, puolustusvoimista, yrityksistä ja virastoista kuin eri opinahjoistakin. 

Olemme kantaneet vanhempina huolta lapsistamme ja lapsina huolta vanhemmistamme. Opettajat ovat tehneet kaikkensa säilyttääkseen lasten ja nuorten oikeuden laadukkaaseen opetukseen. Puolustusvoimat ja poliisi ovat tehneet saumatonta yhteistyötä valmiuslain tultua voimaan. Lukemattomat vapaaehtoisjärjestöt ovat auttaneet pahimmassa hädässä ja syrjäytymisvaarassa olevia. Yritykset ovat pyrkineet pitämään pyörät pyörimässä ja virkamiehet ovat ottaneet käyttöön uusia prosesseja lyhyellä varoitusajalla kriisin haittojen minimoimiseksi. 

Kaikki tämä yhteiseksi hyväksi tehty työ on kuormittanut meitä tilanteessa, jossa mieltä on painanut myös huoli omasta itsestä ja omista läheisistä. Kansanedustajana tunnen ylpeyttä kansamme kyvystä hallita kriisiä. Siitäkin huolimatta, että virheitäkin on matkan varrella sattunut. Maailma ei ole koskaan täydellinen, mutta kansainvälisessä vertailussa olemme pärjänneet hyvin. 

Tuleva vuosi mittaa taistelukestävyyttämme. Sanon tämän tosissani. Jossain määrin ratkaisevaksi muodostuu, jaksammeko juosta vielä viimeisenkin mailin. Jaksammeko kantaa yhteisvastuuta ja pystymmekö luovimaan läpi edelleen jatkuvan epävarmuuden? Ja sana luovia, se on kiinnostava. En ole varma sen etymologisesta yhteydestä sanaan luova, mutta luovuutta luoviminen edellyttää. Me tiedämme, ettemme saa jäädä tuleen makaamaan, vaan että meidän on pyrittävä kekseliäisyyteen.

Yrityksistämme on löytynyt kriisin aikana luovuutta ja kekseliäisyyttä. Osa on kyennyt valjastamaan osaamisensa niin, että se on palvellut kriisin synnyttämiä tarpeita ja osa on onnistunut sopeuttamaan toimintaansa niin, että on välttynyt konkurssilta. Moni on pyrkinyt toimeksiantojen vähennyttyä ottamaan tilanteesta vaarin ja vahvistamaan osaamistaan, jotta olisi aiempaa vahvempi kriisin väistyessä. Kaikki nämä yritykset ansaitsevat hurraa huudon ja hatunnoston!

Henkilökohtaisesti korona on tullut lähelle – aina perheeseemme asti. Se on vieraillut myös eduskunnassa. Näihin tapahtumiin liittyen olen joutunut käymään itsekin koronatestissä useampaan otteeseen. Suurella kunnioituksella suhtaudun kylmillä parkkipaikoilla räntäsateessa työskentelevään hoitohenkilökuntaan, joka on tänä vuonna kerännyt käsittämättömät 2,5 miljoonaa näytettä.

Kirkkonummen kunnanvaltuuston puheenjohtajana haluan luonnollisesti kiittää erityisesti kaikkia kunnan työntekijöitä, jotka ovat omalla työllään varmistaneet kunnan palvelut tänä poikkeuksellisena vuonna. Kiitos!

Muutama päivä sitten oli talvipäivänseisaus. Nyt päivät muuttuvat koko ajan pidemmiksi ja valoisammiksi. Repussamme on paljon opittua, jonka kera kuljemme kohti kevättä ja kesää. En malta olla toistamatta parin vuoden takaista haastetta: tervehditään ulkona liikkuessamme kaikkia vastaan tulevia. Tuntemattomiakin. Se ei ole hassua, se on ystävällistä. Tarvitsemme toistemme katseita, hymyjä ja tervehdyksiä enemmän kuin koskaan. Tarvitsemme yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sen avulla jaksamme juosta vielä viimeisenkin mailin.

Tämän haasteen myötä toivotan meille kaikille terveyttä ja normaalimpaa uutta vuotta!

(julkaistu Kirkkonummen Sanomissa )

Kirkkonummen kunta on suurten taloudellisten haasteiden edessä. Viime vuosi oli monella tapaa kunnallisen lähihistorian heikoin. Muutokset verotilitysten jaksotuksissa iskivät Kirkkonummen kuntaan voimakkaasti. Erikoissairaanhoidon eli HUS:in kulujen kasvu iski myös kuntamme talouteen voimakkaasti ja yllättäen.

Koronakriisi on entisestään vaikeuttanut taloudellista tilannettamme. On selvä, että me kuntapäättäjät nyt joudumme tarttumaan varsin järeisiin aseisiin kuntamme talouden kallistuksen oikaisemiseksi. Tämä ei ole, eikä se saa olla, poliittisen harkinnan varassa oleva analyysi, vaan ehdoton fakta jonka kaikkien poliittisten ryhmien ja kuntalaisten tulisi sitoutua.

Kunnanhallitus päätti, että lomautuksiin ei koronkriisin johdosta lähdetä. Tarve tämän vuoden talouden oikaisemiseen ei kuitenkaan ole hävinnyt mihinkään. Joudumme uskoakseni palamaan tähän kysymykseen vielä lähiaikoina. Se on todella valitettavaa, mutta välttämätöntä, jotta kuntamme edellytykset toimia niin työnantajana kuin palveluntarjoajana säilyisi. On myös syytä tarkastella isoa kuvaa ja miettiä Kirkkonummen kokonaistilannetta pidemmällä aikaperspektiivillä.

Meidän on nyt analysoitava kunnan palvelurakennetta erityisen tarkkaan ja pohdittava, mitä kaikkea me voisimme tehdä toisin. Meidän on todellakin käännettävä jokainen kivi. Tiedän jo nyt, että johtopäätökset ja niitä seuraavat toimenpiteet eivät tule olemaan mukavia. Mutta ne ovat sitäkin välttämättömämpiä.

Kun analysoimme kuntatalouden virtoja, niin olemme tehokkaita monella mittarilla. Meidän palvelutuotantomme on varsin edullista. Meidän veropohjamme on hyvä. Valitettavasti kuitenkin iso osa meidän verovaroistamme siirtyy valtionosuuksien tasausjärjestelmän kautta muualle. Tämä on asia, johon meidän tulee yrittää puuttua valtakunnallisella tasolla. Kannan tästä koko ajan myös henkilökohtaista vastuuta.

Valtionosuuksien tasausjärjestelmän tarkastelu on erityisen tärkeää nyt, kun kuntia lähdetään tukemaan koronakriisin seurauksista selviämisessä. Silloin tulee nähdä, että nyt kärsivät ne kunnat, jotka ovat riippuvaisia nimenomaan verotuloista – kuten pääkaupunkiseutu ja Kirkkonummi – eivät ne, joiden kuntatalous rakentuu valtionosuuksien varaan.

Taloudellisesti haastavassa tilanteessa on aina riski, että syntyy eripuraa. Vaikeiden päätösten tekeminen on helppoja päätöksiä rankempaa. Itse haluan tässä nyt voimakkaasti vedota kaikkiin poliittisiin ryhmiin: meillä on edessämme savotta, joka vaatii yhteisen näkemyksen löytämistä pohjautuen jaettuun yhteiseen ja mahdollisimman objektiiviseen analyysiin. Nyt ei ole poliittisten irtopisteiden keräämisen aika. Meidän on jokaisen päättäjän henkilökohtaisella tasolla osoitettava hyvää yhdessä tekemisen henkeä.  Toivon, että pystymme kriisissä osoittamaan, että olemme enemmän kuin osiemme summa. Että olemme poikkeuksellisen kyvykkäitä tarkastelemaan kuntamme kokonaisetua.

Kirkkonummen strategiset kilpailuvaltit eivät ole hävinneet mihinkään. Sijaintimme on loistava. Meillä on hyvin koulutettuja ihmisiä. Meillä on kaunis luonto ympärillämme ja kunnan läpi kulkee niin junarata kuin moottoritiekin. Kunnassa työskentelee osaava ja motivoitunut henkilöstö. Näistä lähtökohdista on hyvä ponnistaa, mutta tarvitaan runsaasti yhteisiä ponnisteluja, rakentavaa yhteistyötä, luovia ratkaisuja ja tsemppihenkeä. Näiden merkitystä ei saisi nyt unohtaa hetkeksikään. Tämä koskee niin yrityksiä kuin kuntaamme. On etsittävä uudenlaisia kumppanuuksia ja uudenlaisia toimintatapoja. On uskottava siihen, että yhdessä olemme vahvoja.

 

Kirjoitus Kirkkonummen Sanomissa 10.5.2020.

Koronan myötä koko Suomi on hetkessä asettunut aika lailla uuteen asentoon. Ne asiat jotka mietityttävät meitä kuukausi sitten, ovat painuneet taka-alalle ja huolenaiheet liittyvät pitkälti koronasta selviämiseen. Korona on kaikkien yhteinen murhe.

Perheiden arki on saanut ihan uudenlaisia ulottuvuuksia. Kolmatta viikkoa koululaiset ovat suorittaneet opintojaan pääsääntöisesti kotoa käsin. Junat ja bussit kulkevat tyhjillään ja moni työpaikka on sulkenut ovensa. Moni tilapäisesti, osa todennäköisesti pysyvästi. Kaikki tämä aiheuttaa turhautumista, pelkoa ja surua.

Elämme siis täysin poikkeuksellisia aikoja poikkeuksellisten rajoitusten keskellä. Vaihtoehtoja on kuitenkin niukasti ja jo nyt on syytä uskoa, että toimet ovat hidastaneet taudin leviämistä. Tämä on hyvä asia, sillä se antaa toivoa paluusta normaaliin päiväjärjestykseen. Tämän pitää tapahtua mahdollisimman pian ja mahdollisimman pienin inhimillisin kärsimyksin.

Oman kuntamme asukkaita katsellessani koen ylpeyttä siitä, että kaikki ovat kantaneet oman kortensa kekoon toimimalla rajoitusten ja suositusten mukaisesti. Kaiken tsemppaamisen keskellä on tärkeää olla itselleen myös armollinen: huoli huomisesta on luonnollinen, eikä kenenkään tarvitse esittää urheaa. On hyvä jakaa ajatuksia ystävien, sukulaisten, naapureiden ja miksei vaikka tuntemattomienkin kanssa. Kenenkään ei pitäisi jäädä murheineen yksin.

Kun maailma ympärillä hiljenee löytyy ehkä aikaa myös sellaiselle, mihin aiemmin ei arjen keskellä ole venynyt. Kun rakkaita ei voi tavata, voi ehkä verestää vanhoja muistoja valokuvia järjestellessä.

Ja jos ulkoiluun ei ole aikaisemmin löytynyt aikaa, niin nyt on mahdollisuus tutkia kotikunnan pikkuteitä ja metsäpolkuja – toki turvallisella etäisyydellä muista. Myös erilaista harrastustoimintaa voi olla mahdollista jatkaa yhdessä etänä. Mielikuvitusta järjestelyt toki vaativat.

Kevät tulee haastavista ajoista huolimatta. Itse en ole viime vuosina ehtinyt kevään vauhtiin mukaan. Nyt olen ajatellut kerrankin putsata kasvihuoneen ajoissa. Ehkä jopa kasvatan tomaatit siemenistä.

Vaikka kansanedustajan työ on edelleen kokopäiväistä ja vaatii paljon myös eduskunnassa fyysisesti läsnä oloa, on kalenteri tyhjentynyt monista isommista tapahtumista. Ehkä itsekin ehtisin nyt kunnostaa kotona yhtä sun toista pientä. Aika monta ovenkahvaa odottaa ruuvien kiristämistä. Entä kaikki se tavara, joka olisi joutanut kierrätykseen jo ajat sitten? Kun viruksesta päästään eroon, niin hyvällä lykyllä silloin olisi arkea helpottavat pikkuhommat hoidettuna.

Mutta entäpä jos juuri nyt tuntuu siltä, kuin pää hajoaisi kaikesta korona-uutisoinnista ja ajatukset harhailevat minne sattuu? Keskittymiskyky on herpaantunut ja siivoaminen tuntuu täysin toissijaiselta? Sanoisin, että silloin on syytä todeta, että sielu kaipaa hoitoa enemmän kuin koti. Kattoon tuijotteleminen voi olla juuri nyt se oikea tapa valmistautua tulevaan.

Tsempataan siis kaikki tavallamme ja ennen kaikkea, tsempataan kaikki toinen toisiamme. Iloitaan siitä, että on onneksi kevät. Linnut laulavat, luonto puhkeaa kohta kukkaan. Me selviämme tästä yhdessä!

 

 

Kirjoitus julkaistu Kirkkonummen Sanomissa 2.4.2020.