Subjektiivinen päivähoito-oikeus on säilytettävä / insändare i KS
Suomessa on tarjottu jo pitkään päivähoitopalveluita. Kuitenkin vasta 90-luvulla oikeus varhaiskasvatukseen tehtiin subjektiiviseksi. Sen ansiosta kaikki lapset pääsivät korkealaatuiseen varhaiskasvatukseen ja samalla naiset saivat tasa-arvoisemmat mahdollisuudet osallistua työmarkkinoille.
Nyt subjektiivinen päivähoito-oikeus on uhan alla. Hallitus esittää, että oikeus päivähoitoon tulisi tarveharkintaiseksi riippuen siitä, onko perheestä joku kotona esimerkiksi työttömyyden tai muun syyn vuoksi. Lähtökohta esityksille on säästötoimenpiteet.
Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen ei kuitenkaan ole millään tavalla perusteltua. Sillä ei saavuteta todellisuudessa lainkaan säästöjä, joita hallitus väittää niistä tulevan. Esityksen laskelmat ovat epäselvät ja perustuvat yli kymmenen vuotta vanhoihin tilastoihin. Tästä ovat huomauttaneet muun muassa Kuntaliitto ja valtiovarainministeriö. Edellinen hallitus luopui vastaavasta esityksestä, kun todellisia säästövaikutuksia ei silloinkaan ollut.
Sen sijaan vaikutukset lapsiin, tasa-arvoon ja kilpailukykyyn ovat huomattavat. Laadukkaalla varhaiskasvatuksella on tutkitusti selkeä yhteys lasten oppimistuloksiin ja pärjäämiseen myöhemmin. Ei ole oikein, että lapselta viedään mahdollisuus jatkuvuuteen ja säännölliseen varhaiskasvatukseen, kun jatkuvasti epävarmemmilla työmarkkinoilla työskentelevät vanhemmat ovat satunnaisesti pätkiä töissä ja sitten jälleen kotona. Samalla vaikeutetaan erityisen paljon epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevien naisten mahdollisuuksiin osallistua työmarkkinoille.
Palveluiden tuottamisen näkökulmasta uusi laki aiheuttaa huomattavan epätasa-arvoisen tilanteen. Yksityisillä päiväkodeilla on mahdollisuus valita asiakkaikseen kokopäiväiseen hoitoon oikeutettuja perheitä tai heitä, joilla on varaa maksaa lisähoidosta. Samalla julkisella puolella joudutaan tasapainoilemaan entistä enemmän sen kanssa, kenellä on oikeus mihin määrään tunteja, joudutaanko pitämään tyhjänä paikkoja muuttuvien perhetilanteiden takia ja kuinka monta työntekijää oikeastaan tarvitaankaan. Tämä tulee vain kasvattamaan eriarvoisuutta yhteiskunnassa.
Tässä lakiesityksessä ei ole kyse taloudesta, säästöistä tai vanhempien tilanteesta. Kyse on lapsista, heidän oikeudestaan kasvatukseen ja yhteiskunnan panostuksista tulevaisuuteen. Subjektiivisesta oikeudesta kokopäiväiseen hoitoon ei saa luopua.
Anders Adlercreutz, RKP
Kansanedustaja
Nasima Razmyar, SDP
Kansanedustaja
Rätten till dagvård är subjektiv av goda skäl – insändare i HBL 7.11.2015
Rätten till dagvård har en lång historia i Finland. Det var ändå först på 1990-talet som alla barn under skolåldern fick rätt till heldagsvård. Detta har medfört att alla har rätt till högklassig småbarnspedagogik, men det har också ökat kvinnors möjligheter till sysselsättning och lett till en mer jämställd arbetsmarknad. Familjerna har haft friheten att välja den vårdform som passar just dem bäst.
Nu är denna rätt hotad. Regeringen föreslår att rätten till heldagsvård blir behovsprövad. Det medför att rätten till dagvård på mer än 20 timmar per vecka knyts till vårdnadshavarnas situation varför den inte är jämlik för alla barn. Enligt förslaget ska ett barn som inte annars har rätt till heldagsvård ändå kunna omfattas av rätten av sociala skäl, vilket gör att gruppindelningen lätt kan få sociala etiketter och barnens rätt i praktiken blir avhängig familjens socioekonomiska situation. Just detta var en vägande orsak till att rätten gjordes universell på 1990-talet.
Utgångspunkten i regeringens förslag är besparingar. I en så djupgående reform borde ledstjärnan dock vara barnets bästa. Man kan fråga sig vilka besparingar förslaget de facto medför – och till vilket pris. Regeringens kalkyler är mycket luddiga, vilket både Kommunförbundet och Finansministeriet lyft upp, och baserar sig delvis på över tio år gammal statistik. Den förra regeringen drog tillbaka en motsvarande reform uttryckligen eftersom besparingarna uteblev.
Otydliga besparingar – men tydliga inverkningar. Allt fler arbetsförhållanden är oregelbundna eller på viss tid – detta gäller framför allt unga kvinnor. Om rätten till dagvård inte är subjektiv blir det svårare att kombinera arbetsliv och familj. Om man väljer att stanna hemma skall det vara en följd av ett fritt val – inte föranlett av en oro för vårdens kvalitet eller kontinuitet. Annars riskerar resultatet vara minskad produktivitet och sannolikt ett stort steg tillbaka i fråga om jämställdhet på arbetsmarknaden. Och då uppnår vi knappast den konkurrenskraft vi så väl behöver.
För dagvårdsproducenterna innebär ett ökat antal halvdagsbarn ett svårt administrativt pussel då barn behöver vård olika tider. Förslaget innehåller ett otydligt löfte om att barn ska få behålla sin dagvårdsplats om deras situation ändras, men i praktiken blir det oklart om daghem som en följd tvingas reservera tilläggskapacitet eller utöka gruppstorlekarna på odefinierad tid. Privata producenter kan av lönsamhetsskäl välja att ta emot endast barn med rätt till heldagsvård eller vars föräldrar kan bekosta mellanskillnaden. Detta leder en ökad ojämlikhet mellan barn i den privata och offentliga vården, vilket medges i regeringens förslag.
Frågan om den subjektiva rätten till dagvård är ingalunda helt ny, men tidigare har liknande inskränkningar inte gjorts – och det av goda skäl. Att spara på barnen förlorar vi på, både ekonomiskt och socialt. Rätten till dagvård handlar inte bara om föräldrarnas rätt, utan även om barnens – det är frågan om barnens rätt till småbarnsfostran.
Vid besparingar måste också de långsiktiga verkningarna bedömas. Åtgärder som ställer barn i en ojämlik situation, som skapar ny, onödig byråkrati, som gör vår arbetsmarknad styvare och vars besparingar är små eller obefintliga – sådana ska vi inte göra. Det finns alternativ. Här borde regeringen tänka om – och tänka långsiktigt.
Puhe koulutusleikkauksia koskevassa välikysymyskeskustelussa 22.9.2015
Visst är vi ett underligt folk. Ju sämre det går, desto mer vill vi piska oss. Det är i vår folksjäl. Men är det vägen till framgång?
Vilken är Finlands konkurrensfördel? Varför skulle ett utländsk företag villa komma till Finland för att etablera ett kontor? Det lockas inte hit för att vår budget visar ett 500m€ mindre underskott än föregående år. Eller för att man kan köpa en tysk bil lite billigare än året innan.
De kommer hit för att man här har tillgång till världens bästa arbetskraft.
Det är en konkurrensfördel. Den kan vi inte förlora.
Arvoisa puhemies. Vaikka ajat olisivat miten huonot tahansa, niin väitän, että ei löydy sellaista ekonomistia, joka sanoo että suurimmat leikkaukset kannattaa kohdistaa opetukseen ja tutkimukseen. Että huomiselta kannattaa katkaista siivet, jotta iltapäivä olisi hieman lämpimämpi. Sillä niin tämä hallitus tekee.
Niin sanottu strateginen hallitusohjelma on täysin epästrateginen. Kamrerin lailla se katsoo ainoastaan tätä vuotta, nostamatta katsettaan tulevaisuuteen. Strategia pitää sisällään kyvyn tehdä painotuksia. Kyvyn sanoa, että tämä on arvokasta, tämän varaan rakennamme paremman huomisen. Nyt rakennetaan tasaista surkeutta, jämna plågor, toisella kotimaisella. Hallituksen toiminnasta puuttuu strateginen näkemys.
Jos huono päätös huonon päätöksen perään perustellaan ainoastaan hallitusohjelmalla, niin silloin hallitusohjelma ei ole strateginen, vaan mekaaninen.
Yliopistokoulutuksesta leikataan rankalla kädellä. Pelkästään Helsingin yliopistoon kohdistuu leikkauksia yli 100m€ vuositasolla. Samalla sanotaan hallitusohjelmassa, että opetuksen laatu ei saa heikentyä. Tämä on suunnattoman naivia. Tietenkin se heikentyy. Jos yliopiston rahoituksesta viedään 15%, niin se näkyy toiminnassa. Se tarkoittaa, että tiedekuntia lakkautetaan ja tutkimusta vähennetään. Jo nyt voi huomata tapahtuvan aivovuotoa Suomesta ulkomaille. Tämä tulee kiihtymään entisestään.
Äskettäin saimme lukea, että Helsingin yliopisto on 100 parhaan yliopiston joukossa maailmassa. Onko se sitä enää huomenna? Mitä tapahtuu niille 2,5 miljardille eurolle sekä niille 40000 työpaikalle, jotka Helsingin yliopisto tutkimusten mukaan välillisesti synnyttää?
Ja Helsingin yliopisto on vain yksi esimerkki monen joukossa. Suomi tarvitsee yliopistonsa.
Arvoisa puhemies.
En elä siinä harhakuvitelmassa, että innovaatiot syntyisivät pelkästään korkeakoulujen tai yliopistojen seinien sisällä. Mutta ne jotka tekevät innovaatiot – tutkijat, insinöörit, pellepelottomat – he saavat oppinsa niissä. Ja jos oppi on hyvää, niin he keksivät – kunhan saavat siihen tilaisuuden.
Pääministeri Sipilä, älä vie heiltä tätä mahdollisuutta. Uskalla uskoa tulevaisuuteen. Toimi strategisesti.
On puhuttu tuottavuusloikasta. Kilpailukyvyn parantamisesta. Tähän tarvitaan koulutusta. Hyvä koulutus on paras talouskasvun tae. Me olemme jo nyt liukumassa alaspäin OECD-maiden koulutustasomittauksissa. Tätä vauhtia olemme pian keskitason alapuolella. Tämä liukuminen tulee pysäyttää, eikä sitä ainakaan kannata kiihdyttää.
Samaan aikaan kun tasa-arvo heikentyy, myös sosiaalinen tausta alkaa vaikuttamaan yhä vahvemmin koulutustasoon. Kuulostaako tämä tuottavuusloikkareseptiltä? Kuulostaako tämä yhteiskunnalta, joka osaa valjastaa parhaat voimat käyttöönsä? Kuulostaako tämä strategiselta päätöksenteolta.
Ei minustakaan.
Värderade talman.
Vi måste våga satsa på framtiden. Tänk om.
Ehkäisevä lastensuojelutyö kannattaa
/0 Comments/in 1 koulutus, barnskydd, lastensuojelu, ohjelma, opetus /by AndersKouluihin ja opetukseen suoraan heijastuva asia on lastensuojelu ja sen tila. Syrjäytyneiden lasten määrä on voimakkaassa kasvussa ja kuntatalouden huonon tilanteen takia ns. matalan kynnyksen palvelut ovat vaarassa. Näillä tarkoitetaan palveluita, joiden piiriin perheiden on helppo hakeutua heti ongelmien syntyvaiheessa. Valtionosuusjärjestelmään tulisi liittää mekanismeja, jotka palkitsevat kuntia matalan kynnyksen eli ehkäisevien palveluiden järjestämisestä. Konkreettinen esimerkki ehkäisevästä lastensuojeutyöstä on POP-raha, jonka kunnat saavat onnistuessaan pitämään koulujen luokkakoot inhimillisinä. Talonpoikaisjärki sanoo, että koulukiusaaminen ja muut lapseen negatiivisesti vaikuttavat ilmiöt on huomattavasti helpompi ehkäistä pienissä kuin isoissa luokissa.
Hyviä kokemuksia matalan kynnyksen palveluiden kehittämisestä on saatu esimerkisi Imatralla ja Porvoossa. Huostaanotettujen lasten määrä on saatu nopeaan laskuun palkkaamalla ehkäisevään perhetyöhön muutama ihminen lisää. Kun tiedämme, että yhden lapsen laitospaikka maksaa yhteiskunnalle 10 000 € / kk – pitkän ajan kustanusten lisäksi – on helppo todeta että ehkäisevä työ kannattaa.
On osoitettu, että toiselle asteelle pääsy on nuorten työllistymisen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Tästä syystä koulujärjestelmän tulisi kiinnittää suurta huomiota yläkoululaisten koulumenestykseen ja kaikin mahdollisin tavoin yrittää motivoida ja auttaa vaaravyöhykeessä olevia lapsia opinnoissaan.