Nato hotar ingen, men skulle stärka Norden

/0 Comments/in , , /by

Politiska riktlinjer görs ofta på basen av alternativa scenarier. Man bedömer fördelar, nackdelar, kalkylerar utfallet av olika alternativ. Och sedan fattar man ett beslut.

Vår säkerhetspolitiska linje är i allra högsta grad en sådan fråga. Vi har i årtionden varit alliansfria – inte neutrala – eftersom vi sett det som ändamålsenligt. Vi har kalkylerat, att det är en position som i det stora hela för mera gott än negativt med sig.

Samtidigt har vi uppehållit en så kallad Natooption, en möjlighet att ansluta oss till Nato. Man kan fråga sig vad denna option egentligen betyder eftersom den rimligtvis inte betyder något annat, än att vi själva beslutar vad vi vill. Vilket inte borde vara en revolutionerande insikt för vilken demokrati som helst.

Alla dessa funderingar och bedömningar har baserat sig på antagandet att vi människor tänker lika. Att vi alla bedömer världen utgående från i stort sett samma premisser. Att man överväger fördelar och nackdelar på i stort sett samma sätt.

Den premissen skrotades den 24 februari. Senast då blev det klart, att Ryssland inte är en rationell aktör vars ord man kan lita på. Ryssland agerar inte med sitt folks bästa i åtanke, utan på basen av ofta kortsiktiga, alltid maktpolitiska ambitioner.

De senaste månadernas händelser har lett till att folkopinionen kring Nato svänger snabbt. Och det med goda skäl. Jag bedömer att det är troligt att Finland inom en rimlig framtid ansöker om medlemskap i Nato. Det är någonting jag välkomnar.

Vi hör till EU, vi ses som en del av den västliga gemenskapen. Vi övar med Nato, vi hör till så gott som alla Natointerna konstellationer. Vi ses med goda skäl som en del av Nato – men vi saknar de säkerhetsgarantier som ett medlemskap skulle föra med sig.

Ett medlemskap skulle vara ett mycket litet steg på en praktisk nivå, men för all del ett stort mentalt steg. Därför krävs det en diskussion kring frågan. Och därför är det också viktigt att ledande politiker och opinionsbildare säger sin åsikt, i klarspråk.

Ryssland målar upp Nato som ett hot i sin retorik. Den uppfattningen saknar faktagrund. Nato är en utpräglad försvarsallians vilket dess agerande under denna kris klart visat. Nato har varit mycket restriktivt i utplaceringen av trupper i Östeuropa. Just nu pågår en Natomilitärövning i norra Norge. Det, att Ryssland inte med anledning av denna inte tycks ha förstärkt sin närvaro i norr antyder att också Ryssland på ett på ett praktiskt plan förstår att Nato inte är ett hot. Men Rysslands inrikespolitiska retorik är en helt annan fråga.

Man debatterar flitigt tidpunkten för ett medlemskap. Är situationen så god att det inte behövs, eller kanske så dålig att man inte skall kasta bensin på lågorna? Skulle en ansökan väcka reaktioner? Denna diskussion är inte oväsentlig men såtillvida kontraproduktiv, att den förmedlar ett budskap om att vi reagerar på påtryckning.

Därför borde Natodiskussionen fokusera på hur vi själva ser oss, var vill vi vara? I en gråzon, eller som en del av en allians?

Kriget i Ukraina kommer att ta slut i något skede. Hur det går vet ingen i dag. Men klart är att kriget kommer att leda till en gränsdragning genom Europa. Också med tanke på det är det skäl att vi är på rätt sida om den gränsen.

I bästa fall ansöker Finland och Sverige tillsammans och samtidigt om medlemskap. Det vore också skäl att ha samma förbehåll som Norge och Danmark – inga militärbaser eller kärnvapen på vårt område. Detta också med tanke på hur medlemskapet skulle uppfattas i Ryssland. Då skulle ett medlemskap ju praktiken inte betyda någon förändring alls från nuläget, i fredstid. Men nog ge oss stöd ifall vi utsätts för ett angrepp.

Norden är världens bästa varumärke för en region. Ett stärkt nordiskt samarbete gagnar oss alla. Det är skäl att utvidga detta samarbete till att också gälla försvarspolitiken, och det görs bäst ifall vi alla tillhör samma försvarsallians.

Insändare i HBL 25.3.2022

Mannerlaatat liikkuvat

/0 Comments/in , , , , /by

Ihmisinä sopeudumme yleensä pikku hiljaa uusiin tilanteeseen. Ajattelemme, että jokainen pieni konflikti on yksittäistapaus. Itsekin ajattelin pitkään, ettei Venäjä voi olla niin irrationaalinen, että se hyökkäisi Ukrainaan. Viikolla hiljaa, pitkän ajan kuluessa lämmennyt soppa kiehui yli. Koko sodanjälkeinen maailmanjärjestys muuttui kertaheitolla.

Euroopassa on käynnissä täysimittainen sota, jossa käytetään laivastoa, ilmavoimaa, ohjuksia, ja maajoukkoja. Hyökkäys Ukrainaan on rikos vallitsevaa maailmanjärjestystä kohtaan. Se on rikos paitsi Ukrainaa kohtaan myös Venäjän kansaa kohtaan. Seuraukset  tulevat olemaan valtaisat Ukrainalle ja Venäjälle  mutta myös meille, riippumatta siitä, miten konflikti etenee.

Tällä hetkellä Ukraina käy urheaa puolustustaistelua. Valmistautuminen sotaan ei sen osalta ollut niin tehokasta kuin se olisi ehkä voinut olla. Maassa ei tehty liikekannallepanoa etukäteen, jottei sitä olisi tulkittu provokaatioksi. Siitäkin huolimatta Venäjä on kohdannut tiukan vastuksen. Viime päivinä Venäjän otteet ovat kuitenkin koventuneet. Ukrainassa pommitetaan tällä hetkellä myös siviilejä, kouluja, asutuskeskuksia ja infrastruktuuria. Näyttää siltä, että aseina on käytetty myös rypälepommeja ja ehkä myös joukkotuhoaseiksi määritettyjä termobaarisia aseita.

Ukraina taistelee tällä hetkellä yksin, mutta koko Eurooppa seisoo sen rinnalla lähettämällä sille apua erilaissa muodoissa. Putinin uhkailut ovat pitäneet suoran sotilaallisen väliintulon etäällä, mutta aseapua on tullut varsin mittavasti.

Moni muuri murtui yhtäkkiä. Saksa, Ruotsi ja Suomi mursivat pitkän periaatteen siitä, että konfliktialueelle ei lähetetä aseita. Jopa Sveitsi, joka aikoinaan piilotti natsien rahoja, liittyi pakotteisiin. EU ja muu maailma on osoittanut varsin vaikuttavaa yhtenäisyyttä. Myös Kirkkonummelta lähtee apua Ukrainaan ja kunta on huomioinut tilanteen symbolisella eleellä: Vesitorni valaistaan Ukrainan värein.

YK:ssa ainoastaan Eritrea, Pohjois-korea, Syyria ja Valko-Venäjä tukivat Venäjän näkökantaa kriisissä. Tämä joukko on tunnettu totalitarismista ja ihmisoikeusloukkauksista. Se mikä on varmaa jo tässä vaiheessa kriisiä on se, että Venäjällä on edessään menetettyjä vuosikymmeniä. Isku sen talouteen tulee olemaan mittava. Kansa tulee kärsimään merkittävästi huonon politiikan seurauksista.

Tällä hetkellä on mahdoton sanoa, miten kriisi päättyy. Venäjän tappiot ovat olleet mittavat, mutta tämä ei vielä näy Venäjän toiminnassa. Rintamalle lähetetyt sotilaat tulevat mitä ilmeisimmin syrjäkylistä. Itkeviä äitejä ei ole vielä nähty Punaisella torilla.

Suomeen ei kohdistu suoranaista uhkaa Lavrovin ja Putinin vastuuttomista puheista huolimatta. Emme valitettavasti voi kuitenkaan tuudittautua siihen, että olisimme Venäjän valtapyrkimyksistä syrjässä. Siihen, että Venäjä meidän kohdallamme palaisi muistoissaan Kekkosen ajan mukaviin kalareissuihin ja päättäisi siksi jättää meidät rauhaan, ei voi luottaa. Realisteina voimme myös todeta, että Venäjään ei voi viimeaikaisten tapahtumien perusteella luottaa. Diplomaattiset neuvottelut olivat vain silmänlumetta vuoden alussa. Niitä käytäessä Venäjä oli jo tehnyt päätöksen hyökätä Ukrainaan.

Pysäyttävä fakta on, että Suomi on Venäjän länsirajalla olevista liittoutumattomista maista ainut, jota ei ole miehitetty.

Venäjän toiminta on nopeasti kasvattanut Naton suosiota. Ennen vuodenvaihdetta jäsenyyttä tuki alle 30% suomalaisista. Viimeisten mittausten mukaan tuki on nyt ylittänyt 50% kriittisen rajan. Uskon, että muutos jatkuu ja Putinin toimet ovat näin vaikuttaneet täysin päin vastoin kuin mitä hänen voisi kuvitella toivovan.

RKP on jo pitkään ollut sitä mieltä, että Suomen paikka on NATOssa. Yhdyn tähän näkemykseen. Siksi on hyvä, että keskustelu tästä asiasta on vihdoinkin käynnistyneet. Puheet epämääräisestä ”optiosta” ovat vaihtuneet konkretiaan.

Liittyminen ei olisi välttämättä mikään mutkaton prosessi. Se olisi iso askel. Vaikka olenkin sitä mieltä, että liittoutumattomilla mailla voi olla aivan erityinen tehtävä vakauden ylläpitämisessä, niin pitkän tähtäimen kehitys Euroopassa puhuu sen puolesta, että Suomen paikka on Natossa.

Suomi mielletään osaksi länttä. Suomi harjoittelee Naton kanssa ja meidän järjestelmämme ovat täysin Nato-yhteensopivia jo tällä hetkellä. Olemme kaikkien keskeisten Naton yhteistyöelimien jäsen. Olemme käytännössä paljastaneet kaulamme, mutta meillä ei ole artikla V:n tarjoamaa suojaa. Jäsenyys olisi käytännön tasolla hyvin pieni askel, mutta silti se toisi meille puolustusnäkökulmasta merkittävää lisäturvaa. Kuten Jaakko Iloniemi on todennut: ”Tällä hetkellä jaamme riskit, mutta emme turvallisuustakuita”.

Tämä keskustelu jatkuu nyt epäilemättä hallituksessa ja eduskunnassa. On selvää, että hakemuksella, sikäli kun siihen päädytään, pitää olla laaja kansan tuki. Laajan tuen saaminen edellyttää, että me poliitikot kerromme kantamme selvästi. Siitäkin huolimatta, että aihe on arka monella tavalla.

Lopuksi on todettava, että puolustuskykymme on vahva. Puolustusvaliokunnan jäsenenä olen päässyt työskentelemään läheisessä yhteistyössä puolustusvoimien kanssa ja olen voinut todeta suorituskyvyn kasvaneen merkittävästi viimeisten vuosikymmenten aikana. Nykyinen tiivis yhteistyö Norjan ja Ruotsin kanssa on myös kyvykkyyksien kehittämisen näkökulmasta tärkeää.

Minulta kysyttiin hiljattain, voiko kriisin keskellä nähdä jotain valonpilkahduksia, jotain, joka antaa toivoa. Vastasin näin:
Ukrainan kansan sinnikkyys antaa toivoa. Se saa myös muistamaan oman maan itsenäisyyden arvon. Se apu, joka on kohdistunut eri muodoissa Ukrainaan antaa toivoa, kuten tapa, jolla ukrainalaisia on otettu vastaan naapurimaissa. EU:n kyky toimia yhteisesti antaa toivoa. Myös yritysten ripeä toiminta on arvostettavaa.

Toivokaamme, että kriisi saa nopean ratkaisun niin, että Ukraina säilyy itsenäisenä ja ihmisuhreja tulee tästä eteenpäin mahdollisimman vähän. Ukrainaa voimme jokainen auttaa tavallamme. Ja samaan aikaan on muistettava, että syypäitä tässä eivät ole esimerkiksi Suomessa asuvat venäläiset, vaan Venäjän hallitus ja sen politiikka.

(Kirkkonummen Sanomat 6.3.2022)

Paras ajankohta Natoon liittymiseen on takana mutta toiseksi paras ajankohta on nyt.

/13 Comments/in , , , , /by

Miten maanpuolustuksemme uskottavuuteen ja toimivuuteen vaikuttaa sellainen Nato-keskustelu, joka ei perustu näkökulmaan oman maan edusta, vaan jatkuvaan ja loputtomaksi venyvään pohdiskeluun siitä, miten joku muu osapuoli reagoisi sen mahdolliseen käyttämiseen?

Suomalainen Nato-keskustelu on muuttumassa farssiksi. Emme pohdi Suomen puolustusjärjestelmää kokonaisuutena; emme keskustele maiden välisen yhteistyön merkityksestä ja resurssien optimoinnista, vaan siitä, miten Venäjä reagoisi Nato-jäsenyyteemme.

Samaan aikaan näemme, miten Venäjä hyödyntää pohdiskeluamme ja sisäistä painiamme. Se hyödyntää tilannetta nostamalla painetta meidän suuntaamme ja uhkaamalla toimilla, mikäli Suomi hakisi jäsenyyttä. 

Pahimmillaan tästä seuraa se, että me ulkoistamme Nato-päätöksemme Venäjälle. Jos Natoon liittyminen ei ikinä ole oikea-aikaista, ”koska se voi herättää reaktioita”, niin silloin päätös liittymisestä on käytännössä ulkoistettu sille, joka meitä painostaa.

Olemme siirtymässä ratin takaa pelkääjän paikalle. Nato kelpaa vain, jos voimme olla varmoja, ettei Venäjä reagoi millään tavalla jäsenyyteemme. Mutta mehän tiedämme, että Venäjä reagoi, kuten se on tehnyt aiemminkin – ei välttämättä asevoimin, mutta hyvin todennäköisesti ainakin kauppapoliittisesti. Tässä ei olisi meille mitään uutta. Kauppapolitiikkaa on käytetty hybridivaikuttamisen välineenä toistuvasti. Sen sijaan, että kylvemme kansana epämääräisissä uhkakuvissa, meidän tulisi pohtia analyyttisesti asiantuntijoiden johdolla, mitä tällainen tilanne, de facto, merkitsisi maallemme.

Naton kannatus on kasvanut Suomessa, ja syystäkin. Suurin vaikuttaja kannatuksen kasvuun on ollut Venäjä itse. Jäätyneiden konfliktien katalysointi ja ylläpito, Krimin valtaus, Ukrainan separatistien yllyttäminen ja tukeminen, energiapolitiikan sotkeminen turvallisuuspolitiikkaan sekä salamurhat niin kotimaassa kuin ulkomailla ja nyt viimeksi turvatakuista puhuminen ovat ymmärrettävästi vieneet keskustelua tähän suuntaan. Venäjä ampuu toistuvasti itseään jalkaan sisäpoliittisista syistä. 

Samaan aikaan on syytä muistaa, että Nato on puolustusliitto. Nato ei valmistaudu hyökkäykseen idän suuntaan. Nato ei valtaa muiden suvereenien valtioiden alueita. Venäjälle ei koidu minkäänlaista turvallisuusuhkaa Suomen ja/tai Ruotsin liittymisestä Natoon.

Natoon liittyminen ei ole mikään muutaman päivän prosessi. Se voi viedä kuukausia tai se voi viedä vuosia. Prosessin ajoitus ei voi olla kiinni päivän tai viikon tapahtumista. Siksi paras ajankohta Natoon liittymiseen on takana ja toiseksi paras ajankohta on juuri nyt, Carl Haglundin erityisavustajana toiminutta Patrik Gayeria lainatakseni.

Liittymisen pitää perustua kokonaisvaltaiseen analyysiin pitkän tähtäimen turvallisuustilanteesta. Ja vaikka itsekin olen sitä mieltä, että liittoutumattomilla mailla voi olla aivan erityinen tehtävä vakauden ylläpitämisessä, niin pitkän tähtäimen kehitys Euroopassa puhuu sen puolesta, että Suomen paikka on Natossa. 

Meillä on puolustuspolitiikassa monta tärkeää kahdenvälistä yhteistökumppania. Olen iloinen siitä, että yhteistyö Norjan ja Ruotsin kanssa on viime vuosien aikana tiivistynyt entisestään. 

Samaan aikaan Suomen turvallisuuspoliittisessa keskustelussa kierretään Nato-keskustelua kuin kissa kuumaa puuroa. Puhumme ”helpoista” kahdenvälisistä suhteista sen sijaan, että puhuisimme kansainvälisestä yhteistyöstä. Siirrämme huomion EU:n puolustusulottuvuuteen, joka käsitteenä on kaikkea muuta kuin selvä. Natolle on vaikea saada kansan enemmistön tukea, ellemme puhu siitä oikeilla sanoilla ja ääneen. Joka tasolla. 

Suomi mielletään osaksi länttä. Suomi harjoittelee Naton kanssa ja meidän järjestelmämme ovat täysin Nato-yhteensopivia jo tällä hetkellä. Olemme keskeisten Naton yhteistyöelimien jäsen. Olemme käytännössä paljastaneet kaulamme, mutta meillä ei ole artikla V:n tarjoamaa suojaa. Jäsenyys olisi käytännön tasolla hyvin pieni askel, mutta silti se toisi meille puolustusnäkökulmasta merkittävää lisäturvaa. Kuten Jaakko Iloniemi on todennut: ”Jaamme nyt riskit mutta emme turvallisuustakuita”. 

Meidän tulisi käynnistää prosessi Natoon liittymiseksi ja Ruotsi on on syytä ottaa tähän junaan mukaan. Natoon liittymisen lisäksi pidän tärkeänä ja itsestäänselvänä, että säilytämme yleiseen asevelvollisuuteen perustuvat vahvat puolustusvoimat. 

Hyvää itsenäisyyspäivää – glad självständighetsdag

/0 Comments/in , , , /by

Syksyllä uskoimme varmasti kaikki, että aika, jolloin itsenäisyyspäivää vietetään erikoisjärjestelyin olisi takanapäin. Uskoimme, että voisimme vihdoin palata normaaliin pitkän, liki kaksi vuotta kestäneen vaiheen jälkeen. Mutta tässä olemme taas, etäyhteyksien päässä, ruudun välityksellä juhlistamassa Suomen itsenäisyyttä. 

Mikään ei voita oikeita tapaamisia, mutta tärkeän asian ympärille kannattaa kokoontua vaikka olisimme fyysisesti eri paikoissakin.

Tänään kokoonnumme juhlimaan itsenäisyyttämme. Idag firar vi vår självständighet. 

Att vara självständig handlar om att bestämma själv. Att själv styra sin väg. Men det handlar inte om att vi skulle vara obereoende av världen omkring oss. Nu är detta mera sant än någonsin tidigare.

På det sättet kan man säga att begreppet självständighet expanderat. Att stå själv, att ha självbestämmande betyder ofta, att man måste verka utanför sina gränser, att man måste bygga koalitioner, att man tillsammans måste verka för att inte bara jag, inte bara vi, utan också de har de bra, och kan klara sig – så att vi skall klara oss. 

Muuttuvassa maailmassa itsenäisyys tulee vakaudesta. Se tulee ennustettavuudesta ja halusta työskennellä yhteisten asioiden eteen. Se tulee välittämisestä ja yhdessäkannetusta vastuusta. Tämä kaikki on tärkeää, jotta 80 vuoden takaiset koettelemukset eivät enää toistuisi. 

Yhteisvastuu on Suomalaisen yhteiskunnan ytimessä. Väitän, että se on myös Kirkkonummen ytimessä. Yhteisvastuu tarkoittaa luottamusta. Puhumme usein resilienssistä: kyvystä kestää erikoisia tilanteita, kyvystä sietää muutoksia, kyvystä toimia yhdessä. 

Ja kun pohdimme takana olevaa liki kahta vuotta ja sitä, että kaikesta huolimatta olemme selvinneet viruksen aiheuttamista koettelemuksista hyvin, niin voimme todeta juuri yhteisvastuulla olleen ison roolin. Vallalla on tauti, jonka leviäminen on riippuvainen, ei niinkään ylhäältä annetuista määräyksistä, vaan jokaisen omista toimista, omasta kyvystämme kantaa vastuuta. Olemme tsempanneet yhdessä ja olemme tsempanneet yksin voidaksemme olla taas pian yhdessä.  Yhteisvastuuta on löytynyt, paljon. Samoin on löytynyt runsaasti niitä, jotka ovat venyneet kantamaan erityistä huolta meitä kaikista. Nyt puhun hoitoalalla työskentelevistä. Heille haluan myös nyt tässä puheessa osoittaa kiitollisuuteni. Nyt onkin aivan oleellista, että jaksamme yhdessä juosta vielä viimeisen mailin, jotta saamme rokotuskattavuuden nousemaan niin paljon, että taudin selkä katkeaa. 

Det gemensamma ansvaret är vägen ut också ur denna utmaning. Hur de sista metrarna går hänger på dig, det hänger på mig, det hänger på oss. Trots att det har sagts tidigare, så måste vi orka lite till. 

Men när vi tittar in i framtiden är det speciellt nu på självständighetsdagen skäl att stanna upp inför det gemensamma arv som vi alla får leva av. De otaliga små handlingar, små beslut, vardagliga gärningar men också exceptionella dåd  som tillsammans bygger det stora som vi idag får njuta av. 

Itsenäisyyspäivä on joka vuosi lähtölaukaus tulevaisuudelle. Itsenäisyyttä voisi pitää perustuksina, joille Suomi ja sen hyvinvointi rakentuvat. Erityisesti tänään on syytä pysähtyä pohtimaan niitä arvoja, joiden puolesta isovanhempamme taistelivat; muistella niitä tekoja, jotka ovat luoneet pohjan sille, mitä kutsumme nykyhetkeksi. Ja sille, mikä muodostaa lastemme tulevaisuuden.

Moni meistä viettää tänään aikaa läheistensä kanssa. Eri sukupolvet ehkä kohtaavat. Tällöin on oiva hetki siirtää tietoa menneistä ajoista eteenpäin heille, jotka ovat sukupolvien ketjussa seuraavaksi vastuussa kuntamme asioista. Arjen kulttuurihistoria siirtyy sukupolvelta toiselle usein nimenomaan kertomuksina. Kertomuksina ihan tavallisesta arjesta: Miltä oma ensimmäinen koulupäiväsi tuntui? Miltä Suomi näytti, kun sinä olit lapsi. Mitä syötiin sinun nuoruudessasi itsenäisyyspäivänä? Silloin, kun kaupasta ei vielä löytynyt spagettia. 

–

Minnen bevaras inte om de inte flyttas vidare. Idag är en utmärkt dag för att göra just detta. Om självständigheten är den grund Finland vilar på så är minnena dess armeringsstål. Trådar som stärker den, som förenar den med bygget ovanför och som garanterar att inte bara det som byggs idag, utan också imorgon håller och kan vila på ett stabilt fundament. 

Muistot tukevat tulevaisuutta. Ja tulevaisuus näyttää hyvältä. Se minkä olemme oppineet viimeisen kahden vuoden aikana, tulee auttamaan meitä tästä eteenpäin. Uskon niin.

Kuluneen vuoden aikana kunnassamme on ollut paljon liikettä. Olemme rakentaneet paljon uutta. Moni on huomannut, että tämä on hyvä kunta  asua. Täällä  on hyvä käydä koulua. Täältä löytyy niin historiaa kuin myös maailmaa valoittavaa innovaatiotoimintaa. Meillä on niin vanha kivikirkko kuin mainetta niittävä uusi kuntalaisten olohuone, Fyyri. 

Tämä on kaikki seurausta sekä nykyisten että entisten, jo pois nukkuneiden kuntalaisten tekemästä työstä.  Yksikään sukupolvi ei yksinään saa aikaan jotain niin suurta kuin mitä toimiva kunta edustaa. Ja jälleen kerran voimme kunnioittaa hetken kaikkia heitä, jotka kuljettivat lehmänsä ja porsaansa takaisin Kirkkonummelle Porkkalan parenteesin purkauduttua. Piikkasivat auki pellot, joille neuvostoliittolaiset olivat valaneet betonista kenttiä panssarivaunuilleen. Kunnostavat talonsa neuvostosotilaiden jäljiltä. Ryhtyivät sinnikkäästi rakentamaan kunnastamme sellaista, jollaisena sen tänään tunnemme. Sitä työtä on ollut mielekästä jatkaa ja kaikesta tästä on meidän syytä olla kiitollisia tänään, Suomen sadantenaneljäntenä itsenäisyyspäivänä. 

Bästa kommuinvånvare, bästä kyrkslättbor, hyvät kuntalaiset. 

Å Kyrkslätts kommuns vägnar vill jag önska er en glad självständighetsdag! 

Kirkkonummen kunnan puolesta haluan toivottaa teille hyvää  itsenäisyyspäivää!

Lukashenkaa vastaan ei pidä käyttää Lukashenkan pelikirjaa

/4 Comments/in , , , , /by

Minskissä Lukashenka hieroo käsiään. Mutta tyytyväisiä saatetaan olla myös Varsovassa: koko EU:n huomio kiinnittyy nyt oikeusvaltio-ongelman sijaan Valko-Venäjän ja Puolan raja-alueella käytävään painiin, jossa matkaan huijatut, viattomat sivulliset uhrit piiloutuvat metsään kahden tulen välissä.

Lukashenka kokeilee häikäilemättömästi EU:n sietokykyä. Miten yhtenäinen EU tosiasiassa on? Miten vahvoja ovat EU:n perusarvot? Paljonko vaaditaan siihen, että normioloissa kiveen hakatut periaatteet kyseenalaistetaan tai peräti heitetään romukoppaan?

Tällä hetkellä Lukashenka on voitolla. EU toimii juuri niin kuin hän toivoo. Rajalla on kaaos ja maailmalle leviää kuvia, joiden pohjalta joidenkin ihmisten voi jopa olla vaikea erottaa, kuka on hyvis ja kuka pahis. Valko-Venäjän joukot työntävät ihmisiä rajojen yli, leikkaavat aitaa auki. Vaikeassa tilanteessa Puolan joukot puolestaan työntävät ihmisiä näistä aukoista takaisin. Uhreja tulee päivä päivältä enemmän.

Ei pidä pelata Lukashenkan peliä, sanotaan. Mutta mikä on Lukashenkan peli? Mihin hän pyrkii?

On mielestäni selvää, ettei pelin tavoite ole siirtää mahdollisimman montaa ihmistä rajan yli. Tavoite on saada EU sekaisin ja reagoimaan periaatteidensa vastaisesti. Lukashenka haluaa näyttää, että EU:n periaatteet ovat ohuet ja suhteelliset. Kauniin kuoren alla olemme kaikki samanlaisia. Me ja he. ”Katso, mitä EU tekee näille ihmisille”, toteaa Lukashenka – ja Putin komppaa.

Venäjän hybridivaikuttamisen pelikirja on suoraan luettavissa Russia Todayn sivuilta. Siellä puhutaan maahanmuutosta, EUn ongelmista, koronaepäonnistumisista. Nämä ovat ne narratiivit joita syötetään otolliseen maaperään lännen heikentämiseksi, koska Venäjä tietää, että näihin reagoidaan. Eurooppalainen populistioikeisto on tässä toiminut hyvänä työkaluna. Ajan saatossa se saattaakin huomata olleensa pelinappula ideologisessa sodankäynnissä.

Putin ja Lukashenka toivovat EU-kriittisyyttä, rokoteskeptisyyttä ja paniikinomaista suhtautumista maahanmuutton. Juuri sitä he tuntuvat saavan.

Maahanmuuttoon liittyvää pelkoa käytetään taistelussa kyynisesti hyväksi. Ei tarvita kuin muutama tuhat ihmistä eurooppalaisessa rajametsässä ja eurooppalaiset poliitikot puhuvat kansainvälisten sopimusten irtisanomisesta ja raja-aitojen rakentamisesta. Riippumatta siitä, mikä näiden ihmisten todellinen vaikutus on. Samalla murennetaan iso osa siitä, mitä EU on tai mitä sen toivoisi olevan: yhteisten  arvojen ympärille rakennettu yhteisö, jonka suurin pääoma on sodanjälkeiseen Eurooppaan luotu oikeusvaltioperiaate ja sen varaan rakennettu yhteiskuntamalli.

Kukaan ei halua, että vuoden 2015 pakolaistilanne toistuu. Mutta ne kuvat, jotka nyt välittyvät Puolan rajalta, eivät kerro sellaisesta keinovalikoimasta, jota soveltamalla sen toistumiselta vältytään.

Yhteisen maahanmuuttopolitiikan puuttuminen EU:ssa on ongelma, johon tulee löytää ratkaisu. Silloin tämänkin kriisin hallinta olisi helpompaa. Ongelma ratkaisun synnyttämisessä on, että halutaan poimia rusinat pullasta. Yhteinen turvapaikkapolitiikka olisi iso askel kohti liittovaltiota ja tiukempaa integraatiota. Se ei sinänsä ole ongelma, joskin paradoksaalisesti yhteistä maahanmuuttopolitiikkaa vaativat tahot yleensä vastustavat liittovaltiokehitystä. Samaan pakettiin kuuluu myös vääjäämättä ns. vastuunjakomekanismi: jos maahanmuuttopolitiikka on yhteinen niin turvapaikan saaneet ihmiset vääjäämättä myös jaetaan kiintiöiden pohjalta eri maihin. Asia, jota yhteistä turvapaikkapolitiikkaa haluavat tahot myös vastustavat.

Mutta palataanpa Puolan metsiin: Miten tällainen hybridivaikuttaminen torjutaan?

Sitä ei torjuta sillä, että toimitaan Lukashenkan toivomalla tavalla. Sitä ei myöskään torjuta sillä, että lietsotaan paniikkia. Eikä sitä myöskään torjuta aidoin tai asein.

Se torjutaan lähettämällä viesti siitä, että EU pystyy toimimaan arvojensa ja sääntöjensä mukaisesti myös kiperän paikan tullen. Arvomme eivät ole myytävänä, ne pätevät niin hyvän kuin pahan sään aikana. Oikeusvaltio ja demokratia ovat kestäviä arvoja ja kovia aseita myös tällaisessa tilanteessa.

Sen sijaan, että ihmisiä ajetaan takaisin metsään, heidän turvapaikkahakemuksia tulisi käsitellä asianmukaisesti . Ja vaikka on totta, että kansainväliset pakolaissopimukset ja niihin liittyvät velvoitteet ovat tehty toisenlaisia tilanteita varten, niin ne kuitenkin sitovat meitä tänään. Kuten oikeusoppineet toistuvasti ja painokkaasti ovat todenneet: He, jotka haluavat turvapaikkaa, saavat asianmukaisen kohtelun. Ottaen huomioon prosessi, jonka kautta nämä ihmiset ovat Eurooppaan tulleet, on syytä uskoa, että useimpien perusteet turvapaikan saamiseksi ovat heikot tai olemattomat. Ne, jotka eivät ole oikeutettuja kansainväliseen suojeluun palautetaan kotiin.

Tämä maksaa ja tämä työllistää. Toisin sanoen, aseina käytettyjen ihmisten torjuminen maksaa. Niin maksaa sukellusveneiden ja hävittäjienkin torjuminen. Pitää kuitenkin muistaa, että nämä ihmiset ovat tässä sivullisia uhreja. Roistot istuvat muualla ja toimet tilanteet hallintaan saamiseksi on kohdistettava heitä kohtaan

Jos tilanne ei EU:n johdonmukaisen toiminnankaan myötä lopu, on työkalupakissa muita tehokkaita keinoja, kuten esimerkiksi  hybridisodankäyntiin syyllistyvien sulkeminen ulos SWIFT-maksujärjestelmästä. Se vaikeuttaisi järjestelmästä ulossuljetun maan kansainvälistä rahaliikennettä huomattavasti. Se on vastatoimi ja varsin tehokas sellainen.

Iso oppi nyt käynnissä olevasta vaikuttamisesta on se, että Nord Stream II:n rakentaminen oli iso virhe. Maakaasua on käytetty ja tullaan käyttämään vaikuttamisen keinona, niin tässä kriisissä kuin seuraavissakin. Nord Stream II:n käyttöönotto ei onneksi ole vielä kirkossa kuulutettu. Tästäkin syystä Euroopan tulisi panostaa mahdollisimman kunnianhimoiseen ilmastopolitiikkaan ja etenkin uusiutuvan energiatuotannon rakentamiseen.

Toimimalla käsillä olevassa tilanteessa johdonmukaisesti oikeusvaltioperiaatteita kunnioittaen, poistamme tehokkaimmin Lukashenkan vipuvartta. Panikoimalla ja luopumalla periaatteistamme on suuri riski, että menetämme sen, mitä sivistykseksi kutsutaan. Se ei ole strategista eikä se ole viisasta. Eikä se edes poista itse ongelmaa. Naivismin ja idiotismin välissä asuu tilannetaju ja harkitsevaisuus, jotka ovat kokonaisturvallisuudesta huolehtimisen tärkeimpiä elementtejä.

Adlercreutz: Kutsuntojen tulee koskea kaikkia, tasa-arvoisesti

/1 Comment/in , /by

Eduskunnan keskustelussa puolustuspoliittisesta selonteosta Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz otti kantaa tasa-arvoisten kutsuntojen käyttöönoton puolesta.

– Yleinen asevelvollisuus on Suomen puolustuspolitiikan perusta. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän mielestä kutsuntojen ulottaminen koskemaan kaikkia olisi luonnollista kehitystä. Tämä on tasa-arvokysymys. Naisten tulee saada kysyä itseltään: Olenko valmis suorittamaan asepalveluksen? Adlercreutz sanoo.

Adlercreutz toimi puolustuspoliittisen selonteon parlamentaarisessa seurantaryhmässä ja edustaa RKP:tä eduskunnan puolustusvaliokunnassa.

– Euroopan turvallisuustilanne on heikentynyt ja muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Konfliktien kirjo on aiempaa laajempi ja osittain myös heikommin ennakoitavissa. Tässä todellisuudessa ja tämän tosiseikan valossa käsittelemme selontekoa. Tämä kehitys tarkoittaa sitä, että kriisinsietokykyämme koetellaan eri tavalla kuin aiemmin.

Adlercreutz nosti ryhmäpuheenvuorossa esiin myös Suomen puolustuspoliittisen yhteistyön kansainvälisten viiteryhmien merkityksen.

– EU, Nato ja Nordefco ovat Suomen tärkeimpiä kansainvälisiä yhteistyökumppaneita – Ruotsia, Norjaa ja Yhdysvaltoja unohtamatta. Olemme iloisia tiivistyneestä puolustusyhteistyöstä. Tyhjiöt täyttyvät nimittäin helposti – ei ole sattumaa, että Kiina osallistui sotaharjoitukseen Itämerellä. Olemme pienenä maana riippuvaisia yhteistyökumppaneistamme vakauden ylläpitämisessä lähialueillamme.