Kunnianhimoisesti kohti Suomen parasta kotihoitoa

/1 Comment/in , , /by

Aamu on vasta aluillaan, mutta toimistolla on jo täysi kuhina päällä. Mistä on kyse? Kirkkonummen kotihoidossa valmistaudutaan lähtemään autoilla asiakkaiden luo. Päivän asiakkaat on jaettu, lääkepussit kerätty ja tarvikekassit pakattu.

Kotihoito tarkoittaa tässä tapauksessa valtakunnallista nykykäytäntöä, jossa pyritään hoitamaan ikäihmiset omissa kodeissaan laitoshoidon sijasta. Oma tuttu kotiympäristö, omat tavarat ja oma rauha. Kirkkonummen terveyskeskuksen vuodeosastot lakkautettiin keväällä vuonna 2017. Nyt potilaat siirtyvät Espoon sairaalasta suoraan kotiin toipumaan sairaanhoitajan ohjauksessa toimivien lähihoitajien hoidettaviksi. Omassa kodissa on kotitöitä ja tarve liikkua aivan eri tavalla kuin vuodeosastoilla, mikä tukee kuntoutumista. 

Ne asiakkaat, jotka eivät selviä kotihoidon turvin pääsevät Wohls-kotiin tai Lehmuskartanoon. Lisäksi on olemassa ns. kotisairaala asiakkaille, jotka tarvitsevat sairaalatasoista hoitoa, mutta eivät sairaalan seiniä.

Pääsemme perille ensimmäiseen kotiin. Soitamme ovikelloa. Hyvän päivän toivotusten jälkeen vuorossa on asiakkaan auttamista siirtymisessä vessaan, vaatteiden vaihdossa, pesuissa, ruokailussa ja lääkkeiden antamisessa. Kohtaamisia. Hoitaja lukee mobiililaitteelta, mitä lääkäri on määrännyt ja aikaisempien käyntien merkintöjä. Tiedonkulku on tärkeää kun saman asiakkaan luona käyviä hoitajia on useampia. Myös hoitajien kielitaito on tärkeä, jotta asiakas tulee ymmärretyksi myös silloin, kun hänellä on muistisairaus tai hän puhuu sairautensa vuoksi epäselvästi. Huomattavan suuri osa Kirkkonummen ikäihmisistä on ruotsinkielisiä. 

Ruokapöydän ääressä käymme läpi kuulumisia, niin asiakkaan kuin lastenlastenkin. Äitienpäivä oli edellisenä päivänä ja siitä on paljon kerrottavaa. Kotihoitajalla on kiire, mutta se ei saa näkyä. Jokaiselle asiakkaalle annetaan ihailtavalla tavalla täydellinen läsnäolo.

Kohta auto jatkaa matkaansa seuraavan asiakkaan luo. Aikataulussa pitää yrittää pysyä, eikä se aina ole mahdollista. Matkalla pitää myös yrittää orientoitua seuraavaan kohtaamiseen. Arvatenkin se vaatii keskittymistä.

Tärkeä hetki on sairaalasta kotiutuvan asiakkaan palvelusuunnitelman laatiminen. Siinä kartoitetaan, missä asioissa asiakas tarvitsee tukea ja hoitoa kotonaan ja tästä Kirkkonummi on saanut varsin hyvää palautetta. Kirkkonummi on myös edelläkävijä lääkkeiden jakoon liittyvässä järjestelmässä, jossa kaksi farmaseuttia jakaa lääkkeet valmiiksi. 

Kirkkonummen ikärakenne vanhenee jatkuvasti, mikä lisää terveydenhuollon kustannuksia ja tarvetta hoitaa enemmän ja yhä vaikeahoitoisempia kotihoidon asiakkaita. Kotihoidon on oltava ketterä ja tilanteisiin mukautuva. Muistisairauden kehittyminen ja huomaaminen vaatii kotihoidon lähihoitajilta valppautta ja osaamista. 

Kotihoidon suurimpia haasteita on henkilökunnan vaihtuvuus. Tähän on monta syytä. Kirkkonummella on kolme keskusta ja laajat etäisyydet ja jo tämä tuo haasteita logistiikkaan. Pitäisi jäädä mahdollisimman paljon aikaa olla asiakkaan luona. Tämä vaatimus tekee työstä raskasta ja kiireistä. Välimatkat ovat pitkiä. 

Toimintojen keskittäminen Masalaan on antanut mahdollisuuden kehittää toimintaa, mutta se on myös vaikeuttanut monen hoitajan työpäivää. Nyt olisikin syytä keskittyä siihen, miten työolosuhteita saataisiin parannettua. Autossa istumista olisi syytä vähentää ja aikaa vanhusten luona lisätä. Kirkkonummen kotihoidossa työskenteleminen pitäisi olla pääkaupunkiseudun houkuttelevin hoivatyöpaikka. Digitaalisten apuvälineiden avustamaa aitoja kohtaamisia mahdollistavaa hoivatyötä – omaa kuntaamme rakentaneiden ihmisten parhaaksi.

Minna Hakapää (Vihr.)

Kirkkonummen Kunnanvaltuuston 1.vpj.

HUS-valtuutettu

Anders Adlercreutz (RKP)

Kirkkonummen Kunnanvaltuuston pj.

Kansanedustaja

Vård- och landskapsreformen borde oroa varje österbottning  

/0 Comments/in , , , , /by

Gustav Skuthäll kallar min insändare i Vasabladet 5.5 för partipolitisk propaganda. Och tar samtidigt till – partipolitisk propaganda.

De brister och problem jag påtalar har inte hittats på på SFP:s partikansli, utan de har framkommit i de otaliga diskussioner jag haft med olika sakkunniga. För dem som för tillfället i social- och hälsovårdsutskottet behandlar reformen i forcerad takt är de alltför bekanta. Det är fråga om verkliga problem som bidrar till det, att reformens ursprungliga mål inte kommer att nås.

Landskaps- och vårdreformen hör ihop, skriver Skuthäll. Däri ligger det stora problemet. Genom att koppla ihop två saker som inte har med varandra att göra har regeringen dels svikit reformens målsättningar, dels avvikit från sitt eget regeringsprogram. Man har själv, med hjälp av sina egna linjedragningar – eller kohandel för att tala klarspråk – försvårat reformen enormt. Om reformen faller, så beror det uttryckligen på detta. På regeringens egna beslut. Genom att av politiska skäl koppla ihop valfrihet och landskapsreform har man skapat ett lagstiftningsmässigt monster.

Den struktur man valt leder till att vårdkedjan splittras, att en integration mellan socialvården, bashälsovården och specialsjukvården försvåras. Det kommer inte ens att vara möjligt att införa ett enhetligt patientdatasystem i de flesta landskapen.

Hur ser då landskapens framtid ut? De kommer antagligen att få beskattningsrätt. Det är den enda vettiga lösningen – den modell som nu föreslås innehåller så grava problem att den inte kan hålla i längden. Men den som tror att landskapen i längden kommer att vara 18 stycken kommer att bli besviken. Inom några år kommer de minsta landskapen att försvinna. Efter 18 kommer 12, och sedan kanske 5. Det borde oroa varenda österbottning, vare sig man är centerpartist eller SFP:are.

 

Adlercreutz: Regeringens legitimitet vacklar – landskapsvalet måste flyttas

/0 Comments/in , , , , /by

Det står klart att social- och hälsovårdsreformens tidtabell inte håller. Social- och hälsovårdsutskottet kommer inte att hinna behandla lagförslaget före midsommaren. Det betyder att omröstningen kan ske tidigast i början av juli. Trots det står regeringen fast vid att valet skall hållas i oktober 2018.

– Regeringens sköra legitimitet tål inte mera det cyniska maktspel som regeringen bedriver. Man kan inte i oändlighet tumma på centrala principer i behandlingen av det självständiga Finlands största reform någonsin. Här går gränsen. SOTE-reformen förtjänar och behöver en ordentlig behandling – och valet en tidtabell som respekterar de grundläggande demokratiska principerna, säger Anders Adlercreutz, SFP:s vice ordförande och riksdagsledamot.

Stödet för social- och hälsovårdsreformen är ytterst svagt i riksdagen. Det är en av orsakerna till att speciellt statsministerpartiet Centern hårdnackat har hållit fast vid den orealistiska valtidtabellen.

– Venedig-kommissionen och OSSE har klart stipulerat att centrala vallagar inte skall ändras mindre än ett år före ett val. Trots det har regeringen tills nu hållit fast vid en tidtabell som klart strider mot de rekommendationer vi själva krävs att andra länder skall följa. Nu får det vara nog. Landskapsvalet måste flyttas framåt.

Jos terä on asennettu väärinpäin sirkkeliä ei kannata käynnistää.

/1 Comment/in , , , /by

Markkinatalous toimii, jos kannustimet ovat oikeat. Jos syntyy monopoleja se ei toimi. Jos maksetaan väärästä asiasta se ei toimi.

Tilaaja-tuottajamallinen hankintaorganisaatio toimii, jos ostettava asia on selkeästi rajattu. Jos vastuu on selvä, eikä alku- tai loppupäässä ole joustovaraa.

SOTE-uudistuksessa nämä asiat ovat perustavanlaatuisesti pielessä ja on todella huolestuttavaa että tätä ei haluta tunnustaa.

Katsokamme nykytilannetta: Nykyinen terveydenhuoltojärjestelmämme on kaukana täydellisestä. Kunnallinen päätöksenteko on usein lyhytnäköistä ja oikeita  asioita ei aina osata priorisoida. Hartiat ovat kieltämättä kaposet mutta siitä huolimatta kustannustaso on kansainvälisessä vertailussa kohtuullinen koska kannustimet ovat oikeat. Ne ohjaavat oikeaan suuntaan.

Kunnilla on vastuu ennaltaehkäisevästä työstä. Kunnat kantavat myös huonosti hoidetun työn seuraukset, koska perusterveydenhuolto on kunnan vastuulla. Jos perusterveydenhuolto hoidetaan huonosti kunta kärsii, koska erikoissairaanhoidon kustannukset ovat kunnan vastuulla.

Raha ja vastuu kulkevat käsi kädessä. On siis kannustin toimia oikein.

Mitä nyt on tapahtumassa? Kunta hoitaa ennaltaehkäisevän työn, mutta se ei kanna huonosti hoidetun työn seurauksia. SOTE-keskus hoitaa perusterveydenhuollon, mutta se ei vastaa erikoissairaanhoidon kustannuksista. Päinvastoin – SOTE-keskuksella on suoranainen kannustin siirtää potilaita erikoissairaanhoidon puolelle, maakunnan liikelaitokseen.

Tässä mallissa on perustavaa laatua oleva valuvika. Toivo siitä, että tällä mallilla tulisi säästöä tai tehokkuutta voidaan unohtaa. Malli, jonka toiveet tehokkuudesta perustuvat valvontaan ja kontrolliin, ei toimiviin kannustimiin, on tehoton. Sirkkeli pyörii väärinpäin.

Yksityisillä toimijoilla tulee olla paikkansa SOTE-uudistuksessa. Mutta markkinat on rakennettava oikeiden, toimivien kannustimien varaan. SOTE-keskusten tulisi kantaa erikoissairaanhoidon kustannukset. Sotekeskusten potilasvalinnan tulisi perustua ennaltamäärättyyn asiakasjoukkoon jossa on sekä paljon että vähän hoitoa tarvitsevia. Tai sitten koko tilaaja-tuottajamallista SOTE-keskuksineen pitäisi luopua. Nyt esitetty ja valitettavasti mitä ilmeisimmin hyväksymisputkessa oleva malli on markkinatalouslogiikan vastainen.

Arvioidaan, että esitetty maakuntauudistus mm. näistä syistä tulee nostamaan kustannustasoa. Tiedämme myös, että valtiontalous pitkälti on nollasummapeli. Siksi on syytä pelätä että valtion suunnasta tullaan kiristämään kuntataloutta.

Se tarkoittaa kiristyvää kustannuspainetta kuntaan jääviin velvoitteisiin – pääasiassa koulutukseen ja päivähoitoon.

Ja mitä erikoisinta: Kokoomus ja keskusta ovat sitä mieltä, että esitys pitää hyväksyä – koska muutakaan ei voi. Hallituksen sisäisen luottamuspulan takia ei haluta edes pitää kiinni hallitusohjelman kirjauksesta siitä, että uudistuksen toimeenpanon kanssa edetään vaiheittain. Sirkkeli laitetaan pyörimään, silmät kiinni – ja väärään suuntaan.

Tal i debatten om social- och hälsovårdsreformen 14.3.2018

/0 Comments/in , , , /by

Arvoisa puhemies,

Tuntuu kuluneen ikuisuus siitä hetkestä, jolloin hallitus löi sote-uudistuksen tavoitteet lukkoon ja paalutti sen etenemisen.

Piti kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta ja saatavuutta sekä hillitä kustannuksia.

Tähän piti päästä leventämällä hartioita, yhtenäistämällä rahoituspohja ja tuomalla mukaan valinnanvapaus.

Ärade talman,

Det känns som om en evighet skulle ha förflutit sedan den dag då regeringen stipulerade social- och hälsovårdsreformens mål.

De är mål som idag känns mycket avlägsna. Man skulle minska på skillnader i hälsa, minska på skillnaderna i tillgängligheten till vård och samtidigt stävja kostnadsökningen.

Allt det genom att förverkliga en reform i tre steg.

Det lät bra, för målen var bra. Planen var bra.

Ända tills allting raserades en november kväll.

Arvoisa puhemies,

Nuo alkuperäiset hyvät tavoitteet ovat enää muisto vain. Niistä ei ole tässä esityksessä jäljellä kuin nimi, valinnanvapaus.

Marraskuisena iltana lyötiin kiinni poliittiset tavoitteet, ja käytäntö unohdettiin. Ja sillä polulla olemme vieläkin.

Politiikka edellä lähdettiin toteuttamaan itsenäisen Suomen suurinta uudistusta. Samalla sen tavoitteet unohdettiin. Ajatus maakunnista, kahlituista maakunnista, riitti Keskustalle. Kokoomukselle taas riitti muutama palveluseteli. Halvalla menee.

Palatkaamme tähän hetkeen.

Suomen nykyinen järjestelmä on kustannustehokas. Se on sitä, koska taloudelliset rakenteet tukevat kustannustehokkuutta. Hartiat ovat liian kapeat, mutta ne ovat kustannustehokkaat.

Kunta vastaa ennaltaehkäisevästä työstä, ja kantaa huonosti hoidetun työn seuraukset, koska vastaa perusterveydenhuollosta kustannuksineen.

Kunta vastaa myös perusterveydenhuollon seurauksista, koska kantaa erikoisterveydenhuollon kustannukset. Eli on kannustin hoitaa hoivatyö joka tasolla hyvin.

Mitä tässä uudistuksessa on nyt tapahtumassa?

Kunta hoitaisi ennaltaehkäisevän työn. Mutta se ei vastaisi huonosti hoidetun työn seurauksista.

Sote-keskus hoitaisi perusterveydenhuollon, mutta ei vastaisi huonosti hoidetun työn seurauksista, koska erikoisterveydenhuolto on maakunnan liikelaitoksen heiniä. Kaiken lisäksi sote-keskus voisi lähettää hankalat tapaukset suoraan maakunnan liikelaitokseen.

Kermankuorinnan riski on ilmeinen.

Tämä rakenne yhdessä kapitaatioperusteisen rahoituksen kanssa luo kustannuspaineen ja toimii integraatiopyrkimyksiä vastaan. Se toimii koko uudistuksen tavoitteita vastaan.

Kun tähän vielä liittää hallituksen kustannusrajoittimen, eli maakuntakahleet, niin on syytä olla huolissaan.

Uudellamaalla jo ensimmäisen vuoden säästöpaineet ovat 300 miljoonan euron luokkaa. Se tarkoittaa suuria leikkauksia. Koska rakenteet lisäävät kustannuspainetta, budjettirajoitin tarkoittaa suuria leikkauksia. Ja myös sitä, että alkuperäiset tavoitteet karkaavat yhä kauemmas.

Tehokas terveydenhoitojärjestelmä ei edellytä raskasta maakuntahallintoa. Se syntyy digitalisaation kautta, leveämpien hartioiden kautta, parhaita käytäntöjä soveltamalla.

Ne saatetaan toimeenpanon kautta saada tähänkin versioon upotettua, tai säätämällä koko järjestelmää. Mutta varmaa on, että terveydenhoidon pakottaminen paksuun maakuntapaitaan ei sitä edistä.

Pitääkö tämä uudistus viedä maaliin? Sitä puoltavat lausunnot viittaavat siihen, että tähän on jo panostettu liikaa. Että kunnat odottavat uudistusta. Että epävarmuus on liian iso.

Ymmärrän tällaisen näkökulman.

Mutta Suomen suurinta uudistusta ei pitäisi viedä raskaasti puutteellisena läpi uponneiden kustannuksien pelossa. Ei siksi, että muutakaan ei voi.

Eikä ainakaan kertaheitolla.

Arvoisa puhemies,

Pääministeri Sipilä on puhunut kokeilulkulttuurin puolesta. Tässä olisi siihen nyt oiva tilaisuus. Esimerkiksi peruskoulu-uudistus oli suuri menestys, joka vietiin vaiheittain läpi.

Miksi emme tässä tekisi samalla tavalla? Kokeillaan uudistusmallia kokonaisuudessaan yhdessä maakunnassa, tai yhdellä ERVA-alueella. Ja siitä oppien, pakettia säätäen, myöhemmin koko massa. Se olisi turvallinen, vastuullinen tapa toteuttaa sote-uudistus.

Ärade talman,

Den här reformen skall inte genomföras på detta sätt, inte som den ser ut nu. Gör ett experiment. Pröva modellen i ett landskap, eller på ett specialupptagningsområde. Gör de justeringar som behövs och gå sedan vidare.

Då kan vi få en modell som gagnar hela landet, som kan ha allas stöd, och som når de mål vi ställt upp.

Adlercreutz: Inför vård- och landskapsreformen stegvis

/0 Comments/in , , , /by

”Vi måste göra som vi gjorde när grundskolan infördes, genomföra landskapsreformen stegvis, en region i taget. Det tycker Anders Adlercreutz, riksdagsledamot och viceordförande för SFP.

”Grundskolan är en av våra största framgångssagor. Men den infördes över en lång tidsperiod, på ett lyckat sätt. Nu vill regeringen genomföra landskapsreformen – det självständiga Finlands största reform – över en natt, i hela landet. Detta trots att det finns uppenbara problem i lagstiftningen och trots att hela lagpaketets stöd är mycket svagt”

Minister Vehviläinen har i flera uttalanden konstaterat, att reformens resultat beror på hur den genomförs i landskapen.

”Det tyder på att de regeringen ser problemen. Men samtidigt flyr regeringen sitt ansvar. Om regeringen vill hålla fast i sin av politiska skäl forcerade tidtabell är det minsta man kan kräva att vi åtminstone går in för en stegvis implementering, landskap för landskap, så att vi kan lära oss på vägen. Annars är risken stor för att vi gör dyra misstag”, säger Adlercreutz

Juha Sipilä har talat varmt för införandet av en försökskultur.

”Då måste försöken också analyseras. Som bäst pågår försök med valfrihet i landet. Samtidigt har vi redan en lagproposition i riksdagen. Låt oss först analysera vad vi lärt oss. Och sedan genomföra en balanserad social- och hälsovårdsreform stegvis i hela landet. En reform som svarar på de utmaningar vi har.”

On aika palauttaa subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen

/0 Comments/in , , , , , , , /by

Subjektiivinen oikeus päivähoitoon on ollut suomalaisen varhaiskasvatuksen peruspilari. Se on taannut kaikille suomalaisille lapsille tasavertaiset oikeudet laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Se on niinikään ollut yksi lastensuojelun tärkeimmistä työkaluista; varhaiskasvatukseen osallistuvan lapsen perheessä ilmeneviin ongelmiin on ollut mahdollista tarttua aikaisessa vaiheessa.

Hallitus päätti vuonna 2015 rajata tätä subjektiivista oikeutta niin, että se rajoittuisi 20 tuntiin varhaiskasvatusta viikossa perheissä, joissa toinen vanhemmista on kotona työttömänä tai hoitamassa muita lapsia. Päätöstä kritisoitiin jo silloin ankarasti. Sen arveltiin johtavan lisääntyvään byrokratiaan ja sen pelättiin eriarvoistavan lapsia. Arvioituja säästöjä kyseenalaistivat niin Kuntaliitto kuin Valtiovarainministeriökin.

Kirkkonummen kunnanhallituksen enemmistö päätti kaksi vuotta sitten toimia lakimuutoksen mahdollistamalla tavalla. Kirkkonummella oikeutta varhaiskasvatukseen rajattiin. Toimenpiteellä tavoiteltiin noin 500 000 euron säästöä vuositasolla. Monet naapurikuntamme – esimerkiksi Espoo ja Helsinki – toimivat toisin. Näissä kunnissa oikeutta ei rajattu.

Tästä päätöksestä on nyt kulunut kaksi vuotta. Kuntaliiton kuntabarometrin mukaan säästöt koko maan tasolla ovat olleet oleellisesti hallituksen arvioita pienemmät – ensi vuonna kunnat arvioivat säästöjä tulevan koko maan tasolla noin 10 miljoonaa euroa. Kirkkonummen kunnanhallituksen pyytämään selvityksen mukaan toimenpide ei ole Kirkkonummella tuonut säästöjä lainkaan.

Säästämättä euroakaan olemme luoneet byrokratiaa, tarveharkintaa ja eriarvoisuutta. Se on nyt mahdollista korjata. Siksi me toivomme, että Kirkkonummi tulevassa budjetissaan palauttaa kuntaamme lapsen subjektiivisen oikeuden kokopäiväiseen varhaiskasvatuksen niin, että perheet itse, elämäntilanteesta riippumatta, voivat päättää minkälainen päivähoito heille sopii parhaiten – kuntamme ja lastemme parhaaksi.

Anders Adlercreutz kansanedustaja, kunnanvaltuuston puheenjohtaja, RKP
Minna Hakapää, kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtaja, Vihreät
Hanna Haikonen, kunnanhallituksen jäsen, Kokoomus
Pirkko Lehtinen, kunnanhallituksen jäsen, SDP
Riikka Purra, kunnanvaltuutettu, Perussuomalaiset
Rita Holopainen, kunnanhallituksen varajäsen, KD
Irja Bergholm, kunnanvaltuutettu, Vasemmistoliitto
Antti Salonen, kunnanhallituksen jäsen, Keskusta
Pekka Sinisalo, kunnanhallituksen jäsen, Sininen valtuustoryhmä

Landskapsreformens finansieringslogik håller inte måttet

/0 Comments/in , , , , , /by

I hela landet har de nya kommunfullmäktigeledamöterna nu inlett sitt arbete. Ekonomin går bättre än på många år. Samtidigt har varje förtroendevald orsak att vara orolig för hur ekonomin ser ut efter att landskapsreformen trätt i kraft. En idag stabil, självförsörjande kommunal ekonomi med god skattebas kan plötsligt kastas över ända tack vare de linjedragningar regeringen gjort för landskapsreformen.

Vad är det då frågan om?

Enligt regeringens proposition skall 12,47 procentenheter av kommunalskatten överflyttas från kommunerna till landskapen i samband med landskapsreformen. 12,47 skatteören, oberoende av hur mycket kommunerna använt för de funktioner som flyttas över till landskapen. Ett möjligt underskott kompenseras med statsandelar så att ingen kommun skall ”lida” mer än 100€ per kommuninvånare. Grovt räknat betyder det ett automatiskt underskott för flera kommuner som tills idag klarat sig bra. Men det betyder också att många kommuner som tidigare klarat sig mer eller mindre själva plötsligt blir mycket beroende av statsandelar i och med att kompensationsdelen kommer att utgöra en stor del av de kommunala budgeterna.

Esbos budget kommer efter reformen att till 32 % bestå av statsandelar, Grankullas till 57 % och Kyrkslätts till 36 %, bara för att ta några exempel. Kommuner som fram till det klarat sig relativt självständigt blir plötsligt mer eller mindre omyndigförklarade och helt utlämnande för statsandelssystemets nycker. Ett statsandelssystem som efter reformen inte längre kommer att byggas på objektivt mätbara parametrar, utan på en bild av hur kommunernas ekonomi såg ut före reformen. Det är en totalt irrationell och förnuftsvidrig utveckling.

När man kombinerar detta med den starka styrning som staten kommer att ha över landskapens ekonomi kan man med goda grunder ifrågasätta det kommunala självstyret.

Hur borde vi då göra? Om vi utgår från att vård- och landskapsreformen blir av är minimikravet det, att landskapens finansieringsmodell ses över. Här ser jag två möjligheter.

En möjlighet är att man i stället för att överföra ett fixerat antal skatteören överför en summa som motsvarar det kommunen spenderat på de uppgifter som landskapet skall ta över. Det skulle lämna kvar en kommunal budget som svarar mot de funktioner som blir kvar i kommunerna. Modellen är naturligtvis inte oproblematisk, men den är genomförbar. Vi vet idag med stor noggrannhet hur mycket de olika kommunerna använder för de funktioner som flyttas över till landskapen. Modellen skulle vara logisk, och den skulle leda till att den kommunala självständigheten inte skulle lida.

En annan modell är införandet av en landskapsskatt. Landskapet skulle finansiera sina utgifter genom en landskapsskatt, och kommunerna sina utgifter med en kommunalskatt. Nivåerna på båda kan definieras enligt de lokala behoven, och kommunerna, liksom landskapen, skulle ha en faktisk makt över inte bara utgifter utan även inkomster. När en ny form av skatt införs finns det givetvis skäl att vara skeptisk och befara att det leder till ökade utgifter. Men alternativet i detta fall, stark statlig styrning och en förvrängning av de kommunala ekonomierna är enligt mig ett mycket sämre alternativ.

Lokalt beslutsfattande leder till lokalt ansvar och sund förvaltning. Landskapsreformen riskerar att rasera mycket av detta, men än finns det tid att korrigera riktningen. Jag uppmanar regeringen att göra det.

 

Insändare i HBL 27.9.2017

Vårdreformen – vingklippta landskap och skuldsatta kommuner

/0 Comments/in , , , , /by

Vården har för länge sedan fått ta en plats i baksätet i social- och hälsovårdsreformen. Landskapens självstyrelse talar ingen mera om, den är så gott som obefintlig i den modell med kraftiga inslag av statlig styrning som nu presenterats. Samtidigt har diskussionen i mycket fokuserat på valfrihetsmodellen, och det är onekligen en viktig fråga som har avgörande betydelse för kostnadsnivån och vårdens tillgänglighet. En sak som däremot inte fått mycket uppmärksamhet är kommunernas ställning och finanser efter reformen.

Enligt regeringens proposition skall 12,47 procentenheter av kommunalskatten överflyttas från kommunerna till landskapen i samband med landskapsreformen. Det betyder att kommuner som Grankulla, Esbo, Kyrkslätt eller Vasa blir kvar med ett skatteöre som inte räcker till för att finansiera de tjänster som blir kvar i kommunerna. Detta kompenseras upp till ett underskott som motsvarar 100 euro per invånare. Grovt räknat leder det till att Esbo får ett underskott på 25 miljoner euro, eller Kyrkslätt ett underskott på 4 miljoner euro – automatiskt. Ett underskott som leder till nedskärningar i de funktioner som blir kvar hos kommunerna, primärt skola och dagvård.

I samma operation flyttas social- och hälsovården över till landskapet – men fastigheterna blir kvar hos kommunerna. Fastigheter som kräver underhåll, som är byggda för ett specifikt syfte, och som ofta belastas av lån. I en situation där kommunerna inte kan vara säkra på att landskapet efter övergångsperioden på tre år längre vill hyra fastigheten, måste lån ändå finansieras och fastigheterna underhållas.

Vilka är incitamenten för att underhålla en byggnad som kanske inte behövs om tre år? Hur mycket skall man satsa på en kanske 30 år gammal hälsocentral vars hyresgäst kanske säger upp kontraktet inom kort? Finns det alls en marknad för en sådan fastighet?

Det finns en stor risk för att denna modell, där landskapet hyr men där lånen och fastigheterna blir kvar hos kommunerna, leder till en våg av nya mögelfastigheter eftersom incitamentet att underhålla byggnaderna är så svaga – i synnerhet om kommunen även i övrigt kämpar med en ansträngd ekonomi.

Det, att en stor del av skatteintäkterna försvinner medan lånen består antas också leda till att kommunernas kreditvärdighet försämras. Detta leder med stor sannolikhet till högre räntekostnader som ytterligare försämrar kommunernas situation.

Vad händer då med hälsocentralernas utrustning? De överlåts utan ersättning till landskapen såvida de inte är leasade. De uppenbara problemen kring frågor som ägandeskap tacklar regeringen med att säga att kommuninvånarna ändå har ett inflytande över landskapet. Det stämmer ofta, men inte alltid. I ett landskap som Nyland är det uppenbart att flera kommuner kommer att bli helt utan representation i landskapets fullmäktige. Det är ett problem som kunde åtgärdas om regering så vill – Nyland borde absolut få valkretsar för att säkerställa att alla delar av regionen är representerade i landskapets beslutsorgan.

Nej, det ser inte bra ut. Regeringens förnuftsvidriga och ytterst komplicerade finansieringsmodell måste ses över. Ge landskapen autonomi och beskattningsrätt. Flytta över fastigheterna inklusive utrustning till landskapen, och betala för dem till kommunerna. Endast så kan man bygga en modell där ansvar och incitament går hand i hand.