Landskapsplanens depåmarkering kör projektet in i en återvändsgränd

/1 Comment/in , , , , /by

En förutsättning för utvecklandet av huvudstadsregionens närtrafik är att vi bygger två stora järnvägsdepåer för underhåll – eller flera mindre. Den nuvarande depån i Ilmala räcker inte för att täcka tågtrafikens växande behov.

I förslaget till landskapsplan som behandlas i Nylands landskapsfullmäktige 9.6.2020 har planbeteckningen placerats vid gränsen mellan Mankby och Bobäck. Marken i detta område består av leråker och omgivningen utgör ett kulturlandskap som formats under hundratals år. Om depån placeras här kommer den att bli en mycket synlig anläggning som starkt definierar området.

Platsen är strukturellt problematisk och landskapsmässigt katastrofal. Enbart pålningskostnaderna räknas i tiotals miljoner euro. Det faktum att landskapsplanens planbetäckning gjorts i ett så omstritt område främjar inte projektet, utan kör in det i en återvändsgränd.

Det är också ifrågasatt att planbetäckningen gjordes innan utredningen för depåalternativen blev färdig. Så här blev planbetäckningen möjligen en faktor som styrde utredningen, även om marschordningen borde vara den motsatta.

Kommunerna har planeringsmonopol och jag har svårt att tro att Esbo eller Kyrkslätt skulle ge sig in i att planera depån på ett så här problematiskt område. För Kyrkslätts del skulle depån starkt definiera det jämt växande bostadsområdet i Mankby. På Esbos sida ligger det förslagna nära Glasdalens växande bostadsområde.

Jag tror inte heller att det i huvudstadsregionen inte skulle finnas ett område där depån kunde placeras med märkbart mindre miljökonsekvenser och mindre kostnader. Förslaget för depåns placering tar inte heller i beaktande kollektivtrafikens kommande utvecklingsutsikter.

För att vi skulle kunna göra en verklig bedömning – inklusive en grundlig miljökonsekvensbedömning – borde vi ha flera alternativ för placeringen av depån. Sådana alternativ som tittar långt in i framtiden och inte bara några år framåt. Utgående från dessa alternativ borde sedan en offentlig debatt föras om alternativen innan de under de sista metrarna av planeringsprocessen markeras ut på planekartorna.

Redan länge har en av egenheterna i det finska byggandets varit att nya bostadsområden planeras på åkrar. Det har känts lätt, till och med behändigt. Det är en alltför lätt lösning. En lösning för ett lat sinne. En åker är inte bara ett tomt utrymme. Den är inte impediment. Varje åker har en lång historia. Åkern är en del av ekosystemet och kolets kretslopp. Den är en väsentlig del av vårt landskap. Ur ett bredare perspektiv är varje åker en del av vår självförsörjning. Så också i detta fall.

Kyrkslätts kommun har – av förståeliga skäl – konstaterat att förslaget att placera depån i Bobäck inte kan godkännas. Via deT skulle kommunen få bära depåområdets negativa konsekvenser samtidigt som fördelarna skulle bli få. Ur ett landskaps- och tekniskt perspektiv skulle en depå i Mankby vara lika problematisk. Depån är viktig för hela huvudstadsregionens närtrafik, men dess placering enligt landskapsplanen är inte en bra lösning.

Jag hoppas att landskapsfullmäktige förstår detta då beslutet fattas. Den omstridda planbetäckningen vid gränsen mellan Mankby och Bobäck främjar inte projektet, utan kör det in i en återvändsgränd. Planebeteckningen bör därför strykas.

Maakuntakaavan varikkomerkintä ajaa koko hankkeen umpikujaan

/1 Comment/in , , , , , /by

Pääkaupunkiseudun lähiliikenteen kehittäminen edellyttää, että rakennamme kaksi isoa kunnossapitovarikkoa – tai useamman pienemmän. Nykyinen varikko Ilmalassa ei riitä tyydyttämään kasvavan junaliikenteen tarpeita.

Maakuntakaavaehdotuksessa, joka käsitellään maakuntavaltuustossa 9.6.2020, on uuden varikon varikkomerkintä sijoitettu Mankin ja Luoman rajalle. Tällä kohdin maa on savipeltoa ja ympäristö on satojen vuosien aikana muokkautunutta kulttuurimaisemaa. Mikäli varikko sijoitetaan nyt ehdotettuun paikkaan, siitä tulee hyvin näkyvä, koko lähialuetta vahvasti määrittelevä laitos.

Paikka on rakenteellisesti ongelmallinen ja maisemallisesti katastrofaalinen. Pelkät paalutuskustannukset lasketaan kymmenissä miljoonissa euroissa. Se, että merkintä on maakuntakaavassa näin kiistanalaisessa paikassa ei edistä hanketta, vaan vesittää sitä.

Pidän myös hyvin kyseenalaisena, että merkintä sijoitettiin kaavaan ennen kuin varikkovaihtoehtoja arvioiva selvitys valmistui. Näin kaavamerkinnästä tuli mahdollisesti selvitystä ohjaava tekijä, vaikka marssijärjestyksen pitäisi olla päinvastainen.

Kunnilla on kaavoitusmonopoli ja minun on vaikea uskoa, että Espoo tai Kirkkonummi lähtisivät kaavoittamaan varikkoa näin ongelmalliseen paikkaan. Kirkkonummen osalta varikko määrittelisi jatkossa hyvin vahvasti jatkuvasti kasvavaa Masalan asuinaluetta. Espoon puolella ehdotettu sijainti liittyy puolestaan läheisesti kasvavaan Lasilaakson alueeseen.

En myöskään aidosti usko, etteikö pääkaupunkiseudulta löytyisi aluetta, johon varikko olisi mahdollista sijoittaa huomattavasti pienemmin ympäristövaikutuksin ja pienemmin kustannuksin. Ehdotettu varikkosijainti ei myöskään ota huomioon tulevia joukkoliikenteen kehitysnäkymiä.

Jotta voisimme tehdä oikean arvion – ympäristövaikutusarviointeineen – tulisi nyt esittää sijainnille lisää vaihtoehtoja. Sellaisia vaihtoehtoja, jotka katsovat pidemmälle tulevaisuuteen, eivät pelkästään muutaman vuoden päähän. Näistä vaihtoehdoista tulisi sitten käydä julkista keskustelua ennen kuin ne pitkän kaavaprosessin viime metreillä löytävät tiensä kaavakarttoihin.

Suomalaisen rakentamisen erikoisuus on pitkään ollut se, että uusia alueita sijoitetaan pelloille. Se on tuntunut helpolta, jopa kätevältä ratkaisulta. Se on kuitenkin laiskan mielen ratkaisu. Pelto ei ainoastaan ole tyhjä tila. Se ei ole joutomaata. Jokaiseen peltoon liittyy pitkä historia. Pelto on osa ekosysteemiä ja hiilen kiertokulkua. Se on olennainen osa maisemaamme. Isossa kuvassa jokainen pelto on myös pala omavaraisuuttamme. Niin tässäkin tapauksessa.

Kirkkonummen kunta on todennut, ymmärrettävistä syistä, ettei se pidä esitettyä varikkosijoitusta Luomaan hyväksyttynä.  Sen myötä kunta ottaisi vastatakseen varikkoalueen ongelmat, hyötyjen jäädessä hyvin vähäisiksi. Maisemallisesti ja teknisesti Mankin sijoitus on yhtä ongelmallinen. Varikko on tärkeä koko pääkaupunkiseudun lähiliikenteen kannalta, mutta maakuntakaavan mukainen sijainti ei ole hyvä ratkaisu.

Toivon, että maakuntavaltuusto päätöksessään ymmärtää tämän. Kiistanalainen kaavamerkintä Mankin ja Luoman rajalla ei edistä hanketta, vaan ajaa sen umpikujaan. Kaavamerkintä tulee siksi poistaa.

Finland behöver en hållbar ekonomisk återhämtning

/1 Comment/in , , , , , , /by

Coronakrisen kommer att ta slut, förr eller senare. Det står ändå klart redan i dag att den kommer att lämna djupa spår i vår ekonomi och i vårt samhälle. Även om vi tills vidare på ett rent siffermässigt plan lyckats tackla själva viruset bra har många trots det förlorat en nära anhörig.

Coronaviruset sköljde över oss som en störtvåg, och världen kommer att se annorlunda ut efteråt. Många saker har förändrats, men många saker består. Finlands läge på världskartan är detsamma. Vår säkerhetspolitiska situation är densamma. Våra utmaningar är desamma. Och klimatet är fortfarande detsamma.

I sinom tid blir det åter aktuellt att tackla de frågor som nu fått vänta – bland dessa klimatförändringen. För klimatförändringen är fortfarande hela mänsklighetens största existentiella hotbild. Coronakrisen och problemen i stunden ska inte ses som en ursäkt för att tappa perspektivet framåt.

Den Internationella energibyrån (International Energy Agency) förutspår att de globala koldioxidutsläppen kan minska med upp till åtta procent 2020. Denna minskning skulle vara sex gånger större än den som skedde efter finanskrisen, och dubbelt så stor som alla minskningar sammanlagt sedan andra världskriget.

Då den globala samhällsekonomin åter kör i gång är faran att utsläppen hastigt börjar öka igen. Detta hände också efter finanskrisen – då ökade utsläppen med nästan sex procent 2010.

Coronakrisen har visat hur krävande globalt samarbete fortfarande är. Motsättningar mellan olika länder har ökat trots att vi kämpar mot ett gemensamt hot. Detta ger oroväckande signaler för det globala klimatsamarbetet. Samarbete behövs nu mer än någonsin. Det här gäller inte minst inom EU, som drabbats speciellt hårt.

Om man tittar in i framtidens marknad är det mycket som är grumligt. Men jag ser ingen orsak till att rena lösningar och klimatvänlig teknologi inte fortfarande skulle vara en garanterat växande framtidsbransch. Detta ska Finland satsa på.

Av dessa orsaker är det viktigt att vägen framåt fokuserar både på ökad ekonomisk hållbarhet och hållbarhet ur miljö- och klimatsynvinkel. En omfattande ekonomisk recession skulle bromsa vårt klimatarbete.

Regeringsprogrammet skrevs i en helt annan ekonomisk situation. Som sig bör reflekterades den verklighet vi levde i då i programmet. Trots att världen runtomkring oss i dag ser helt annorlunda ut är de strategiska målen fortfarande gångbara och viktiga: klimatneutralitet, jämställdhet, kunnande, hållbarhet. Samtidigt är det självklart att stegen med vilka vi vill nå dessa mål måste omvärderas och omprioriteras.

Här träder politiken in i krisen. När systemet är i gungning finns det möjlighet att med små knuffar göra stora förflyttningar. Därför måste också knuffarna vara väl avvägda. De måste föra oss i rätt riktning: mot kolneutralitet och en hållbar cirkulär ekonomi.

För att stödja den ekonomiska återhämtningen ur krisen föreslår jubileumsfonden Sitra till exempel en skatteomställning som förflyttar tyngdpunkten från beskattning av arbete till beskattning av konsumtion. Detta skulle inverka positivt på både ekonomin, sysselsättningen och klimatet. Detta är något som Svenska folkpartiet också lyft fram i flera sammanhang.

En ekonomisk strukturomvandling kombinerad med medvetna satsningar på att stärka de ekosystem som bildas när högskolor och företag hittar varandra skulle stärka våra företags verksamhetsförutsättningar. Det skulle också ge dem en innovativ hemmamarknad att ta avstamp från för att bli globala aktörer i den kommande gröna omställningen. Här kunde Finland på ett mycket konkret sätt gå i täten – och skörda frukterna.

De lärdomar som arbetslivet tvingas anamma under krisen kan bana väg för ett mer flexibelt arbetsliv. Vi har nu sett att flexibilitet på ett lokalt plan kan både underlätta vardagen och vara till gagn för både företaget och de anställda. Om vi på vår väg ut ur krisen anammar dessa lärdomar – flexibilitet och lokalt beslutsfattande i våra företag, en ambitiös klimatpolitik och hållbara ekonomiska reformer – kan vi komma ut ur krisen inte bara helskinnade, utan med stärkt konkurrenskraft.

Klimatpolitik och konkurrenskraft kan gå hand i hand

/0 Comments/in , , , /by

40 miljarder euro – så stor var omsättningen av miljöaffärsverksamheten i Finland år 2018. Exportvärdet var nästan nio miljarder euro och förädlingsvärdet nästan 16 miljarder euro, vilket motsvarar cirka åtta procent av förädlingsvärdet inom hela Finlands samhällsekonomi. Cleantech, bioekonomi och cirkulär ekonomi – alla delar av miljöaffärsverksamheten – är områden inom vilka vi i Finland är verkliga föregångare. Till exempel bara inom cleantech-branschen har vi över 3000 företag som arbetar för att utveckla lösningar för en hållbarare framtid. Dessa företag spelar en betydande roll i att motverka klimatförändringen och samtidigt stärka Finlands – och Europas – konkurrenskraft.

Vi kommer nämligen inte undan klimatförändringen – den är vår generations största utmaning. Den är ett klart hot och det är viktigt att vi tar till åtgärder för att bekämpa den.

Men det är också sant att vi inte ska begrava oss i misströstan. De innovationer och den ekonomiska verksamhet som kampen mot klimatförändring kräver öppnar nämligen också för nya möjligheter – för Finland och för EU som helhet på vår väg mot klimatneutralitet.

För det är målsättningen: i Finland ska vi vara koldioxidneutrala år 2035, och på EU-nivå är målsättningen att hela unionen ska vara klimatneutral innan 2050.

Därför finns en enorm potential för cleantech-sektorn att växa – enligt Sitras och Frost & Sullivans utredning (2015) kommer den för Finland relevanta cleantech-marknaden att växa till ungefär 3000 miljarder dollar innan 2050. Vi ligger bra till i denna konkurrens, och vi klarar oss bra i internationella jämförelser: år 2019 placerade sig Finland på andra plats i Global Sustainable Competitiveness Index, som mäter länders hållbara konkurrenskraft, och enligt Bloombergs innovationsindex från samma år är Finland det tredje mest innovativa landet efter Sydkorea och Tyskland.

För att cleantech-sektorn ska växa behöver EU en fungerande inre marknad men också klara och ambitiösa målsättningar. I stället för att satsa på vissa teknologier ska vi rikta oss på konkreta mål, och låta marknaden hitta lösningarna. Vi ska inte fokusera på antal elbilar utan på minskade utsläpp. Vi ska inte stöda en viss sektor utan skapa en marknad för kolbindning och cirkulära lösningar. Och min egen lilla käpphäst: vi ska inte fokusera på teoretiska laboratorieuträkningar av byggnaders isoleringsvärden eller energieffektivitet. I stället ska vi utveckla sätt att mäta helhetens koldioxidavtryck, från val av material till byggandet och återanvändning, och samtidigt skapa ekonomiska incentiv som ger klimatvänliga lösningar en fördel.

Det är fråga om en systemförändring. Kretsloppet från naturresurs och råvara till produkt och senare avfall måste slutas. Till en del måste vi bygga om våra ekonomiska incentiv. Vad är det som kostar? Hur bygger vi upp prissättningar och vad beskattar vi? Om den ekvationen är rätt uppställd kommer lösningarna av sig själva.

En växande konkurrenskraft och effektiva klimatpolitiska åtgärder är inte ömsesidigt uteslutande, utan helt möjliga att kombinera. Vad vi behöver är satsningar på forskning och innovationer, en fortsatt stark inre marknad och en framtidstro där vi ser möjligheter och potential i stället för hotbilder och hinder. Någon måste nämligen gå i täten. Och det kan gärna vara vi.

 

Kolumn i Nya Europabladet, maj 2020 

Adlercreutz: Sänkningen av elskatten ger investeringar som gynnar klimatet

/2 Comments/in , /by

– Jag vill inte längre höra någon påstå att klimatarbete och ett konkurrenskraftigt näringsliv inte går att kombinera, säger Svenska riksdagsgruppens ordförande Anders Adlercreutz med en hänvisning till de påståenden som Sannfinländarna ständigt lyfter upp i riksdagsdebatten.

I samband med regeringens kommande energiskattereform kommer skatten på den el som industrin använder att sänkas till EU:s miniminivå. Redan nu har flera stora investeringar satts i rörelse tack vare sänkningen.

– I Finland har vi redan länge fått följa med från sidlinjen medan Sverige har klarat sig bättre på den växande datacentralsmarknaden. Nu kan vi ana en förändring. I både Kyrkslätt och Ingå står stora projekt i startgroparna. Här handlar det heller inte bara om att skapa datakapacitet utan också om en verklig klimatgärning. Den planerade datacentralen på 250 megawatt i Kyrkslätt kommer dels att bidra till 1 000 nya arbetsplatser, men den kommer också att mata ut sin överloppsvärme i fjärrvärmenätet och på det sättet på sikt kunna stå för uppvärmningen av upp till 100 000 egnahemshus, säger Adlercreutz.

Användningen av kolkraft kommer att förbjudas i Finland år 2029, och efter det kommer torven i energiproduktionen att fasas ut.

– Vi kommer att behöva nya ersättande energikällor. Genom dessa datacentraler kan vi förena det, att Finland stärker sig som global föregångare inom digitalisering, med att samtidigt ersätta just den nedsmutsande energiproduktionen vi vill bli av med. Enbart enheten i Kyrkslätt kommer att bidra till att våra utsläpp minskas med ca 0,75 megaton koldioxid – det motsvarar  ungefär fyra procent av det som krävs för att vi skall nå vårt utsläppsmål.

Hyvää Uutta Vuotta!

/0 Comments/in , , , , , , , /by

Joulutauon jälkeen alkaa uusi vuosi. Se on kuin puhdas kirjoittamaton sivu. Ja joka kerta uuden vuosiluvun kirjoittaminen tuntuu aluksi vieraalta ja oudolta. Vuosi 2020. Minäkin tulen takuuvarmasti kirjoittamaan luvun väärin monta kertaa seuraavien viikkojen aikana. Vuosi, joka joskus odotti kaukaisessa tulevaisuudessa, on nyt täällä. 

Kun aikoinaan teinipoikana selailin sarjakuvahyllyä Bruno Vinbergin kaupassa Jorvaksessa, silmäni pysähtyivät usein kiehtovaan avaruusaiheiseen lehteen nimeltä ”1999”. Se kertoi siitä kaukaisesta tulevaisuudesta, jossa lentäisimme ympäri mitä mielikuvituksellisimmissa vempaimissa. Vuosi 1999 siinsi tuolloin jossain kaukana tulevaisuudessa. 

Ja nyt vuonna 2020 vuosi 1999 on jo menneisyyttä. 

Moni asia muuttuu hitaammin kuin mitä kuvittelemme. Jotkut asiat taas muuttuvat yhdessä yössä. Vuonna 2020 käytämme vielä aika normaalin oloisia autoja. Muutama vuosi sitten rantarataa pitkin kulkivat vielä ne samat punakeltaiset junat, joita käytettiin 70-luvulla. Kun me muutimme Kirkkonummelle vuonna 1972 vanhempani kertoivat siskolleni, että kuntaan kohta tulee uimahalli. Ja tulihan se – liki 30 vuotta myöhemmin. 

Tänään Kirkkonummi muuttuu varsin nopeasti. Osittain syistä, joita emme itse voi ohjata. Meillä on monta kouluprojektia käynnissä, mikä on sekä positiivinen että negatiivinen asia. Negatiivinen siksi, että se kertoo vanhoissa kouluissa ilmenneistä sisäilmaongelmista. Positiivinen siksi, että sen myötä saame luotua kunnasta entistä vetovoimaisemman. Kun tulevaisuudessa jokin lapsiperhe pohti Kirkkonummelle muuttoa, vanhemmat voivat olla varmoja siitä, että lasten kouluympäristö on paitsi nykyaikainen, myös terveellinen. 

Monen vuoden SOTE-epävarmuuden aiheuttaman odotuksen jälkeen työ hyvinvontikeskuksen rakentamiseksi on alkanut. Riippumatta siitä, miten SOTEn kanssa käy, tulemme tarvitsemaan SOTE-palveluja Kirkkonummella. Uusien tilojen myötä varmistamme sen, että palveluja löytyy. 

Kirkon kupeeseen nousevaa uusittua kirjastoa viimeistellään parhaillaan. Samaan aikaan työ koko keskustan kehittämiseksi jatkuu. Kirkkoharjun koulun muutto avaa uusia mahdollisuuksia. Tori, kirkko, kirjasto ja aikanaan kirjaston taakse nouseva lukiokampus luovat pohjaa uudelle vetovoimaiselle kuntakeskukselle, joka palvelee sekä nuoria että vanhempia kuntalaisia. 

Kun uudistusvauhti on kovimmillaan tulee investointitarpeisiin suhtautua myös kriittisesti. Mitä kannattaa tehdä ja mitä ei? Kyse on aina myös taloudellisesta pärjäämisestä. Onko käsillä oleva panostus sellainen, joka maksaa itsensä takaisin? Kestävän kehityksen kysymykset ovat nekin äärimmäisen tärkeitä kun mietimme Kirkkonummen kehittämistä. 

Kuntana olemme sitoutuneet Hinku-ohjelmaan. Se ohjaa kunnan kehitystä ja edellyttää, että leikkaamme ilmastopäästöjämme voimakkaasti vuoteen 2030 mennessä. Tämän tavoitteen tulee ohjata myös elinkeinoelämämme kehitystä. Kuntana meillä on monta vahvuutta. Me sijaitsemme lähellä Helsinkiä, mikä tekee meistä kiinnostavan kotikunnan erikokoisille yrityksille. Myös maatilatalous on tärkeä kuntataloutemme pilari.

Toivon, että jokainen meistä kirkkonummelaisista innostuisi kokeilemaan mahdollisimman usein paikallisesti tuotettuja palveluja ja tuotteita. Tällä tavalla tuemme aidosti paikallista yrittäjyyttä. Mitä parempi ja innostavampi paikka Kirkkonummi on yrittää, sitä paremmin voimme kaikki.

Ja lopuksi: Minulla on unelma, jonka jaoin teidän kaikkien kanssa jo vuosi sitten. Unelmoin, että Kirkkonummesta tulisi koko Suomen kohteliain kunta. Toivon, että me kaikki tervehtisimme toisiamme  kun tapaamme lenkillä, parkkipaikalla tai jalkapallokentän laidalla. Iloinen ”hei” on halpa tapa luoda hyvinvointia ja viihtyisyyttä meidän kuntalaisten kesken. Ihan pokkana vaan siis tervehtimään ja luomaan uutta tulevaisuutta kanssani. 

Olen äärimmäisen iloinen, että saan luotsata kunnanvaltuustoa. Olen myös kiitollinen kaikista niistä kommenteista ja vinkeistä, joita olen kuluneen vuoden aikana teiltä saanut. Pidetään lippu korkealla myös vuonna 2020. Kuntamme on yhtä kuin me kaikki yhdessä. 

SFP jobbar för en ambitiös klimatpolitik

/0 Comments/in , , , /by

Mona Martin uttrycker (HBL Debatt 21.11) sin oro för Finlands och SFP:s klimatpolitik. Klimatpolitiken är ett område på vilket man hela tiden får ta till sig nya rön och det leder till att det självklart är allt skäl att med jämna mellanrum revidera sina riktlinjer. Det här är också ett område som vi inom SFP förhåller oss mycket ambitiöst till. Det är den viktigaste globala frågan i vår tid.

SFP:s klimatprogram fick mycket positiv respons av klimatrörelsen när det kom ut, och med goda skäl. Det är ett balanserat program som tar fasta på de stora frågorna inom klimatproblematiken. Till flera delar var det mer ambitiöst än andra partiers. Det regeringsprogram som vi har i dag reflekterar i mycket SFP:s klimatprogram, och det ser jag som ett gott betyg.

Martin efterlyser mera direkta krav i vårt program. Här berör hon en av de stora frågorna i klimatpolitiken. Hur balanserar man mellan direkta krav – förbud och reglering – och incitament? I vårt klimatprogram har vi valt att prioritera marknadsekonomiska styrmedel framför förbud. I huvudsak eftersom man lätt går fel om man från politikerhåll definierar vad som får konsumeras och inte får konsumeras. Om vi prissätter rätt saker, i detta fall utsläpp, binder vi oss inte till en teknologi, utan till ett mål. Som motvikt kan man i stället beskatta det vi vill ha – arbete – lättare.

Kampen mot klimatförändringen, som de flesta andra frågor, har också en ekonomisk aspekt, i positiv bemärkelse. Genom att vara föregångare skapar vi en hemmamarknad som gör det möjligt för våra clean-tech-företag att etablera sig, växa till sig, och sedan gå på export. På den vägen har de en positiv inverkan inte bara lokalt utan globalt.

Den generella målsättningen vi ställer är klimatneutralitet 2035. Det är i sig ett mycket konkret och krävande mål. Om vi lyckas utveckla utsläppshandeln på det sätt vi beskriver i vårt klimatprogram är den ett mycket effektivt styrmedel. Vi eftersträvar en modell enligt vilken utsläppsrätternas antal direkt kopplas till EU:s andel av den resterande utsläppskvoten. En sådan utsläppshandel för oss automatiskt mot våra klimatmål.

Adlercreutz: Ambitiösa klimatmål kräver ekonomiska styrmedel

/0 Comments/in , , /by

Det behövs både ekonomiska styrmedel och marknadsbaserade åtgärder i kampen mot klimatförändringen. Det betonar Svenska riksdagsgruppens ordförande Anders Adlercreutz.

– Det är klart att vi kommer att behöva både reglering och förbud. Samtidigt är det skäl att komma ihåg att man lätt gör fel om man från politikerhåll definierar vad som får konsumeras och inte får konsumeras. Om vi indirekt via beskattning och andra mekanismer prissätter rätt saker, i detta fall utsläpp, binder vi oss inte till en teknologi, utan till ett mål. Då är det mycket lättare att på ett kostnadseffektivt sätt nå våra klimatmål, säger Adlercreutz.

Adlercreutz ordnade på måndagen ett seminarium om vikten av ekonomiska styrmedel och marknadsbaserade åtgärder i kampen mot klimatförändringen.

I debatten ställer man ofta ekonomin och individens rättigheter, mot klimatåtgärder. Adlercreutz säger att det är missvisande.

– Med rätt styrmedel motverkar vi inte bara klimatförändringen utan skapar också ekonomisk välfärd. Genom att vara föregångare skapar vi en hemmamarknad som gör det möjligt för våra clean-tech-företag att etablera sig, växa till sig, och sedan gå på export. Den vägen har företagen en positiv inverkan inte bara lokalt utan globalt, säger Adlercreutz.

Regeringen kommer efter årsskiftet att presentera nya konkreta åtgärder för att förverkliga regeringsprogrammets klimatmålsättningar.

Ilmiö Greta – Jos totuus on karu, vika ei ole sanansaattajassa

/11 Comments/in , , , /by

Moni väittää, että YK:n ilmastokokouksessa puhunutta ”Greta-parkaa” käytetään hyväksi. Että hänen avullaan lietsotaan ilmastohysteriaa. Verrataan jopa hänen ja muiden ilmastosta huolta kantavien kannanottoja neuvostopropagandaan. Lopuksi moititaan jyrkin sanoin Greta Thunbergin vanhempia ja viitataan vasemmistolaiseen salajuoneen.

Greta Thunbergin eilinen puhe oli voimakas, vilpitön – ja totuudenmukainen. Se, että sen esitti 16-vuotias koululainen ei sen arvoa vähennä. Kuten ei myöskään se, että sen esittäjällä on todettu Aspergerin syndrooma – oireyhtymä, johon liittyy usein korkea älykkyys ja syvällinen mielenkiinto jotakin tiettyä asiaa tai ilmiötä kohtaan.

Myöskään se, että ilmastonmuutokseen liittyvä uhka on iso ja vakava ei tarkoita, että siitä puhuminen lietsoisi hysteriaa.

Ilmastonmuutoksen vastaisesta työstä on tullut laitaoikeiston kärkikohteita maahanmuuton ohella. Globaaliin vastuuseen suhtaudutaan ylipäätään vastahakoisesti. Ne, jotka välittävät globaaleista kysymyksistä nähdään oman maan kansalaisten etuja ja oikeuksia vastustavina. Seuraavassa lauseessa puhutaan globaaleista salaliitoista, Soroksesta ja kohta perään länsimaiden pankkiirien salajuonesta. Ilmastonmuutos, maahanmuutto, demokratian puolustaminen, oikeusvaltio, yhteinen huoli yhteisestä tulevaisuudesta – nämä ovat kaikki niin suomalaisten, eurooppalaisten, kuin kansainvälistenkin populististen ääriliikkeiden hampaissa.

Vaikuttaa siltä, että populistissa liikkeissä tarvitaan aina jokin vihollinen – abstrakti mörkö – joka tarjoaa helpon selityksen vaikeisiin kysymyksiin.

Eduskunnassa ilmastoskeptiset puhuvat usein siitä, miten mitätön Suomen osuus on globaaleista päästöistä. Nämä skeptikot ohittavat täysin sen, että päästömme ovat itse asiassa huomattavan suuret per asukas. Luodaan kuva siitä, että koska todella isot päästöt ovat muualla, myös toimien tulee kohdistua muualle.

Kenen näin ollen pitäisi toimia? Mihin raja vedetään? Onko raja 0,5%:ssa, 1%:ssa, 5%:ssa vai kenties 10%:ssa prosentissa globaaleista päästöistä?

Oma näkemykseni on, että meillä kaikilla on velvollisuus toimia. Vastuun ottamisen ei tarvitse tarkoittaa kurjistumista, vaan johdonmukaisia muutoksia peruselämäntavoissa: perusjätehuollon kehittämistä, roskien kierrättämistä, pyörän selkään hyppäämistä, vaatteiden korjaamista, maltillista lihan syöntiä, kotimaanmatkailua, aineettomia lahjoja, paperitonta toimistoa, puolukkametsään menoa. Vastuun kantaminen tarkoittaa myös uusien energiatehokkaiden ja kiertotalouteen sopivien innovaatioiden mahdollistamista ja innovointiin panostamista. Ei ole sattumaan, että myös iso osa Suomen elinkeinoelämää on kunnianhimoisten päästövähennysten takana. Kunnianhimoiset kansalliset tavoitteet pakottavat innovoimaan ja avaavat sen myötä mahdollisuuksia yrityksillemme myös kansainvälisillä markkinoilla.

Neuvostopropagandan ongelma oli se, että se ei ollut totta. Se vääristeli ja kaunisteli todellisuutta. Kun Greta Thunberg puhuu, hän kertoo siitä, mitä ympärillämme jo tapahtuu; hän muistuttaa ilmaston nopeasta lämpenemisestä, sitä seuraavasta eroosiosta, jäätiköiden sulamisesta ja lajien nopeasta sukupuutosta. Hän pukee sanoiksi miljoonien ihmisten todellisen huolen. Hän kertoo sen karusti, mutta aidosti. Hänen viestinsä on neuvostopopagandan vastakohta.

Meidän tulee kuunnella ja toimia, ei vähätellä hänen ja hänen seuraajiensa sanomaa ja huolta helppojen poliittisten irtopisteiden toivossa.

Ja niille, jotka epäilevät Greta-kortin kääntämistä sanoisin: ”Parempi katsoa kuin katua.”

 

Itämeri ei voi odottaa – keskustelu Christina Gestrinin kanssa

/0 Comments/in , , , /by

Suomi toimii parhaillaan HELCOMin eli Itämeren suojelukomission puheenjohtajana. Ensi kesästä lähtien olemme myös EU:n puheenjohtajamaa. Lisäksi toimimme Arktisen neuvoston puheenjohtajana, joten meille on avautumassa erinomainen mahdollisuus viedä Itämeri-yhteistyötä voimalla eteenpäin.

Kesä on tulossa ja olemme jo kuulleet huolestuttavia uutisia tutkijoilta. Tilanne näyttää suurelta osin yhtä huonolta, kuin vuosi sitten: kuollutta merenpohjaa on ennätyksellisen paljon, ja Suomenlahteen on saapunut suuri ravinnekuorma Itämeren pääaltaasta. Kaikesta tehdystä työstä huolimatta tilanne näyttää haastavalta. Pitäisikö meidän luovuttaa, vai onko vielä toivoa?

– Meidän täytyy jatkaa päästöjen vähentämistä. Ei ole olemassa mitään nopeaa tapaa puhdistaa Itämerta, vaan kyseessä on pitkäjänteinen työ. On hyvä muistaa, että päästöt ovat todellakin laskeneet sitten 80-luvun, eli oikeaan suuntaan on menty. Samaan hengenvetoon joudumme toteamaan, että vanhat syntimme ovat niin suuria, että on vaikeaa palauttaa tilannetta hyväksi. Tarvitaan jatkuvia toimia, jotta maataloudesta, kotitalouksista, teollisuudesta ja  liikenteestä tulevia päästöjä saadaan vähennettyä.  Ilmaston lämpeneminen on myös uusi Itämereen kohdistuva uhka.

Mitä tapahtuu, jos vesi lämpenee joitain asteita? Millainen merkitys sillä on rehevöitymiselle? Entä Itämeren sisäiselle kuormitukselle, jonka vuoksi Itämeren tilanne ei parane?

– Lämpimämpi Itämeri merkitsee lisää sadetta, mikä johtaa suolapitoisuuden vähenemiseen ja ravinteiden huuhtoutumiseen mereen kaikkina vuodenaikoina. Tämä lisää eläin- ja kasvilajien kokemaa stressiä. Nämä asiat tulee huomioida ja korjata niin pian kuin mahdollista.

Laatimasi raportti kertoo, ettei yhteistyö aina suju kuin tanssi, mutta se on kuitenkin johtanut selviin tuloksiin. Mitä tähän asti tehdyllä työllä on saavutettu?

– Pietarissa puhdistetaan nyt 98 prosenttia jätevesistä, mikä on huima parannus verrattuna 30 vuoden takaiseen tilanteeseen. Tämä on hienoa, mutta meillä ei ole takuita siitä, että korkea taso pysyy. Vedenpuhdistus edellyttää jatkuvaa ylläpitoa, kuten kemikaalien lisäämistä. Tämän takia on tärkeää, että teemme kansainvälistä yhteistyötä Itämeren ympärysmaiden kesken.

Jos olen ymmärtänyt oikein, niin yhteistyö Venäjän kanssa on hankalaa, koska kansalaisilla ei siellä ole ymmärrystä tilanteesta. Sieltä puuttuu myös vahvoja, asiaa eteenpäin ajavia instituutioita. Kehitystyö on yksittäisten tulisielujen varassa. Mitä tapahtuu, kun nämä henkilöt väistyvät? 

– Ympäristöyhteistyön keskeytyminen vaikuttaisi ajan myötä kielteisesti ympäristöön, minkä vuoksi on tärkeää jatkaa ympäristötyötä kaikkien Itämeren alueen maiden kanssa poliittisesti vaikeista ajoista huolimatta.

 Sanktiot ovat johtaneet siihen, ettei mitään uusia kansainvälisiä ympäristöprojekteja ole voitu aloittaa Venäjällä vuoden 2014 jälkeen. Viime vuosina monet ympäristöasiantuntijat ovat eläköityneet, joten meillä on vähemmän henkilökohtaisia kontakteja ympäristöyhteistyössä Venäjän kanssa kuin joitakin vuosia sitten.

Olemme käsitelleet tätä haastetta eduskunnan Venäjä-ryhmässä, jonka varapuheenjohtaja olen. Onko sinulle asti kantautunut viestejä siitä, että venäläiset puhdistuslaitokset kokevat toimintansa kärsivän esimerkiksi varojen tai varusteiden puutteesta?

– Venäläisiltä tahoilta ei tällaista huolta ole esitetty, mutta minusta meillä on syytä huoleen. Pietarin vedenpuhdistuslaitosta auttanut Ecovod, joka on suomalaisista vedenpuhdistuksen asiantuntijoista koostuva konsulttiyhtiö, lopetti vuoden alussa toimintansa Pietarin puhdistamoissa. Ecovodin tehtävä on ollut seurata vedenpuhdistuslaitosten toimintaa ja raportoida virheistä ja puutteista heti, jos sellaisia löydetään.

Ecovodin pois jääminen yhdistettynä heikentyneeseen taloustilanteeseen ja uusien yhteisten projektien puuttumiseen voi merkitä riskiä säästää käyttökuluissa. Tämä voi johtaa tilanteen huononemiseen. Juuri kansainvälinen yhteistyö on auttanut pitämään tekniikan ja laitosten käytön hyvällä tasolla.

Suomessa kansalaiset ovat osallistuneet keskusteluun ja luoneet painetta meille poliitikoille ja muille päättäjille. Mikä tilanne on Venäjällä?

– Tammikuussa osallistuin ympäristöseminaarin järjestämiseen Suomen kunniakonsulaatissa Pietarissa. Sinne oli kutsuttu venäläisten kansalaisjärjestöjen jäseniä. Järjestöjen suuri aktiivisuus ja luovuus tekivät minuun vaikutuksen. Joissain kaupunginosissa ne ovat järjestäneet jätteenkierrätyksen, koska yhteiskunnan panostukset kierrätykseen ja materiaalien uusiokäyttöön ovat olemattomat. Verrattuna suomalaisiin ympäristöjärjestöihin kansalaisjärjestöjen toiminta Venäjällä on vaikeampaa kuin Suomessa, vaikka samaan aikaan ongelmat ovat paljon isompia. Ympäristöjärjestöt tekevät silti tärkeää ruohonjuuri- ja valistustyötä.

Nyt Pietarin vedenpuhdistus on suurilta osin kunnossa, mutta jäljellä on edelleen yli sata ongelmallista päästöpistettä. Yksi näistä on Viipuri ja Viipurin jätevedet. Myös eläintalous on suuri päästöjen lähde. Nyt kun Venäjä on keskittynyt sanktioiden myötä kotimaiseen ruuantuotantoon, se panostaa ennemmin tuotannon tehostamiseen kuin sen mahdollisiin ympäristövaikutuksiin. 

Ratkaisemattomia ongelmia on siis paljon, ei vain Venäjällä, vaan myös esimerkiksi Puolassa. Meidän on vain yritettävä saada kaikki maat mukaan HELCOMin eli Itämeren suojelukomission työhön. Tässä työssä Suomella on puheenjohtajamaana tärkeä osa.

Ruotsissa käytetään rakennekalkkia peltojen päästöjen vähentämiseen. Suomessa olemme kehittäneet metodin, joka perustuu kipsin käyttöön. Se tuntuu olevan lupaava tekniikka ja voisi toimia laajasti esimerkiksi Varsinais-Suomessa. Hallitus on juuri lisännyt Itämeren suojeluun vuosittain 15 miljoonaa, ja iso osa tästä summasta käytetään todennäköisesti juuri peltojen kipsikäsittelyyn.

Kiertotalouden kehittyminen näyttelee sekin isoa roolia Itämeren suojelussa. Kiertotalouden osalta kysymykset liittyvät muun muassa siihen, miten voimme tulevaisuudessa hyödyntää lannoitteita paremmin. Miten onnistumme erottelemaan ravinteet lannasta ja käyttämään lantaa biokaasun tuotantoon.

Jos sinun pitäisi motivoida suomalaisia päättäjiä tekemään nykyistä enemmän Itämeren eteen, niin mitä sanoisit heille?

– Kuten monissa muissakin vaikeissa kysymyksissä, tulisi tässäkin keskittyä mahdollisuuksiin. Paitsi että Itämeri on tärkeä ympäristökysymys, se on Suomelle myös taloudellinen mahdollisuus. Usein rajoitteet ja lainsäädäntö nähdään pikemminkin uhkana kuin mahdollisuuksina. Rikkidirektiivi, jonka pelättiin tappavan suomalaisen merenkulun, on todellisuudessa tarjonnut suomalaiselle teollisuudelle mahdollisuuksia kulkea kansainvälisen kehityksen kärjessä, mitä tulee vähäpäästöisiin merimoottoreihin.

Lähdettyäni Christinan luota ja kääntyessäni Kirkkonummella Masalantielle huomaan pohtivani, mitä minä voin tehdä. Päällimmäisenä on ajatus siitä, että yhteistyötä Venäjän kanssa on vaalittava. Siinä minä voin auttaa. Maiden väliset kontaktit ympäristökysymyksissä ovat tärkeitä Venäjään kohdistuvista sanktioista huolimatta. Lisäksi Suomen EU-puheenjohtajuudella voi olla suuri merkitys Itämerelle. On tärkeää, että viimeistään nyt silmät aukeavat myös muissa EU-maissa. Puolankin on tehtävä osansa.

Täällä koto-Suomessa tervehdin ilolla 15 miljoonan lisärahoitusta vaikka tiedänkin, ettei yksittäinen projektirahoitus riitä ratkaisemaan Itämeren tulevaisuutta. Itämeren hyvinvoinnilla on niin suuri merkitys meille kaikille, että sekä rahoituksen että ympäristötyön tulee olla pitkäkestoista ja jatkuvaa.

Stinan Itämeri-vinkki: Syö enemmän Itämerestä pyydettyä kalaa. Silakka- ja lahnapihvit sopivat hyvin myös kuntien suurkeittiöihin. Kalastaminen on tapa poistaa ravinteita Itämerestä. Sen lisäksi paikallisista raaka-aineista tuotettu ruoka tarkoittaa lyhyempiä kuljetuksia. •