Adlercreutz eduskunnan Yrittäjyysryhmän varapuheenjohtajaksi– ryhmä kokosi edustajia yli puoluerajojen

Eduskuntaan on eilen perustettu Yrittäjyysryhmä, jonka tavoitteena on lisätä vuoropuhelua yrittäjien ja päättäjien välillä. Eduskunnan Yrittäjyysryhmän puheenjohtajaksi valittiin Saara-Sofia Sirén (kok) ja varapuheenjohtajaksi Anders Adlercreutz (rkp).

”Hyvinvointiyhteiskuntamme ylläpitämiseksi tarvitsemme tulevina vuosina kasvua. Sitä syntyy yrityksistä ja yrittäjyydestä. Meidän päättäjien tehtävänä on luoda edellytykset kasvulle ja purkaa esteitä sen tieltä. Siksi koenkin erityisen hienoksi, että tämä ryhmä herätti kiinnostusta yli puoluerajojen ja jäseniksi ilmoittautui mukaan kansanedustajia laajasti eri puolueista”, kiittelee puheenjohtajaksi valittu Sirén.

Koronapandemia aiheutti yritysten toimintaympäristölle paljon ennakoimattomia haasteita. Niiden lisäksi on olemassa myös muita, vielä ratkaisemattomia asioita, jotka vaativat tiivistä vuoropuhelua päättäjien ja yrityskentän välillä.

”Monilla aloilla on työvoimapula – osaavaa henkilöstöä on vaikea löytää. Se muodostaa yhden niistä pullonkauloista, jotka ovat kasvun tiellä. Osaamisen kehittäminen ja osaajien rekrytointi myös Suomen ulkopuolelta pitää saada toimivaksi kokonaisuudeksi. Tällä hetkellä prosessit ovat liian hitaita ja byrokraattisia”, kuvailee Adlercreutz.

Eduskunnan Yrittäjyysryhmä kokoaa yhteen aiheesta kiinnostuneita kansanedustajia ja pyrkii löytämään yhteisiä ratkaisuja.

”Koimme, että tälle ryhmälle on tarvetta nyt, kun katseet suuntautuvat kohti seuraavaa hallitusohjelmaa. Erityisen tärkeää on turvata vakaa ja ennustettava investointiympäristö. Haluamme, että yrittäjien ääni ja viestit kuullaan laajasti myös täällä eduskunnassa”, kertovat Sirén ja Adlercreutz päätöksestään ryhmän perustamiseksi.

Perustamiskokouksessa keskustelua oli alustamassa Harri Jaskari Suomen Yrittäjistä. Keskustelussa esille nousi myös muita aiheita, joiden ympärille Yrittäjyysryhmä suunnittelee toimintaansa. Erityisesti keskustelua herätti yrittäjyyskasvatus, julkiset hankinnat ja kilpailutusosaaminen sekä yrittäjien sosiaaliturva.

Kuvassa Anders Adlercreutz, Saara-Sofia Sirén ja Harri Jaskari.

Numerot eivät valehtele, mutta väärät numerot valehtelevat

Numerot eivät valehtele, mutta väärät numerot valehtelevat. Ja jos vääriä numeroja käyttää politiikkansa tueksi, on koko rakennelma hataralla pohjalla.

Hallintovaliokunnan puheenjohtaja Mari Rantanen käytti toistuvasti väärää numerotietoa eduskunnan puheenvuorossaan työperäiseenmaahanmuuttoon liittyvän lain käsittelyssä keskiviikkona. Näin tekivät myös hänen puoluetoverinsa.

Hallintovaliokunta vastaa maahanmuuttoon liittyvien asioiden käsittelystä eduskunnassa. Sitä tulisi johtaa oikean tiedon pohjalta. Ja vastuullisessa asemassa olevan tulisi pysyä totuudessa.

Mistä oli sitten kysymys?

Rantanen sanoi salissa, että ”tänä vuonna — pelkästään tänä vuonna — Suomessa on myönnetty yli 126 000 ensimmäistä oleskelulupaa — yli 126 000! — ja tämän hallituskauden aikana on Suomeen myönnetty yli 410 000 ensimmäistä oleskelulupaa”.

Tämä ei pidä paikkaansa. Näin väittäessään Rantanen sekoittaa kaikki käsitellyt asiat, kuten kansalaisuuspäätökset, maasta poistamiset tai oleskeluluvat, toisiinsa. Eli käytännössä luulee, että Migrissä myönnetään ainoastaan ”ensimmäisiä oleskelulupia”.

Tätä väitettä Rantasen puoluetoverit komppasivat:

”Pelkästään tämän vuoden puolella oleskelulupia ja kansainvälistä suojelua on saanut jo yli 140 000 henkilöä”, Jukka Mäkynen sanoi. Ja puoluetoveri Minna Reijonen lisäsi: ”mitenkä paljon oleskelulupia on jo nytten myönnetty, siis yli 410 000 — todella iso määrä”.

Puolueen usko omaan tulkintaan pysyi vahvana keskustelun jatkuessa: ”Nämä tilastot ovat katsottavissa Migrin tilastopalvelusta, josta kannattaa aina silloin tällöin käydä katsomassa. Olen kyllä ollut havaitsevinani, että tässä talossa ei hirveästi tilastoja katsella vaan puhutaan mielikuvien perusteella, mutta tilastot kertovat tämän”, Rantanen totesi.

Kyllä. Tällaisia numeroita löytyy Migrin sivulta. Ne eivät kuitenkaan kerro oleskelulupien määrää, vaan kaikkien päätösten kokonaismäärään (Vihje: Rajaa hakua ”ensimmäinen oleskelulupa” täppää klikaamalla)

Rantanen on lukenut tilastoja väärin aikaisemminkin. Olen silloinkin häntä korjannut. Korjasin hänen tapaansa lukea tilastoja nytkin salissa, jota hänen kollegansa Juuso piti syvästi loukkaavana (kannattaa tässä kohtaa lukea pöytäkirjaa). 

Tästä huolimatta katson velvollisuudekseni tehdä oikaisun vielä uudelleen:

Tänä vuonna on myönnetty 33 576 ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen (24.11.2022). Ei 126 000.

Hallituskauden aikana on myönnetty 100 747 ensimmäistä oleskelulupaa – ei 410 000, kuten Rantanen ja Mäkynen väittivät.

Virhe on yli 300%. Jos omaa edes jonkinlaisen käsityksen Suomeen tulevasta maahanmuutosta, niin pitäisi osata heti reagoida siihen, että 410 000 ei voi pitää paikkansa.

Mutta tällaista väittettä viljellään, koska se sopii omaan narratiiviin, omaan agendaan. Kyse on siitä, että ihminen näkee, mitä haluaa nähdä. Se, että hallintovaliokunnan puheenjohtaja ei ole kokonaiskuvan osalta tilanteen tasalla on mielestäni vakava asia. Toivon, että Perussuomalaiset arvioivat tarkoitusperiään tai huolimattomuuttaan tosissaan. 

Mikä sitten on maahanmuuton tilanne?

Suomeen kohdistuva nettomaahanmuutto on hieman yli 20 000 vuositasolla. Ensimmäisiä oleskelulupia EU:n ulkopuolisille henkilöille myönnettiin vuonna 2021 27 553 kpl. Niistä 11 428 liittyi työhön, 5 837 opiskeluun.  Kansainvälistä suojelua myönnettiin 2 132 henkilölle.  EU-kansalaisten rekisteröintejä oli 11 190 kpl

Vuonna 2020 kuva oli hyvin saman tapainen, joskin kokonaismäärä oli hieman pienempi. Silloinkin kansainvälisen suojelun saavien osuus kokonaisuudesta oli pieni: 2 066 kpl.

Meillä on Suomessa suuria demografisia haasteita. Niitä ei korjata pelkällä maahanmuutolla, mutta maahanmuutto auttaa. Teknologiateollisuuden mukaan nettomaahanmuuton pitäisi nousta 50 000 henkilöön vuositasolla, jotta saisimme kestävyysvajeen korjattua.

Liberan vuonna 2021 julkaisemassa raportissa sanotaan, että ”Nettomaahanmuuton tason nousu 22 500 henkeen vähentäisi kestävyysvajetta 0,4 prosenttiyksikköä. Vertailun vuoksi mainittakoon, että työllisyysasteen 1 prosenttiyksikön nousun vaikutus kestävyysvajeeseen on pienempi eli -0,3 prosenttiyksikköä.”

Helsingin Sanomissa haastateltiin pari viikkoa sitten tutkija Pasi Saukkosta. Hän totesi aivan oikein, että työperäinen maahanmuutto on ainoastaan osaratkaisu. Sen ongelmat ovat muun muassa se, että pitovoima, vetovoima ja asenneilmasto ovat heikkoja. Näihin asioihin tulee tarttua.

Erityisesti asenneilmastoon on vaikea puuttua, jos vastuullisessa asemassa olevat kansanedustajat levittävät väärää tietoa ja ohjaavat politiikkaansa populistisessa hengessä sen perusteella.

Liian usein, Rantasta lainatakseni, ”ei hirveästi tilastoja katsella vaan puhutaan mielikuvien perusteella”. Mielikuvat ohjaavat, mutta pysykäämme kaikki totuudessa.

Valtion tulee pikemminkin säännellä kuin omistaa

Kun ministerisalkut jaetaan hallitusneuvottelujen jälkeen ei jono omistajaohjaussalkulle yleensä ole pitkä. Se on salkku, joka harvoin johtaa voittoihin, usein tappioihin. Heidi Hautala, Sirpa Paatero ja miksei myös Antti Rinne osaavat kertoa tästä lisää.

Vaikeaa salkun kantamisesta tekee se, että valtio omistaa yrityksiä, jotka toimivat vapailla markkinoilla. Tähän  liittyy automaattisesti eturistiriitoja. Toisaalta ministerillä on rooli ministerinä ja poliitikkona, jolla on poliittinen vastuu. Toisaalta ihmisenä, joka joutuu vastaamaan yrityksen menestyksestä, tappioista ja virheistä ilman valtaa tai kenties edes osaamista vaikuttaa niihin.

Osakkeen hinnan tulisi nousta ja yrityksen olisi hyvä luoda tuottoa omistajilleen eli veronmaksajille. Kyseessä voi myös olla veronmaksajille välttämättömien palvelujen tuottaminen kohtuulliseen hintaan. Irtisanomisia tulee välttää, vaikka se olisikin liiketaloudellisesti perusteltua. Ei ole kovin vaikea nähdä, että salkkuun liittyy odotuksia, joita ei aina voida täyttää yhdessä ja samassa todellisuudessa.

Valtion ei ole suotavaa puuttua yrityksen operatiiviseen toimintaan, mutta  jälkikäteen ajateltuna sen olisi pitänyt sanoa stop, kun sen aika oli.

Fortumin seikkailut idässä ja etelässä ovat kaikkien aikojen kalleimpia suomalaisia seikkailuja. Nyt on helppo sanoa, mitä olisi pitänyt tehdä, mutta tässäkään tapauksessa se ei hetkessä aina ollut niin selvää.

Suhtauduin ostoon kriittisesti ja muistan hyvin, miten Fortumin johdon edustaja yritti vakuuttaa minua kaupan erinomaisuudesta, kun tapasimme jonkin aikaa oston jälkeen.

Fakta on kuitenkin se, että kritiikki olisi ollut valtava, jos osto olisi pysäytetty poliittisesti. Poliitikkojen ei tulisi puuttua valtion omistamien pörssissä noteerattujen yritysten asioihin. Vaikka kauppa, kuten tässä tapauksessa, olisi EU:n sisäpolitiikan, Suomen ilmastopolitiikan ja Euroopan turvallisuuspoliittisten etujen vastainen. Kritiikki olisikin ollut perusteltu jonkin aikaa. Vielä vuosi sitten Uniperin osto vaikutti puhtaan taloudellisesta näkökulmasta tarkasteltuna hyvältä kaupalta.

Pitäisikö valtion sitten omistaa pörssiyhtiöitä? Pitäisikö valtion olla toimija yksityisillä markkinoilla? Yksinkertainen vastaus on ei. Mutta parempi vastaus on hieman monisyisempi.

Valtio voi omistaa yrityksiä useista syistä. Voidaan ajatella, että yrityksen tuotanto on strategisesti niin tärkeää, että valtio voi turvata tuotannon vain olemalla yrityksessä mukana. Tämä voi koskea esimerkiksi ampumatarvikkeita. Valtio tarvitsee niitä kriisitilanteessa ja se tarvitsee tuottajan, joka varmasti on olemassa, mutta jolta voi ostaa erilaisia määriä eri aikoina.

Huoltovarmuus on hyvä syy omistaa. Fortumin tapauksessa voidaan nähdä, että yrityksen koko tekee siitä niin kriittisen toimijan, että omistus on perusteltua. Samalla on syytä todeta, että joku toinenkin toimija pystyisi turvaamaan sähköntuotannon Suomessa.

Infrastruktuuri on asia, jota valtio mielellään omistaa. Jos omaisuus on luonteeltaan sellaista, että sitä ei voi siirtää, niin on yleensä kuitenkin tehokkaampaa säännellä kuin omistaa. Kun Fortum myi sähköverkkonsa ongelma ei ollut itse kauppa, Suomessa on paljon yksityisiä sähköverkkoja, vaan sääntelyn epäonnistuminen ja poliitikkojen asettamat vaatimukset verkon luotettavuudelle. Nämä seikat johtivat siihen, että kuluttajien kustannukset nousivat.

Voidaan perustellusti sanoa, että vaikka pienet osinkovirrat istuvatkin hyvin valtion kassaan, on kyseenalaista, kannattaako valtion omistaa esimerkiksi viisi prosenttia Nokiasta.  Tuleeko valtion olla osakepeluri? Tuskin.

Se, että valtio omistaa Suomessa paljon yrityksiä, erityisesti pörssiyhtiöitä, on seurausta siitä, että Suomessa on ollut pääomavaje. Yrityksen perustamiseen tarvittiin valtiota. Esimerkiksi Fortum, Neste ja Valmet olisivat muuten jääneet perustamatta. Malli on ollut toimiva ja sitä on tarvittu.

Nykyään emme perustaisi juuri näille aloille valtion omistamia yrityksiä. Muille aloille luultavasti.

Työkanava Oy on sataprosenttisesti valtion omistama yritys, joka työllistää ihmisiä, joilla on kaikista suurimmat haasteet löytää töitä. Se on perusteltu investointi, joka vastaa tarpeeseen, jota tuskin tyydytettäisiin ilman valtion toimia.

Mitä valtion olisi sitten pitänyt tehdä Fortumin tapauksessa?

Hyvinä aikoina haluamme, että valtiollinen omistaja puuttua yhtiön asioihin mahdollisimman vähän. Ideaalitilanteessa valtio olisi omistajana tarpeeton. Voi myös ajatella, että valtion omistajuus on kasvun este ja pikemminkin lannistaa kuin houkuttelee pääomaa.

Joskus asiat kuitenkin menevät pieleen ja silloin ”olisi pitänyt” toimia toisin.

Kun valtio omistaa osan yrityksestä on valtiolla myös vaikutusvaltaa hallituksen kokoonpanon suhteen. Tämän pitäisi riittää. Valtion edustajien on tällöin noudatettava valtion ohjeistuksia ja strategioita.

Uniperin tapauksessa tämän olisi ehkä pitänyt johtaa siihen, että ostosta olisi luovuttu, koska se selkeästi oli valtion omien tavoitteiden ja strategioiden vastainen. Niin ei kuitenkaan käynyt.

Fortum-fiaskon jälkeen niiden yhtiöiden ohjausta, joissa valtiolla on merkittävä osuus, on vahvistettu. Nyt yhden virkamiehen on istuttava hallituksessa. Siitä tuskin on haittaa, mutta samalla on vaikea nähdä, että se johtaisi automaattisesti mihinkään parempaan.

Warren Buffett on todennut seuraavasti: ”Jos johto tulee luokseni ja kysyy, mitä heidän pitäisi tehdä, tiedän, että olemme molemmat pulassa”

Valtion, omistajan, ei pitäisi joutua sekaantumaan operatiiviseen toimintaan. Mahdollisuudet siihen, että valtio pystyy johtamaan yritystä paremmin kuin hallitus ja operatiivinen johto, ovat minimaaliset.

Vaikuttiko valtion suuri omistusosuus Fortumissa siihen, että yhtiön oli helppo ottaa suuri riski? Se on järkeenkäypä oletus. Valtio on omistaja, joka ei voi sallia yrityksen ajautumista konkurssiin. Kaiken kaikkiaan valtion osallistuminen pörssiyhtiöiden toimintaan johtaa kuitenkin yleensä päinvastaiseen tulokseen. Kenties kohtuullisempiin kasvuodotuksiin, ehkä pienempiin kannustimiin spekuloida. Ehkä pienempään kasvuun, ehkä loivempiin laskuihin. Ylimmän johdon palkat ovat luultavasti alhaisemmat.  Ja poliittiset käänteet voivat aiheuttaa paineita tehdä päätöksiä muilla kuin liiketaloudellisilla perusteilla.

Ja jos ”omistaja” vaihtuu neljän vuoden välein – tai jos ministeri vaihtuu usein, kuten tällä kaudella – voi olla vaikeaa suunnitella toimintaa pidemmällä aikavälillä.

Valtio voi siis mielellään omistaa yrityksiä, jotka tarvitsevat valtiota, jotta ne voisivat toimia. Usein on kuitenkin järkevämpää ja tehokkaampaa sääntelyn kautta varmistaa, että tietyt toiminnot onnistuvat tai että tai tiettyä tuotantoa on.

Valtiolla voi olla monia erilaisia, joskus lyhyen aikavälin tavoitteita, jotka eivät aina ole yhteensopivia yrityksen tavoitteiden kanssa. Valtio voi toivoa tiettyä työllisyysastetta, tiettyä tuotannon määrä, ehkä osingonmaksuja fiskaalisista syistä. Tämän takia valtion kannattaa antaa yhtiön hallituksen toimia itsenäisesti. Valtion tulee kuitenkin osallistua aktiivisesti hallituksen jäsenten nimittämiseen ja evästää omia edustajiaan asianmukaisilla linjauksilla. Jotta uusia Uniper-kauppoja ei tulisi.

Politiikan linjavetoja perheyrityksiä kuunnellen

Perheyritysten liitto jäsenten näkemykset talouden tilasta ja tulevaisuudesta antavat meille poliitikoille tärkeitä eväitä poliittisten linjausten tekemiseen. Se, että luottamus talouteen on perheyritysten keskuudessa romahtanut, on asia, joka signaloi nopeaa muutostarvetta. Kaksi huolta nousevat muiden edelle: työvoiman saatavuus sekä veropolitiikan muutokset.

Työvoiman saatavuus nousee toistuvasti esille kärkihaasteena. Toisaalta kyse on työmarkkinoiden kannustimista ja toisaalta työperäisen maahanmuuton prosesseista.

Itse näen tähän seuraavat ratkaisut:

Työperäisen maahanmuuton prosessit on laitettava viipymättä kuntoon. Tähän on jo ryhdytty, mutta on syytä vakavasti pohtia sitä, onko Migri oikea viranomainen hoitamaan ylipäätään työperäisen maahanmuuton kysymyksiä. Nyt samassa putkessa on sekä humanitäärinen että työperäinen maahanmuutto, ja putki on pahasti tukossa.

Lisäksi: Sellaisen yrityksen, joka on hoitanut työnantajavelvoitteensa moitteettomasti työperäiseen maahanmuuttoon liittyen, tulisi voida ns. ”sertifioituna yrityksenä” ohittaa rekrytoinneissaan pitkät lupajonot.

Tarvitsemme paikallisempaa sopimista. Olen itse luonut tähän ratkaisumallin, joka on julkaistu Liberan pamfletissa.

Ansiosidonnainen työttömyystuki tulee ulottaa kaikille, mutta se tulisi porrastaa Tanskan mallin mukaisesti. Tämä parantaisi kannustimia työnhakuun.

Veropolitiikan tulee olla kannustavaa ja ennen kaikkea ennustettavaa. Suurista verotuslinjoista pitää pystyä sopimaan parlamentaarisesti ja pitkäjänteisesti. Verotus ei voi olla jokaisen budjettiriihen pelinappula.

Suomalaista omistamista pitää vahvistaa. Tarvitsemme Suomeen ulkomaista pääomaa, mutta myös sukupolvenvaihdosten helpottamista: perintövero tulee korvata myyntivoittoverolla, joka maksetaan vain, mikäli perintö myydään, Ruotsin mallin mukaisesti.

Olen vakuuttunut, että näillä toimilla myös Perheyritysten liiton jäsenten usko tulevaisuuteen vahvistuisi

Adlercreutz: Jokaiselle Suomeen tulevalle ulkomaalaiselle yritykselle tulisi luoda kotouttamisohjelma

RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutzin mielestä Suomen pitäisi ottaa yritysten ja elinkeinoelämän menestysmahdollisuuksista huolehtiminen maastrategian ytimeen. Hän muistuttaa, että koko suomalainen hyvinvointiyhteiskunta rakentuu elinvoimaisten yritysten varaan, mistä syystä tarvitsemme ulkomaalaisia toimijoita kotimaisten yritysten rinnalle. Adlercreutz on juuri palannut Irlannista, jossa kansainvälisiä yrityksiä tuetaan monin tavoin.

– Jokaisen päättäjän ja asiantuntijan pitäisi ymmärtää tehdä kaikkensa yritysten menestyksen eteen,  Adlercreutz sanoo.

Suomi jätti Nato – hakemuksensa 18. toukokuuta. Prosessi on  nostanut Suomen maailman kartalle ja useat ulkomaalaiset yritykset ovat tulleet aiempaa tietoisemmiksi Suomesta. Adlercreutz toteaa, että Suomen tulisi hyödyntää saamansa huomio täysimittaisesti.

-Voimme hyötyä merkittävästi positiivisesta huomiosta, ja se tulisi nähdä suurena mahdollisuutena lisätä Suomen houkuttelevuutta korkeaa teknologiaosaamista omaavana toimintaympäristönä, Adlercreutz sanoo.

Itsekin yrittäjätaustainen Adlercreutz korostaa, että keskeistä on poistaa markkinaesteitä ja kääntää kaikki kivet houkuttelevuuden lisäämiseksi. Tämä merkitsee työvoiman saatavuuteen liittyvien ongelmien ratkaisemista ja ketterämpää päätöksentekokulttuuria.

-Ensimmäisenä käytännön toimenpiteenä ehdotan, että jokaiselle ulkomaiselle yritykselle nimetään hallinnossa – esimerkiksi Business Finlandissa – oma yhteyshenkilönsä.  Yhteyshenkilöön olisi helppo ottaa yhteyttä ja hän voisi toimia rajapintana eri alan viranomaisiin. Hän varmistaisi, että viranomaisyhteistyö ei muodostu yrityksen menestymisen tai Suomessa pysymisen esteeksi. Samoin tulisi ulkomaisille johtajille ja heidän perheilleen nimetä yksi tai useampi kummiperhe, joka huolehtisi siitä, että tänne tulijat verkostoituvat ja kokevat viihtyvänsä maassamme, Adlercreutz summaa.

Adlercreutz esittää paikallisen sopimisen mallia

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz haluaa vahvistaa sopimisen kulttuuria ja päivittää sitä nykypäivän työmarkkinoiden tarpeisiin. Ajatuspaja Liberan raportissa ”Kolme piristysruisketta Suomelle” Adlercreutz esittää yhdessä Björn Wahlroosin ja Janne Juuselan kanssa uudistuksia Suomen talouden vauhdittamiseksi. Adlercreutz esittää julkaisussa Suomen olosuhteisiin räätälöityä paikallisen sopimisen mallia.

– Muutos työmarkkinoilla on vääjäämätön, toteaa Adlercreutz. Työn tekemisen tavat muuttuvat, työurat muuttuvat, roolit työmarkkinoilla muuttuvat. Joko me pyrimme hallitsemaan muutosta ja reagoimme siihen ennakoivasti, tai sitten annamme muutoksen tapahtua hallitsemattomasti. Itse olen ensimmäisen vaihtoehdon kannalla, sanoo Adlercreutz.

– Niin työnantajat kuin työntekijät toivovat lisää paikallista sopimista. Tähän toivomukseen olisi vastattava vahvistamalla ja päivittämällä sopimisen kulttuuria nykypäivän työmarkkinoiden tarpeisiin. Järkevöittämällä työehtosopimusten rakennetta, poistamalla sopimisen esteet, luomalla edellytykset neuvotteluille, sekä tukemalla tiedonsaantia, turvaa ja vuorovaikutusta tämä on mahdollista, Adlercreutz sanoo.

Paikallisen sopimisen uskotaan lisäävän työllisyyttä ja kilpailukykyä. Siihen liittyy kuitenkin myös paljon huolia, toteaa Adlercreutz.

– Ymmärrän huolet, mutta verrokkimaiden kokemusten pohjalta voi perustellusti sanoa, että niille ei ole katetta. Oleellista on kuitenkin varmistaa, että joka tilanteessa syntyy todellinen tasaveroinen neuvottelutilanne. Siksi mallissani pyritään varmistamaan juuri tämä. On oleellista, että työntekijöillä on aina vahva edustus ja tiedonsaantioikeus. Tämä esittämäni ratkaisu pyrkii tarjoamaan enemmän porkkanaa kuin keppiä, Adlercreutz sanoo.

Ajatuspaja Liberan raportin ”Kolme piristysruisketta Suomelle” julkaisutilaisuus järjestettiin tiistaina 14. joulukuuta.

Adlercreutz: Progressiivinen kuntavero on väärä suunta

– Voisimme lopettaa keskustelun progressiivisesta kunnallisverosta tähän, sanoo Anders Adlercreutz.

Vaikka vaalit ovatkin ovella, niin täytyy pitää katse tulevaisuudessa. Maamme tarvitsee ennustettavuutta ja kilpailukykyä. Tämä koskee myös veropolitiikkaa, RKP:n ryhmäjohtaja huomauttaa.

Ylen vaalikeskustelussa Sanna Marin nosti keskusteluun ajatuksen progressiivisesta kunnallisverosta. Kunnallisvero ei ole progressiivinen, vaikka se jo tänään tiettyjen vähennysten kautta käytännössä vaikuttaa eri tavalla eri tuloluokissa.

– Verotuksen progressio on jo tänään jyrkempi Suomessa kuin pohjoismaisissa naapurimaissamme. Tavallisen palkansaajan palkkaan kohdistuva marginaalivero on meillä selvästi korkeampi kuin Ruotsissa, sanoo Adlercreutz.

– Kunnallisveron progressio lisäisi vielä entisestään verotuksen kokonaisprogressiota. Sen sijaan, että poistaisimme kannustinloukkuja, loisimme niitä lisää. Se on täysin väärä suunta.

Hän huomauttaa, että kaiken lisäksi tällainen verotuksen muutos iskisi kovalla kädellä niihin kuntiin, joissa veropohja on heikko. Tätä joutuisimme sen jälkeen kompensoimaan valtionosuuksien kautta.

– Kunnallisen talouden ennustettavuus kärsisi, valtion vaikutusvalta kuntatalouteen kasvaisi ja samalla kiihdyttäisimme aivovuotoa ja heikentäisimme työnteon kannustimia. Se ei todellakaan ole voittava konsepti näissä epävarmoissa ajoissa, sanoo Adlercreutz.

Adlercreutz: Työperäinen maahanmuutto kaipaa uutta otetta

Tarvitsemme radikaalisti nopeampia lupaprosesseja ja kunnon muokkauksen asenteisiin työperäistä maahanmuuttoa kohtaan. Tätä painottaa Anders Adlercreutz, Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja.

–  Työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan, jotta työllisyysaste voi nousta. Yrityksemme haluavat kasvaa ja menestyä. Sen takia meidän on satsattava osaamiseen. Hitaat prosessit eivät saa olla esteenä osaavan henkilöstön rekrytoinnissa, Adlercreutz sanoo.

Hän viittaa Työ- ja elinkeinoministeriön lukuihin missä todetaan, että vuonna 2019 meillä jäi syntymättä noin 65 000 työpaikkaa osaajapulan takia.

– Nämä ovat kestämättömän korkeita lukuja. Nyt kun hallitus kokoontuu puoliväliriiheen, täytyy hallituksen sopia konkreettisista toimenpiteistä, jotka nostavat työllisyysastetta.

Adlercreutzin mielestä myös tässä asiassa hallitus voisi herkällä korvalla kuunnella ekonomistiprofessori Vesa Vihriälää. Vihriälä on peräänkuuluttanut lupakäytäntöjen yksinkertaistamista sekä vahvaa markkinointia ja asennemuokkausta niin, että maahanmuuttajat tuntevat itsensä tervetulleiksi.

– Suomessa on jatkunut selkeä trendi, jossa työikäisten määrä vähenee ja väestönlisäys tapahtuu yksinomaan maahanmuuton kautta. Tämä ei ole mielipide, vaan realiteetti, joka pitää hyväksyä ja nähdä mahdollisuutena, Adlercreutz sanoo.

– Nyt pitää viipymättä saada täytäntöön hallitusohjelman kirjaus, että työ- ja koulutusperustaisten oleskelulupien käsittelyaika on maksimissaan 30 vuorokautta. Tarvitaan myös pikakaista, jossa erityisosaajille ja startup-yrittäjille perheenjäsenineen annetaan kahden viikon oleskelulupakäsittely, hän sanoo.

Tehokas kotitalousvähennys on helppo, tylsä ja muuttumaton.

Tämän hallituskauden aikana työllisyydestä on puhuttu paljon ja hyvästä syystä. Hallitus tekee isoja panostuksia muun muassa koulutukseen ja nämä panostukset pitää myös rahoittaa. Samaan aikaan näemme, että Suomen talouden viime vuosikymmenien ongelma eli kestävyysvaje ei ota korjaantuakseen.

Tässä keskustelussa myös kotitalousvähennys on noussut tarkastelun kohteeksi. Mikä on sen vaikutus talouteen? Kuka hyötyy siitä ja parantaako se työllisyyttä?

Äskettäin ilmestynyt Valtion taloudellinen tutkimuskeskuksen ja Palkansaajien tutkimuslaitoksen yhteinen raportti kyseenalaistaa kotitalousvähennyksen hyödyt. Tämä loppupäätelmä on yllättävä ja se on herättänyt laajalti keskustelua. Voiko olla niin, että – raportin otsikkoa lainatakseni – ”kotitalousvähennys ei lisää työllisyyttä tai kitke harmaata taloutta”?

Tutkimuksen pohjalta ei voi mielestäni vetää otsikon mukaista yksiselitteistä johtopäätöstä asiasta. Selvää on tosin, että poliittisessa retoriikassa vähennyksen merkitystä on liioiteltu.

Tutkimus herättää muutaman ilmeisen kysymyksen sen lähtökohdista: Tarkastelun kohteeksi valitut vuodet ovat Suomen ja Ruotsin osalta 2007 ja 2009. Ne sijoittuvat keskelle finanssikriisiä. Tämä seikka pyritään ottamaan tutkimuksessa huomioon, mutta se on mielestäni joka tapauksessa lähtökohtana ongelmallinen. Vertailu eri palveluiden välillä on myös osin puutteellista: remonttipalveluja ei osteta samoin perustein kuin autokorjauspalveluita. Myöskään kotisiivouspalveluiden määrän kasvuun liittyy vaikeasti todennettavissa olevia oletuksia. Ja lopuksi, tutkimuksessa on rajattu iso osa vähennyksien käyttäjistä tutkimuksen ulkopuolelle, eikä siinä ole haastateltu palvelujen tarjoajia.

En mene tässä syvällisemmin itse tutkimukseen. Siitä voi mielestäni kuitenkin päätellä, että pienet muutokset vähennyksessä eivät vaikuta suuresti käyttäytymiseemme kuluttajina. Sen pohjalta voidaan myös kyseenalaistaa se, että vähennyksellä olisi kokonaistalouden näkökulmasta positiivinen vaikutus.

Siitä huolimatta: Hinta vaikuttaa ostopäätökseen. Jo tämän pohjalta voi olettaa, että vähennys kasvattaa kysyntää ja vähentää harmaata taloutta, ellei katso, että kotitalousvähennyksen piirissä olevat palvelut ole sellaisia, joita hankitaan aivan eri pohjalta.

Vähennystä kritisoidaan siksi, että se ”suosii hyvätuloisia”. Vähennystä käyttävien mediaaniansio on noin 3000€. Se on hieman keskiansiotasoa korkeampi, mutta en kutsuisi 3000 € kuukaudessa tienaavia hyvätuloisiksi tavalla, joka alleviivaa tuen palvelevan erityisesti hyväosaisia. Moni keskituloinen perheellinen ihminen pystyy ehkä käymään töissä juuri siksi, että saa arjen kaaokseen tukea kodin ulkopuolelta. Sama koskee vaikkapa vanhenevista vanhemmistaan huolta pitäviä ja edelleen työssä käyviä ihmisiä. Kotitaloustuen taloutta tukevat vaikutukset ovatkin näin moninaisia . On myös selvää, että vähennys suosii heitä,  jotka maksavat veroja, joista kulu voidaan vähentää. Veropolitiikan fokus ei voi olla ainoastaan tulonjakomekanismeissa.

Väitän, että kotitalousvähennys lisää hyvinvointia. Jos voin palkata apua, minulle jää aikaa muuhun: perheeseen, lapsiin, vanheneviin vanhempiin ja omasta hyvinvoinnistani huolehtimiseen.

Sen sijaan, että vähennystä säädetään muutaman vuoden välein – ja muutoksia on tehty kokonaiset yhdeksän kertaa sitten vähennyksen käyttöönoton vuonna 2001 – siitä tulisi tehdä tylsä ja ennakoitavissa oleva. Tämän tulisi olla kaiken veropolitiikan perusta.

Ei pidä olla niin, että kansalaisen joka vuosi tulee selvittää vähennyksen taso verottajan verkkosivulta. Vähennyksen tulee olla ennustettavissa oleva ja yksinkertainen. Vain silloin se vaikuttaa käyttäytymiseen ja vain silloin sillä on edellytyksiä tuottaa niitä hyötyjä, joita sillä tavoittelemme.

Meidän ei tule pelata ja veivata kotitalousvähennyksen kanssa. Tehkäämme siitä helppo ja ymmärrettävä. Mekanismi, jota voidaan käyttää yhä laajemmin niin nuorten kuin iäkkäämpien kansalaisten arjen helpottamiseen.

 

(mielipidekirjoitus Kirkkonummen Sanomissa 7.2.2021)

Ryhmäpuheenvuoro vuoden 2021 budjetin palautekeskustelussa 15.12.2020

Arvoisa puhemies,

OECD julkisti Suomea koskevan maaraporttinsa viime torstaina. Analyysin johtopäätökset eivät ole yllättäviä, ja raportissa käsitellään paljon samoja kysymyksiä kuin mitä valtiovarainvaliokuntakin budjettimietinnössään tuo esiin.
Kyse on tutuista kipukohdista: valtio velkaantuu ja työllisyysaste jää jälkeen. Tämä viesti on otettava vakavasti. Vaikka tämänhetkisessä koronatilanteessa meillä ei juuri ole talouspoliittisia vaihtoehtoja, meidän on kyettävä nopeasti rakentamaan uskottava ja konkreettinen polku julkisen talouden tasapainottamiseen.

Koska siitä, arvoisa puhemies, mitä nyt vaaditaan, vallitsee suuri yksimielisyys. Meidän on pidettävä talous toiminnassa ja noustava aallonpohjasta.

On hyvä huomata, että oppositio on samaa mieltä tästä asiasta, vaikka toisenlaisiakin äänenpainoja on ollut havaittavissa silloin kun se on tuntunut tarkoituksenmukaiselta.

Mutta yksityiskohdissa on eroja.

On selvää, että meidän ei nyt tule tehdä rajuja leikkauksia vanhustenhuoltoon eikä koskea tulevien eläkeläisten eläkkeisiin, kuten Kokoomus on esittänyt.

Ei ole myöskään järkevää heikentää tuntuvasti maahanmuuttajien mahdollisuuksia kotoutua Suomeen, kuten Perussuomalaiset on esittänyt, tai kyseenalaistaa meidän kansainvälisiä velvoitteitamme tilanteessa, jossa kansainvälinen yhteistyö on tärkeämpää kuin koskaan aiemmin.

Tai kuvitella, että voisimme sekä ottaa vastaan EU:n elpymispanostuksia että jättää oman osuutemme maksamatta, kuten Kristillisdemokraatit vaikuttavat ehdottavan.

Ärade talman,

När det gäller arbetslösheten bland de som är över 55 år kan vi inte slå oss för bröstet. Det är synd att arbetsmarknadsparterna inte kom till en gemensam syn i frågan och nu är det upp till regeringen att fatta beslut. Det system vi har idag leder otvetydigt till åldersdiskriminering och ojämlikhet. När vi uppehåller incitament till att inte hålla kvar de äldre i arbete, att inte satsa på dem, skjuter vi oss själva i foten.

SFP och Svenska riksdagsgruppen vill se reformer som ökar flexibiliteten. För att kunna finansiera välfärdsstaten måste vi hålla sysselsättningsgraden så hög som möjlig. Vi bör avskaffa behovsprövningen av utländsk arbetskraft. Vi behöver en reform som möjliggör lokala avtal och som samtidigt stärker förtroendet på arbetsplatsen. Det senare kunde ske till exempel genom att ge arbetstagarna en roll i företagens ledning, via exempelvis en styrelseplats. Det skulle gagna alla.

Arvoisa puhemies,

Valtiovarainvaliokunta tuo mietinnössään esiin mielenterveyden ongelmat. Niillä on merkitystä julkisen talouden kannalta, koska mielenterveyden häiriöistä on tullut yleisin työkyvyttömyyseläkkeelle jäämisen syy. Vuonna 2018 julkistetun terveysraportin mukaan mielenterveysongelmien suorat ja epäsuorat kustannukset ovat Suomessa OECD-maiden korkeimpia, jopa 5,3 prosenttia BKT:stä, eli noin 11 miljardia euroa vuositasolla. Koska avuntarve on lisääntynyt entisestään koronaepidemian aikana, on ehdottoman välttämätöntä parantaa ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä ja hoidon saatavuutta, kuten valtiovarainvaliokunta lausumassaan korostaa.

Ärade talman,

I regeringsprogrammet är målet att Finland ska vara klimatneutralt 2035. I budgetpropositionen 2021 reserveras omkring 2,1 miljarder euro för klimatåtgärderna, vilket är ungefär lika mycket som 2020 och cirka 534 miljoner euro mer än i ordinarie budgeten för 2019. Vi ska i synnerhet minska utsläppen från trafiken, vi ska förbättra kollektivtrafiken. Vi värnar om den biologiska mångfalden. Vi ökar användningen av förnybar energi och främjar cirkulär ekonomi.

Arvoisa puhemies,

Mietinnössään valtiovarainvaliokunta vaatii, että sukupuolivaikutusten arviointia tulisi parantaa ministeriöiden budjettiprosesseissa. Varsinkin työllisyyspolitiikkaa tulee arvioida sukupuolivaikutusten näkökulmasta. Tämä ei ole aivan yksinkertaista mutta sitäkin tärkeämpää. Tämä on mitä suurimmassa määrin kilpailukykykysymys. Jos me tietoisesti ylläpidämme epätasa-arvoa edistäviä rakenteita, emme pysty toimimaan tehokkaasti. Ja tuottavuus kärsii.

Elämme haastavia aikoja. Ja vaikka tiettyjä päätöksiä usein mielellään lykätään, rakenneuudistusten tekemättä jättämistä ei voi puolustella. Oppivelvollisuutta pidennetään ensi vuonna. Se on tärkeää. Mutta kaikki perustuu siihen, että työllisyysastetta saadaan nostettua, ja tältä osin on vielä paljon tehtävää.