Koulu tarvitsee suunnan, tukea ja vaatimustason nostoa
Koulu on suomalaisen tulevaisuuden ydin. Nimenomaan koulun merkityksen takia on oleellista, että keskustelu sen suunnasta ei typisty yhteen syylliseen tai yhteen menneisyyteen katsovaan ratkaisuun. “Vanhaa hyvää koulua” voi ymmärrettävästi kaivata, mutta nykyiset haasteet eivät ratkea eilisen ajattelulla. Opetus- ja kulttuuriministeriössä pureudumme parhaillaan heikentyneiden oppimistulosten juurisyihin ja vastaus kysymykseen ”miksi” on monisyinen.
Digitalisaatio on muuttanut lapsuuden arkea. Keskittymiskyky kuormittuu, ärsykkeet kilpailevat huomiosta. Ratkaisu ei ole teknologia vastaan kirja, vaan pedagogiikka, joka annostelee ja ohjaa käyttötapoja. Tämä annostelu on koulupäivän osalta opettajien ammattitaidon varassa. Kodit voivat tässä työssä auttaa terveitä digikäytäntöjä kotona vaalimalla.
Keskittymiskyky ja pitkäjänteisyys ovat keskeisiä oppimisen moottoreita. Kun maailma kalibroi meidät kuluttamaan valmiiksi pureskeltuja syötteitä 15 tai 30 sekunnin annospaloina voi 30 sivua pitkän luvun lukeminen tuntua ylipääsemättömän raskaalta. Keskittymiskyvyn heikkeneminen on iso syyllinen haasteisiimme ja siksi koulun keskeinen haaste onkin opettaa meidät sietämään hitautta, jopa tylsyyttä. Vain pitkäjänteisyyden harjaannuttaminen johtaa parempiin oppimistuloksiin.
Myös oppimisympäristöissä kohdattava melu, avoimet tilat ja paikoitellen liian isot ryhmäkoot ovat asioita, jotka ovat korjattavissa. Yhteiskunnan monimuotoistuminen edellyttää resursseja ja oikein tuettuna heterogeenisyys on voimavara, joka auttaa menestymään.
Samalla on syytä muistuttaa kaikkia suomalaisia siitä, mistä ei ole kyse: PISA-tulosten laskun syyllinen ei ole nuori, jonka tausta löytyy Suomen ulkopuolelta. Sellaista väitettä ei tue myöskään tutkimustieto.
Jos syyllistä hakee heppoisin perustein väärästä paikasta ongelma jää korjaamatta.
Koulujärjestelmämme keskeinen ja kriittinen vahvuus on opettajakunta. Opettajien työssä on kuitenkin tapahtunut työnkuvan hiljainen laajentuminen; kodit odottavat opettajilta asioita, joita heiltä ei voi odottaa. Opettajien tehtävä on opettaa ja tätä ydintehtävä on suojattava.
Työn motivoivuuden ytimessä on autonomia. Tämä pätee myös opettajiin ja siksi heidän autonomiaansa tulee vaalia. Kyse on aivan keskeisestä työn vetoimaan vaikuttavasta tekijästä. Korjaustoimenpiteissä pitää siksi keskittyä seikkoihin, jotka parantavat heidän työssä onnistumisen edellytyksiä. Täydennyskoulutus, työn itsenäisyys ja oman työn ja pedagogiikan kehittäminen ovat kriittisiä kysymyksiä.
Vastaus ei ole se, että lisäämme tarkastusten määrää tai luomme uusia mittareita opettajia kaitsemaan.
Työrauha ja vaatimustaso on mahdollista palauttaa selkeillä pelisäännöillä – ei rangaistuskulttuurilla. Kännyköiden poistolla luokkahuoneista näyttää jo olleen dramaattisen positiivisia vaikutuksia monessa koulussa. Perustaidot – lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen – tarvitsevat päivittäisen rytmin. Siksi tämän syksyn alusta alakouluun tulleet 3 vuosiviikkotuntia lisää vahvistavat lukemista ja laskemista ovat tärkeitä.
Tukipalvelut tuodaan lähemmäs luokkaa ja yhteistyötä kotien sekä nuorisotyön kanssa vahvistetaan. Mittareita uudistetaan niin, että tieto tukee oppimista.
Haastetta on myös peruskoulun ulkopuolella. Mutta siellä on ennen kaikkea mahdollisuuksia: On mahdollista, että 20 vuoden kuluttua ammatilliset opinnot ovat Suomen tavoitelluimpia koulutuspolkuja. Kädentaidot, ongelmanratkaisukyky ja työelämäosaaminen ovat 2030- ja 2040-lukujen kovaa ydintä. Juuri siksi koulutusjärjestelmän on kyettävä elämään ajassa, jossa muutos on eksponentiaalista. Emme saa jähmettyä nostalgian varjoon.
Koulun ongelmia ei ratkota maahanmuuttoa, teknologiaa tai opetussuunnitelmaa syyttämällä. Ne ratkotaan tukemalla opettajia ja oppilaita, nostamalla vaatimustasoa ja vahvistamalla rakenteita – kaikkia samanaikaisesti.
Suomi tarvitsee tiedollisen osaamisen rinnalle empatiaa, yhteistyökykyä, itsesäätelyä ja elinikäisen oppimisen identiteettiä. Nämä eivät ole “pehmeitä lisukkeita” vaan teknologisen aikakauden kilpailukykyä.
Opetusministerinä näen peruskoulun tulevaisuuden infrastruktuurina. Nostetaan yhdessä rimaa – valmisteilla oleva osaamistakuu on tämän työn seuraava askel. Varmistetaan opettajien työrauha ja annetaan jokaiselle lapselle mahdollisuus yltää potentiaaliinsa – eteenpäin katsoen, ei taaksepäin peruuttaen.
(Kirjoitus Maaseudun Tulevaisuudessa 14.11.2025)
Liberaaleja voimia tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan
RKP:n puheenjohtaja ja opetusministeri Anders Adlercreutz osallistui viikonloppuna yhdessä RKP:n valtuuskunnan kanssa ALDE-puoluekokoukseen Brysselissä. ALDE on RKP:n eurooppalainen puolue.
– On tärkeää, että liberaalit voimat kokoontuvat ja vaihtavat ajatuksia. Tässä poliittisessa todellisuudessa, jossa oikeusvaltioperiaate ja demokraattiset rakenteet monessa maassa ovat haastettuina, tarvitaan vuoropuhelua ja yhteistä työtä enemmän kuin koskaan. Kun poliittinen arkemme polarisoituu ja ääripuolueet ajautuvat reunoille, liberaalit puolueet tarjoavat eteenpäin katsovan vaihtoehdon, Adlercreutz sanoo.
Kongressissa RKP:n aloite “A Stronger Internal Market for Europe’s Defence Industry” sai laajaa kannatusta ja hyväksyttiin. Aloitteen tavoitteena on vahvistaa EU:n sisämarkkinoita puolustusteollisuuden osalta ja siten parantaa Euroopan turvallisuutta ja puolustusyhteistyötä.
Adlercreutz johti myös työpajan aiheesta “Learning to Disconnect: The Benefits of Phone-Free Classrooms”, jossa hän esitteli Suomen lakimuutoksen puhelimista vapaista kouluista. Osallistujia kiinnosti, miten laki on otettu vastaan ja miten koulut ovat kokeneet muutoksen käytännössä.
– Olemme jo kuulleet kokemuksia siitä, että oppilaiden on helpompi keskittyä, kun puhelimet eivät kilpaile huomiosta. Samalla luokkahuoneessa syntyy enemmän keskustelua ja vuorovaikutusta. Kyse ei ole vain työrauhasta, vaan myös yhteisöllisyyden vahvistamisesta. On hienoa huomata, että suomalainen lainsäädäntö herättää kiinnostusta Euroopassa varsin ainutlaatuisella tavalla. Monet maat seuraavat nyt esimerkkiämme, Adlercreutz sanoo.
Det glada oväsendet
Förmågan att koncentrera oss är trots allt fortfarande en färdighet som behövs i denna värld, oberoende av den teknologiska, digitala revolution som pågår runt omkring oss.
I en kommun har basketställningarna behövt grävas fram från kommunens förråd. Barnen saknade nämligen lekar och spel under rasterna, eftersom mobiltelefonerna enligt skolans beslut skulle lämnas i ryggsäcken.
I en annan kommun berättade rektorn att ljudnivån numera är hög under rasterna. Barnen sitter inte längre tysta och ensamma, utan pratar med varandra, leker och spelar. Ibland uppstår det förstås små gräl, men oväsendet är mestadels positivt: äkta, direkt interaktion och gemenskap.
När höstterminen nu hunnit till oktober verkar mobilförbudet, som trädde i kraft i början av augusti, ha förändrat vardagen och den inre dynamiken i många skolor i en positiv riktning.
Även om lagen endast begränsar användningen under lektionstid, har många skolor – till min glädje och enligt min uppmaning – valt att begränsa användningen även under rasterna. Lika centralt som att skolan lär ut att läsa, räkna och förstå vårt samhälle, är att den lär ut interaktion och sociala färdigheter. Dessa lär man sig genom att göra saker tillsammans, tala och lyssna, diskutera.
Och det kräver tid och utrymme.
Enligt en svensk studie tillbringar barn utanför skolan över sex timmar om dagen framför en skärm. Tidsanvändning är på många sätt ett nollsummespel – en timme som ägnas åt en sak är bort från något annat.
När begränsningen av mobilanvändning under lektionstid verkar leda till att användningen minskar även på rasterna, finns det skäl att hoppas att samma positiva effekt också visar sig på fritiden. Då kan vi vara på väg att lösa den centrala utmaningen för utbildningen: de sjunkande inlärningsresultaten.
Jag tror starkt att huvudorsaken till de försämrade inlärningsresultaten finns i vår försvagade koncentrationsförmåga. Det är något som drabbar både oss vuxna och de unga.
En orsak till detta är den lilla apparat som surrar och vibrerar i fickan och i väskan. Den har distraherat oss bort från den verklighet där vi kunde sitta stilla i en timme och vända på bokens sidor, utan avbrott.
Förmågan att koncentrera oss är trots allt fortfarande en färdighet som behövs i denna värld, oberoende av den teknologiska, digitala revolution som pågår runtomkring oss.
Skolans uppgift är att lära unga de centrala färdigheter världen kräver av dem. Behovet av digital kompetens är naturligtvis en central fråga. Vi kan inte blunda för det. Men i vår tid behöver vi fortfarande förmågan att fördjupa oss, att koncentrera oss och att vara långsamma. Man kan säga att det är en förutsättning för djup inlärning.
Förhoppningsvis leder lagändringen till att mobiltelefonerna spelar en något mindre roll i barnens och ungdomarnas liv. Och inte genom det bara till livligare raster, utan också till mer eftertanke, koncentration, fördjupning och därigenom en bättre förmåga att lära sig nytt om världen och om oss själva.
Långsamhet behövs i denna snabba värld.
Olemme enemman kuin osiemme summa
/0 Comments/in 1 koulutus, blog, Lehdistötiedote, SFP RKP, Uncategorized /by AndersVuosien varrella olen monta kertaa saanut johdattaa vierailijaryhmiä Eduskuntatalossa. Teen sen mielelläni itse, sillä se antaa mahdollisuuden keskustella kävijöiden kanssa – mutta myös pysähtyä itse sen äärelle, mitä Eduskuntatalo edustaa.
Kun vuonna 1923 päätettiin, että vastikään itsenäistynyt Suomi saisi oman eduskuntatalon, oli hyvin vähän merkkejä siitä, että olisimme yhä itsenäinen maa 102 vuotta myöhemmin. Euroopassa sodan jäljet savusivat edelleen, ja Venäjällä vallitsi paikoin levottomuutta. Suomi oli yksi Euroopan köyhimmistä maista.
Mutta uskoimme itseemme. Ja 100 vuotta sitten, vuonna 1925, julkistettiin kilpailun voittanut ehdotus. Se oli yhdistelmä vaikutteita sekä meidän omasta että muista arkkitehtuuriperinteistä ja sen pohjalta taloa lähdettiin rakentamaan.
Päättäjät uskoivat Suomeen ja siihen, että demokratia tarvitsee symbolin – sellaisen, joka olisi maamme ja demokratiamme arvoinen. He näkivät kauas.
Tänä päivänä tuntuu usein siltä, ettei meiltä löydy samanlaista uskoa tulevaisuuteen. Se on paradoksaalista, kun ajattelee, miten moni asia puhuu puolestamme – toisin kuin sata vuotta sitten.
Opetusministerinä matkustan ajoittain myös ulkomaille, ja toimin sen kautta eräänlaisena lähettiläänä maallemme ja erityisesti koulujärjestelmällemme. Vastaanotto on kaikkialla erittäin myönteinen. Suomea katsotaan ylöspäin. Kouluamme arvostetaan, ja maamme ”kansalliseen brändiin” liitetään lähes yksinomaan positiivisia asioita.
En voi olla ajattelematta, että täällä kotona keskustelumme juuttuvat ajoittain hyvin toisenlaisiin mielikuviin. Mikään maa ei voi olla kaikkea, mutta paljon voi olla. Ja Suomi on paljon.
Koulumme on edelleen hyvä. Sijoitumme yhä korkealle kansainvälisissä vertailuissa. Aikuisemme ovat PIAAC-tutkimuksen – eli aikuisten PISA-testin – mukaan maailman parhaita. Meillä on vahva lehdistönvapaus, hyvin matala korruptio, kohtuullisen sujuva byrokratia ja hyvä elämänlaatu. Myös työn ja vapaa-ajan tasapaino on monella tapaa kunnossa.
On täysin totta, että haasteita riittää. Julkinen talous ei ole tasapainossa. Talouskasvu on liian hidasta. Mutta on yhtä totta, ettei ole realistista odottaa sijoitusten ja investointien virtaavan maahan, jos emme itse näe ympärillämme olevia mahdollisuuksia.
On myös tärkeää ymmärtää, ettemme itse tiedä kaikkea parhaiten. Siksi tarvitsemme ideoita myös ulkopuolelta. Kasvua on vaikea synnyttää, jos toimimme vain oman kansallisen nollasummapelin sisällä.
Suomen vahvuudet – turvallisuus ja keskinäinen luottamus – ovat maailman mittakaavassa ainutlaatuisia asioita. Niitä voisi käyttää vetovoimatekijöinä, joilla houkutella osaamista ja pääomaa Suomeen. Mutta se edellyttää meiltä hieman enemmän uteliaisuutta, avoimuutta ja yhteistyöhalua.
Olemme itsenäisyytemme aikana kohdanneet suuria haasteita monesti. Usein olemme löytäneet tien eteenpäin juuri siksi, että olemme ennakkoluulottomasti uskoneet itseemme – niin sodan kuin rauhankin aikana.
Itsenäisyyspäivä tarjoaa mainion mahdollisuuden muistuttaa itseämme siitä, mitä meillä on, mitä aikaisemmat sukupolvet ovat tehneet puolestamme ja miten usein olemme yhdessä olleet enemmän kuin osiemme summa. Hyvää itsenäisyyspäivää.
Skolan behöver riktning, stöd och höjda ambitioner
/0 Comments/in 1 koulutus, Uncategorized, Insändare, SFP RKP, opetus, Utbildning /by AndersNär vi nu är kalibrerade för några sekunders videosnuttar kan det kännas omöjligt att läsa en längre text. Därför måste skolan aktivt arbeta med uthållighet och förmågan att klara av tristess ibland.
Skolan har en helt central roll när vi talar om Finlands framtid.
Eftersom den är så central är det viktigt att vi inte fastnar i ett letande efter syndabockar eller i en längtan efter svunna tider när vi diskuterar dess utveckling.
Skolan påverkas av samhället runtomkring den. Den är inte en isolerad ö. Samtidigt som det är viktigt att ta lärdom av det förflutna är det därför också klart att dagens utmaningar kräver lösningar som passar in i nutiden.
Det finns orsak att med oro se på de försämrade inlärningsresultaten.
Därför analyserar vi vid Undervisnings- och kulturministeriet som bäst orsakerna som ligger bakom de senaste årtiondenas utveckling – och bilden är komplex. Här vill jag ändå lyfta fram några centrala aspekter.
Digitaliseringen har förändrat verkligheten för våra barn och unga.
Koncentrationsförmågan utmanas av en verklighet i vilken vi ständigt bombarderas av en kaskad av budskap från olika apparater.
Lösningen är ändå inte att ta bort alla digitala läromedel från skolan, utan vi behöver hantera frågan pragmatiskt och pedagogiskt. Här har förstås lärarna och skolan en stark roll, men också hemma behöver vi stöda våra barn genom en sund inställning till skärmar.
Förmågan att fokusera och kunna koncentrera sig under längre perioder är avgörande för lärandet. När vi idag i vardagen är kalibrerade för 15–30 sekunders videosnuttar kan det kännas omöjligt att till exempel läsa ett längre kapitel i en bok. Just därför måste skolan aktivt arbeta med uthållighet och förmågan att till och med klara av tristess ibland.
Vi löser inte våra utmaningar om vi letar efter syndabockar på fel grunder på fel ställen.
Också den fysiska lärmiljön spelar stor roll: buller, stora öppna klassrum och för stora grupper är problem som kan åtgärdas.
Samtidigt måste vi vara tydliga med vad de försämrade inlärningsresultaten inte beror på. Skulden till det, att våra Pisaresultat dalat är inte ett ökat antal elever med utländsk bakgrund. Det visar forskningen. Vi löser inte våra utmaningar om vi letar efter syndabockar på fel grunder på fel ställen.
Skolans största tillgång är våra lärare. Under åren har deras arbetsbild ändå breddats.
Vi behöver värna lärarnas självständighet och ge dem förutsättningar att utvecklas. Vi behöver inte mera kontroll eller nya mätare.
Förväntningarna från hemmen har ökat, ibland mer än vad som kan anses rimligt.
Lärarens uppdrag är ändå först och främst att undervisa. Vi behöver värna lärarnas självständighet och ge dem förutsättningar att utvecklas. Vi behöver inte mera kontroll eller nya mätare.
Arbetsro och högre krav kräver tydliga spelregler. Att ta bort mobiltelefoner från klassrummen har redan gett tydligt positiva resultat.
Grundläggande färdigheter – att läsa, skriva och räkna – kräver tillräckligt med tid. De tre nya årsveckotimmarna i dessa ämnen i de lägre årskurserna som vi infört är därför viktiga.
Utmaningar finns också efter den grundläggande utbildningen – men där finns framför allt möjligheter.
Om 20 år kan yrkesutbildning bra vara den mest attraktiva vägen för unga.
Praktiska färdigheter, problemlösning och arbetslivskompetens blir centrala i 2030- och 2040-talens ekonomiska verklighet. Därför behöver hela utbildningssektorn klara av att leva i en tid av snabb förändring.
Vi löser inte skolans problem genom att skylla på invandring, skärmar eller hur läroplanen ser ut.
Problemen löser vi genom att stöda lärare och elever, höja ambitionsnivån och stärka strukturerna – samtidigt.
Vid sidan av kunskap behöver vi dessutom mer empati, mer samarbetsförmåga och en inställning som präglas av livslångt lärande. Det här är inte ”mjuka” värden, utan kärnan i framtidens konkurrenskraft.
Som undervisningsminister ser jag grundskolan som helt central för vår framtid. Låt oss höja ribban tillsammans.
Den kommande kompetensgarantin är nästa steg. Vi måste trygga arbetsro både för lärare och elever, och ge varje barn chansen att nå sin potential – med blicken riktad framåt, inte bakåt.
Koulu tarvitsee suunnan, tukea ja vaatimustason nostoa
/0 Comments/in 1 koulutus, blog, Mielipidekirjoitus, opetus, SFP RKP /by AndersKoulu on suomalaisen tulevaisuuden ydin. Nimenomaan koulun merkityksen takia on oleellista, että keskustelu sen suunnasta ei typisty yhteen syylliseen tai yhteen menneisyyteen katsovaan ratkaisuun. “Vanhaa hyvää koulua” voi ymmärrettävästi kaivata, mutta nykyiset haasteet eivät ratkea eilisen ajattelulla. Opetus- ja kulttuuriministeriössä pureudumme parhaillaan heikentyneiden oppimistulosten juurisyihin ja vastaus kysymykseen ”miksi” on monisyinen.
Digitalisaatio on muuttanut lapsuuden arkea. Keskittymiskyky kuormittuu, ärsykkeet kilpailevat huomiosta. Ratkaisu ei ole teknologia vastaan kirja, vaan pedagogiikka, joka annostelee ja ohjaa käyttötapoja. Tämä annostelu on koulupäivän osalta opettajien ammattitaidon varassa. Kodit voivat tässä työssä auttaa terveitä digikäytäntöjä kotona vaalimalla.
Keskittymiskyky ja pitkäjänteisyys ovat keskeisiä oppimisen moottoreita. Kun maailma kalibroi meidät kuluttamaan valmiiksi pureskeltuja syötteitä 15 tai 30 sekunnin annospaloina voi 30 sivua pitkän luvun lukeminen tuntua ylipääsemättömän raskaalta. Keskittymiskyvyn heikkeneminen on iso syyllinen haasteisiimme ja siksi koulun keskeinen haaste onkin opettaa meidät sietämään hitautta, jopa tylsyyttä. Vain pitkäjänteisyyden harjaannuttaminen johtaa parempiin oppimistuloksiin.
Myös oppimisympäristöissä kohdattava melu, avoimet tilat ja paikoitellen liian isot ryhmäkoot ovat asioita, jotka ovat korjattavissa. Yhteiskunnan monimuotoistuminen edellyttää resursseja ja oikein tuettuna heterogeenisyys on voimavara, joka auttaa menestymään.
Samalla on syytä muistuttaa kaikkia suomalaisia siitä, mistä ei ole kyse: PISA-tulosten laskun syyllinen ei ole nuori, jonka tausta löytyy Suomen ulkopuolelta. Sellaista väitettä ei tue myöskään tutkimustieto.
Koulujärjestelmämme keskeinen ja kriittinen vahvuus on opettajakunta. Opettajien työssä on kuitenkin tapahtunut työnkuvan hiljainen laajentuminen; kodit odottavat opettajilta asioita, joita heiltä ei voi odottaa. Opettajien tehtävä on opettaa ja tätä ydintehtävä on suojattava.
Työn motivoivuuden ytimessä on autonomia. Tämä pätee myös opettajiin ja siksi heidän autonomiaansa tulee vaalia. Kyse on aivan keskeisestä työn vetoimaan vaikuttavasta tekijästä. Korjaustoimenpiteissä pitää siksi keskittyä seikkoihin, jotka parantavat heidän työssä onnistumisen edellytyksiä. Täydennyskoulutus, työn itsenäisyys ja oman työn ja pedagogiikan kehittäminen ovat kriittisiä kysymyksiä.
Työrauha ja vaatimustaso on mahdollista palauttaa selkeillä pelisäännöillä – ei rangaistuskulttuurilla. Kännyköiden poistolla luokkahuoneista näyttää jo olleen dramaattisen positiivisia vaikutuksia monessa koulussa. Perustaidot – lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen – tarvitsevat päivittäisen rytmin. Siksi tämän syksyn alusta alakouluun tulleet 3 vuosiviikkotuntia lisää vahvistavat lukemista ja laskemista ovat tärkeitä.
Tukipalvelut tuodaan lähemmäs luokkaa ja yhteistyötä kotien sekä nuorisotyön kanssa vahvistetaan. Mittareita uudistetaan niin, että tieto tukee oppimista.
Haastetta on myös peruskoulun ulkopuolella. Mutta siellä on ennen kaikkea mahdollisuuksia: On mahdollista, että 20 vuoden kuluttua ammatilliset opinnot ovat Suomen tavoitelluimpia koulutuspolkuja. Kädentaidot, ongelmanratkaisukyky ja työelämäosaaminen ovat 2030- ja 2040-lukujen kovaa ydintä. Juuri siksi koulutusjärjestelmän on kyettävä elämään ajassa, jossa muutos on eksponentiaalista. Emme saa jähmettyä nostalgian varjoon.
Koulun ongelmia ei ratkota maahanmuuttoa, teknologiaa tai opetussuunnitelmaa syyttämällä. Ne ratkotaan tukemalla opettajia ja oppilaita, nostamalla vaatimustasoa ja vahvistamalla rakenteita – kaikkia samanaikaisesti.
Suomi tarvitsee tiedollisen osaamisen rinnalle empatiaa, yhteistyökykyä, itsesäätelyä ja elinikäisen oppimisen identiteettiä. Nämä eivät ole “pehmeitä lisukkeita” vaan teknologisen aikakauden kilpailukykyä.
Opetusministerinä näen peruskoulun tulevaisuuden infrastruktuurina. Nostetaan yhdessä rimaa – valmisteilla oleva osaamistakuu on tämän työn seuraava askel. Varmistetaan opettajien työrauha ja annetaan jokaiselle lapselle mahdollisuus yltää potentiaaliinsa – eteenpäin katsoen, ei taaksepäin peruuttaen.
(Kirjoitus Maaseudun Tulevaisuudessa 14.11.2025)