Sivistys syntyy yhdessä – kiitos kuluneesta lukuvuodesta
(på svenska här)
Kevätjuhlan aikaan katse kääntyy koulun päätähtiin – lapsiin ja nuoriin. Heihin, joiden vuoksi koulu on olemassa. Mutta haluan suunnata katseen myös hieman taemmas: koteihin ja luokkahuoneisiin, joissa arjen opetustyö on tehty. Perheisiin, joissa lapsia on tuettu, rohkaistu ja ohjattu päivästä toiseen. Opettajiin ja muihin koulun aikuisiin, jotka ovat jokainen tavallaan olleet mukana kasvattamassa vastuullisia, ajattelevia kansalaisia.
Vanhemmuus on pitkäjänteisintä yhteiskuntatyötä, mitä on. Se näkyy väsyneissä aamuissa ja ruokapöydän keskusteluissa. Se kantaa, vaikkei lapsi aina ymmärrä, miten suuri merkitys sillä on.
Ja opettajat – te teette työtänne kuin hiljaisen vastarintaliikkeen jäsenet ajassa, jossa nopeus usein korvaa syvyyden ja tehokkuus inhimillisyyden. Te vaalitte sivistystä, ihmisyyttä ja ihmisten välistä yhteyttä. Teette työtä, jonka arvo on mittaamaton, mutta jonka vaikutukset näkyvät joskus vasta vuosien, jopa vuosikymmenten päästä.
Tämän vuoden aikana olen saanut vierailla kymmenissä kouluissa ympäri Suomea. Olen nähnyt, miten te opettajat teette ihmeitä ja kuullut erilaisia tarinoita siitä, miten lapset ovat kasvaneet omassa ajattelussaan, luovuudessaan ja rohkeudessaan. Olen kohdannut vanhempia, jotka ovat oman arkensa keskellä kantaneet lasten rinnalla hiljaista vastuuta ja luoneet uskoa tulevaan. Haluan kiittää teitä siitä.
Me elämme ajassa, johon epävarmuus tuntuu tulleen jäädäkseen. Myös moni nuori kantaa huolta tulevaisuudestaan ja moni meistä aikuisista miettii, millaiseen maailmaan olemme lapsemme oikein synnyttäneet. Juuri tässä ajassa korostuvat ne arvot, joiden varaan suomalainen yhteiskunta on rakennettu: sivistys, ihmisyys ja yhteisöllisyys.
Kuten nobelisti Malala Yousafzai on muistuttanut: “Yksi lapsi, yksi opettaja, yksi kirja ja yksi kynä voivat muuttaa maailman.” Tai, kuten arkkipiispa Desmond Tutu on kuvannut afrikkalaista ubuntu-ajatusta: “Ihminen on ihminen toisten ihmisten kautta.” Me olemme, koska olemme yhdessä.
Hallitus ymmärtää koulutuksen ja sivistyksen keskeisen merkityksen suomalaiselle tulevaisuudelle. Juuri siksi olemme halunneet investoida nimenomaan peruskoulutukseen. Tiedämme, että laadukas, tasa-arvoinen koulutus on suomalaisen demokratian kivijalka.
Samaan aikaan ajattelen, ettei kaikki kehitys tai kehittäminen ole kiinni rahasta. On asioita, jotka syntyvät arvovalinnoista, kohtaamisista, asenteista ja yhteisestä suunnasta. On asioita, joita ei voi ostaa, mutta joita ilman mikään yhteiskunta ei pysy koossa: luottamus, toivo, ihmisarvo ja yhteisöllisyys.
Siksi olen iloinen voidessani kertoa, että opetus- ja kulttuuriministeriössä valmistellaan parhaillaan kampanjaa, joka on tarkoitus tuoda kouluihin syyslukukauden aikana. Sen ydin on yksinkertainen: ohjelma vahvistaa arjen kohtaamisia. Se kannustaa tervehtimään, katsomaan silmiin, huomaamaan toisen – rakentamaan yhteisöllisyyttä ja turvallisuutta pienillä huomaavaisilla teoilla.
Kun tällainen myönteinen tapa kohdata toisemme juurtuu osaksi koulupäivää, se alkaa helposti elää myös koulun seinien ulkopuolella. Lapset ja nuoret vievät sen kotiin, harrastuksiin ja lopulta aikuisuuteen. Veden pinnan päälle muodostuu renkaita. Ja saattaakin käydä niin, että ”mitä pienet edellä, sitä isot perässä.”
Filosofi Georg Henrik von Wright muistutti aikoinaan, että todellinen sivistys ei ole vain pääomaa, vaan vastuunkantoa. Se on eettinen velvoite pitää huolta toisista ja tulevaisuudesta. Te – niin vanhemmat kuin opettajat – toteutatte tätä velvoitetta joka päivä. Teidän työnne jälki näkyy siinä, että Suomi on edelleen maa, jossa voi kasvaa rauhassa, oppia ja luottaa tulevaan.
Lukuvuoden päättyessä haluan sanoa lämpimän ja vilpittömän kiitoksen: ei vain opetuksesta tai tukemisesta, vaan siitä, että olette olleet rakentamassa toivoa. Kasvatatte yhdessä uusia sukupolvia, jotka osaavat, ymmärtävät ja välittävät. Sukupolvia, jotka ovat edellisiä viisaampia.
Hyvää kesää niin opettajille kuin vanhemmille!
Pelkät juhlapuheet eivät riitä – nyt tarvitaan konkreettisia tekoja
Opetus- ja kulttuuriministeriö on tänään julkaissut koulutuksen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kehittämisohjelman. Ohjelma sisältää kymmenen toimenpidettä ja tarjoaa työkaluja yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden edistämiseksi sekä rasismin torjumiseksi koulutusjärjestelmässä.
– Toimenpiteet nostavat esiin koulutusjärjestelmämme keskeisiä haasteita ja tarjoavat konkreettisia ehdotuksia niiden ratkaisemiseksi. Haluamme muun muassa purkaa sukupuolistereotypioita ja puuttua häirintään sekä murtaa sukupuolisegregaatiota lukio- ja ammatillisessa koulutuksessa, sanoo RKP:n puheenjohtaja ja opetusministeri Anders Adlercreutz.
– Ohjelman kautta haluamme myös tavoittaa maahanmuuttajataustaiset perheet ja varmistaa, että koko perhe tuntee olevansa tervetullut ja osallinen kouluyhteisössä. Näyttämällä, miten hyvä yhteistyö kodin ja koulun välillä voi toimia, haluamme vahvistaa vanhempien osallisuutta ja sitoutumista lasten koulunkäyntiin, Adlercreutz sanoo.
Toimenpiteet keskittyvät myös lisäämään tietoisuutta rasismista ja syrjinnästä yhteiskunnassamme. Kouluttamalla opettajia ja muita koulutussektorilla työskenteleviä kehitetään menetelmiä, jotka vahvistavat tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Ohjelmassa selvitetään myös lasten ja nuorten omia kokemuksia näistä kysymyksistä.
– Olen iloinen siitä, että ohjelmassa voidaan keskittyä myös perusopetuksen kiusaamisen ehkäisyyn. Maahanmuuttajataustaiset ja hlbtiq-henkilöt joutuvat useammin kiusaamisen ja syrjinnän kohteeksi kuin muut. Pelkät juhlapuheet eivät riitä – nyt tarvitaan konkreettisia tekoja, Adlercreutz sanoo.
Adlercreutz vaikuttunut nuorista ammattilaisista Taitaja2025 -tapahtumassa
Suomi tarvitsee osaavia ammattilaisia myös tulevaisuudessa. Tällä viikolla Turussa järjestettävässä Taitaja2025-tapahtumassa kokoontuu satoja nuoria sekä Suomesta että useista muista maista kilpailemaan eri ammattitaidon lajeissa – rakennusalasta ja teollisuudesta palveluihin, ohjelmointiin, mediasuunnitteluun ja vaatteiden ompeluun. RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz osallistui tapahtumaan ja tutustui muun muassa kansainväliseen kokkikilpailuun, jossa Suomi ja Sveitsi–Ranska ottivat toisistaan mittaa.
– Olen todella vaikuttunut Suomen kokkimaajoukkueesta . Kilpakeittiöissä näkyi korkeatasoinen ammattimaisuus, keskittyminen ja taito. Tapahtumassa huokui se, kuinka vahvaa osaamista nuorillamme on, sanoo Adlercreutz.
Tämän vuoden Taitaja-tapahtuman teemana on ”Ammattitaidolla tulevaisuuteen”, mikä on hyvin ajankohtainen aihe aikana, jolloin työmarkkinat muuttuvat nopeasti. Hallitus on käynnistänyt uudistuksia ammatillisen koulutuksen vahvistamiseksi ja tulossa on muun muassa kokeilu, jolla lisätään koulutuksen järjestäjien autonomiaa muokata koulutusta paikallisten tarpeiden mukaan.
– On ratkaisevan tärkeää, että koulutuksemme todella valmistavat opiskelijoita tulevaisuuteen. Meidän on annettava nuorillemme välineet kasvaa, kehittyä ja pärjätä jatkuvasti muuttuvassa työelämässä. Taitaja2025 osoittaa selvästi, kuinka korkeatasoista ammatillinen koulutuksemme on, Adlercreutz sanoo.
Uskonnon merkitys maailmamme ymmärtämisessä kasvaa jatkuvasti – uskonnonopetuksen uudistus ei vähättele kristillistä historiaa
/0 Comments/in 1 koulutus, blog, Hallitus, SFP RKP /by AndersOpetusministerinä olen lukemattomista asiantuntijoiden kanssa käydyistä keskusteluista saanut monia syitä pohtia, miten koulu voi, mitä meidän tulisi painottaa ja miten oppimista tulisi kehittää. Yksi näistä on uskonnonopetus.
Ilmoitin jokin aika sitten, että ministeriöni käynnistää selvityksen sen arvioimiseksi, voisimmeko luoda uuden, kaikille yhteisen uskonnonopetuksen ja elämänkatsomustiedon yhdistävän oppiaineen. Tämä herättää luonnollisesti erilaisia reaktioita, ja ymmärrän sen hyvin. Siksi asiaa on välttämätöntä käsitellä harkiten ja vuoropuhelussa eri uskonnollisten yhteisöjen kanssa. Selvitystyön tuloksena tavoitteena on kehittää malli, jota voidaan sen jälkeen arvioida ja käsitellä avoimesti.
Maamme historia, kansamme historia ja kulttuurinen identiteettimme ovat vahvasti kristillisen uskon ja kirkon historian muovaamia. Tämä on tärkeää tuntea ja tunnistaa. Oma usko on sen sijaan asia, johon jokaisen on itse otettava kantaa. Koulun tehtävänä on puolestaan antaa edellytykset syvälliselle ymmärrykselle historiastamme sekä tarjota välineitä kohdata maailma oman kodin, lähipiirin ja maan ulkopuolella.
Perusopetuksessa meillä on nykyisin eriytetty uskonnonopetus, jossa oppilaat saavat opetusta sen mukaan, mihin uskonnolliseen yhdyskuntaan perhe kuuluu.
Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet opiskelevat evankelis-luterilaista uskontoa, kirkkoon kuulumattomilla on mahdollisuus valita elämänkatsomustieto, ja jos kunnassa kolme tai useampi oppilas kuuluu muuhun uskonnolliseen yhdyskuntaan, heillä on oikeus oman uskontonsa opetukseen. Usein tämä toimii hyvin, mutta näemme myös yhä useammin tilanteita, joissa lukujärjestyksen toimivuuden vuoksi joudutaan muodostamaan kokonaisia luokkia uskonnollisen taustan perusteella. Joissakin kouluissa esimerkiksi muslimioppilaat sijoitetaan omiin luokkiin, jotta heidän uskonnonopetuksensa saadaan sovitettua lukujärjestykseen. Usein opetusta annetaan koulun ulkopuolella, ja usein opettajalla ei ole muodollista pätevyyttä. Tällaisen kehityksen ongelmat ovat ilmeisiä.
Kaikille yhteisen uuden oppiaineen luominen ei tarkoita millään tavoin kristillisen historiamme tai kulttuurisen perintömme vähättelyä, vaan pikemminkin sen selkeyttämistä. Kaikkien suomalaisen koulun oppilaiden on tärkeää tietää, miksi vietämme pitkäperjantaita vapaapäivänä, miksi koulun joulujuhla on täysin luonteva osa koulukulttuuria ja miten esimerkiksi vuorisaarna on vaikuttanut käsitykseemme oikeasta ja väärästä – sekä miten kaikki tämä on muokannut maamme ja kulttuurimme kehitystä.
Lähes vuosittain toistuu keskustelu siitä, voidaanko kevätjuhlassa laulaa Suvivirsi tai joulujuhlissa Enkeli taivaan, tai voidaanko ylipäätään järjestää joulujuhla. Vastaus on selvä: totta kai voidaan. Meidän tulee ilman muuta vaalia niitä perinteitä, joiden varaan maamme on rakentunut. Näin voidaan tehdä tunnistamalla näiden elementtien olevan osa kulttuurihistoriaamme. Yhteinen oppiaine helpottaisi myös tämän ymmärtämistä, yhteisesti.
Turun piispa Mari Leppänen avasi omasta puolestaan keskustelun tammikuussa Helsingin Sanomissa, jossa hän antoi tukensa uudistukseen ja totesi, että “Koulu on yhteiskunnan keskeisin sivistysinstituutio. Sen tehtävä on antaa kaikille lapsille ja nuorille valmiudet ymmärtää maailmaa, jossa uskonnolla ja katsomuksilla on edelleen suuri merkitys.” Olen samaa mieltä.
Kouluissa on 20 vuoden kuluttua lähes 100 000 lasta vähemmän
/0 Comments/in 1 koulutus, blog, budjetti, Eduskunta, Lehdistötiedote, Pressmeddelande, Regeringen, SFP RKP /by AndersSuomi kohtaa suuria haasteita väestörakenteen muuttuessa. Tämä kävi selväksi, kun RKP:n puheenjohtaja ja opetusministeri Anders Adlercreutz vastaanotti 12. maaliskuuta ensimmäisen kattavan raportin väestökehityksestä ja sen vaikutuksista perusopetukseen.
Vuosien 2023 ja 2040 välillä peruskouluikäisten lasten määrän arvioidaan vähenevän lähes 100 000 lapsella. Kehitys merkitsee kunnille suurta haastetta, sillä niiden on tarkasteltava, miten perusopetus tulevaisuudessa järjestetään.
– Kun oppilasmäärä vähenee näin voimakkaasti, jokainen kunta ei pysty ratkaisemaan tilannetta yksin. Meidän on ajateltava uudella tavalla, vahvistettava kuntien välistä yhteistyötä ja varmistettava, että kaikilla lapsilla on myös tulevaisuudessa pääsy korkeatasoiseen peruskouluun, Adlercreutz sanoo.
Kehitys näyttää kuitenkin hyvin erilaiselta eri puolilla maata. Monissa kunnissa oppilasmäärä vähenee, kun taas joissakin kunnissa se kasvaa, muun muassa maahanmuuton seurauksena.
Raportti esittää useita toimenpiteitä muutokseen vastaamiseksi. Keskeinen teema on kuntien välisen yhteistyön lisääminen sekä koulun rakenteiden tarkastelu. Yhtenä vaihtoehtona esiin nostetaan myös yhteinen katsomusaine, joka voisi vapauttaa resursseja.
– Tärkeintä on, että pieneneviä ikäluokkia ei käytetä perusteena rahoituksen vähentämiselle. Lasten määrän väheneminen ei automaattisesti tarkoita pienempiä kustannuksia. Päinvastoin kustannukset oppilasta kohden voivat kasvaa, erityisesti kunnissa, joissa oppilasmäärä vähenee mutta joissa tarvitaan edelleen tiloja, opettajia ja koulukuljetuksia, Adlercreutz sanoo.
Raportissa käsitellään myös ruotsinkielistä koulutusta. Muutokset vaikuttavat usein voimakkaammin pienempiin kieliryhmiin, ja siksi oikeus ruotsinkieliseen opetukseen on turvattava myös tulevaisuudessa.
– Ruotsinkielinen koulutus on haavoittuvainen tilanteessa, jossa oppilaspohja pienenee ja etäisyydet ovat pitkiä. Siksi meidän on varmistettava, että ruotsiksi tarjottava koulutus säilyy korkeatasoisena, että rahoitus huomioi kaksikielisyyden lisäkustannukset ja että saatavilla on sekä oppimateriaaleja että pätevää henkilökuntaa, Adlercreutz sanoo.
Verklighetsförankrade lösningar
/0 Comments/in 1 koulutus, Uncategorized, budjetti, ekonomi, Insändare, maahanmuutto, Regeringen, SFP RKP /by AndersI en färsk doktorsavhandling slår forskaren Jon Järvinen fast att Svenska folkpartiet är Finlands minst populistiska parti. Det kanske ligger oss litet i fatet under valkampanjer, då populistiska budskap ju har visat sig fungera. Samtidigt passar populism SFP, och mig, väldigt dåligt. Våra lösningar är inte förenklade, vi fortsätter med en verklighetsförankrad retorik och politik.
Ett färskt exempel på populism är debatten om arbetslösheten bland utrikes födda som gått het de senaste dagarna. Arbetslösheten i vårt land ska förstås tas på allvar, och vi ska analysera den, för att bättre kunna förstå vilka åtgärder som behövs.
Finland har i dag omkring 350 000 arbetslösa. Av dem är cirka 50 000 födda utomlands. Det betyder att knappt 15 procent av de arbetslösa är invandrare. Det är en betydande andel, men det är inte hela bilden – och det är inte förklaringen till vår svaga ekonomi.
Den mycket större och mer oroande framtidsfrågan är ungdomsarbetslösheten. I slutet av förra året var nästan 90 000 personer under 30 år arbetslösa. Att få det första jobbet har blivit allt svårare. Och ju längre man står utanför arbetslivet, desto svårare blir det att ta sig in.
När konjunkturen försämras är det alltid de med svagast förankring i arbetslivet som drabbas först. De som nyligen etablerat sig på arbetsmarknaden – unga och invandrare – löper större risk att bli uppsagda. Det betyder inte att de skulle orsaka arbetslösheten i sig. Det betyder att de är mer sårbara när ekonomin går sämre.
Och för tydlighetens skull: hög arbetslöshet är inte orsaken till vår svaga ekonomi. Det är den svaga ekonomin som är orsaken till den höga arbetslösheten.
Det behövs naturligtvis kraftfulla åtgärder för att få fart på tillväxten och för att sänka tröskeln till arbetslivet. Regeringens sysselsättningssedel för unga, som ger arbetsgivare en 50 procents lönesubvention vid nyanställning, är ett steg. På den satsas 30 miljoner euro. Också andra åtgärder behövs: mer incentiv för företag att anställa unga, bättre möjligheter att arbeta under studierna och en starkare koppling mellan studier och näringslivet. Företagande borde också uppmuntras tidigare.
Samtidigt ska vi också tala klarspråk när det gäller hindren för nyanlända. Forskning visar att namn och etnicitet påverkar möjligheterna att få jobb. Språkkunskaper är en annan tröskel. Lösningarna är inte enkla – men skuldbeläggning är definitivt fel väg.
Det är också värt att minnas att en stor del av sysselsättningsökningen under 2000-talet har skett genom invandring. Utan invandring skulle vår ekonomiska tillväxt ha varit ännu svagare.
Finlands styrka har alltid varit ett jämlikt samhälle. När alla människors kompetens tas till vara stärks hela samhället. Att leta syndabockar bara försvagar oss.
Sysselsättningen är en gemensam utmaning. Den kräver breda reformer, saklig analys och en politik som bygger broar snarare än murar. Att skuldbelägga den som saknar arbete är inte bara dumt, det är dessutom struntprat.