Kunnan tulee nyt keskittyä elinvoimaan ja sivistykseen
Kun lähdimme vaaleihin neljä vuotta sitten, kunnat näyttivät erilaisilta. Tiesimme, että sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus oli tulossa, mutta suuri muutos ei ollut vielä täällä.
Nyt olemme aivan uudenlaisessa tilanteessa. Hyvinvointialueet huolehtivat sote-palveluista, ja kunnille jäi kaksi päätehtävää: elinvoima ja sivistys.
Kirkkonummella molemmat ovat juuri nyt suuressa murroksessa. Meillä on käynnissä merkittäviä teollisia investointeja, ja kuntaa kehitämme voimakkaasti sekä keskustassa että esimerkiksi Kantvikissa. Arkkitehtina näen tässä ainutlaatuisen mahdollisuuden luoda ympäristöjä, jotka kestävät aikaa – mutta palaan siihen toisessa kirjoituksessa. Tässä haluan keskittyä koulun merkitykseen elinvoiman rakentajana. Yhteys näiden kahden välillä on päivänselvä.
Kun opetusministerinä kierrän kouluissa ja tapaan yrittäjiä eri puolilla Suomea, kuulen viestin yhä uudelleen: koulutus ja elinkeinoelämä tarvitsevat toisiaan. Niitä täytyy kehittää rinnakkain, yhtenä kokonaisuutena. Se on yksi tärkeimmistä tehtävistämme.
Elinvoima ei synny itsestään. Kuntien päätökset ratkaisevat, onko yrityksillä mahdollisuuksia kasvaa ja työllistää. On kunnan vastuulla varmistaa, että osaavaa työvoimaa on saatavilla, infrastruktuuri toimii ja lupa-asiat hoituvat ilman turhaa byrokratiaa. Ilman viisaita päätöksiä työpaikat katoavat ja palvelut näivettyvät.
On helppoa väittää, että verojen korotus turvaa hyvinvoinnin. Todellisuudessa kestävä tulevaisuus syntyy työstä ja yrittäjyydestä. Siksi panostan siihen, että koulutus vastaa entistä paremmin työelämän muuttuviin tarpeisiin.
Kun aloitin opetusministerinä, oli selvää, että koulutuksen suuntaa on korjattava. Suomi ei ole enää PISA-tutkimusten kärkimaita. Oppimistulosten lasku on kiistaton – mutta ei väistämätön. Olemme päättäneet tehdä historiallisen panostuksen peruskouluun, ja nämä satsaukset näkyvät jokaisessa Suomen kunnassa.
Mihin käytämme lisärahoituksen, 200 miljoonaa euroa? Vahvistamme perustaitoja. Lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen eivät ole enää itsestäänselviä perustaitoja. Jo nyt liian moni nuori ei hallitse niitä riittävän hyvin selviytyäkseen toisella asteella tai työelämässä. Siksi otamme alakoulussa käyttöön kolme vuosiviikkotuntia lisää näissä aineissa. Tästä syksystä lähtien jokainen oppilas saa aiempaa vahvemman perustan.
Olen tavannut oppilaita, joille lukeminen on päivittäinen haaste, ja vanhempia, jotka ovat huolissaan lastensa tulevaisuudesta. Siksi oppimiskuilujen kaventaminen on yksi tärkeimmistä tavoitteistani.
Suomalaisen koulun periaate on aina ollut, että jokainen lapsi saa tasavertaisen mahdollisuuden onnistua. Pidämme siitä kiinni myös näillä panostuksilla. Tasa-arvorahoitus on vakiinnutettu 50 miljoonaan euroon vuodessa, jotta jokainen lapsi saa oikeudenmukaisen alun – taustasta riippumatta.
Tiedän, ettei koulutus yksin ratkaise kaikkea, mutta se on elinvoimaisen kunnan tärkein perusta. Työelämä muuttuu, ja kunnat ovat avainasemassa siinä, että nuoret saavat valmiudet pärjätä tässä maailmassa. Vahvistamme peruskoulua ja kehitämme ammatillista koulutusta joustavammaksi ja työelämälähtöisemmäksi – laadusta tinkimättä.
Elinvoimainen kunta ei synny sattumalta, vaan viisailla päätöksillä ja pitkäjänteisellä työllä. Siksi tulevissa kuntavaaleissa valittavien päättäjien rooli on ratkaiseva.
Nyt on erityisen tärkeää, että hyödynnämme avautuvat mahdollisuudet: otamme lisävuosiviikkotunnit täysimääräisesti käyttöön, suuntaamme oppimisen tukeen tarkoitetut rahat kouluihin ja käymme oppilaiden kanssa keskustelua kännyköiden käytöstä. Ensi syksynä puhelimet poistuvat oppitunneilta, mutta välituntien käytöstä päätetään yhdessä.
Seuraava valtuustokausi on tärkeä Kirkkonummen elinvoimalle. Siksi on tärkeää, että juuri sinun äänesi kuuluu.
Suomen tulevaisuus ratkaistaan kunnissa.
(mielipidekirjoitus Kirkkonummen Sanomissa 19.3.2025)
Koulujen kännykkäkiellosta keskusteltiin eduskunnassa
Matkapuhelinten käytön luokkahuoneessa kieltävästä lakiehdotuksesta keskusteltiin tänään eduskunnassa. Lakiesityksen esitteli RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz.
– Nyt matkapuhelimet katoavat luokkahuoneista. Lisäksi koulu voi järjestyssäännöissään rajoittaa niiden käyttöä myös välituntien aikana. Olen iloinen siitä, että lakiehdotuksen käsittely eduskunnassa käynnistyy nyt, sillä olen vakuuttunut siitä, että tämä parantaa työrauhaa luokissa ja sen kautta vaikuttaa positiivisesti oppilaiden keskittymiseen ja oppimiseen, Adlercreutz sanoo.
Useissa kouluissa on jo nyt sovittu, että oppilaiden omat matkapuhelimet pidetään poissa koulupäivän aikana, mutta Adlercreutz korostaa, että nyt lakia tarkastetaan sen varmistamiseksi, että kaikilla kouluilla olisi tarvittavat välineet käytössä.
– Toivon, että koulut hyödyntävät nyt myös mahdollisuuden laajempaan keskusteluun kotien kanssa matkapuhelinten roolista oppilaiden arjessa. Koska laki mahdollistaa myös matkapuhelimien rajoittamisen koulun omissa järjestyssäännöissä välituntien aikana, toivon, että nämä päätökset valmistellaan yhteistyössä oppilaiden, opettajien ja vanhempien kanssa, Adlercreutz sanoo.
– Koulu on paikka, jossa oppii myös sosiaalisia taitoja. Jos katse on koko ajan kiinni näytössä se vaikeuttaa ajan viettämistä muiden kanssa. Meidän aikuisten on ymmärrettävä, että olemme roolimalleja nuorille. Puhelimen pois laittaminen on joskus hyödyllistä meille kaikille, Adlercreutz sanoo.
Pojista, koulusta ja tasa-arvosta.
Tämän päivän Helsingin Sanomien artikkeli ”Kouluihin on luotu järjestelmä, jossa pojat näyttäytyvät epäonnistujina” osuu samaan ajan hetkeen, jossa Yhdysvaltain presidentinvaalien tuloksen uutisoidaan ratkenneen nuorten miesten pahaa oloa parhaiten tulkinneen ehdokkaan hyväksi.
Tasa-arvoliikkeen toinen aalto (ensimmäisen voi ajatella ajoittuvan 1800-luvun loppupuolelle) 1960–1980-luvuilla puolusti aiheellisesti naisten oikeuksia perheessä, seksuaalisuudessa ja työelämässä. Tasa-arvossa otettiinkin noilla elämän osa-alueilla edistysaskeleita seuraavina vuosikymmeninä.
Samaa aikaan maailma on muuttunut monella tapaa: Elämme keskellä suurta teknologista murrosta ja maailmanlaajuista globalisaatiota. Nämä muutokset ovat vaikuttaneet meidän kaikkien elämään, mutta ehkä eniten ns. perinteisiin miesrooleihin ja miesvaltaisiin ammatteihin ja työtilaisuuksiin. Nämä muutokset näkyvät nyt reaktioina niin politiikassa kuin yhteiskunnassa laajemminkin Myös koulussa, tulevaisuustehtaassa, näkyy uusi eroja sukupuolten välillä.
Suomalainen koulu ei ole tästä poikkeus. Tarkastellessamme PISA-tuloksia, näemme merkittävän sukupuolivinoutuman: Tytöt eivät pärjää juuri aikaisempaa huonommin. Poikien oppimistulokset ovat sen sijaan laskeneet huomattavasti. Samaan aikaan pojat voivat henkisesti tyttöjä paremmin.
Jokin koulussamme aiheuttaa aikaisempaa enemmän tyttöjen ja poikien eriytymistä niin koulukokemuksessa kuin itse koulussa pärjäämisessä.
Tarvitsemme kouluun tasa-arvoliikkeen, joka kykenee tarkastelemaan oppilaita monipuolisesti. Ei pelkästään sukupuolen kautta, vaan, kuten jutussa mainitaan, monen eri näkökulman kautta.
Me olemme kaikki erilaisia väistämättä erilaisten taustojemme ja kokemustemme johdosta. Tarvitsemme tasa-arvotyötä, joka lähtee ihmisten jakamattomasta ihmisarvosta ja näkee erilaisuuden – myös erilaiset sukupuolet – rikkautena. Tällaisen liikkeen ytimessä on halu kuunnella erilaisia näkökulmia ja halu hyödyntää jokaisen ihmisen vahvuuksia yhteiskuntaa rakennettaessa.
Juuri tällaisesta sukupuoliajattelusta vapaasta ja erilaisten tarpeiden näkemiseen ja erilaisuuden arvostamiseen perustuvasta tasa-arvosta toivoisin suomalaisen koulujärjestelmän tulevan tunnetuksi.
Helsingin Sanomien artikkeliin on haastateltu poikien sielunelämää ja koulukokemuksia pitkään tutkinutta ja tutkijana arvostamaani Harry Lunabbaa. Muistan hänen korostaneen viitisen vuotta sitten hänen kanssani jutellessani, ettei pojille tarjoudu riittävästi tilaisuuksia syvälliseen kanssakäymiseen aikuisten kanssa. Voisi kuvitella, ettei tilanne ole ainakaan parantunut älykännyköiden käytön entisestään lisäännyttyä.
Kun kohtaamattomuuteen vielä lisää tutkimuksissa nousseen huolen siitä, että algoritmit kohdentavat sisältöjä voimakkaaasti käyttäjän ilmoitetun sukupuolen mukaan on selvää, että kehityksessä piilee eriytymisen ja segregaation vaara.
Jokainen lapsi ja jokainen nuori kaipaa kohdatuksi tulemista. Kasvattajien on ammattinsa puolesta ymmärrettävä kunkin lapsen ja nuoren kehitysvaihetta.
Lääketieteellisesti tosiasia on, että pojat kehittyvät tyttöjä myöhemmin. Tämä ei ole puute, vaan tosiasia, joka on yksinkertaisesti vain huomioitava opetuksessa. Kuten Lunabba toteaa: ”…yläasteella itseohjautuvuus voi olla monelle pojalle hankalaa, eli he hyötyisivät aikuislähtöisemmästä opetuksesta.”
Perinteisesti on ehkä ajateltu, että poikien kanssa yhteyttä haetaan puuhastelemalla ja tyttöjen kanssa juttelemalla. Itse ajattelen, että kaikki lapset ja nuoret ansaitsevat molempia.
Koulun tärkeä tehtävä on opettaa lapsia ja nuoria kohtaamaan muut empaattisesti. Tämä edellyttää jatkuvia empaattisia kohtaamisia heidän kanssaan. Esimerkillä johtamista.
Meillä aikuisilla on vastuu uuden ajan tasa-arvon edistämisestä. Sellaisen tasa-arvon, jossa jokainen kokee olevansa arvostettu ja kuultu sukupuolestaan riippumatta.
Neljän pojan ja yhden tytön isänä ja opetusministerinä toivon, että suomalainen koulu onnistuu tasa-arvotyössä ottamaan tasapuolisesti huomioon erilaisten oppijoiden tarpeet.
Opettajien koulutus on Suomessa korkeatasoista ja uskon, että pääsemme kouluissa pitkälle pitämällä asiaa aktiivisesti esillä.
Koulu tarvitsee suunnan, tukea ja vaatimustason nostoa
/0 Comments/in 1 koulutus, blog, Mielipidekirjoitus, opetus, SFP RKP /by AndersKoulu on suomalaisen tulevaisuuden ydin. Nimenomaan koulun merkityksen takia on oleellista, että keskustelu sen suunnasta ei typisty yhteen syylliseen tai yhteen menneisyyteen katsovaan ratkaisuun. “Vanhaa hyvää koulua” voi ymmärrettävästi kaivata, mutta nykyiset haasteet eivät ratkea eilisen ajattelulla. Opetus- ja kulttuuriministeriössä pureudumme parhaillaan heikentyneiden oppimistulosten juurisyihin ja vastaus kysymykseen ”miksi” on monisyinen.
Digitalisaatio on muuttanut lapsuuden arkea. Keskittymiskyky kuormittuu, ärsykkeet kilpailevat huomiosta. Ratkaisu ei ole teknologia vastaan kirja, vaan pedagogiikka, joka annostelee ja ohjaa käyttötapoja. Tämä annostelu on koulupäivän osalta opettajien ammattitaidon varassa. Kodit voivat tässä työssä auttaa terveitä digikäytäntöjä kotona vaalimalla.
Keskittymiskyky ja pitkäjänteisyys ovat keskeisiä oppimisen moottoreita. Kun maailma kalibroi meidät kuluttamaan valmiiksi pureskeltuja syötteitä 15 tai 30 sekunnin annospaloina voi 30 sivua pitkän luvun lukeminen tuntua ylipääsemättömän raskaalta. Keskittymiskyvyn heikkeneminen on iso syyllinen haasteisiimme ja siksi koulun keskeinen haaste onkin opettaa meidät sietämään hitautta, jopa tylsyyttä. Vain pitkäjänteisyyden harjaannuttaminen johtaa parempiin oppimistuloksiin.
Myös oppimisympäristöissä kohdattava melu, avoimet tilat ja paikoitellen liian isot ryhmäkoot ovat asioita, jotka ovat korjattavissa. Yhteiskunnan monimuotoistuminen edellyttää resursseja ja oikein tuettuna heterogeenisyys on voimavara, joka auttaa menestymään.
Samalla on syytä muistuttaa kaikkia suomalaisia siitä, mistä ei ole kyse: PISA-tulosten laskun syyllinen ei ole nuori, jonka tausta löytyy Suomen ulkopuolelta. Sellaista väitettä ei tue myöskään tutkimustieto.
Koulujärjestelmämme keskeinen ja kriittinen vahvuus on opettajakunta. Opettajien työssä on kuitenkin tapahtunut työnkuvan hiljainen laajentuminen; kodit odottavat opettajilta asioita, joita heiltä ei voi odottaa. Opettajien tehtävä on opettaa ja tätä ydintehtävä on suojattava.
Työn motivoivuuden ytimessä on autonomia. Tämä pätee myös opettajiin ja siksi heidän autonomiaansa tulee vaalia. Kyse on aivan keskeisestä työn vetoimaan vaikuttavasta tekijästä. Korjaustoimenpiteissä pitää siksi keskittyä seikkoihin, jotka parantavat heidän työssä onnistumisen edellytyksiä. Täydennyskoulutus, työn itsenäisyys ja oman työn ja pedagogiikan kehittäminen ovat kriittisiä kysymyksiä.
Työrauha ja vaatimustaso on mahdollista palauttaa selkeillä pelisäännöillä – ei rangaistuskulttuurilla. Kännyköiden poistolla luokkahuoneista näyttää jo olleen dramaattisen positiivisia vaikutuksia monessa koulussa. Perustaidot – lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen – tarvitsevat päivittäisen rytmin. Siksi tämän syksyn alusta alakouluun tulleet 3 vuosiviikkotuntia lisää vahvistavat lukemista ja laskemista ovat tärkeitä.
Tukipalvelut tuodaan lähemmäs luokkaa ja yhteistyötä kotien sekä nuorisotyön kanssa vahvistetaan. Mittareita uudistetaan niin, että tieto tukee oppimista.
Haastetta on myös peruskoulun ulkopuolella. Mutta siellä on ennen kaikkea mahdollisuuksia: On mahdollista, että 20 vuoden kuluttua ammatilliset opinnot ovat Suomen tavoitelluimpia koulutuspolkuja. Kädentaidot, ongelmanratkaisukyky ja työelämäosaaminen ovat 2030- ja 2040-lukujen kovaa ydintä. Juuri siksi koulutusjärjestelmän on kyettävä elämään ajassa, jossa muutos on eksponentiaalista. Emme saa jähmettyä nostalgian varjoon.
Koulun ongelmia ei ratkota maahanmuuttoa, teknologiaa tai opetussuunnitelmaa syyttämällä. Ne ratkotaan tukemalla opettajia ja oppilaita, nostamalla vaatimustasoa ja vahvistamalla rakenteita – kaikkia samanaikaisesti.
Suomi tarvitsee tiedollisen osaamisen rinnalle empatiaa, yhteistyökykyä, itsesäätelyä ja elinikäisen oppimisen identiteettiä. Nämä eivät ole “pehmeitä lisukkeita” vaan teknologisen aikakauden kilpailukykyä.
Opetusministerinä näen peruskoulun tulevaisuuden infrastruktuurina. Nostetaan yhdessä rimaa – valmisteilla oleva osaamistakuu on tämän työn seuraava askel. Varmistetaan opettajien työrauha ja annetaan jokaiselle lapselle mahdollisuus yltää potentiaaliinsa – eteenpäin katsoen, ei taaksepäin peruuttaen.
(Kirjoitus Maaseudun Tulevaisuudessa 14.11.2025)
Det glada oväsendet
/0 Comments/in 1 koulutus, Uncategorized, Insändare, Regeringen, SFP RKP, opetus /by AndersFörmågan att koncentrera oss är trots allt fortfarande en färdighet som behövs i denna värld, oberoende av den teknologiska, digitala revolution som pågår runt omkring oss.
I en kommun har basketställningarna behövt grävas fram från kommunens förråd. Barnen saknade nämligen lekar och spel under rasterna, eftersom mobiltelefonerna enligt skolans beslut skulle lämnas i ryggsäcken.
I en annan kommun berättade rektorn att ljudnivån numera är hög under rasterna. Barnen sitter inte längre tysta och ensamma, utan pratar med varandra, leker och spelar. Ibland uppstår det förstås små gräl, men oväsendet är mestadels positivt: äkta, direkt interaktion och gemenskap.
När höstterminen nu hunnit till oktober verkar mobilförbudet, som trädde i kraft i början av augusti, ha förändrat vardagen och den inre dynamiken i många skolor i en positiv riktning.
Även om lagen endast begränsar användningen under lektionstid, har många skolor – till min glädje och enligt min uppmaning – valt att begränsa användningen även under rasterna. Lika centralt som att skolan lär ut att läsa, räkna och förstå vårt samhälle, är att den lär ut interaktion och sociala färdigheter. Dessa lär man sig genom att göra saker tillsammans, tala och lyssna, diskutera.
Och det kräver tid och utrymme.
Enligt en svensk studie tillbringar barn utanför skolan över sex timmar om dagen framför en skärm. Tidsanvändning är på många sätt ett nollsummespel – en timme som ägnas åt en sak är bort från något annat.
När begränsningen av mobilanvändning under lektionstid verkar leda till att användningen minskar även på rasterna, finns det skäl att hoppas att samma positiva effekt också visar sig på fritiden. Då kan vi vara på väg att lösa den centrala utmaningen för utbildningen: de sjunkande inlärningsresultaten.
Jag tror starkt att huvudorsaken till de försämrade inlärningsresultaten finns i vår försvagade koncentrationsförmåga. Det är något som drabbar både oss vuxna och de unga.
En orsak till detta är den lilla apparat som surrar och vibrerar i fickan och i väskan. Den har distraherat oss bort från den verklighet där vi kunde sitta stilla i en timme och vända på bokens sidor, utan avbrott.
Förmågan att koncentrera oss är trots allt fortfarande en färdighet som behövs i denna värld, oberoende av den teknologiska, digitala revolution som pågår runtomkring oss.
Skolans uppgift är att lära unga de centrala färdigheter världen kräver av dem. Behovet av digital kompetens är naturligtvis en central fråga. Vi kan inte blunda för det. Men i vår tid behöver vi fortfarande förmågan att fördjupa oss, att koncentrera oss och att vara långsamma. Man kan säga att det är en förutsättning för djup inlärning.
Förhoppningsvis leder lagändringen till att mobiltelefonerna spelar en något mindre roll i barnens och ungdomarnas liv. Och inte genom det bara till livligare raster, utan också till mer eftertanke, koncentration, fördjupning och därigenom en bättre förmåga att lära sig nytt om världen och om oss själva.
Långsamhet behövs i denna snabba värld.
Turvaamme ylioppilastutkinnon rahoituksen
/0 Comments/in 1 koulutus, blog, budjetti, Lehdistötiedote, opetus, SFP RKP /by AndersVuoden 2025 talousarviossa Ylioppilastutkintolautakunnan määrärahaa pienennettiin 787 000 eurolla edellisvuoteen verrattuna, mikä vastaa noin kymmentä prosenttia vuoden 2024 menoista. Suurin osa lautakunnan toimintamenoista koostuu asiantuntijoille maksettavista palkkioista kokeiden laatimisesta ja koesuoritusten arvostelusta.
Ylioppilastutkintolautakunta tiedotti keväällä 2025, että talouden sopeutustoimet vaikuttaisivat ylioppilastutkinnon järjestämiseen vuodesta 2026 alkaen. Vuosien 2026–2027 säästöt olisi katettu muun muassa alentamalla sensoreiden arvostelupalkkioita viidellä prosentilla sekä kehittämällä kokeiden rakenteita ja tehtävätyyppejä siten, että arvostelutyön määrä vähenisi. Tämä olisi tarkoittanut avovastausten määrän vähentämistä, monivalintatehtävien lisäämistä sekä vastausten merkkimäärien rajoittamista.
Opetusministeri, RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutz on siksi päättänyt, että täydentävässä talousarvioesityksessä tehdään opetus- ja kulttuuriministeriön sisäinen määrärahojen siirto, joka kattaa vuoden 2025 talousarviossa tehdyn sopeutuksen.
– Ylioppilastutkinnolla on suuri merkitys. Sen tulee mitata tietoja ja sivistystä kokonaisvaltaisesti. Rahoituksen turvaamisen tavoitteena on varmistaa, ettei äkillisiä säästötoimenpiteitä tarvitse toteuttaa tavalla, joka vaikuttaisi tutkinnon sisältöön tai rakenteeseen, sanoo Adlercreutz sanoo.
– Tavoitteena on, ettei monivalintatehtävien käyttöä laajenneta aiemmin ilmoitetulla tavalla, eikä vastausten sallittua pituutta lyhennetä esimerkiksi äidinkielen kokeessa tai muissa aineissa, Adlercreutz sanoo.